100 parasta peliä 2017

Harrastan vuosittaisia top 100 -listoja – tein tänä vuonna jo neljännen. Oikea aika listan koostamiselle on syyskuussa, kun edellisvuoden Essen-uutuuksilla on ollut lähes vuosi aikaa tulla pelatuiksi.

Teen listat järjestämällä suuren peliturnauksen, jossa sadat pelit kohtaavat toisensa kaksinkamppailuissa: kumpi on parempi, peli A vai peli B? Voittaja saa pisteen ja kolmesta peräkkäisestä tappiosta joutuu eliminoiduksi turnauksesta. Tätä jatketaan, kunnes kaikki jäljellä olevat pelit ovat kohdanneet toisensa.

Aloitan kaikista peleistä, joille olen BoardGameGeekissä antanut vähintään seiskan reittauksen. Tämä tarkoittaa noin 500 peliä, joista alkukarsinnalla raksin pois joukon, joilla ei ainakaan ole mahdollisuuksia voittoon. Niinpä varsinaiseen turnaukseen lähti tänä vuonna 336 peliä. Siitäkin joukosta saa tehdä aika monta vertailua, ennen kuin voittaja on selvillä.

Sijat 100–92

99 Key to the City – London. Uutuus. Kevennetty versio Keyflowerista mainiolla Lontoo-teemalla. En ole ihan varma, kuinka onnistunut peli tämä on. Osin sisältää hyvää suoraviivaistamista, toisaalta tikkujen kanssa plärääminen on vähän nuivaa. Lopullinen kohtalo vielä harkinnassa.

99 Agricola: All Creatures Big and Small. Etenkin lisäosilla ryyditettynä oikein kelpo kevyt-Agricola, mutta Le Havre: The Inland Port vetää kyllä pidemmän korren. Silti kelpo peli, jota pelaan aina mielelläni.

98 The City. Erinomainen nopea lumipallonpyöritysfilleri. Ratkeaa usein nopeasti, mutta ei koskaan viivy pöydällä liian pitkään. Uusin versio Jump Drive vaikutti ihan kelvolliselta, mutta ei yhtä hyvältä kuin tämä alkuperäinen.

97 Mansions of Madness 2nd Edition. Uutuus. Ei todellakaan yhtään minun tyyliseni peli, mutta ensifiilis oli aika positiivinen. En ole ihan varma, jaksaisiko tätä pelata pidempää, useamman tunnin skenaariota, mutta appi hoitaa kyllä pelinjohtamisen hyvin vaivattomasti.

96 Hero Realms. Uutuus. Pidän jonkin verran enemmän Star Realmsista, mutta tämä versio on enemmän peliseuran mieleen, joten tätä on tullut pelattua korteilla todella paljon, peli on ollut vuoden ykkösfilleri. Character Packit olivat mukava lisä, joten Boss Deckeihinkin pitänee tutustua, jahka ilmestyvät.

95 Quartermaster General. Peruspeli on jäänyt vähän jatko-osien jalkoihin, etenkin Quartermaster General: 1914 tuntuu vahvasti paremmalta. On tämä silti parhaita kuuden pelaajan pelejä.

94 Neuland. Aika kulmikas peli, mutta alkuperäinen laitos on jotenkin kovin viehättävä ja satunnaisesti pelattuna maistuu kyllä. En tosin muista, milloin olisin pelannut muuten kuin kotona kaksinpelinä.

93 Lokomotive Werks. Veturitehtailu on hauskaa, vaikka peli onkin erittäin pelkistetty. Ihan näppärä kysyntä-ja-tarjonta-mekaniikka tässä kuitenkin on, pitäisi varmaan pelata kun edellinen pelikerta on jo neljän vuoden takana.

92 Roads & Boats. Uutuus. Tavallaan yllättävää, ettei peli ole päässyt aikaisemmille listoilleni, mutta pakko myöntää, että vaikka tämä hieno peli onkin, arvostan enemmän kuin nautin, pelaajien välinen vuorovaikutus on herkästi vähän ikävänsorttista.

Sijat 89–81

89 Tokaido. Yksinkertainen, leppoisa peli. Omistan Collector’s Editionin, jonka sisältämät lisäosat, etenkin Crossroads, ovat käytännössä välttämättömiä: peruspeli on vähän liian yksinkertainen. Kokoelmani kauneimpia pelejä, aina miellyttävä kokemus.

89 Honshu. Uutuus. Toinen japanilaisteema. Kartanrakentaminen on erittäin hauskaa, huutokauppa ja vuorojärjestyksen kanssa säätäminen vähän vähemmän. Kartanrakennus toimii kuitenkin niin mainiosti, että pelin kaikki muut puutteet annetaan anteeksi.

89 Bunte Runde. Uutuus. Tämäkin oli yllättävää: eikö tämä pieni helmi muka ole aikaisemmin ollut sadan parhaan joukossa? Peli on ilmestynyt vain saksaksi, joten on vähän tunnettu, mutta tämä pieni setinkeräily on ehdottomasti pienen vaivannäön arvoinen kaikessa yksinkertaisessa toimivuudessaan.

88 Chicago & NorthWestern. Uutuus. Vuoden 2016 Winsome-setin helmi, hieman äkkiväärä radanrakennus- ja osakepeli. Vuosi 2016 jäi omalta osaltani viimeiseksi Winsome-vuodeksi, koska lakkautin tilaukseni, mutta tämä on sen verran hieno peli, että tähän on hyvä lopettaa.

87 Splendor. Sai lisäpotkua onnistuneista pyrkimyksistä saada peli 50×50-listalle. Olen myös löytänyt iPad-version ilot, pelistä on tullut kakkossuosikkini heti Star Realmsin jälkeen. Viiden minuutin pikapelinä Splendor toimii erityisen nautinnollisesti, mutta kyllä tätä ihan oikeastikin on edelleen mukava pelata.

86 Glory to Rome. Arvokas Black Box sai lopulta kenkää kokoelmistani. Kelpo peli, mutta Carl Chudykin tuotannosta minulle riittää oikeastaan vallan mainiosti Innovation. Glory to Rome ei ollut hullumpi peli, mutta kyllä kovin haastava saada pelattavaksi.

85 Bargain Hunter. Ensimmäinen Uwe Rosenbergin peli listalla, vaan ei jää viimeiseksi. Oivallinen kolmen pelaajan tikkipeli, jota ei tule pelattua, koska nykyinen peliporukka ei oikein anna mahdollisuuksia kolminpeleihin, eikä innostu tikkipeleistä.

84 Sunda to Sahul. Vanha suosikkini, jota en oikeastaan koskaan pelaa, koska pelissä on aivan posketon kokeneen pelaajan etu, eikä pelaaminen ole yleensä kovin hauskaa, jos voittaja on selvillä jo ennen aloittamista.

83 Tramways. Uutuus. Alban Viardin junapeli, joka aiheuttaa takuuvarmasti stressiä ja harmaita hiuksia. Kieroutunut huutokauppa, radanrakennus ja matkustajien toimittamista paikasta toiseen. Ei mitään syytä hankkia lisäosia, peruspelistä irtoaa kyllä minun tarpeisiini riittävästi pelattavaa.

82 Sticheln. Tikkipeliklassikoita, parhaimmillaan kolmella pelaajalla, ja kärsii edelleen siitä, että tikkipelejä ei monikaan halua pelata.

81 Oh My Goods! Mielenkiintoinen peli, joka joskus toimii, joskus ei. Toimiessaan on sen verran hauskaa, että olen valmis ottamaan riskin. Longsdale in Revolt -lisäosa toi vähän lisäpotkua peliin, mutta sekin kampanja jäi kesken – pitäisi varmaan saattaa loppuun asti.

Sijat 79–71

79 String Railway. Kevyesti kuriositeetti, jonka uutuusarvo on kovasti laskenut, mutta kyllä tämä edelleen jaksaa viihdyttää, kun sopivan satunnaisesti pelaa. Idea nyt sinänsä on yhä erinomainen.

79 Castles of Mad King Ludwig. Jäänyt alkuinnostuksen jälkeen aika vähälle pelaamiselle. Osin varmaan siksi, että ei ole lopulta kovin ihmeellinen kaksinpeli; osin siksi, että Suburbia nyt vain on paljon parempi peli; osin siksi, että Secrets-lisäosa oli aika iso pettymys.

78 Attika. Peli harrastuksen alkuajoilta, on pysynyt mukana vuosikausia ja aina tätä jaksaa pelata – kunhan pitäytyy kaksinpeleissä. Kyllä tässä vakavasti kestosuosikin vikaa on.

77 Rallyman. Erinomainen rallipeli. En ole suuri kilpa-ajopelien ystävä, mutta Rallyman on kiinnostavalla tavalla tehty ja mallintaa ralliautoilua tyylikkäästi.

75 Trains. Innostuin tästä aikoinaan suuresti ja hankin oman kappaleeni suoraan Japanista aika kovalla hinnalla. Sittemmin peli jäi vähän tauolle, mutta kun nyt tauon jälkeen palasin sen pariin, muistui mieleeni, että eihän tämä nyt ihan suora Dominion-kopio pelkästään ole, vaan samankaltaisuudestaan huolimatta omanlaisensa peli.

75 Flamme Rouge. Uutuus. Se toinen hyvä kilpa-ajopeli. Mallintaa kestävyysurheilua tyylikkäästi. Pitänee panostaa lisäosaankin, sen verran mukava pyöräilykisoja on ajella. Mukavan helposti lähestyttävä ja opetettava peli.

74 Australia. Unohtui tämäkin peli vuosiksi, mutta nyt palasin ja niinhän se oli, että Australia on oikein mainio taktinen pähkinä. Lyhyt, napakka, ei nyt mikään Die Dolmengötter, mutta sentään pelaajamäärän suhteen paljon joustavampi.

73 Crokinole. Aina hauskaa, kun tätä jaksaa pelata, mutta ei ihan vielä lasten kanssa toimi (ja on muutenkin parhaimmillaan nelinpelinä), eikä tätä tule juuri kodin ulkopuolella pelattua. Vähiin on siis jäänyt Crokinolen pelaaminen.

72 Coco Loco. Huomattavasti helpommin pelattavissa oleva näppäryyspeli. Erinomaisen hauskaa viihdettä, tässä on jotenkin täydellisyyttä hipova taidon ja tuurin tasapaino: taitava pelaaja osuu kyllä useammin, mutta tuurillakin pärjää hienosti.

71 7 Wonders Duel. Hieno kaksinpeliversio 7 Wondersista; peruspeli ei kiinnosta oikeastaan yhtään, mutta tätä pelaan aivan mielelläni.

Sijat 70–61

70 Imagine. Uutuus. Erittäin hauska sananselityspeli, jonka jippona on asioiden selittäminen läpinäkyvillä kuviokorteilla. Yksinkertaisen toimiva idea, etenkin liikkeen esittäminen kortteja heiluttamalla on aina toimivaa ja hauskaa.

69 Keyflower. Ehkei nyt sitten ihan niin hieno peli, kuin ensivaikutelma antoi ymmärtää, mutta pakko silti kunnioittaa hienoa 2-6 pelaajan pelaajamääräskaalaa joka ihan oikeasti toimii. Loputon huutokauppaaminen on vähän tylsää, oman kylän rakentelu sen sijaan ihan mukavaa.

68 Wabash Cannonball. Junapelien klassikko, joka aikoinaan oli potkimassa Winsome Games -innostusta käyntiin. Edelleen hieno peli, vaikka tässäkin huutokaupataan paljon. Rakennellaan tässä sentään myös rataa.

67 Mechs vs Minions. Uutuus. Viime vuodenvaihteen megajuttu, pelasin nopeasti parikymmentä peliä ja kampanjan läpi. Sen jälkeen ei ole tullut palattua pelin pariin. Uudet skenaariot saattaisivat houkutella, ja edelleen pidän tätä yhtenä parhaista yhteistyöpeleistä.

66 Quartermaster General: 1914. Uutuus. Mielestäni pelisarjan paras peli, mekaanisesti edistynein ja asetelmaltaankin kiinnostava. Neljällä pelaajalla jaot menevät vähän hassusti 3–1, eli ehkäpä parhaimmillaan viidellä. Kaksinpeliäkin voisi joskus kokeilla, jos sellaiselle olisi tilaisuus.

65 A Few Acres of Snow. Uutuus. Tätä pakanrakennussotaa olen joskus Yucatassa yrittänyt pelata, mutta huonolla ymmärryksellä. Nyt oikean pelin parissa systeemi aukesi paremmin, ja tämähän on mainio. Toki peli on vähän rikki, mutta korjaukset ovat olemassa ja peli on rikkinäisyydestään huolimatta mielenkiintoinen.

64 Age of Steam. Entinen paras peli ikinä on jäänyt rikollisen vähälle pelaamiselle. Hyvin vahvasti “pitäisi pelata”-osastoa, mutta eipä tämä erinomainen peli siitä huolimatta koskaan pöydälle päädy.

63 The Colonists. Uutuus. Essenin 2016 kiinnostavimpia uutuuksia, mutta pelikerrat ovat jääneet toistaiseksi kahteen, koska peli on yksinkertaisesti liian pitkä ja raskas, ja käytännössä kaksin- tai korkeintaan kolminpeli. Raskaille kaksin- tai kolminpeleille on nykyisellään kovin vähän aikaa ja tilaa, joten The Colonistsin lopullinen tuomio (en ole ihan varma, miten hyvä peli se oikeastaan on) saa vielä odottaa.

62 Le Havre: The Inland Port. Kerrassaan mieluisa pieni peli, selvästi kiinnostavampi kuin iso Le Havre. Tätä jaksaa pelata uudestaan ja uudestaan, vaikka pelissä ei edes ole mitään vaihtelua pelikertojen välillä.

61 Completto. Yksinkertainen on kaunista ja harvassa pelissä yksinkertaisuus on näin kaunista. Selkeä, helppo pelimekaniikka, mukavat puukomponentit – toimii!

Sijat 60–52

60 Stone Age. Kestosuosikki, mitä ei-rosenbergiaaniseen työläistenasetteluun tulee. Bernd Brunnhofer tekee pelejä harvakseltaan, mutta ne ovat kaikki varsin tasaisen hyviä.

59 China. Tarkoitus oli niputtaa tämä Web of Powerin kanssa yhteen, koska kyse on olennaisesti samasta pelistä, mutta menivät nyt erikseen. Chinan yksi pisteytyskierros on ihan hyvä ratkaisu, mutta Web of Power olisi nätimpi. Sinänsä siis vaihtaisin Chinani koska tahansa alkuperäiseen.

58 Carcassonne. Kestoklassikko, mutta tällä hetkellä tätä tulee pelattua vähänlaisesti muuten kuin iPadilla. Pöydän ääressä pelattuna ykkösvalinta on tällä hetkellä Carcassonne: The Castle, koska pelit ovat pääasiassa kaksinpelejä.

56 New York Central. Jostain syystä tällä hetkellä tulee pelattua aika harvakseltaan kolminpelejä, pääasiassa kaksinpelejä tai useammalla pelaajalla. Tämä peli on jäänyt vähillä siitä ja muistakin syistä, mutta minusta tämä on oikein mainio kolminpelattava helmi Winsome Gamesilta.

56 Catan. Vanha klassikko, johon kyllästyin jossain vaiheessa perinpohjaisesti, mutta nyt maistuu taas. Laitoksen suhteen en ole nirso, mutta peruspeli on minulle ainoa oikea tapa pelata.

55 Carcassonne: The Castle. Tässähän tämä super-Carcassonne. Reiner Knizia on tehnyt ihmeitä Carcassonne-formaatille. Jos pelaa muutenkin pääasiassa kaksinpelejä, tämä versio kannattaa ehdottomasti testata.

53 Rails of New England. Uutuus. Hiukkasen pitkänpuoleinen peli ja vähän hiomaton paikkapaikoin, mutta muuten aika hieno peli rautateistä ja laajemminkin yritysmaailmasta Uudessa-Englannissa. Osta bisneksiä, koita tienata ja selviytyä lamakausista. Viehättävä peli, puutteistaan huolimatta.

53 Colony. Noppien hiplaamisen ystäville. Tämän pelin testausprosessissa oli mukava olla mukana, sai vähän sellaistakin näkökulmaa. Valmis tuote on mielestäni oikein onnistunut ja pelaan edelleen mieluusti.

52 On the Underground. Onnistuin saalistamaan oman kappaleen tästä harvinaisuudesta hiljattain ja nyt on saanut vähän pelikertoja alle – ja monen yrityksen jälkeenkin säännötkin menemään täysin oikein. Olipas yllättävän työlästä… Mutta tykkään kovasti, mainio reittienrakentelupeli ja matkustaja, joka tuo peliin lisämakua vaikka tuokin myös kaoottisuutta.

Sijat 50–41

50 Venäläinen preferanssi. Paras perinteisen pakan tikkipeli kolmelle pelaajalle. Melko helppo oppia, kynnys on tuntuvasti pienempi kuin vaikkapa skatin pelaamisessa, mutta peli on silti kiinnostava.

50 Mystery Rummy: Jack the Ripper. Pidän noin yleisesti ottaen rommipeleistä ja tämä on sieltä vähän mutkikkaammasta päästä genreä. Herkullinen peli, saa mukavasti teemaa mukaan hyvin perinteiseen korttipelirunkoon.

49 Clippers. Alan R. Moonin purjelaivapeli on yritetty pilata surkeilla komponenteilla, vaan peli toimii silti hienosti. Paljon olisi tekemistä, mutta vähän aikaa. Mukavan kiperiä päätöksiä joka kierroksella.

48 Caverna: The Cave Farmers. Viime vuonna top-kymppiin mahtunut Caverna on pudonnut listalla, koska jouduin palauttamaan pelin takaisin kirjastoon. En tiedä – muutenkin taidan kyllä pitää Agricolasta enemmän. Tässä on paljon hyvää, mutta runsas huonevalikoima, joka on aina kokonaisuudessaan saatavilla, on vähän liikaa.

47 San Juan. Yli sata pelikertaa, ja edelleen maistuu ihan yhtä hyvin kuin pelin ilmestymisen aikoihin vuonna 2004.

46 1825. Edellisestä pelikerrasta alkaa olla seitsemän vuotta. Jos olisi enemmän aikaa pelata pitkiä pelejä kasvavan nuorison kanssa, 18xx-koulutusta voisi 1825:n parissa aloitella. Karuudestaan huolimatta tämä on edelleen suosikkejani sarjasta.

45 Monikers. Uutuus. Julkkispantomiimipeli on seurapelien aatelia ja sellainen peli, joka kaikkien kannattaa tuntea. Tästähän on monia kaupallisia versioita, suosituimpana varmasti Time’s Up! (joka on suomennettukin), mutta Monikers on mielestäni paras: napakka laatikko täynnä kortteja, jotka ovat paikoin herkullisen outoja, ja varustettu hyvillä selityksillä, jotta oudommistakin selviää.

44 Battle Line. Kestoklassikko, alkaa lähestyä 20 vuoden ikää ja pelikertojakin on kertynyt tasaisesti ja runsaasti. Kelpo peli. Sinänsä ihan sama, pelataanko Battle Linea vai Schotten-Tottenia, nehän ovat muutenkin lähestyneet toisiaan, mutta on kriittistä, että taktiikkakortit käytetään takansytykkeiksi.

43 Love Letter. Yksi parhaista perhepeleistä ikinä ja se peli, joka minulla pääsee todennäköisimmin ensimmäisenä 200 pelikertaan.

42 Dominion: Valtakunta. Jotenkin on vaikea löytää itsestään motivaatiota pelata Dominionia, jo setupin vaivalloisuuden vuoksi, mutta pelaaminen on kyllä mukavaa aina kun saa aikaiseksi.

41 Merkator. Uutuus. Vähän vähemmän tunnettu Uwe Rosenbergin peli. Ei työläistenasettelua, vaan noutoa ja toimitusta ja tilausten täyttämistä, eli ihan silkkaa kuutionhiplausta. Kuivakka peli, toki, mutta samalla erittäin mielenkiintoinen.

Sijat 40–31

40 London. Martin Wallacen ludografian hienommasta päästä, tämä kaupunginrakentelupeli. Nythän Londonista on tulossa uusi laitos, josta on muun muassa jätetty pelilauta aikalailla kokonaan pois. Herää mielenkiinto, mitenköhän se toimii, ja onko kenties syytä päivittää. Hieno peli, yhtä kaikki.

39 Spyfall. Ainutlaatuinen peli minun kokoelmissani, toista tällä tavalla stressaavaa peliä ei minulta löydy. Mutta oikein hyvällä tavalla Spyfall stressaa. Ei tätä aina jaksaisi pelata, mutta välillä pelattuna tämä on herkkua.

38 Kingdom Builder. Donald X. Vaccarinon toinen hyvä peli. Tätäkin tulee pelattua melko harvakseltaan, mutta aina on mukavaa. Pienten, näppärien, nokkelien pelien ystäville tämä on varma valinta. Pelasin pelin tänä vuonna 50×50-listalleni, ja edelleen maistuisi.

36 Star Realms. Korteilla tätä on tullut pelattua melko vähän, koska sopivia tilaisuuksia on vähänlaisesti, etenkin kun paikallinen peliseura suosii Hero Realmsia, mutta iPadilla pelattuna pelikerrat lähestynevät jo tuhatta. Edelleen maistuu, etenkin nopeasti pelattuna.

36 Antiquity. Splotterin elämyspeli. En ole varma, miten paljon tätä jaksaisi pelata, jos tiuhaan pelaisi, mutta harvakseltaan pelattuna tämä on kyllä erinomainen elämys.

35 Duck Dealer. Toinen Splotter heti perään – varmaan aika harva laittaisi juuri nämä pelit nimenomaan tähän järjestykseen, en välttämättä minäkään jos nimenomaan sitä kysyttäisiin, mutta kieltämättä juuri nyt haluaisin pelata enemmin tätä nouki ja toimita -peliä kuin Antiquityä. Olen tähän mennessä pelannut kahdesti: kerran 2010, toisen kerran 2017. Jospa seuraavan pelin saisi ennen vuotta 2024…

34 1862: Railway Mania in the Eastern Counties. 18xx-pelailu on rajoittunut oikeastaan yksinomaan 1846:n pelaamiseen, mutta tämä Mike Huttonin peli tekee järjestelmällä niin mielenkiintoisia juttuja, että pidän tämän ilomielin kokoelmissani.

33 Indonesia. Lisää Splotteria. Tätä sain pelattua hiljattain – tai nyt kun katson, niin onhan siitäkin pelistä jo kolme vuotta. Kylläpä aika kiitää. Pelaisin edelleen tätä aivan mielelläni.

32 La Granja. Monipuolista maataloutta. Tekee paljon hyvää, mutta hivenen mietityttää eri korttien välinen tasapaino: joukossa tuntuu olevan varsin paljon parempia kortteja. Mutta tutkisin asiaa mieluusti tarkemmin.

31 Antike II. Tämäkin kaipaisi vähän rakkautta ja peliaikaa, sen verran mainio nopea ja tiivis 4x-elämys on tarjolla. No, ehkä 3x, eksploraatio tästä kyllä puuttuu tyystin, mutta muuten tämä rastittelee ruutuja mainiosti.

Sijat 30–21

30 Glass Road. Pienempää, kevyempää Rosenbergiä. Hämmentävän lyhyt peli. Tätä olisi mukava tutkailla enemmän moninpelinä, olen pelannut tätä pääasiassa vain kaksinpelinä, jolloin peli toimii hivenen eri tavalla kuin moninpeli.

29 Linko! Edelleen fillerikorttipelien aatelia, mukavasti vähän erilainen peli, mutta silti helppo opettaa.

28 At the Gates of Loyang. Uwe Rosenbergiä, mutta ei työläistenasettelua. Ihastuttava kaupankäynti- ja resurssinpuljauspeli, minulle sopii vallan mainiosti, että peli on parhaimmillaan kahdella pelaajalla.

27 Concordia. Uutuus. Sain vaihdettua tämän itselleni näppärästi vähän ennen uuden laitoksen ilmestymistä. Onneksi ykköslaitoksen omistajana ei paljon häviä. Todella mainio peli, pidän tästä suuresti. Aika paljon polttelee samaan pelimekaniikkaan perustuva Mac Gerdtsin uusi peli Transatlantic.

26 Web of Power. Tarkoitus oli niputtaa tämä Chinan kanssa yhteen, koska kyse on olennaisesti samasta pelistä, mutta menivät nyt erikseen. Chinan yksi pisteytyskierros on ihan hyvä ratkaisu, mutta Web of Power olisi nätimpi. Sinänsä siis vaihtaisin Chinani koska tahansa alkuperäiseen.

25 Eurorails. Crayon rails -pelit ovat nouki ja toimita -genren peruskamaa ja sellaisena perehtymisen arvoisia. Oma valintani on Euroopan kartan tuttuuden vuoksi Eurorails, muutenhan näistä voisi pelata käytännössä mitä tahansa. Kertaalleen China Railsia kokeilleena totesin, että uudesta versiosta saatu vaihtelu ei riitä näillä pelimäärillä korvaamaan vaikeamman kartan tuomaa lisävaivaa.

24 1846: Race to the Midwest. Uuden GMT Gamesin laitoksen myötä kovasti esillä ollut 1846 on suosionsa ansainnut: se on erinomainen 18xx-peli ja käytännössä minunkin ykkösvalintani silloin harvoin kun tämän genren parissa mennään. Sinänsä pidän joistain muista ehkä enemmän, mutta tätä tulee ihan oikeasti pelattua.

23 Gulf, Mobile & Ohio. Suosikkejani Winsome Gamesin kataloogista. Tästä ei tullut Queen Gamesin versiota, joten peli on jäänyt pienen piirin iloksi. Vuonna 2016 ilmestyi sentään German Rails, joka on sama peli Saksan kartalla. Yksi riittää, kiitos, ja GM&O on näistä kahdesta se klassikko – ja karttakin vaikuttaa toimivammalta kuin Saksan kartta.

22 Imperial Settlers. Melkoinen lumipallo. Alkuun vaikuttaa, että peli on kovin lyhyt, eikä mitään ehdi tehdä, mutta niin vain homma leviää käsiin ja parhaimmillaan rullaa erittäin nautinnollisesti. Lisäosiin ei ole vielä ole ollut tarvetta perehtyä, eikä niiden tasapainosta saatujen kommenttien valossa taida olla kiirekään.

21 Oregon. Nopeiden, mutta nokkelien pelien sarjassa Oregon on edelleen erinomainen valinta. Peli on tosin sitä parempi, mitä vähemmän siinä on pelaajia mukana, kaksinpelissä taitoa mitataan toisella tapaa kuin paikoin vähän satunnaiselta tuntuvassa nelinpelissä.

Sijat 20–11

20 1860: Railways on the Isle of Wight. Erittäin hyvin tehty 18xx-peli, jota tulee pelattua valitettavan harvoin. 1846 on helpompi pelattava, mutta ei tämäkään liian pitkä ole, ja toimii erittäin hyvin kahdella tai kolmella pelaajalla.

19 Deus. Erinomainen sekoitus korttien pyörittämistä ja laudalla operoimista. Hienosti toimii sekä laajentuminen, että yhteen kasaan pelaaminen. Kaikinpuolin aivan herkullinen peli. Lisäosa Deus: Egypt tuli testattua ja fiilikset ovat ristiriitaiset: osa jutuista toimii oikein hyvin, mutta kokonaisuus ei täysin vakuuta.

18 The Great Zimbabwe. Valitettavan vähän pidetty peli omissa ympyröissäni ja vähän hankala opetettava. Pitäisi varmaan pojalle opettaa, ehkä peliseuraa löytyisikin kotoa. Kaksinpelinä voisi olla aika napakan mittainenkin. Yksi parhaista Splotterin peleistä ja hienoin Leonard Cohen -viittaus missään lautapelissä ikinä.

17 Tarok. Erityisesti tuo linkitetty slovenialainen, mutta yleisemminkin. Tikkipelien aatelia, mukava historiallinen tuulahdus ja on kivaa olla vähän erilainen ihan erilaisuuden ilosta, mutta muutenkin tämä on hieno peliperhe.

16 Yokohama. Uutuus. Hisashi Hayashia olen arvostanut aina String Railwaystä alkaen, joten päädyin tämän pelin Kickstarterista hankkimaan. Kyllä kannatti: Deluxeified-laitos on aika päheän näköinen ja peli itsessään mukavaa nouki ja toimita -osastoa, vähän vaihtelua iänikuiselle työläistenasettelulle.

15 Brass. Kickstarter-kampanja nosti Brassin tapetille. Hyvä niin, tuli minunkin pelattua muutaman kerran monen vuoden tauon jälkeen. Maistuu edelleen ja päivitän kyllä Brassini uuteen malliin. Birmingham-mallia en kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi hankkia.

14 Preußische Ostbahn. Winsome Gamesin paras peli, jossa on ihastuttavan kiero ja epäreilu vuorojärjestysmekanismi. Peli pitää pystyä voittamaan, vaikka saisi vähemmän vuoroja kuin muut!

13 Mahjong. Kansanperinnepelien aatelia, tosin itse suosin perinteisten pelitapojen sijasta Zung Jungia, joka on moderni, alusta alkaen huolella suunniteltu pelitapa. Suosittelen lämpimästi.

12 Solarius Mission. Uutuus. Vuoden 2016 Essenin satoa, La Granjan tekijöiden varsin herkullinen avaruusseikkailu. Aika monimutkainen härveli, eikä sääntökirja varsinaisesti auta asiaa, mutta tässä on kyllä paljon hyvää.

11 Dale of Merchants. Vähän on alkuinnostus hiipunut, mutta edelleen Dale of Merchantsit (ajattelen ykkösen ja kakkosen yhdeksi kokonaisuudeksi) ovat pakanrakennuspelien aatelia.

Sijat 10–1

10 Suburbia. Uusista huippupeleistä huolimatta Suburbia mahtuu yhä kymmenen kärkeen. Kaupunkien rakentaminen on hauskaa ja mikään muu peli ei tee sitä yhtä hyvin. 5★-lisäosa osoittautui valitettavasti pettymykseksi, käytän siitä ainoastaan vihreitä nappuloita. Suburbia, Inc. on edelleen vahvasti suositeltu, mutta toisen lisäosan voi aivan surutta jättää hankkimatta, paitsi jos oma lempiväri on vihreä.

9 Samarkand: Routes to Riches. Pari kertaa listan ykköseksi päässyt peli uhkaa lipsua top-kympin ulkopuolelle! Sen verran kova kausi nyt oli. Samarkandin pelaaminen on jäänyt turhan vähälle, tämä on edelleen harvinaislaatuisen tiivis ja intensiivinen peli. Asiaa auttaisi, jos peli toimisi kaksinpelinä, mutta valitettavasti ei vain oikein toimi (olen kerran kokeillut, ei houkuttele toiste). Tässä on myös harvinaisen turha lisäosa: Family Connection -lisäosan sain metsästettyä itselleni, mutta ehdin jo myymään pois, koska se ei tee pelille mitään hyvää. Pitäisi vain uskoa: jos peli on erittäin hyvä, lisäosa ei todennäköisesti pysty parantamaan entisestä.

8 Terraforming Mars. Uutuus. Top-kympin ensimmäinen uutuus. Erinomainen peli, tällainen tableau building maistuu kyllä. Positiivisena sanottakoon myös, että tämä peli ei lopu liian aikaisin; moni muu rakentelupeli loppuu just kun saa jotain hieno aikaiseksi. Tämä jatkuu vielä siitäkin hyvän tovin. Eli joo, on tämä nyt vähän pitkänpuoleinen herkästi. Corporate Era -kortit kannattaa minun nähdäkseni jättää suosiolla pois, ja draftaamisen eduistakaan en ole ihan sataprosenttisen vakuuttunut, etenkään pienemmillä pelaajamäärillä. Tähän olen jo vähän lisäosiinkin päässyt käsiksi, Hellas & Elysium vaikutti ihan järkevältä lisäykseltä, vaikka en olekaan vielä ehtinyt testata.

7 Agricola. Tämän vanhan klassikon haluaisin nähdä 50×50-listallani, mutta sen verran on vielä matkaa ja peliseuralla vähän pelihaluja, että vaikuttaa vähän epätodennäköiseltä tällä hetkellä. Uusi suomenkielinen Revised edition oli hieno juttu, mutta suhteeni on kuitenkin hivenen ristiriitainen, en ole vielä vanhasta saksalaisesta ykköslaitoksestani luopunut. Olen niin vahvasti kortittoman pelin ystävä, ja se on ikävästi siivottu pois uudesta laitoksesta, vaikka se olisi paras tapa pelata. Lisäksi Farmers of the Moor on kyllä aidosti hyvä lisäosa.

6 Innovation. Vain muutaman pelin päässä 50 pelikerrasta, pääsee varmasti listalle nyt kun jaksoin nähdä vaivan ja tein pelistä suomenkielisen version. Erinomainen peli edelleen, tämä miellyttää aina. Muita Chudykin pelejä on tullut kokeiltua, mutta mikään muu ei ole Innovationin veroinen. Lisäosatkin vaikuttavat aika perinpohjaisen turhilta. Echoes from the Past löytyy ja on pari kertaa pelattukin, mutta ei hirveästi innosta. Peruspelissäkin tuntuu olevan käytännössä loputtomasti pelattavaa.

5 Die Dolmengötter. Viime vuoden ykkönen joutuu tyytymään viitossijalle, kun eteen kiilaa uutuuksia. Pelaan silti erittäin mielelläni, kunhan pöydän ääressä on tasan neljä pelaajaa. Tsekkasin uuden Die Dolmen -laitoksen, mutta se ei vakuuttanut: säännöissä on pari aika merkityksetöntä muutosta, pelin ulkoasu ei ole merkittävästi kohentanut ja uutta laitosta on vähän vaikea saada mistään, joten pärjään vallan mainiosti alkuperäisellä.

4 Great Western Trail. Uutuus. Alexander Pfister on kovasti liekeissä. Great Western Trail teki erinomaisen vaikutuksen. Pidän suuresti. Hankkiuduin myös pelaamaan Pfisterin edellistä isoa peliä, Mombasaa, joka paljastui korvamadot poislukien erinomaiseksi – ei ehtinyt vielä tälle listalle, mutta olen jokseenkin varma, että se ensi vuoden listalta löytyy. Odotan myös erittäin suurella mielenkiinnolla, mitä Pfister tekee seuraavaksi.

3 Fields of Arle. Toivoin tältä projektilta vastausta kolmen kärjen järjestykseen, koska en oikein osaa sanoa, miten pelit järjestäisin. Niinhän siinä kävi, että kärkeen tuli kolmen pelin tasapeli: jokainen kärkikolmikosta sai yhtä monta voittoa. Ratkoin tasapelit vastaan tulleiden pelien pisteiden perusteella, joten nyt tuli tällainen järjestys. Edelleen jonain toisena päivänä järjestys olisi toinen, sen verran hyviä nämä kaikki ovat. Fields of Arle on erinomainen peli, jossa on paljon mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Tea & Trade -lisäosa pääsee ostoslistalle, koska jos jotain, tämä peli kaipaa lisää mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

2 Ora et Labora. Uutuus. Aikoinaan ohitin tämän täysin, siinä vaiheessa Rosenbergin isot pelit jo kiinnostivat, mutta koin ne vaikeiksi saada pöytään. Nyt tilanne on vähän toinen ja palasin Ora et Laboran pariin. Erittäin herkullinen peli, ei voi muuta sanoa. Sanon silti. Todella mielenkiintoista resurssienhaalintaa ja rakentelua. Ei varsinaista puutetta, vaan aika runsaasti mahdollisuuksia, ja mielenkiintoisia spatiaalisia haasteita rakentamisen kanssa. Todella mainio peli, toimii myös hyvin eri pelaajamäärillä.

1 A Feast for Odin. Uutuus. Viikinkipeli nousi nyt ykköseksi. Voisi listan kärjessä joku muukin kärkikolmikosta olla, mutta tässä nyt on uutuudenviehätystä ja muutenkin paljon ilonaihetta. Viikinkitetris on vain sen verran hauskaa ja omintakeista ja työläistenasettelupuolikin toimii erittäin hyvin. Uskon, että tämän pelin parissa viihtyy vielä pitkään optimaalista roinankeruuta harjoitellessa.