Kategoriat
Peliarvostelut
Suosikki – yli 5 vuotta suosiossaSUOSIKKI

Welcome To…

Rakenna oma unelmalähiösi 1950-luvun Yhdysvaltojen tunnelmissa. Welcome To… on kupongintäyttöpeli, jossa kortit määräävät, mitä voi kaavoittaa.

1950-luku oli lähiöiden rakentamisen kulta-aikaa Yhdysvalloissa ja niihin tunnelmiin Welcome To… pelaajat vie. Jokainen saa eteensä oman pikkulähiön, jossa on kolme katua valmiina kaavoittajan kultaiselle kosketukselle. Täysin vapaita käsiä kaavoittamiseen ei kuitenkaan saa, vaan kolme korttipakkaa syöttää pelaajille mahdollisia rakennuskohteita. Ennen pitkää saattaakin huomata kaavoittaneensa itsensä umpikujaan.

Welcome To… on kupongintäyttöpeli, jossa omaa lomaketta täytetään korttien mukaisilla numeroilla. Lautapelit.fi yllätti julkaisemalla pelin suomeksi syksyllä 2019 ilman suurempaa ennakkovaroitusta. Yllätys oli oikein myönteinen, sillä Welcome To… on pidetty ja menestynyt peli ja toivon mukaan miellyttää myös suomalaisyleisöä.

Welcome To...:n kansi

Taloyhtiöitä ja asemakaavoja

Pelin kortit jaetaan kolmeen pakkaan, joista joka vuoro käännetään pakan viereen esiin yksi kortti. Korttien kuvapuolella on joku toiminto ja selkäpuolella talon numero, joten tarjolle tulee kolme toiminnon ja talon numeron yhdistelmää, joista jokainen pelaaja valitsee käytettäväkseen yhden.

Numeroita kirjataan kaduille ja tavoitteena on täyttää kadut mahdollisimman tehokkaasti. Talojen numeroinnin on juostava kasvavassa järjestyksessä vasemmalta oikealle, mikä johtaa ennen pitkää siihen, että mahdollisuudet käyvät vähiin. Jos ei pysty rakentamaan taloa, saa sakon ja peli päättyy, kun jollakulla on kolme sakkoa – tai jos joku onnistuu rakentamaan kaikki katunsa täyteen taloja.

Toiminnot lisäävät peliin vaihtelua ja joustavuutta. Kaduille muodostetaan taloyhtiöitä: maanmittaajalla saa rakentaa aitoja talojen väliin ja kun kahden aidan välissä on valmiita taloja, syntyy taloyhtiö. Näistä taloyhtiöistä saa pelin lopussa pisteitä ja lisäksi niitä tarvitaan asemakaavoihin. Nämä ovat kilpajuostavia tavoitteita, asemakaava vaatii muutamaa erikokoista taloyhtiötä ja kun ne saa muodostettua, saa pisteet. Ensimmäisenä asemakaavan täyttänyt saa parhaat pisteet, myöhemmin tulevat saavat vähemmän. Asemakaavat ovat myös kolmas pelin lopetusehto, jos joku saa kaikki kolme asemakaavaa tehtyä, peli päättyy.

Kiinteistönvälittäjätoiminnolla saa lisättyä taloyhtiöiden pistearvoa. Lähtökohtaisesti taloyhtiöiden arvo on piste taloa kohden, mutta käyttämällä kiinteistönvälittäjää voi nostaa vaikkapa kahden talon kokoisten yhtiöiden arvon kahdesta pisteestä kolmeen pisteeseen.

Rakennuskortit
Tarjolla olisi uima-allasta asuntoon numero 13, numero 2 taloyhtiöiden arvonkehityksellä ja numero 12 vuokratyöläisillä, eli joustavasti 10–14. Kuva: Mikko Saari

Puistoja ja uima-altaita

Maisemoija rakentaa puistoa sille kadulle, jolle kierroksella talon rakensi. Jokaisella kadulla on oma puistonsa, jota voi kehittää paremmaksi, vaatii 3–5 maisemointia, jotta puisto on täydessä kukoistuksessaan.

Osaan taloista on kaavoitettu paikka uima-altaalle. Jos tällaiseen kohtaan rakentaa talon uima-allasvalmistajan kanssa, uima-altaan saa kuitata itselleen. Uima-altaista kertyy pisteitä alkuun kolme pistettä kappaleelta, sitten neljä ja lopulta viisi, mutta uima-altaiden tekeminen on vaikeaa, koska uima-allasvalmistajan kanssa on oltava tismalleen oikea talonnumero – tästä tulee yksi pelin monista vaikeista valinnoista, jättääkö uima-altaalliset talot odottamaan uima-allaskorttia, joka voi tulla sopivan numeron kanssa tai olla kokonaan tulematta.

Vuokratyöläisellä saa muuttaa korttiyhdistelmän talon numeroa kahdella kumpaan tahansa suuntaan. Tämä on iloinen etu ja lisäksi eniten vuokratyöläisiä käyttäneet pelaajat palkitaan vielä bonuspisteillä. Toinen joustavuusmekanismi eli bis-talot on paitsi vähän vaikeampi käyttää, myös johtaa sakkopisteisiin. Bis-kortilla saa rakentaa talon viereen toisen samannumeroisen – kadulla on siis vierekkäin 3 ja 3b. Bis-taloja saa olla vierekkäin montakin, kunhan ne ovat samaa taloyhtiötä keskenään.

Lähiö
Valmis lähiö, peli päättyi kolmeen kaavoitusvirheeseen. Uima-altaita tuli tehtyä. Kuva: Mikko Saari

Toimiva ratkaisu, tehokkaat neliöt

Welcome To… on kupongintäyttöpelien tapaan enimmäkseen rinnakkaista pasianssia, peruspelissä vain asemakaavat ja vuokratyöläisten pisteytys aiheuttavat tarvetta huomioida muita pelaajia. Niinpä laatikon kylkeen on präntätty reippaasti pelaajamääräksi 1–100.

Pelissä on myös kokeneempien pelaajien muoto, jossa yhteisten korttien sijasta jokainen saa kolme omaa korttia, joista yhdestä käytetään numero, toisesta toiminto ja kolmas annetaan seuraavalle pelaajalle. Seuraavalla kierroksella nostetaan sitten kaksi uutta korttia, pelataan kaksi korttia ja annetaan kolmas eteenpäin ja niin edelleen. Tämä lisää pienen ripauksen vuorovaikutusta.

Tarjolla on myös vaativa pelimuoto, joka lisää uusia, vähän monimutkaisempia asemakaavoja ja mahdollisuuden rakentaa liikenneympyröitä, jotka jakavat kadun kahtia. Liikenneympyrän kummallakin puolella voi käyttää koko numeroskaalaa 0–17, mutta liikenneympyröistä tulee miinuspisteitä. Kokeneet peliharrastajat voivat hypätä suoraan tähän vaativampaan pelimuotoon, perhepelinä suosittelen pitäytymään alkuun helpommissa asemakaavoissa.

Welcome To… on osoittautunut suosituksi. Lisäosat tuovat uusia naapurustoja, joissa on omia erikoissääntöjä ja tavoitteitaan ja vuonna 2020 ilmestyy sisarpeli Welcome To… New Las Vegas, jossa rakennellaan casinoja ja golfkenttiä ja viihdytetään VIP-vieraita. Tässä peruspelissäkin riittää pelattavaa hyväksi toviksi, peli tarjoaa varsin maukkaan pähkinän, jossa parhaiden kupongintäyttöpelien tapaan kohtaavat suunnitteleminen, ennakointi ja tuuri makoisassa suhteessa.

Asemakaavat
Asemakaavat antavat tavoitteen, johon pyrkiä. Peruspelissä asemakaavat ovat erikokoisten taloyhtiöiden yhdistelmiä. Kuva: Mikko Saari

Faktat Welcome To…:sta

Suunnittelijat:

Julkaisija: Blue Cocker Games (2018), Lautapelit.fi (2019)

Mutkikkuus: Sääntöjä on sen verran, että pelin opettelemiseen on vähän panostettava. Kun peli on hallussa, sen opettaa muille vaivatta. Jos kaipaat yksinkertaisempaa, aivan kaikille sopivaa kupongintäyttöpeliä, tsekkaa Second Chance.

Onnen vaikutus: Tuuria on mukana roimasti, mutta pelaajille on vaikutusvaltaa siihen, minkä verran tuuri pääsee heittelemään. Hyvällä suunnittelulla vähentää hyvän tuurin tarvetta selvästi.

Vuorovaikutus: Jokainen täyttää omaa kuponkiaan rauhassa, ilman pelaajien välistä vuorovaikutusta. Pientä enemmistökisailua on, mutta ei sen enempää.

Teema: Kuvitus on 1950-luvun henkistä ja teemassa on järkeä, sinänsä aika abstrakti peli on saanut oikein mainion teemakuorrutuksen.

Uudelleenpelattavuus: Toimii. Yksi peli on mukavan ripeä ja herkästi jää fiilis, että uusinta on otettava, mieluiten samantien.

Kieliriippuvuus: Pelin osissa ei ole lainkaan tekstiä.

Pelaajamäärä: 1–100, yksinpelimuunnelma on huippupisteiden tavoittelua, jossa vuorovaikutuselementeille on kehitetty hyvä, yksinkertainen ratkaisu.

Kesto: 20–30 minuuttia.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

2 vastausta aiheeseen “Welcome To…”

Pelin säännöt ymmärrän muuten, mutta yksi kohta on epäselvä.
Esim. Asemakaava on selkeä.
Kortissa esim n°1 ja kaksi kpl 4 talon ryhmiä.
Tee se ekana niin saat 6 pistettä. Kaikki muut saavat 3 pistettä.
Mutta mikä ihme on Taloyhtiöasemakaava? Puhutaan että pitää saada valmiiksi kaikki vaaditut taloyhtiöt. Ei ole hajuakaan mistä puhutaan ja saako siitä mitä pisteitä ym.

Toni, ei nyt ole suomenkielistä käsillä, mutta englanninkielisissä säännöissä taloyhtiöistä puhutaan sivulla kuusi aitaamisen yhteydessä. Taloyhtiö on siis aidoilla rajattu joukko viereisiä, täytettyjä tontteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *