Nämä pelit myin pois

Nämä pelit myin pois

Lautapeliharrastajilla on monenlaista kulutuskäyttäytymistä. Tavallista on esimerkiksi sulovilénismi, ”kun nyt halvalla saa”-ajattelu, mutta myös harkitumpi kokoelman kartuttaminen tai hyvin tiukasti trimmatun kokoelman pitäminen.

Omalta kohdaltani olen oppinut, että tärkeintä on, että kokoelmassa on toimintaa. En voi olla ilman uusia pelejä, mutta en halua kartuttaa valtavaa kokoelmaa, niinpä olen toisinaan melkoinen yhdenmiehen osto-ja-myyntiliike. BoardGameGeek antaa selvät lukemat: kokoelmassa on tällä hetkellä 337 nimikettä, aikaisemmin omistetuiksi on merkitty 814 nimikettä.

Havahduin pari vuotta sitten siihen, että ostostelu on vähän karannut käsistä. Vuonna 2016 pistin lokakuussa ostamisen suhteen hanat kiinni ja myyntivaihteen päälle, jolloin vuoden lopputulokseksi jäi 46 ostosta, 88 myytyä peliä ja loppusummaksi pelikaupoista noin tuhat euroa. Vuonna 2017 palasin taas ostoksille, mutta kohtuudella. Lopulta ostin 36 peliä, myin 73 ja tili näytti vuoden päätteeksi noin 500 euron ostoksia.

Vuonna 2018 liikevaihtoa on taas kertynyt. Ostoja on tähän mennessä 47, myyntejä 97 ja summa on iloisesti plussan puolella! Tämän vuoden aikana myyntejä on kertynyt euroissa 250 enemmän kuin ostoja. Tässä jutussa varsinaisena asiana onkin pureutua näihin myynteihin ja esitellä joukko pelejä, jotka ovat poistuneet kokoelmistani.

Dominion

Pakanrakennuspelien vanhan mestarin aika tuli tänä vuonna. Havahduin siihen, että Dominionia on hyllyssä kilokaupalla, mutta pelikertoja kertyy kovin vähän. Iso ja painava laatikko – olin pakannut valtaosan korteista yhteen isoon Dominionin laatikkoon ja yhteen pienempään lisäriboksiin – ei kulkenut ikinä mukana, etenkin kun Tavernan hyllystä peli kyllä löytyy ja kotonakin sitä tuli pelattua harvoin.

Aika taisi mennä vähän ohi: pienemmät ja nopeammat pakanrakennuspelit ovat yksinkertaisesti vetävämpiä. Shards of Infinity tuli tänä vuonna ja sai heti yli 50 pelikertaa. Paketti on pienempi, pelin saa nopeammin käyntiin ja se on ihan yhtä mielenkiintoinen kuin Dominionkin. Jos kaipaan perinteisempää pakanrakennusta, hyllystä löytyy yhä Trains.

Dominionia oli hyllyssä 13 paketin verran ja kokonaisuudelle löytyi innokas ostaja, joka kävi kesällä hakemassa pelin kaikkine laatikoineen – peliä oli kaikkineen suunnilleen muuttolaatikollinen. Tilille napsahti kaupoista mukavat 180 euroa.

Tästä korttien paljoudesta piti päästä eroon. Kuva: Mikko Saari

Star Realms, Epic

Myös kevyempää ja nopeampaa pakanrakennusta edustava Star Realms jäi kilpailijoiden jalkoihin. Yksi niistä kilpailijoista on mobiiliversio, jota olen pelannut satoja matseja. Korteilla tätä on tullut pelattua paljon vähemmän, kotona innostus on suuntautunut ennemmin Hero Realmsin suuntaan.

Sitten tulivat Shards of InfinityMagic: The Gathering ja viimeisenä niittinä KeyForge, joten oli helppo nähdä, että Star Realmsille ei tässä huushollissa pelikertoja tule. Jos tekee mieli pelata, pelaan jatkossakin iPadilla tekoälyä vastaan kuten tähänkin asti.

Samaa tietä meni Epic, joka ei oikein koskaan löytänyt omaa paikkaansa. Peli on vähän liian vaivalloinen satunnaiseen pelailuun, satunnaspakoilla vähän epämääräistä touhua ja draftaamisessa taas on ihan liikaa vaivaa. Epic ei lopulta tarjonnut mitään sellaista, mitä vaikkapa KeyForge ei tekisi paljon paremmin.

Star Realms -sovellus
Joskus erinomainen mobiiliversio voi olla fyysisen pelin surma.

John Company

Vielä viime vuonna John Company oli haaveilulistalla, nyt se on myytyjen pelien listalla. Näin katoaa mainen kunnia. John Company pääsi lopulta pöydälle tasan kerran, hieman epäonniseen kokemukseen Lautapelaamaan-tapahtumassa. Luulin osaavani säännöt, en sitten osannutkaan. Keskustelin jälkeenpäin osaajien kanssa ja luulen, että pelin säännöt olisi ollut ihan mahdollista saada haltuun, mutta…

Ei se olisi ollut sen arvoista. Peli olisi päässyt pöytään sen verran harvoin, mahdollisesti vain kerran. Siihen nähden vaiva opetella säännöt riittävän hyvin olisi liian kova. No, on John Companyn osa sentään parempi kuin Bios: Megafaunan, jonka lainasin kirjastosta. Sen kohdalla selailin säännöt läpi ja totesin, ettei kannata edes yrittää.

John Companyn rajallinen saatavuus tarkoitti kuitenkin sitä, että reilulla neljälläkympillä ostettu peli vaihtoi huutokaupan jälkeen omistajaa 80 eurolla, joten tämä vähän lievitti harmia. Samaa tietä meni Pax Renaissance, joka löysi hetken hakemisen jälkeen ostajan ulkomailta, taas hyvään hintaan. Se on selvä nyt: Sierra Madre Gamesin pelejä en jatkossa edes harkitse, olivat ne muuten kuinka kiinnostavia tahansa. Mielekkäästi pelattavia ne eivät nimittäin ole.

John Company

Mechs vs Minions

Tässä kohtaa on tavanomainen tarina: kampanjapeli on pelattu läpi, eikä sen jälkeen ole juuri houkutellut palata pelin pariin. Lapsetkaan eivät tätä enää jaksa pelata, sen verran paljon pelissä on kalustelemista. Kun laatikko vie tilaa noin kolmen-neljän normaalin boksin verran, peliä ei huvita hyllyssä pitää.

Iso loota toki vaikeuttaa myymistäkin, mutta tälle löytyi sopuhintaan ostaja omasta peliporukasta, joten peli oli helppo toimittaa peli-iltaan. Samaa kampanjapelien tietä meni Pandemic Legacy, joka oli puoleen väliin pelattuna legacy-pelinä vähän hankalampi myytävä. Ostaja kuitenkin löytyi: sopuhinnaksi todettiin vitonen, jolla uusi ostaja pääsee testaamaan, mistä legacyssä on kyse ja minä saan toisen ison boksin viemästä tilaa.

Dawn of Peacemakersia odottanee sama kohtalo, kunhan kampanja on pelattu: peli on kyllä hyvä ja kampanja pelataan loppuun, mutta en usko, että pelin pariin on syytä palata sen jälkeen kun kampanja on kokonaisuudessaan nähty.

Pommin tönäämistä
Kauniit miniatyyrit eivät riittäneet pitämään yllä mielenkiintoa kampanjapelin päättymisen jälkeen. Kuva: Mikko Saari

Star Wars: Rebellion

Iso boksi tämäkin, taisipa olla toiseksi suurin laatikko Mechs vs Minionsin jälkeen. Muutaman pelikerran jälkeen peli on jäänyt aika vähälle käytölle. Teema on vetävä, itse pelaaminen on hauskaa, mutta sotiminen on tylsää ja kesto on sen verran pitkä, että pelitilaisuuksia tulee muutamia kertoja vuodessa – ja kun yhdessä mietimme, tulimme siihen tulokseen että ne harvat monen tunnin tilaisuudet käytetään mieluummin muiden pelien parissa.

Rebellionin myynnissä arvelin saavan etua siitä, että pelin kortit oli suomennettu. Mitä vielä – Facebookin lautapelikirppiksellä tuli lähinnä valitusta siitä, miten suomennos oli väärällä tavalla tehty (ja siitä huolimatta se väärin tehty suomennos olisi pitänyt pistää jakoon muillekin).

No, ihan säällisellä hinnalla tämäkin peli sitten kaupaksi meni. Ulkomaanpuodit vähän haittasivat jälleenmyyntihintaa: kotimaisissa kaupoissa vertailuhinta on päälle satasen, mutta kun ulkomaankauppojen 80 euroon aletaan vertailla, hinta putoaa ropisten.

Suuria johtajia. Kuva: Mikko Saari
Jännittäviä seikkailuja näidenkin kavereiden parissa vietettiin, mutta ajankäytöllisesti peli ei ollut riittävän tehokas. Kuva: Mikko Saari

Bunny Kingdom, My Little Scythe

Perhepelejä, jotka eivät vain natsanneet. Bunny Kingdomia testasimme Tavernassa lasten kanssa ja innostuneen vastaanoton myötä ostin sen omaksikin. Eipä se sitten sen jälkeen niin innostanutkaan. Kaksinpelinä peli ei ole ihmeellinen ja kolminpeleille ei oikein ollut mielenkiintoa, joten myyntituomiohan siitä seuraa.

My Little Scythen toivoin toimivan paremmin, mutta eipä sekään. Hienot figuurit eivät ole taianomainen juttu, josta tulee kiinnostava peli. Itse pelimekaniikka ei sitten sytyttänyt perheestä oikein ketään – yritimme kyllä. Ei siis auttanut muuta kuin pistää peli myyntiin. Helpostihan tälle ostaja sitten löytyi, sen verran kuumasta pelistä on kyse.

Puput laudalla
Muovipupujen sekavat seikkailut eivät lopulta vakuuttaneet. Kuva: Mikko Saari

Hyvän kaksinpelin puute on kohtalokasta

Moni muukin peli sai lopullisen tuomionsa vuonna 2018. Yksi yhdistävä tekijä on hyvän kaksinpelin puute. Tämä oli iso elementti, kun Glass RoadPuerto Rico, Pantheon, Jungle Rumble, Notre Dame, Samarkand ja moni muu peli sai lähdön. Koska omassa peliporukassa pelimakuja on monia ja tarjontaa paljon, samoja pelejä on vaikea saada monta kertaa pöytään ja ehdokkaita on omassakin kokoelmassani liikaa. Kaksinpelejä taas on helppo pelata kotona enemmän.

Niinpä myyntipäätöksiä helpotti, kun saattoi karsia kokoelmasta pois pelejä, joille ei tunnu peliporukassa olevan tilausta ja joita ei kotona voi kahdestaan pelata. Tällä momentilla lopullista myyntipäätöstä odottaa vielä jokunen peli, kuten Lowlands, Agra ja Clippers.

Sama koskee luonnollisesti myös uusia ostoksia. Tällä hetkellä en kovin herkästi osta mitään, minkä en tiedä toimivan kotikäytössä. Se rajaa siis pois pelit, jotka eivät ole kiinnostavia kahdestaan pelattuina. Rahaakin säästyy, kun uusille jollain tapaa kiinnostaville peleille on helppo sanoa ”ei, koska tätä ei saisi pelattua tarpeeksi”.

Tämä toki edellyttää sellaista arvomaailmaa pelien suhteen, jossa ihanteena on pelata pelejä useammin kuin muutaman kerran. Jos tavoitteena on ennemmin mahdollisimman laaja ja monipuolinen pelikokoelma, eikä häiritse, että yksittäisille peleille ei pelikertoja kerry, tilanne on toinen. Itse koen vähän ahdistavaksi, jos hyllyt ovat täynnä pelejä, joita en pääse pelaamaan.

Oletko sinä hamstraaja ja Sulo Vilénin hengenperillinen, ahkera kierrättäjä vai tiukan kokoelmanhallinnan mestari?

Osta Löydä lautapelit -kirja

5 thoughts on “Nämä pelit myin pois”

  1. Tutun kuuloista juttua. Itselläni on myös pelit kiertäneet paljon. Syitä on monia mutta pari yleisempää ovat

    1) Pelille ei vain kerry pelikertoja. BGG:stä huomaa ettei ole kolmeen vuoteen tullut pelattua niin turha niitä hyllyssä on pitää.

    2) Varsinkin raskaampien pelien kohdalla huomaa, että pitdän enemmän pelin teemasta kuin itse pelistä. Esim. Ajatus pelata 20 tunnin peliä Normandian maihinnoususta kuulosta hyvältä mutta todellisuudessa tuollaiselle ei ole vaan mahdollisuutta.

  2. Minunkin hyllyssä oli aikaisemmin pelejä, joita ”halvalla sai”. Oli kiva ostaa, mutta pelikerrat jäi vähemmälle. Kun lautapeli-innostus vähän katosi, pelejä tuli sitten myytyä pois. (Itse asiassa jätin vain Velhovuoren aarteen hyllyyn.)

    Tänä kesänä kiinnostus alkoi uudelleen ja nyt hankintaan on tullut ”harkittuja” pelejä. Siis pelejä, joita oikeasti pelataan. Pelin pitää olla helposti lähestyttävä, jotta mielenkiinto ei heti katoa. Yksi kriteeri on nyt se, että peli toimii hyvin kaksinpelinä. Myös liian pitkiä/monimutkaisia pelejä ei ole ja suomenkielisyys on plussaa (tai suomennokset jostakin).

  3. Jälleenmyyntimarkkinoiden kasvaessa on syntynyt oma pelituotetyyppinsä, jolla tähdätäänkin vain uudennälkäisten harrastajien nopeaan tyydyttämiseen. Tällä on väistämättä vaikutus siihen, miten pelejä reitataan pikaruoan tapaan eikä syvyyden ja kompleksisuuden perusteella; pelikulttuurin lämpökuolemasta ja hiilijalanjäljestä nyt puhumattakaan. Tästä pelimarkkinoiden puolesta harvoin kirjoitetaan, paitsi esim
    https://goplaylisten.com/games/game-design-variety-does-not-equal-replayability/

    Ehkä joku voisi vastareaktiona keksiä ”slow gaming” -brändin.

  4. Dominion on poistunut meiltakin hyvin samanlaisista syistä. Sitä tuli pelattua se 50+ matsia vuoden sisällä julkaisusta, mutta siihen se pelaaminen sitten jäi. Koukuttava peli jossa on uudelleenpeluuarvoa loputtomasti, mutta pelikokemuksena se ei vain kanna vuodesta toiseen.

  5. Dominionista edelleen ketterä ja voimissaan oleva nettiversio: https://www.dominion.games/ Lisärit saa kuukausitilauksella muutamalla eurolla ja riittää, kun yksi pelaaja on maksanut tilauksen. Erittäin toimiva versio Dominionista, vaikka kaikkien lisäreiden erikoisuudet ei ole vielä saatu siirrettyä digitaaliseen muotoon.

    Itsellä oli harkinnassa peruspelistä, hovi juonista ja nousukaudesta luopuminen, mutta toisaalta niin keskeinen pakanrakennuspeli, että siitä luopuminen olisi kuin shakista tai backgammonista luopuminen. Se vain kuuluu hyllyyn ja kun nämä kolme saa yhteen laatikkoon mahtumaan, niin ei tilanpuutekkaan ole riittävä luopumisperuste.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.