Kategoriat
Peliarvostelut

Kingdomino Origins

Kingdomino Origins on dominolaattojen ympärille rakentuva pähkäilypeli, jossa pelaajat kilpailevat suurimpien ja luonnonvaroiltaan rikkaimpien metsästysmaiden herruudesta. Peli on jatkoa aiemmin ilmestyneelle ja useita palkintoja kahmineelle Kingdominolle.

Eletään esihistoriallista metsästäjä-keräilijöiden aikaa. Toimeentulo perustuu luonnosta löytyviin resursseihin, laajimmat metsästysmaat sekä parhaimmat luolamiehet takaavat suurimman saaliin. Tulivuoret syöksevät laavaa, joka toisaalta synnyttää elintärkeää tulta, mutta toisaalta myös tuhoaa. Elämä näissä olosuhteissa ei välttämättä ole helppoa.

Kingdomino Originsin kansi

Mutkien kautta suosikiksi

Täytyy myöntää, että tehtyäni ensimmäisen pikavilkaisun Kingdomino Originsin ohjekirjaan, olin osittain ymmälläni. Säännöt vaikuttivat monimutkaisilta, yhden vuoron aikana oli tehtävä jos jotakin. Oleellinen tieto tässä kohtaa lienee, että pelin originaaliversio, Kingdomino, ei ole minulle tuttu.

Tämä tunne kuitenkin katosi jo ensimmäisen pelin aikana ja totesin epäluuloni pelin mutkikkuutta kohtaan turhaksi. Itse asiassa koukutuin peliin nopeasti ja se kiri tämän hetken suosikkipelikseni. On mielestäni hienoa, että näinkin yksinkertaisen, suoraan sanottuna tylsän, klassikkopelin perustuksille on onnistuttu luomaan Kingdominon kaltainen moniulotteinen systeemi.

Domino lienee tuttu ainakin jossain määrin lähes jokaiselle ja kaikki enemmän dominoa pelanneet tietävät, että siinäkin taktikointi on tavallaan tärkeää. Kingdomino Originsissa – jossa ei muuten nimen ja dominolaattojen lisäksi ole paljonkaan yhteneväisyyksiä alkulähteeseensä – taktikointi on pärjäämisen kannalta elinehto ja varsinkin pelin edetessä sen monimutkaisempiin versioihin ei ilman suunnitelmallisuutta ole asiaa pistesijoille.

Pelaajan laatoista koostuva pelialue ylhäältä kuvattuna
Pahvirakennelmalla merkityn aloitusruudun ympärille on rakentunut jo pelialuetta. Tulivuoret ovat lisänneet laatoille tulta, jota on joillain laatoilla jo valmiiksi. Kuva: Kaisa Sutela

Dominoruudukon rakentelua

Peli toimii alkuperäisen Kingdominon tapaan: pelaajat keräävät dominolaattoja, joissa on kuvattuna kaksi erilaista maastoa. Niistä rakennellaan oma 5×5-ruudukko dominosäännöin, eli laatan toisen pään pitää olla sama kuin aikaisemmassa laatassa (ruudukon yksinäinen aloituslaatta on jokeri). Tulivuoret tuottavat tulta, joka leviää laudalla tiettyjen sääntöjen mukaan.

Pelin lopussa pelaajien ruudukot pisteytetään. Jokaisesta yhtenäisestä samaa maastolajia olevasta alueesta saa pisteitä sen ruutujen määrän kerrottuna alueella olevien tulimerkkien määrällä. Ilman tulta alueet ovat arvottomia! Vuorojärjestys on kytketty dominoiden valintaan. Ottamalla huonomman dominon pääsee seuraavalla kierroksella valitsemaan dominonsa aikaisemmin vuorojärjestyksessä.

Edellä kuvatut ovat pelin helpoimmat säännöt ja Kingdominoa pelanneille enimmäkseen tutut. Pelissä on vielä kahdet lisäsäännöt. Toteemisäännöt lisäävät peliin eri alueilta löytyviä mammutteja, kalaa, sieniä ja piikiviä. Niitä kerätään ja pelaajat, joilla on kutakin lajia eniten, tienaavat bonuspisteitä. Heimosäännöillä mukaan tulee vielä luolaihmisiä, joita voi hankkia resursseilla. Ne tuottavat lisää pisteitä: metsästäjä-keräilijät tuovat lisäpisteitä omalla pelialueella olevista resursseista, soturit taas haluavat muodostaa ison joukkion ja mitä isompi joukkio, sitä enemmän niistä saa pisteitä.

Pelaajien nappuloita jonossa olevilla laatoilla
Laatat on numeroitu. Pienempinumeroiset laatat ovat ominaisuuksiltaan huonompia, mutta joskus niissä on paremmat maastot. Valitsemalla heikomman laatan, pääsee seuraavalla vuorolla valitsemaan aikaisemmin. Kuva: Kaisa Sutela

Vaativampi perhepeli

Aasinsiltana tästä on oikea hetki ottaa esiin pelin kohderyhmä. Harvinaista kyllä, pelilaatikkoon painettu 8+ vastaa varsin hyvin totuutta. On nimittäin niin, että varsin välkky kuusivuotias pelikaverini, joka yleisesti ottaen onnistuu ottamaan haltuun jo huomattavasti ikäistään vanhemmille suunnatut pelit, on Kingdomino Originsin tapauksessa joutunut ehdottomaan altavastaajan rooliin, joka pelissä pärjätäkseen on ehdottomasti neuvojen tarpeessa. Voisinkin arvailla, että kovinkaan monen alle kahdeksanvuotiaan päättelykyky saatikka hermot eivät vielä yllä Kingdomino Originsin tasolle ainakaan sen haastavimmissa muodoissa.

Mehukkaimmalle tasolle peli nousee, kun pelikumppanit ovat nokkeluudessaan mahdollisimman lähellä toisiaan, mutta ainakin meillä peli on toiminut mukavasti myös perhepelinä. Koska peli haastaa pelaajansa kolmella eri tasolla, joista jokainen tuo peliin lisää yksityiskohtia ja sen mukana haastavuutta, olisi varteenotettava vaihtoehto tietysti pelata pienempien kanssa helpointa versiota. Pelilaatikosta löytyvät hienot lisäosat kuitenkin houkuttelevat, eikä helpompi versio tunnu suostutteluista huolimatta mielekkäältä vaihtoehdolta.

Kingdomino Origins on kaiken kaikkiaan mainio lisä perhepelien valikoimaamme. Nyt, kun kuusivuotiaskin on innostunut siitä toden teolla, taidot kertyvät hurjaa vauhtia ja uskon, että tulevaisuudessa tulemme viettämään varsin laadukkaita perhepelihetkiä sen parissa.

Ilmakuva nelinpelin pelialueesta
Tässä pelataan nelinpeliä toteemisäännöillä. Vasemman yläkulman pelaaja hallitsee kala- ja piikivitoteemeja, koska hänellä on niitä resurssimerkkejä hallussaan eniten. Kuva: Kaisa Sutela

Faktat Kingdomino Originsista

Suunnittelijat:

Julkaisijat: Blue Orange (2021), Lautapelit.fi (2022)

Mutkikkuus: Pelin mutkikkuus riippuu valitusta peliversiosta. Versioita on kolme, joista ensimmäinen, Löytöretki-pelimuoto, on sangen yksinkertainen. Seuravat pelimuodot, Toteemi ja Heimo, tuovat mukanaan lisää yksityiskohtia ja mutkikkuutta loppupisteiden laskuun, mutta ovat joka tapauksessa nopeasti opittavissa niin ikään. Kun pelaamisessa etenee versio versiolta, tapahtuu oppiminen ja vaikeampiin versioihin siirtyminen helposti.

Onnen vaikutus: Onnellakin toki on vaikutuksensa. Sopivimmat dominot, toimivimmat tulivuoret, rikkaimmat resurssit ja parhaiten tarkoitusta palvelevat luolamiehet nappaamaan onnistunut pelaaja on tavallaan vahvimmillaan – olettaen hänen osaavan hyödyntää tuurinsa järkevästi.

Vuorovaikutus: Tässä pelissä jokainen pelaa omillaan. Omat siirrot ja valinnat eivät välttämättä ole toiselta pois, mutta tällainenkin mahdollisuus on olemassa, jos satutaan tavoittelemaan samanlaisia metsästysmaita tai resursseja. Toki tällainenkin saattaa jotakuta harmittaa, mutta pääasiassa peli on rehtiä etenemistä omaa etua ajatellen.

Teema: Peli toimii teemassaan mitä parhaiten. Versio versiolta lisääntyvien yksityiskohtien avulla pelaajien on helppo uppoutua syvemmälle esihistoriallisten ihmisten maailmaan ja näin ollen teema toimii jopa eräänlaisena oppaana menneeseen aikaan. Myös pelin ulkonäkö sekä materiaalien laadukkuus miellyttävät.

Uudelleenpelattavuus: Sitä riittää. Peli ei toista itseään, vaan jokaiselle pelikerralle riittää pähkäiltävää. Toki elementit ja etenemistavat tulevat tutuksi sangen nopeasti, mutta sehän ainoastaan lisää mahdollisuuksia suorittaa entistä toimivampia peliliikkeitä. Jokainen domino on erilainen.

Kieliriippuvuus: Kun ohjeet on selvitelty, lukutaitoa ei enää tarvita. Pelissä ei ole tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–4. Paremmin peli ehkä toimii, kun pelaajia on kolme tai neljä, mutta kaksinkin onnistuu. Tällöin säännöt ovat hiukan erilaiset, vuoroja on tuplaten, mutta aikaiseksi saa hyvän pelin näinkin.

Pituus: 20–40 minuuttia. Pelaajien pohtimisaika toki ratkaisee, samoin valittu versio. Yksinkertaisin versio ilman sen kummempaa pähkäilyä saattaa olla läpipelattu jo kymmenessä minuutissa.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *