Haaveilulista: marraskuu 2017

Essenin messut ovat takana päin ja vaikka olen koettanut olla kohtuullinen ja juurikaan haluamatta uusia pelejä, kaikenlaista kiehtovaa on kuitenkin ilmestynyt ja muuten vain tietoisuuteen tullut. Myös vanhat pelit herättävät pelihaluja moneen suuntaan.

Mikään top 10 -lista tämä ei varsinaisesti ole, koska pelit eivät ole missään erityisessä järjestyksessä, mutta nämä ovat mielestäni kiinnostavimmat ja houkuttelevimmat pelit juuri nyt.

Afrikkalaista monumentinrakennusta

The Great Zimbabwe, Splotterin viiden vuoden takainen helmi on jäänyt aika vähälle pelaamiselle. Alkuinnostuksessa loppuvuodesta 2012 se sai jonkun pelikerran, sitten pelasin sitä kertaalleen vuonna 2014 ja sen jälkeen peli on saanut levätä. Kaivelin pelin taas esille, koska totesin, että poikani lienee jo riittävän vanha kokeilemaan ja minuakin kiinnosti, miten peli toimii kaksinpelinä.

Toimiihan se, mutta kokemus on vähintäänkin erikoinen. The Great Zimbabwe ei ole mikään erityisen pitkä peli muutenkaan, mutta kaksinpeli on räjähtävä kokemus. Nopein pelimme kesti noin vartin. Kaksinpeli on hämmästyttävä kilpajuoksu kohti nopeasti saavutettavaa maalia. Tämä on johtanut paitsi haluun pelata lisää kaksinpelejä, myös suureen mielenkiintoon palata moninpelien pariin.

Osittain The Great Zimbabwen pöytäämistä on jarruttanut se, että olen kokenut pelin vähän työlääksi opettaa. Ei se oikeastaan ole. Siinä on vain aluksi aika paljon erilaisia mahdollisuuksia, mikä on uusille pelaajille vaikeaa, mutta ensipelin jälkeen pelin kyllä hahmottaa melko hyvin. Sitä ei siis kannata pelata vain kerran, vaan on pelattava useammin. Sehän minulle sopisi: The Great Zimbabwe on varmaankin paras Splotterin peleistä.

Kolmen pelaajan peli käynnissä. Kuva: Mikko Saari
Punainen pelaaja on rakentanut norsunluunkaivertajan. Kuva: Mikko Saari

Polynesialaista kalakauppaa

Kaivai on pelikokoelmani häpeähyllyosastoa. Peli oli uutuus vuonna 2005, jolloin kävin Essenin messuille ensimmäisen ja ainoan kerran. Silloin se vaikutti kiinnostavalta, mutta tavattoman iso laatikko esti ostoaikeet; ei se olisi mahtunut matkalaukkuun. Pari vuotta sitten – voi olla jo kolmekin – sain pelin vihdoin hankittua ketjuvaihdosta, mutta olenko pelannut? No en.

Pelissä on paljon mielenkiintoista. Se on taloudellista kehitystä, mutta valuuttana käytetään simpukankuorien lisäksi kaloja, joilla on paha taipumus pilaantua. Niinpä pelaajilla on kovasti painetta käyttää rahaa. Jostain syystä tämä varsin kiinnostava peli ei ole vielä ollut listoilla, kun olen miettinyt, mitä pelataan. Iso laatikko on varmasti osasyy asiassa.

Peli on Ostertagin veljesten käsialaa. Anselmista ja veljesten Pfifficus Spielestä ei ole juuri kuultu 2010-luvulla, mutta Helge on väsännyt pari peliä ilman veljeään: Terra Mystican ja sen jatko-osan Gaia Projectin.

Kaivai
Kuva: Richard Johnson / BGG

Siirtokuntien kehitystä

The Colonists oli Essenin kiinnostavimpia uutuuksia ja pääsi oitis ostoslistalleni. Kun peli saapui, pelasin sitä nopeasti kaksi kertaa heti marraskuussa – ja siihen se sitten jäi, jostain syystä. Tai onhan minulla aavistukseni syistä. Iso syy on pelin kesto. Jos haluaisi pelata kokonaisen neljän aikakauden mittaisen pelin, aikaa olisi syytä varata tuntikausia. Kuusi tuntia lienee aika hyvä arvio.

Voihan sitä pelata lyhyemminkin. Tosin kahden aikakauden pelistä tulee vähän sellainen tunne, ettei tässä nyt ihan koko peliä pelata. Kolmen aikakauden peli voisi olla parempi elämys, mutta siihen en ole vielä päässyt. Pelin voi myös aloittaa myöhemmin kuin aivan alusta, mutta vähän pelottelevat, että ensimmäisen aikakauden pelaaminen voi olla nopeampaa kuin vastaavien valintojen tekeminen muulla tavoin.

Pelaajamääräkin tulee vastaan: The Colonists on minulle melko lailla puhtaasti kaksinpeli. Kyllähän siihen neljäkin pelaajaa mahtuu, mutta on jotenkin vaikea nähdä, että nelinpeli olisi muuta kuin liikaa odottelua. Kolminpeliä voisin uskaltautua kokeilemaan, jos en muuten niin siksi, että kaksinpeleille on hyvin vähän mahdollisuuksia muuten kuin kotona ja kotonakaan pidemmille kaksinpeleille on harvakseltaan tilaisuuksia ja toisaalta monta hyvää peliä kilpailemassa tilasta.

Kumiankoille kyytiä

Noukinta ja toimitus on hyvä harrastus. Duck Dealer on tällä hetkellä kiinnostavinta, mitä omasta kokoelmastani sen suhteen löytyy (Merchant of Venus olisi myös kiinnostava, mutta ei juuri nyt saatavilla). Tämän pelin pariin palasin alkuvuodesta rapean seitsemän vuoden tauon jälkeen. Vähän polttelisi saada avaruusankat liikenteeseen vähän nopeammin.

Duck Dealer on toinen Splotterin peli listalla. Splotter on kyllä tämäntyyppisen listan spesialistijulkaisija: nämä ovat juuri pelejä, joita on vähän vaikea saada pöydälle syystä tai toisesta, ja siksi ne ovat omiaan herättämään haaveilua. Duck Dealerkin: ihanan höpsö teema, kiinnostavia valintoja tarjoava pelimekaniikka ja ylipäätään jotain, mitä mikään muu peli kokoelmissani ei tarjoa.

Duck Dealer kuuluu niihin peleihin, joissa lisäpelaajista ei varsinaisesti iloa ole, eli tämä on nyt odottamassa sopivaa tilaisuutta, kun pöydän äärellä on kolme pelaajaa. Sekin on valitettavasti verrattain harvinaista.

Bisnesmahdollisuuksia
Kauppa se on joka kannattaa avaruudessakin. Tällä planeetalla on lasihelmikaivos, tehdas jossa satelliit ja sininen maali muuttuvat nykytaiteeksi ja potentiaalinen asiakas, joka haluaa lineaarikiihdyttimiä. Kuva: Mikko Saari

Japanilaista tavarantoimitusta

Yokohama asettuu sekin hieman nouda ja toimita -osaston suuntaan. Tämäkin mestariteos on päässyt pöydälle vasta pari kertaa, joten polte päästä Yokohaman kaduille keräämään kalaa, kuparia ja teetä toimitettavaksi ulkomaalaisten kauppiaiden tilauksia varten on jo aika kova. Sen verran hienosti suunniteltu peli tämä on.

Vaikka kauneus ei olekaan kaikki kaikessa, Tasty Minstrelin Deluxified-laitos on kieltämättä ilo silmälle. Laatikon kultakirjaimet ovat vähän turhaakin luksusta, niillä ei niin väliä, mutta varsinkin pahvilätkiä korvaavat puiset talot ovat oikein miellyttävä ja käytännöllinen parannus.

Ennen kaikkea Yokohamassa lämmittää se, että vaikka se pohjautuukin aika tuttuihin aineksiin, se tekee asiat kuitenkin vähän eri tavalla kuin ne sadat työläistenasettelupelit. Istanbulin laudankiertäminen on aivan mainio ja vähän käytetty elementti, jonka päälle rakentaa ja onhan tähän sitten tehty sen verran paljon omaakin, ettei ihan samalta peliltä tunnu.

Etelä-Afrikan rautatiet

Winsome Gamesin pelejä on kertynyt vuosien varrella kokoelmiin aika läjä, vaikka niitä on myös poistunut kokoelmista. Työpöytäni alla majailee laatikollinen clamshell-bokseja, joissa on karun näköisiä, mutta kiinnostavia junapelejä. Tänä vuonna päätin kohtuusprojektin nimissä lopettaa Winsome-tilaukseni: 150 € kolmesta pelistä, joista sen pakollisen 18xx:n myyn heti pois ja kahta muuta en juuri pelaa, tuntui liialliselta.

Se on tietysti oiva hetki tarttua vanhoihin Winsomen peleihin ja muistella, millaisia helmiä laatikosta löytyykään. South African Railroads on ollut viime aikojen löytö. Vuonna 2011 ilmestynyt peli teki kertaheitolla pari aikaisempaa Winsomen peliä tarpeettomaksi: Veld Railroads esimerkiksi joutui kiertoon pelaamattomana, South African Railroads kun tarjoaa samat Etelä-Afrikan rautatiet tuntuvasti tiiviimmässä ja tehokkaammassa paketissa.

Innostuin pelin paluun myötä kehittämään kuvittajan taitojani. Sampo Sikiö on tehnyt upeita uusia versioita Winsome-pelilaudoista, mutta päätin kokeilla, miten homma minulta onnistuisi. Tekemäni pelilauta saatiin viime viikolla jo testiinkin ja kyllähän se peli-iloa edisti. Olen lopputulokseen enimmäkseen oikein tyytyväinen. Tämän kanssa South African Railroadsia onkin nyt mukava pelata lisää.

South African Railroads

Siirtomaaherruutta

John Company on vasta tulossa, mutta polttelee jo. Peli heittää pelaajat hallinnoimaan Itä-Intian kauppakomppaniaa sen historian eri vaiheissa. Pelaajilla on yhteisiä intressejä, koska komppanian hyvinvointi näkyy pelaajien omassa menestyksessä, mutta myös ristiriitaisia intressejä. Vertailukohdaksi asettuu luontevasti vanha klassikko The Republic of Rome.

En oikein tiedä, mitä tältä peliltä odottaa. Sierra Madre Games on tähän asti tehnyt pelejä, jotka ovat mielenkiintoisia, mutta joista olen tiennyt melko vankasti, että ne eivät ole minua varten. High Frontier, esimerkiksi: pelilauta on ihastuttava, mutta tiedän kyllä, että en koskaan saisi peliä oikeasti pelattua, enkä tiedä haluaisinko edes yrittää.

Mutta John Company vaikuttaa selvästi inhimillisemmältä ja realistisemmalta saada pelatuksi. Se selviää toivottavasti noin kuukauden sisällä, olettaisin pelin saapuvan tässä marraskuun aikana. (Tässä yhteydessä mainittakoon, että sekä An Infamous Traffic että Pax Pamir ovat myös matkalla luokseni, joten Cole Wehrlen tuotanto tullaan ottamaan haltuun lähitulevaisuudessa varsin tehokkaasti.)

John Company

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *