Saksalaisen Tim Pulsin esikoisteos The Colonists nousi vuoden 2016 Essenin tarjonnasta silmiini muutamasta syystä. Julkaisija Lookout Games tietää yleensä kiinnostavia pelejä, pelin mittakaava vaikutti mukavan reipashenkiseltä ja ennen kaikkea se, miten Puls kertoi saaneensa innostusta vanhoista tietokonepeleistä kuten Anno-sarjan pelit, Sim City ja ennen kaikkea The Settlers.
Aikoinaan varsin intohimoisesti The Settlersiä Amigalla pelanneena mielenkiintoni oli taattu, etenkin kun Puls kertoi inhonneensa sotimista sen verran, että sellaista ei The Colonistsissa nähtäisi. The Settlers oli hauska peli siihen asti, kunnes sotiminen nousi pääosaan, joten tälle päätökselle oli helppo nyökytellä innoissaan.
Niinpä iso boksi päätyi Essen-tilaukseen. Iso se tosiaan on: laatikolla on syvyyttä lähes yhtä paljon kuin A Feast for Odinin boksilla ja pahvinakkulaa tulee niin paljon, ettei pelaajaparka oikein tiedä, mitä niiden kanssa tehdä. Oli siis selvää, että nyt on haukattu iso pala ja että jo pakkausjärjestelyjen miettimiseen on käytettävä aikaa ja vaivaa, jotta alkuvalmisteluihin ei mene tuntia joka kerta.
Työläisiä ilman asettelua
Peli koostuu aikakausista, joista voi pelata haluamansa: täysi peli on aikakaudet 1–4, mutta lyhyempää peliä haluava voi lopettaa aikaisemmin tai aloittaa myöhemmin. Jokainen aikakausi koostuu viidestä vuodesta, jotka on jaettu puolikkaisiin vuosiin. Puolikkaat vuodet ovat pelaajien vuoroja, jolloin pelaaja saa tehdä kolme toimintoaan.
Vaikka pelaajilla onkin työläisiä käskytettävänään, The Colonists ei ole työläistenasettelupeli. Toiminnot tehdään omalla Stewardilla, joka on pelilaudalla liikkuva nappula. Pelilauta kootaan heksalaatoista ja se kasvaa pelin edetessä: jokaisen vuoden lopussa laudalle lisätään kolme uutta laattaa. Steward liikkuu aina yhden askeleen viereiselle laatalle ja tekee kyseisen laatan toiminnon. Vaihtoehtoisesti voi myös hypätä mille tahansa laudan toreista. Koska alueille ei saa liikkua ja olla tekemättä mitään, pelilaudan rakentuminen ohjaa pelaajien toimintaa paljon.
Koska The Colonists on pohjimmiltaan resurssinhallinta- ja konvertointipeli, valtaosa laatoista on joko resurssien tuotantoa (metsä: ota kaksi puuta) tai konvertointia (puuseppä: muuta kaksi puuta yhdeksi lankuksi). Lisäksi on paljon rakentajia, jotka antavat rakentaa jonkun tietyn rakennuksen omalle pelilaudalle ja ruokintarakennuksia, jotka tuottavat ja ostavat elintarvikkeita.
Kaiken tämän toiminnan tavoitteena on lopulta saada omalle pelilaudalle arvokkaita rakennuksia ja niihin töihin mahdollisimman paljon mahdollisimman arvokkaita työntekijöitä. Vaatimaton maajussi tuottaa lopussa kaksi pistettä, urbaanimpi kansalainen kuusi pistettä ja edistyksen huippu, kauppias, mojovat kuusitoista pistettä. Jos onnistuu työllistämään laudalleen useita kauppiaita, pisteitä kertyy huima määrä.
Resurssienhallintaa ja varastointia
No, aivan helppoa se ei ole. Siinä missä maajussi asuu missä tahansa hökkelissä ja kokoaa itse ruokansa maan antimista, kaupunkilaiset vaativat jo paremman asunnon ja ruokkimista. Kauppiasta pitää ruokkia vielä tuplaten ja lisäksi vaatettaa hienoin vaattein ja se, että saa tuotettua tarpeeksi raaka-aineita kauppiaiden houkuttelemiseksi on melkoisen työn takana. Kolmen aikakauden pelissä tuntuu olevan ylipäänsä varsin hyvä saavutus, jos pystyy yhdenkin kauppiaan saamaan työllistettyä.
Omalle pelilaudalle siis rakennellaan kaikenlaista. Ensinnäkin tarvitaan koteja työläisille, sitten niitä työpaikkoja ja lisäksi vielä varastoja, joihin työn tulokset varastoidaan. Tässä pelissä ei nimittäin saa vapaasti hillota resursseja, mihin vaikkapa Rosenbergin peleissä on saanut tottua, vaan jokaikiselle esineelle pitää olla sija varastossa. Tuotantolaitos pystyy säilyttämään vähän ja pelilaudan mukana tulee muutama varastolokero, mutta yksi alkuvaiheen tavoitteista on rakentaa muutama varasto lisää – mutta niissäkään tavara ei säily ilman varastoa vahtivaa työntekijää.
Tämä varastointioperaatio on yksi pelin heikkouksista. Varastoja on siis kolme erilaista: Storage, Warehouse ja Buffers. Vain Storagessa olevia tuotteita saa käyttää toimintojen aikana, mutta koska tahansa – paitsi kesken toiminnon – tavaraa saa kuitenkin siirrellä vapaasti eri varastojen välillä, paitsi Buffereihin (eli tuotantolaitoksille) ei saa ikinä siirtää tavaraa, niistä saa vain ottaa pois. Sillä, missä varastossa tavara on, ei siis ole suurta merkitystä, paitsi silloin kun se on kriittistä. Tämän kanssa tekee alkuun varmasti virheitä, enkä ole ihan varma, minkä verran tästä kaikesta on lisäarvoa.
Joku merkitys varastoinnilla kuitenkin on ja se osaltaan siirtää pelin luonnetta enemmän resurssinhallinnan puolelle. Agricolassa ja Ora et Laborassa tunnelma on toisenlainen, kun tavaraa saa säilyttää aivan mielivaltaisia määriä. The Colonists on enemmän sukua Roads & Boatsille tai Antiquitylle – näistä Roads & Boatsissa ei toki ole varsinaista varastointimekanismia, mutta vastaavan rajan asettaa logistiikkaverkoston kapasiteetti.
The Colonistsissa on siis tuotettava oikeat tavarat oikeaan aikaan, mikä on mielenkiintoinen haaste – harmi vain, että sen käytännön toteutus on näin sekava. Toki runsaalla pelaamisella tämäkin lienee ihan helposti ymmärrettävissä oleva asia.
Aikakaudet vierivät
Aikakaudet tuovat peliin progressiota ja kehitystä. Aikakausien edetessä peliin tulee uusia elementtejä ja aikaisempia rakennuksia on mahdollista päivittää paremmiksi. Ykkösaikakauden varastovaja vetää kaksi tuotetta, kakkosaikakauden varastorakennus jo viisi tuotetta ja nelosaikakauden varastohalliin mahtuu yhdeksän tavaraa. Tehokkuuden kasvattaminen on avain onneen ja menestykseen.
Eikä peli vielä tähän lopu. Kaiken tämän lisäksi tarjolla on muun muassa kortteja, joita voi käydä nostamassa yhteisen pelilaudan kirjastorakennuksesta. Matkustamalla sen jälkeen Developer-laatalle saa pelata kädestään yhden kortin, joka sitten antaa joko välittömän kertaedun, pysyvän edun (tavallisesti jonkun rakennuksen toiminnon ilman työläisen käyttämistä) tai sitten edun, jota voi käyttää vaikkapa kolme kertaa ennen kuin se katoaa. Nämä kortit avaavat uusia mahdollisuuksia, mutta eivät erityisemmin dominoi peliä, sen verran työn takana niiden pelaaminen on.
Tärkeä tekijä jo pelin nimen kannalta on diplomatia kaukaisten siirtokuntien kanssa. Pelissä on yhdeksän erilaista siirtokuntaa, joista neljä tulee peliin pelin alussa ja viides liittyy mukaan neljännellä aikakaudella. Siirtokuntiin otetaan yhteys rakentamalla suurlähetystöjä. Jokaisella siirtokunnalla on omat erikoisvoimansa, joita ne myöntävät suurlähetystön rakentaneille. Alkemistit muuttavat tuotteita toisiksi, altruistit antavat lahjoituksia, lähettiläät antavat lisäliikkuvuutta laudalla, oppineet antavat lisäkortteja, varastoijat antavat lisää varastointitilaa ja niin edelleen.
Pelaajat voivat halutessaan rakentaa useitakin suurlähetystöjä ja kehittää suhteitaan pidemmälle kasvattamalla suurlähetystön tasoa. Esimerkiksi varastoijien siirtokunta kasvattaa ykköstasolla varastovajan koon kahdesta kolmeen ja kasvattaa Warehousea kolmella lokerolla. Nelostasolla yhdeksän tuotteen varastohalliin mahtuukin 13 tuotetta ja Warehousesta tulee osa Storagea.
Vuorovaikutusta on vähänlaisesti
Pelaajien välistä vuorovaikutusta The Colonistsissa ei juurikaan ole. Kauppaa tai konfliktia on turha hakea. Ainoa vuorovaikutuksen muoto on se, että toisen pelaajan Stewardit voivat tukkia tiesi pelilaudalla. Varatuille laatoille saa mennä, mutta siitä joutuu maksamaan aikakaudesta riippuvan korvauksen kaikille pelaajille, jotka laatalla ovat.
Lisäpelaajista ei oikeastaan ole juurikaan iloa, mutta peliaika venyy kyllä tuntuvasti. Niinpä BoardGameGeekissä ollaankin hyvin vahvasti sitä mieltä, että The Colonists on kaksinpeli. Yksinpelillä on ystävänsä ja jotkut suostuvat kolminpeliinkin, mutta nelinpeli saa jo erittäin vahvan tyrmäyksen. Olen samaa mieltä: The Colonists on minulle lähes yksinomaan kaksinpeli, kolminpeliä voisin joskus harkita, mutta en kenen tahansa kanssa.
The Colonists on nimittäin pitkä peli. Toki sitä voi pelata lyhyemminkin, mutta lyhyt peli on vajaa kokemus. Ainakin aikakauteen kaksi päättyvä peli jättää niin paljon ulkopuolelle, että se tuntuu vain alkulämmittelyltä. Pisin pelini tähän asti on alusta kolmosaikakaudelle. Siinä on jo enemmän järkeä, mutta sittenkin osin peliin tulleiden laattojen järjestyksestä johtuen yhtä kauppiasta enempää oli oikeastaan turha haaveilla.
Jos aikaisempaa kokemusta löytyy ja pelin sisällön on järjestellyt jotenkin fiksusti, kolmen aikakauden pelin pelaa kahdestaan alle kahden tunnin. Neljän aikakauden peli lienee sitten lähempänä kolmea tuntia, eikä neljällä pelaajalla kuusi tuntia ole mitenkään mahdotonta. Peli on mahdollista tallentaa ja jatkaa myöhemmin tai aloittaa myöhemmästä aikakaudesta, mutta tämä prosessi tuntuu myös aika raskaalta ja vaivalloiselta. Aikakaudet kaksi ja kolme olisivat luultavasti ihan hyvä kahden aikakauden peli, mutta pelkään, että aikakaudesta kaksi aloittamisen lisävalmistelut eivät ole juurikaan ykkösaikakauden pelaamista nopeammat, ainakaan aluksi.
Tulevaisuuden mahdollisuuksia
Ohjekirja lupailee lisäosia, jotka laajentavat peliä neljännestä aikakaudesta eteenpäin. Sellaista ei ole vielä nähty. Ensimmäinen lisäosa Ante Portas on skenaario, jossa pelaajat puolustautuvat yhdessä hyökkääviä barbaarilaumoja vastaan. Tämä tuntuu jo ajatuksen tasolta sellaiselta loukkaukselta pelin ideaa kohtaan, että itse lähinnä teeskentelen, ettei lisäosaa koskaan ilmestynytkään. Mutta sotimisesta pitäville tällaistakin siis on olemassa.
Yksinpeliin on olemassa skenaarioita, joilla saa vaihtelua. Esimerkiksi Imperial Post -skenaariossa tavoitteena on rakentaa hyvät yhteydet Envoy-siirtokuntaan ja saavuttaa joka aikakaudella tietyt tavoitteet. Jos tavoitteet eivät onnistu, pelin häviää heti. Yksinpeleistä innostuneelle The Colonists tarjoaakin skenaarioineen paljon näperreltävää.
The Colonistsin asema omassa pelikokoelmassani on vielä epävarma. Olen pelannut peliä kovin vähän, eikä se ole helppo pöydättävä. Pitkille peleille on kotona aikaa harvoin ja kilpailua on paljon, eikä omassa peliporukassa tule käytännössä koskaan tilaisuuksia kaksinpelien pelaamiseen. Nelinpeli kammottaa jo ajatuksena, eikä missään nimessä mahtuisi arki-iltojen aikaikkunaan muutenkaan.
Kun peliä pääsee pelaamaan, sääntöjen kanssa on joka kerta vähän vääntämistä, kun kaikkea ei enää muista. Olen aika lailla varma, että viimeksikin pelasimme varastointia jollain tapaa väärin. Vaikeuksista huolimatta The Colonists kuitenkin myös palkitsee. Koen, että se saattaisi hyvinkin korvata Roads & Boatsin – jotain samaa näiden pelien luonteessa ja skaalassa on, mutta The Colonistsin kanssa näpertely on kenties hieman hauskempaa. Tekeekö huomattavasti helpommin pelattava Ora et Labora molemmat tarpeettomiksi on sitten toinen kysymys, johon pitkällisen pohdinnan jälkeen vastaus oli vähän surumielinen ”kyllä”.
Faktat The Colonistsista
Suunnittelija: Tim Puls
Julkaisija: Lautapelit.fi, Stronghold Games (2016)
Mutkikkuus: Pelissä on rutkasti opeteltavaa. Apua saa kyllä: sääntökirjasta löytyy esimerkiksi intropeli, jota seuraamalla pelin kulun oppii helpommin. The Colonistsin opettelu vaatii kuitenkin työtä ja sen jälkeen säännöllistä pelaamista, että säännöt pysyvät mielessä.
Onnen vaikutus: Pelaajien toimien seuraukset ovat aina ennalta tiedossa, mutta pelissä on jonkin verran muita satunnaiselementtejä. Merkittävimmät satunnaiselementit ovat kehityskortit ja laudalla lisättävien uusien laattojen ilmestymisen järjestys. Kaikki laatat tulevat kyllä peliin, mutta järjestys vaihtelee.
Vuorovaikutus: Periaatteessa laudalla on vähän blokkailua, kun toisen pelaajan kanssa samaan ruutuun tunkemisesta joutuu maksamaan, mutta enimmäkseen The Colonistsissa voi keskittyä rakentelemaan omiaan.
Teema: Tavanomainen vanhanaikainen rakenteluteema ei yllätä tai erityisesti houkutakaan, mutta toimii tasaisen varmasti.
Uudelleenpelattavuus: Tässä suhteessa The Colonists ei jätä toivomisen varaa: vaihtelua pelikertojen välillä on sen verran paljon, että jos peli yhtään miellyttää, pelattavaa riittää pitkäksi aikaa.
Kieliriippuvuus: Pelissä on tekstiä jonkin verran, osa siitä korteissa, jotka ovat periaatteessa salaisia, mutta jos se ei haittaa, peliä pystyy pelaamaan kielitaidottomankin kanssa. Apulappujen väkertely kortteja varten ei ole kovin paha rasti sekään.
Pelaajamäärä: 1–4. Pidän tätä kaksinpelinä, ehkä kolminpelinä. Nelinpelit jättäisin täysin väliin. Yksinpelinäkin The Colonists toimii, mitään erityissääntöjä ei ole, vaan peliä pelataan sellaisenaan. Yksinpeliä varten on olemassa jokunen erityisskenaariokin tuomaan lisähaastetta.
Kesto: Laskisin noin 20 minuuttia pelaajaa kohti jokaiselle aikakaudelle, jos säännöt ovat hallussa. Huonolla sääntöjen osaamisella helposti tuplaten. Kannattaa siis alkuun harjoitella sääntöjä parin aikakauden mittaisella pelillä.