Secrets

Secretsin alkuasetelma on neuvostoliittolaisen teräksen tavoin täyttä rautaa: kylmä sota on puhjennut! KGB:n ja CIA:n agentit mittelevät voimiaan koko maailman kohtalon roikkuessa panoksena. Suurvalloille valitettavasti uusi aika on koittamassa kukkaislapsien, noiden rakkaiden hippien myötä. Jos he onnistuvat tavoitteessaan – häpeilemättömässä lorvailemisessa – peli on menetetty kaikille, jotka eivät nauti beatnik-elämäntyylistä.

Korttikotkan kolme päivää

SecretsEric M. Langin ja Bruno Faiduttin seurapelissä jokainen pelaaja edustaa yhtä näistä kolmesta ryhmästä. Edustuksen päättää sekoituksen kautta pelaajan eteen kuvapuoli alaspäin päätyvä komea kiekko, josta löytyy ryhmittymän logo – jenkkien ylpeä kotka, Neuvostoliiton armas vasara ja sirppi tai hippien halveksuttava rauhansymboli. Kertavilkaisun jälkeen kiekkoa ei voi tarkastaa uudelleen, ellei peli sitä käske.

Peliin otetaan aina yksi kiekko pelaajamäärää enemmän, ja ylimääräinen asetetaan pöydän keskelle YK:ta edustavan neliskanttisen lohkon viereen. Pelin voittaa lopussa ryhmittymä, jolla on eniten pisteitä – elleivät likaiset hipit pääse pälkähästä, karaten maailmalle pienimmällä pistemäärällä, jolloin he voittavat ja kapitalismi sekä sosialismi kaatuvat kuokkaan.

Pelissä nostetaan pelaaja kerrallaan pakasta kaksi korttia, joissa on hahmoja. Valittu hahmo tarjotaan jollekin toiselle pelaajalle ja valitsematon päätyy pakan pohjalle. Pelaaja voi kieltäytyä tarjouksesta, jolloin kortti otetaan itselle. Tämän jälkeen pelaaja, jolla kortti on, pelaa sen eteensä ja aktivoi sen vaikutuksen. Vaikutuksen jälkeen kortti toimii pisteinä pelin lopussa – ellei yksi pelaaja saa kahta samanlaista kahdeksasta eri korttityypistä, jolloin ne käännetään kuvapuoli alaspäin, nollaten niiden pistearvot. Pisteissä viimeisenä oleva pelaaja saa käyttöönsä YK-merkin, jolla hän voi kaapata tarjottavan kortin itselleen.

Korteissa olevat toiminnot ovat pelin suola. Säännöissä kielletään vahvasti oman ryhmämerkin katsominen pelin alun jälkeen, joten kun pöydälle päätyy esimerkiksi psykiatri, joka vaihtaa muiden nähden kahden pelaajan identiteettikiekot keskenään, et enää välttämättä tiedä kuka itsekään olet. Identiteettien jäljittäminen alkaa helppona, mutta vaikeutuu pelin edetessä, sillä esimerkiksi diplomaatti paljastaa ensin pöydän keskellä olevan ylimääräisen kiekon ja sitten vaihtaa sen salaa joko oikean- tai vasemmanpuoleisen pelaajansa vastaavaan. Peli loppuu kun joku pelaajista lisää (pelaajamäärästä riippuen) neljännen tai viidennen kortin eteensä. Identiteetit paljastetaan ja pisteet lasketaan.

Merkit
Merkit osoittavat identiteettiä. Kuva: Miikka Mononen

Mantšurian päättelypeli

Secrets on taiteellisena luomuksena mainio. Sen hahmokortit, omaa rooliaan johonkin tuntemattomaan vaihtavasta kaksoisagentista kenen tahansa identiteettiä salaa katsovaan etsivään huokuvat kytköksiä salaliittoja ja agenttijuonia vilisevään teemaan. 60-luvun pop-taiteen ja TV-sarja Archerin välimaastossa sijaitseva kuvitustyyli on myös omiaan luomaan pöydän ympärille parhaassa tapauksessa veitsellä leikattavan vainoharhaisen ilmapiirin.

Peli on heittämällä parhaimmillaan silloin, kun et tiedä kuka sinä tai kukaan muu pöydässä istuva oikeasti on. Kylmän sodan agenttijännäritunnelma tavoitetaan näinä hetkinä John Frankenheimerin elokuvien tasoisesti.

Jos tätä tunnetta ruokittaisiin tasaisesti läpi vartista puoleen tuntiin kestävän pelisession, Secrets olisi seurapelien uusi kuningas. Valitettavasti peli puukottaa pelaajiaan selkään myrkkykuorrutteisella tikarilla, jolla suunnittelijat ovat puukottaneet myös pelikonseptiaan. Secretsin korttijakauma ei nimittäin riitä millään paranoian ylläpitämiseen. Kahdeksasta hahmokorttityypistä vain kahdella voi vaihtaa muiden pelaajien pelimerkkejä. Omaansa voi vaihtaa yhdellä. Korttien esiintyvyys vaihtelee, mutta näitä suoria vaihtokortteja on yhteensä kahdeksan pakan 29:stä.

Ongelmaksi muodostuu se, että pelin pisteytys ei varsinaisesti tue oman faktion vaihtamista. Koska tässä on kyse pisteiden haalimisesta korttien antamisella muille, on huomattavasti hyödyllisempää omalta kannaltaan selvittää muiden pelaajien henkilöllisyydet, ja antaa sitten pisteitä oman porukan pelaajille – tai vaihtoehtoisesti selvittää hippi ja toivoa että pääsee vaihtamaan hänen roolinsa omaansa ennen pelin päättymistä, keräten matkan varrella mahdollisimman vähän pisteitä. Kaikkien pelaajien pääteltyä tämän koko peli muuttuu pataluhaksi pistesyötöksi, joka päättyy nopeasti.

Secretsin loppuehdot tuntuvat taistelevan sitä vastaan, mikä tekisi siitä hyvän pelin. Viihdearvot ja vainoharhan tunteet ovat tiessään lopputavoitteen ollessa näin selkeä ja pisteillä mitattava. Kokonaisuuteen toivoisi väistämättä parempaa lopetusta, vaikka sitten hippien kaltaisten erilaisten maalien tekemistä myös CIA:lle että KGB:lle. Suurin pistesaldo on liian helppo saavuttaa pelaajien pelatessa yhteen hiileen, joka tapahtuu identiteettien selkiinnyttyä heille.

Ilmiötä voi tietysti taistella vastaan pelaamalla peliä kuin hölmö vain siksi, että se on silloin hauskempi, mutta samalla logiikalla voisitte ystäviesi kanssa leikkiä kivillä avaruussotaa. Hyvän seurapelin hienous on sen asettamat raamit sosiaaliselle kanssakäymiselle ja Secretsin tapauksessa ne raamit luhistuvat turhan helposti pelkäksi kortinhaalinnaksi.

Pelilauta
Pelilauta toimii muistutuksena jaossa olevista korteista. Kuva: Miikka Mononen

Faktat Secretsistä

Suunnittelijat: ,

Julkaisijat: Repos Productions (2017)

Mutkikkuus: Pelin kestoon ja sisältöön nähden kohtalainen; jokainen hahmokortti tulee selittää etukäteen, koska niiden vaikutusten tunteminen on olennainen osa peliä. Mukana tulee onneksi kaksin kappalein roolien selityslappuja, mutta niiden suht. pitkien tekstien lukeminen tyssäyttää ikävästi pelin luontaisen rytmin.

Onnen vaikutus: Merkittävä. Sekoitetusta pakasta nostetaan kaksi korttia kerrallaan, ja toinen niistä annetaan kuvapuoli alaspäin eteenpäin. Joskus kortin sisällön voi päätellä sosiaalisen kanssakäymisen kautta, joskus ei.

Vuorovaikutus: Suuri, joskin pelin sisältöön nähden pelimekaniikkojen kautta syntyvänä turhan vähäinen. Suuri osa korttien vaikutuksista lähinnä pakottaa ihmisiä näyttämään identiteettimerkkejään tai katsomaan muiden, mikä ei varsinaisesti vaikuta heidän toimiinsa suurimman osan ajasta.

Teema: Kannattelee pelikokemusta. Pakettina komea kuin mikä.

Uudelleenpelattavuus: Kohtalainen, kunhan pelikertojen välissä on merkittävästi aikaa. Mitä nopeammaksi korttilätkinnäksi peli menee, sitä nopeammin se muuttuu sosiaalisen päättelyn sijaan pistejahdiksi.

Kieliriippuvuus: Korteissa ei ole tekstiä poislukien hahmojen nimet, mutta niitä referoidaan jatkuvasti englanninkielisistä lunttilapuista.

Pelaajamäärä: 4–8. Suuremmalla pelaajamäärällä pelaajakohtainen luppoaika kasvaa ikävästi, mutta vain neljällä pelaajajakauma on kolmen ryhmän pelissä varsin epätasapainoinen. Viisi tai kuusi lienee paras määrä.

Pituus: 20–30 minuuttia. Kortteja ei voi mitenkään poistaa edestään niiden siihen päädyttyä, joten kesto tuntuu olevan vakio.

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Secrets

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:12
Aito keskiarvo:3.25
Tasoitettu keskiarvo:3.26
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 1
  • 3: 7
  • 4: 4
  • 5: 0

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *