– Lähe GothConiin.
– Niin mitkäs goottimessut on kyseessä?
– Se on vähä niinku Ropecon, mut Göteborgissa.
– Ok.
Ja niin vaihtui tamperelainen pääsiäisavanto ruotsalaiseen nörttitapahtumaan.
Laskeuduimme Göteborgiin jo torstaina, sillä halusimme pällistellä kaupunkia kaikessa rauhassa. GothConin “etkoilla” nautittiin maailman suurin korvapuusti Hagabulle, perinteistä göteborgilaista sadetta, mutta Steampunk-baari oli kiinni. Eipä siinä, viikonloppuna ehdittäisiin vielä pööpöillä kaupungilla.
Pressipassit haltuun ja menoksi
Halusimme päästä bileisiin heti aamusta alkaen, joten saavuimme jo yhdentoista maissa pääkallopaikalle. Puitteissa ei ollut valittamista: GothCon järjestettiin pääosin upeissa vanhoissa kouluissa, kuten Hvitfeldskan ja Schillerskan gymnasiumeissa.
Nappasimme pressipassit ja kyselimme tapahtuman Ceeltä, eli pääkoordinaattori Filip Gunnarsonilta ennakkotunnelmia.
Hänestä tapahtuma oli alkamassa hyvin joistakin takaiskuista huolimatta. Palohälytys oli mennyt eräässä koulussa päälle perjantai-aamuna, ja kolme viikkoa ennen tapahtumaa kunta oli ilmoittanut, ettei yhtä rakennusta voidakaan vuokrata GothConille. Takaiskuista huolimatta tapahtuma oli alkamassa hyvin, ja Filip toivoikin ihan tavallista ja viihtyisää Gothconia.
Viime vuonna GothConissa vieraili noin 2 700 kävijää, ja tälle vuodelle odotettiin hieman enemmän. Pääosa heistä tulisi Ruotsista, mutta mukaan mahtuisi vieraita niin Tanskasta, Norjasta, Suomesta, Saksasta ja jopa Ranskasta ja Italiasta. Lisäksi talkoolaisia oli tänä vuonna saatu runsaasti.
Morjestimme Filipin ja lähdimme erikseen tutustumaan GothConin päärakennus Hvitfeldska gymnasiumiin, jonka käytäville ja luokkiin oli pesiytynyt muun muassa taiteilijoita, pelikauppoja sekä nörttikrääsäputiikkeja. Aulan luentosalissa puolestaan järjestettiin luentoja, podcasteja kuin huutokauppakin, ja liikuntasali oli taottu Warhammer-taistelutantereeksi. Löytyipä oma nurkkaus saksalaisillekin, joista myöhemmin jututin Donnerhausin edustajia.
Lounastankkauksen jälkeen suuntasin muutaman sadan metrin päähän Schillerska gymnasiumille, joka toimi lautapelien päärakennuksena. Harmillisesti olin huomannut, että pikapelideittailu menisi seuraavan haastattelun päälle, mutta onneksi Ruut pääsi kalastamaan meille peliseuraa illaksi.
Schillerska suurine aulaportaineen oli komea rakennus. Kiintoisana yksityiskohtana huomasin, ettei luokissa ollut älytauluja Suomen tapaan, vaan videoita näytettiin videotykkien avulla. Lisäksi osa eväistä piti pitää visusti repussa, sillä kouluissa oli pähkinäkielto.
Rumianissa ja salaisessa labrassa
Schillerskan aulassa sain seurakseni Rumian-valtakunnan lähettilään Viktor Kadziolkan, joka ystävänsä Andreas Kobarin kanssa oli esittelemässä Kickstarterissakin pyörinyttä, kesällä ilmestyvää lautapeliään.
Rumian on ollut tekijöilleen elämänmittainen haave omasta lautapelistä. Siinä on tarkoitus olla keskiaikaa, seikkailuja, iso pelilauta, noppataisteluita, upeita kortteja ja paljon valintoja. Vaikeustason tulisi hipoa Catania; helppo oppia, mutta mukaan paljon toimintaa, tutkimista ja eripituisia sessioita. Kuvittajaksi saatiin Konstantin Turovec, joka on tehnyt töitä Marvelille ja Blizzardille.
Pelissä liikutaan ympäri Rumiania ja rakennetaan, valmistetaan tuotteita, käydään kauppaa sekä taistellaan. Ostamalla kortteja parannetaan omia kykyjä tai saadaan tehtäviä, joita suorittamalla ropisee voittopisteitä, joilla sitten voitetaan peli.
Rumianista tieni vei Gothenboardin salaiseen pelilabraan, jossa paikalliset pelisuunnittelijat esittelivät prototyyppejään ja julkaisujaan. Esillä oli muun muassa Gothenboardin-firman omia pikkupelejä, muun muassa historiavisa History Bluff, joka muistuttaa hieman Hitsteriä.
Bluffissa vuosilukukortteja pelataan omalle aikajanalle, mutta perinteisten oikein vastausten lisäksi pelaaja voi myös huijata tietävänsä ja saavansa näin pisteitä. Esillä oli myös Yatzya muistuttavan Trasher Huntin prototyyppi, jossa pesukarhut etsivät ruokaa roskiksista sekä Vegan Zombies, jossa ihmiset yrittävät selviytyä vegaanizombien täyttämässä maailmassa.
Raskaampaa sarjaa puolestaan edusti Purple Lantern Gamesin kauhupeli The Presence, jossa yksi pelaa henkeä ja loput seikkailijoita. Yhteistyöpelin juju on siinä, etteivät muut pelaajat tiedä, onko henki heidän puolellaan vai ei.
Labran jälkeen yhytin Ruutin, joka pelasi pelideittailusta muodostuneessa ruotsalaisporukassa. Yksi heistä, Johanna, oli kehitellyt kysymyspelin, joka muistuttaa meikäläisten Keskustelupakkaa. Peli oli loistava tapa tutustua ruotsalaisiin, sillä esimerkiksi “milloin olet viimeksi istunut nuotion äärellä” leiskautti ilmoille monia mielenkiintoisia tarinoita. Päälle vielä Ulurua ja Bangia, ja päivä oli pullassa.
15 pelaajan Wingspania
Lauantaina Ruut lähti jo aikaisin osallistumaan Johannan kehittämään super-Wingspaniin, jossa oli mukana jopa 15 pelaajaa kerralla. Tämä oli mahdollista niin, että tietyissä tilanteissa taikasulka osoitti, ketkä pelaajista vaihtoivat pöytiä. Tiedä sitten, onko Johanna ollut edellisessä elämässä kasinoemäntä, sillä pelit sujuivat mainiosti.
Itse tahmasin sängyssä ja aamupalapöydässä pitkään. Rankka työviikko ja reissu uuteen kaupunkiin olivat tiristäneet mehut miehestä, joten matkalla GothConiin oli kiva aamukahvitella GG-pelibaarissa.
Tänään halusin katsastaa loput rakennukset. Ranskalaisessa koulussa oli monia roolipelisessioita käynnissä, joten siellä ei pitkään nokka tuhissut. Ei siinä, olipahan taas upea rakennus ja portaikko ihasteltavaksi.
Päätin seuraavaksi suunnata pöytäroolipelien ja kevyiden figupelien osastolle. Vastaan tuli Wings of Gloryn kaltaisia tuttavuuksia, mutta sitten eteen läjähti mainosjuliste, jossa aurinkoisella pellolla poika tuijottaa lähestyvää zombilaumaa. Kyseessä oli pöytäroolipeli Hjärnor (aivot), jossa 1990-luvun eteläruotsalainen maalaisidylli on riepoteltu uuteen uskoon.
Kauhua kansakodissa
Kristian Widénin ja Mattias Carlsonin Hjärnor sijoittuu Skåneen, kuvitteelliseen Möllingenin pikkukaupunkiin 1990-luvun Skånessa. Ajankohta valikoitui siksi, että 1990-luku oli tekijöille tärkeä ja että ennen internetin aikakautta uutiset levisivät hitaammin.
Lisäksi Matias ja Kristian kertoivat, että on hauskaa ja omituista, mikäli pelin tapahtumat sijoittuvat lähelle zombiapokalypsin alkamispaikkaa; kaikki on vielä ehjää ja puhdasta. Heidän mielestään zombi on se kaikkein makein hirviö, sillä kenestä vain voi tulla zombi: lapsesta, kaupassa nähdystä tutusta rouvasta tai pelin sankarista. Apokalypsiteemasta huolimatta tärkeintä on pitää hauskaa, ja pelissä päätyykiin mielettömiin tilanteisiin.
Iltapäivällä käväisin vielä korttipelien rakennuksissa, joissa lätkittiin muun muassa Magicia ja Netrunneria. Koska itse en välitä kauheasta niistä, suuntasin italialaisen sumppilan ja mässykaupan kautta takaisin päärakennus Hvitfeldskalle.
Sain tietää, että iltapäivällä järjestettäisiin Loopin’ Louien ruotsinmestaruus, jonka valmisteluja käväisin katsomassa. Kisapaikalla oli 3D-tulostimilla muokattuja pelejä, joihin mahtui kahdeksan pelaajaa ja kaksi Louieta. Ei tämmösiä ollut minun nuoruudessa!
Siinä samalla minut vedettiin mukaan ruotsinmestaruuden yksilösarjaan. Hauskaa oli, vaikkakin turnaus katkesi kuin kananlento.
Louien jälkeen päätin käydä ostamassa matkamuistoja. Suomessa ja Ruotsissa on suht samanlaiset pelivalikoimat, joten en olettanut löytäväni aarteita. Tarttuipa reissureppuun kuitenkin Flip 7:n uusi versio With a Vengeance, joka osoittautui varsin mainioksi kepityskarnevaaliksi.
Sitten olikin aika liittyä Ruutin Ruotsalaislegioonaan ja pistää Terror in the Meeple City pystyyn ja palasiksi. Tämän jälkeen jatkettiin vielä klassikko The Resistance: Avalonilla, jossa ruotsin kielen improamista sai harjoitella tosissaan; jokaiselle tehtävälle nimittäin piti kertoa alku- ja lopputarina.
Illan hämärtyessä lähdettiin vielä jatkoille Steampunk-baariin, josta sai hienoja drinksuja sekä Hönö-olutta, joka Popeda-fanin harmiksi ei viitannutkaan tamperelaisen poikabändin levyyn vaan läheiseen “Kanasaareen”.
Myrsky päällä
Viimeinen päivä alkoi sateisissa, ellei pian jopa myrskyisissä merkeissä. Tuuli puhalsi, ja pääkoordinaattori Filip kertoi, että monet ruotsalaiset (myös pelikaupat) olivat lähteneet jo aamulla myrskyä karkuun.
Itsellä myrskyteema sen sijaan jututtamalla saksalaisfirma Donnerhausin Torsten Logemannia ja Tobias Hauseria, jotka olivat GothConissa verkostoitumassa ja tutkimassa Ruotsin markkinoita.
Donnerhaus on tehnyt historiallisia mysteeriroolipelejä, kuten ensimmäisen maailmansodan aikoihin sijoittuvan Freude, Schöner Götterfunkenin. Erityisesti minut kuitenkin veti puoleensa tuleva julkaisu Krawall im Kiez (Rähinää lähiössä), jossa seikkaillaan 1990-luvun Berliinissä. Pelin kirjavaan kaartiin lukeutuu tuon ajan stereotyyppejä ja kliseitä, kuten machoja, rakastettavia luusereita ja neonvärisiä treenivaatteita. Tekijät tosin kertoivat, että peliä voi soveltaa minkä tahansa kaupungin lähiöön, jossa erilaiset ihmisryhmät kohtaavat toisensa.
Kieziä olisi kiva kokeilla, mutta pelistä pitäisi saada englanninkielinen versio, jotta pelaajaporukan saisi kokoon. Käännöksessä on kuitenkin se riski, että monia värikkäitä saksalaisia slangisanoja saattaisi hävitä. Enkkuversio on Donnerhausin mukaan mahdollinen, jos firman aiemmat pelit menestyisivät tarpeeksi.
Oli aika alkaa pistää GothCon pakettiin, sillä kello tikitti yllättävän nopeasti kohti lentokenttää. Odotellessa Ruutia ehdin vielä käydä lähes kuusikymppisellä Vasagrillenillä, jossa lounasnäläkä katosi talon omalla 68:lla. Sisällöstä paljastan vain sen, että hyvvää oli!
Tässä vaiheessa jotkut saattavatkin arvata, että kentällä paluulento siirtyi… ja siirtyi… ja siirtyi seuraavalle aamulle, sillä hirmumyrsky Dave heitti sellaisen keikan länsirannikolla, että taksikin huojui matkalla hotellille. Kotiin päästiin maanantaiaamuna.
Coniin ulkomaille
Pääsiäisen jälkeen kelailtiin GothConin jättämiä tassunjälkiä. Oli mukavaa yhdistää coneilu ja ulkomaanmatka; nähdä, miten muualla tällaiset tapahtumat hoidetaan. Hieman harmitti se, että olisin mielelläni nähnyt enemmän myös kaupunkia, mutta kuten Ruut totesi, “kun coneille menee, sieltä ei enää lähde.”
Tapahtuman isoin kehityskohde olivat opasteet ja digikartat, sillä ensikertalaisen oli hieman hankala löytää tapahtumat. Lisäksi tapahtumarakennusten ulkopuolella liehuivat GothCon-viirit, mutta kaikkien rakennusten auloissa ei ollut opastusta kerroksiin, joissa pelit sijaitsivat. Digikartoista puolestaan sai tietoa tilan, ei etsityn tapahtuman nimen mukaan. Onneksi vastaanoton tietopalvelut toimivat hyvin, ja painettuja mainoksia näkyi runsaasti. GothConiin olisikin toivonut kokemusoppaita Ropeconin malliin.
Ruokalassa puolestaan oli toisinaan ahdasta, mutta toisaalta sapuskat (köttbullar!) olivat mainioita. Kahvia ja erikoisteetäkin sai ilmaiseksi, kunhan oma kuppi oli mukana.
Pienistä miinuksista huolimatta päällimmäisenä mieleen jäi ruotsalaisten lämmin vastaanotto. Heidän porukkaansa pääsi nopeasti, eikä kieltä vaihdettu englantiin, vaan ruotsia sai treenata mielin määrin kieliopin köllötellessä roskiksessa. Meitä kisuteltiin GothConin viisikymppisille ja jopa Linköpingin yliopiston vihreille nurmille LinConiin.
Kyllähän kutsu jäi korvan taakse. GothCon on samanlainen kuin Ropecon, vaikkakin kävijämäärältään pienempi. Silti Göteborg jäi kiinnostamaan kaupunkina, joten miksei seuraavan kerran viipyisi pitempään ja kävisi vaikkapa parissa museossa?
