Pizza Love -korttipeli

Pizza Love on opettaja-käsikirjoittaja Marko Blomqvistin suunnittelema peli, jossa 2–5 pelaajaa pääsee hyödyntämään matemaattisia älynystyröitään pizzanvalmistuksen yhteydessä – ei kuitenkaan oikeiden pizzojen eli kokkimestari ei tarvitse olla tätä peliä pelatakseen! 

Tähän alkuun on tietysti myös hyvä mainita, että tämä arvostelu käsittelee Pizza Love -nimistä korttipeliä. Blomqvist on suunnitellut myös samannimisen lautapelin, josta on tulossa erillinen arvostelu.

Raastepöydästä voipi aloitella! 

Pizza Love -korttipeli koostuu kahdenlaisista korteista, pizzoista ja täytteistä, joilla on (numeerinen) arvo. Pelin perusideana on, että pelaajat valmistavat pizzoja muodostaen omista täytekorteistaan laskutoimituksen, jonka tuloksena on pizzan arvo. Kaikki laskutoimitukset (plus-, miinus-, jako- ja kertolaskut) ovat sallittuja ja niitä voi myös yhdistellä, kunhan tulos on yhtä suuri kuin pizzan arvo.

Mikä merkitys täytteillä sitten on? Se riippuu pitkälti siitä, millä sääntömuunnelmalla Pizza Lovea pelaa. Pelissä on nimittäin kolme erilaista sääntömuunnelmaa: Pizza Party, Pizza Bruno ja Pizza Love. Sääntömuunnelmien pohjalta Pizza Love -korttipeli muistuttaakin pizzabuffetia, jossa on jos jonkinmoista pureskeltavaa tarjolla.

Pizzabuffetissa on jokaiselle jotakin

Pizza Party -muunnelma on suunnattu helppoa sulateltavaa ja nopeita makuelämyksiä kaipaaville pelaajille. Tässä muunnelmassa pizzakorttipinosta käännetään joka kierroksella päällimmäinen kortti näkyviin ja pelaajat yrittävät valmistaa sen nopeiten käyttämällä täytekorttejaan. Pizzan valmistamiseen käytetyistä täytteistä ei tarvitse välittää: riittää, että täytekorttien arvoilla suoritettu laskutoimitus muodostaa pizzan arvon. Nopein pelaaja saa pizzakortin itselleen, täyttää kätensä uusilla täytekorteilla ja uusi kierros alkaa. Peliä jatketaan näin, kunnes kaikki pizza- tai täytekortit loppuvat. Pelaajat saavat pisteitä valmistamistaan pizzoista ja eniten pisteitä kerännyt pelaaja voittaa pelin!

Hieman enemmän makua ja rapeutta kaipaavat nauttinevat Pizza Brunosta, joka esittelee hieman enemmän sääntöjä ja siten myös hieman enemmän pureskeltavaa. Pizza Brunossa tavoitteena on päästä omista käsikorteistaan eroon. Jälleen pizzakorttipakasta käännetään päällimmäinen kortti näkyviin ja vuorollaan pelaaja yrittää valmistaa näkyvillä olevan pizzan täytekorteillaan.

Tässä muunnelmassa pizzan valmistamiseen pitää käyttää yhtä montaa täytettä kuin mitä pizzaan on kuvattu täytteiden ei kuitenkaan tarvitse olla samoja kuin mitä pizzakortissa näkyy. Jos pelaaja onnistuu pizzan valmistamisessa, pelaaja poistaa käyttämänsä täytekortit, uusi pizza käännetään pinosta ja on seuraavan pelaajan vuoro. Jos pelaaja ei onnistu pizzan valmistamisessa, hän nostaa yhden täytekortin ja vuoro siirtyy seuraavalle. Kierroksen voittaa pelaaja, jonka täytekortit päättyvät ensimmäisenä. Muiden pelaajien kädessä olevien korttien arvot siirtyvät voittajalle pisteiksi – ensimmäisenä 100 pistettä kerännyt pelaaja voittaa pelin!

Kulinaristisemmille pizzarakastajille tarjolla on puolestaan pelin nimeä kantava muunnelma Pizza Love, jossa jo hieman lähestytään artesaanipizzoja sekä huolella valittuja raaka-aineita. Tässä muunnelmassa kukin pelaaja saa oman pizzakorttipinonsa ja muunnelman tavoitteena onkin saada valmistettua kaikki oman pinon pizzat ensimmäisenä. Nyt jo täytteilläkin on merkitystä: pizzan voi valmistaa vain oikeilla täytteillä. Pelaajat pelaavat vuoroillaan täytekortteja myös omaan varastoonsa, josta täytteitä voi käyttää tulevilla kierroksilla omien pizzojen valmistamiseen tai vaihtaakseen niitä toisen pelaajan varastossa oleviin täytekortteihin (laskutoimitusten avulla). Peli päättyy, kun joku pelaajista on valmistanut kaikki pinossaan olevat pizzat ja siten voittanut pelin.

…vaan tuleeko tällöin valinnanvaikeus?

Vaikka oululaisittain tykkäänkin majoneesista pizzassani, olisin Pizza Love -korttipelissä rauhoittanut kokonaisuutta ja keskittynyt yhteen tai enimmillään kahteen sääntömuunnelmaan ja pohjannut pelin kokonaan siihen tai niihin, erityisesti kun Blomqvist on kehitellyt pelistä vielä erillisen lautapeliversion (josta minulla ei tosin ole kokemusta). Pizza Loven kohdalla toistankin jonkin verran samaa sanomaa kuin mitä kirjoitin aikanaan arvostellessani Ancient Animals -peliä:

Tavallaan ymmärrän tällaisen suunnittelijan kädenojennuksen, jossa sääntömuunnelmia esitellään useita, varsinkin kun pelin kohderyhmänä on perheet. Tällöin pelin saaminen pöydälle helpottunee, kun perhe voi valita omaan makuunsa sopivimman sääntökattauksen eikä aikuisten tarvitse keksiä sääntöhelpotuksia tai vastaavia omasta päästään. Henkilökohtaisesti kuitenkin useimmiten karsastan sääntökirjoja ja pelejä, joissa on esitelty liuta erilaisia pelivariantteja: niistä tulee jotenkin hyvin palapelimainen olo.

Valitettavasti Pizza Loven säännöistä välittyy palapelimäisyys ja ensialkuun minun oli vaikea saada pelin juonesta kiinni sääntökirjan avulla, kun eri sääntömuunnelmien lisäksi sääntökirjasessa on esitelty vielä useampia vaihtoehtoisia sääntöjä. Sinänsä tuo ei ole ongelma, mutta aiheutti se jonkin verran närästystä. Onneksi pelin voi opetella myös sääntövideoiden avulla, joka ainakin minulle osoittautui helpommin sulavaksi tavaksi saada kokonaiskuva Pizza Lovesta ja sen sääntömuunnelmista.

Maukas opetuspeli

Pizza Lovesta huokuu Blomqvistin rakkaus matematiikkaan! Tätä pelatessa jako- ja kertolaskut tuoksuvat ja suussa maistuu plus- ja miinuslaskut – siis hyvällä tavalla. Tällaiset Pizza Loven kaltaiset opetuspelit viehättävät minua, kenties myös oman opettajuuteni kautta. 

Tyylillisesti olen aistivinani Pizza Loven eri pelimuodoissa ripauksia korttipelien klassikoista, kuten Unosta ja Skip-Bosta, mutta niin että niihin on lisätty matemaattisiin taitoihin perustuvia lisätäytteitä. Hieman yllättäen olen nauttinut eniten Pizza Party -muunnelmasta. Kenties sen selkeys ja helppous vetävät puoleensa kuin pizzabuffetin kinkku–ananas-pizza. Liekö mieltymykseeni vaikuttanut myös se, että lähestyin Pizza Lovea hyvin vahvasti opetuspelinä ja Pizza Party -muunnelmassa nopeiden matemaattisten hoksottimien merkitys korostuu. 

Eivät muutkaan pelimuodot huonoja ole ja vertailun vuoksi onkin sanottava, että vielä enemmän yllättäen pelin nimikkomuunnelma, Pizza Love, on viehättänyt kaikista eniten kohta kahdeksanvuotiasta poikaani. Minä koin Pizza Love -muunnelman liian korttituurivetoiseksi, sillä jos oikeaa täytettä ei nouse pakasta eikä sitä ilmesty muiden pelaajien varastoihin, ei omaa pizzaansa voi saada valmistetuksi. Varsinkin kahdella pelaajalla pelattaessa peli on välillä junnannut jonkin aikaa paikallaan tällaisissa tilanteissa, mutta pelin kohderyhmään paremmin lukeutuvaa poikaani se ei ole haitannut – ja tärkeintähän se on, että lapset innostuvat tästä pelistä ja sen eri pelimuodoista! Uskoisin myös, että samaa ongelmaa ei tule vastaan useammalla pelaajalla pelattaessa.

Pizza Brunoa meillä on tullut pelattua kaikista vähiten. Se ei tietenkään tarkoita, että kyseessä olisi muunnelmien heikoin tai huonoin versio: syystä tai toisesta se ei vain napannut minuun ja poikaani yhtä paljon. Voisin kuvitella, että yhtenä syynä siihen on se, että pelasimme peliä vain kahdestaan, jolloin ikäerot ja matemaattiset taitotasot korostuivat jopa enemmän kuin Pizza Party -versiossa.  

Ikäsuositus pelilaatikossa onkin 6-vuotiaista ylöspäin, mikä omaan korvaani kuulostaa melkoisen alhaiselta. Minulla ei tosin valitettavasti ole ollut mahdollisuutta kokeilla tätä peliä noin nuoren pelaajan kanssa, joten aivan tarkalleen en voi ottaa kantaa, miten peli toimisi. Toisaalta noin muuten olen sitä mieltä, että tätä peliä voinee hyvin pelata hyvinkin nuorten lasten kanssa, kun asenteeksi ottaa sen, että pelatessa haluaa opettaa lapsille peruslaskutoimituksia. Kilpailullisesti pelattaessa Pizza Love päässee parhaiten oikeuksiinsa, kun pelaajat ovat suurin piirtein samanikäisiä.

Vaikka pelimuunnelmia on erilaisia, ne opettaa helposti pelaajille, kunhan alla on pelikerta tai pari ja siten pelin saa hyvinkin nopeasti pöydälle. Yksi erä Pizza Love -peliä ei myöskään kestä mahdottoman pitkään, tietysti pelimuunnelmasta riippuen, ja sitä voi hyvinkin pelata pari erää putkeen. Jotain viehättävää korttien kuvituksessa myös on, vaikka en aivan täysin ymmärrä, miksi pizzojen perässä oleva hahmo, Bruno, on apina. Pelillisesti sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, eli ei se nyt erityisemmin jäänyt hiertämään!

Summa summarum, voin lämpimästi suositella tätä lapsiperheille, nuorisotiloille, kouluille sekä muihin lasten ja nuorten tiloihin. Tilatkaa pizzat, avatkaa kokikset ja pelatkaa pari erää Pizza Lovea!

Faktat Pizza Lovesta

Suunnittelija: Marko Blomqvist

Julkaisija: Merkitysten Oy (2025)

Mutkikkuus: Lähtökohtaisesti pelin perusideat on helppo oppia. Vaikeustasoa voi säätää eri sääntömuunnelmien avulla, mutta loppujen lopuksi mikään muunnelma ei ole mahdottoman vaikea.

Onnen vaikutus: Vaihtelee ja riippuu pelimuunnelmasta. Lähtökohtaisesti onnen vaikutus on sama kuin kaikissa korttipeleissä: joskus oikeat kortit vain eivät nouse käteen.

Vuorovaikutus: Vuorovaikutus korostunee eniten Pizza Love -muunnelmassa. Pizza Party- ja Pizza Bruno -muunnelmissa pelimekaniikat eivät juurikaan ohjaa vuorovaikutukseen, vaikka erityisesti Pizza Partyssa nopeudella on merkitystä.

Teema: Matematiikan yhdistäminen pizzoihin ja niiden täytteiden arvoihin toimii mukavasti. Periaatteessahan tässä voisi olla mikä vain teema, mutta uskon pizzateeman uppoavan erityisesti pelin kohderyhmään eli lapsiin.

Uudelleenpelattavuus: Uudelleenpelattavuus on samaa tasoa kuin Unossa ja Skip-Bossa eli kyllä tätä pelaa helpostikin monta kertaa ja miksei jopa putkeenkin. Sääntömuunnelmat tarjoavat myös vaihtelua.

Saavutettavuus: Kortit ovat selkeitä ja niissä ei ole tekstiä. Pelaajien täytyy osata numerot ja peruslaskutoimitukset (erityisesti plus- ja miinuslaskut, kerto- ja jakolaskut eivät ole pakolliset).

Pelaajamäärä: 2–5 pelaajaa.

Pituus: En ole pelikerroilla mitannut kestoa, ja kestoon vaikuttaa myös valittu pelimuunnelma. Arvioisin, että kaksinpelinä kesto on noin 10–30 minuuttia riippuen pelimuunnelmasta.