Kategoriat
Uutiset

Treefrogin tilausikkuna auki

TreefrogVuoden 2010 Treefrog-pelit saa nyt tilata. Treefrog julkaisee vuoden sisällä kolme peliä, jotka voi nyt tilata etukäteen noin 10% alennuksella normaalihinnasta. Tilaus pitää jättää ja maksaa huhtikuun loppuun mennessä, jonka jälkeen pelit saa suoraan kotiin toimitettuna sitä mukaa kun ne ilmestyvät. Pelit ovat rajoitetun painoksen versioita, joissa on parannetut osat tavallisiin verrattuna. Yhteensä pelejä tehdään 3 000 kappaleen painokset, joten tavallisia versioita saanee hyvin kaupoista, tilaus ei ole ainoa tapa saada pelejä.

Ensin ilmestyy Age of Industry kesäkuussa. Tämä teollisuuspeli perustuu suosittuun Brassiin, joka on Lautapelioppaan parhaiden pelien listallakin hyvin menestynyt peli Englannin teollisuuden kehityksestä. Age of Industry on pelin yleistetty versio, jota voi pelata useammalla eri kartalla. Mukana tulee ilmeisesti Saksan ja Uuden-Englannin kartat.

Brassista peliä on lyhennetty ja yksinkertaistettu hieman jättämällä kanavat pois. Brassissahan rakennellaan ensin kanavia, sitten pelin puolivälissä vaihdetaan rautateille. Kanavat eivät tainneet olla kaikkialla samanlainen hitti kuin Englannissa, joten niiden jättäminen pois helpottaa pelin siirtämistä paikasta toiseen kummasti. Suunnittelija Martin Wallace lupailee, että pelikokemus vastaa Brassia, mutta kestää vain puolet Brassin kestosta.

Lokakuussa Essenin messuille ilmestyy London, talouspeli, joka alkaa Lontoon suuresta palosta vuonna 1666 ja päättyy 1900-luvulle. Pelaajat pyörittävät omaa kaupunginosaansa ja yrittävät tienata rahaa bisneksillä.

Kolmas peli ilmestyy vasta maaliskuussa 2011, joten siitä on jaossa tietoa vähänlaisesti. Pelin nimi on A Few Acres of Snow ja se on kahden pelaajan sotapeli Ranskan ja Britannian taistelusta Kanadan hallinnasta.

Tilaus maksaa 135 euroa, sisältäen postikulut. Yksittäin tilattuna pelit maksavat luultavasti 40 euroa + 10 euroa postikuluja, eli ostamalla tilauksen säästää 15 euroa. Rajoitetun erän pelejä saa vain tilaamalla suoraan Treefrogilta, tavallisia pelejä voi saada muualtakin, mahdollisesti jopa suomalaisista liikkeistä. Treefrog on muuttanut bisnesideaansa ja 1 500 kappaleen laitoksen sijasta nykyään julkaistaan 3 000 kappaletta, josta 1 000 muunnetaan rajoitetuksi painokseksi parantamalla komponentteja, numeroimalla ja signeeraamalla.

Voit tilata pelit Warfrogin tilaussivulta. Maksamiseen tarvitaan PayPal-tunnukset tai luottokortti.

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

9 vastausta aiheeseen “Treefrogin tilausikkuna auki”

Treefrogin tilaus on kyllä vakavassa harkinnassa sillä viime vuosina Wallace on suunnitellut pääsääntöisesti erinomaisia pelejä.

Tällä hetkellä Gettysburg maksaa 41+10 euroa eli sinällään tuo kiinteä hinta kiinnostaa myös siksi, että hinnan korotukset eivät ole enää mahdollisia.

Itse jätän varmaan väliin, koska A Few Acres of Snow ei kiinnosta ja olen menossa Esseniin, joten Age of Industry tilattuna ja London Essenistä tulee sen verran edulliseksi, että tilaus ei kannata.

Age of Industry on joka tapauksessa pakko-ostos, Londonkin kuulostaa toistaiseksi hyvältä.

Minulla on kovat odotukset Wallacen sotapelien suhteen sillä Waterloo oli ehdottomasti yksi parhaista peleistä vuodelta 2009 ja kovin yllättäjä.

Age of Industry ja London vaikuttavat myös erittäin hyviltä, joten sinällään tämä paketti on kyllä mielenkiintoinen. Se on kuitenkin aavistuksen hintava.

Minä pistänen kyllä tilauksen vetämään. Vaikuttaa pätevältä.

Aika kallis paketti kun ottaa huomioon, että joutuu ostamaan sikaa säkissä. Wallace on kyllä pätevä suunnittelija, mutta eivät kaikki hänenkään pelit mitään mestariteoksia ole.

Wallace ja Knizia taitavat olla ainoita uuden linjan pelisuunnittelijoita, jotka ovat todella pistäneet rahoiksi työllään? Uwe Rosenberg ja Vlaada Chvatil taitavat myös myydä pelejä hyvin?

Wallace tuskin on lyönyt rahoiksi peleillään, mutta pystyy sentään tekemään sitä työkseen. Rahamiehiä lienevät lähinnä Knizia, Teuber ja Kramer.

Itseä just arvelutti tuo sotapeli, nuo kaksi talouspeliä lienevät hyviä. Hiukan tulee vaikutelma että talospelejä haluaville ”pakkomyydään” sotapeli kylkiäisenä vaikka ilmeisen onnistuneita sotapelejäkin Wallace on alkanut tuottaa.

Mahtaako noita talouspelejä saada yksittäin tilattuna parannetuilla komponeneteilla. Ainakaan nettisivuilta en semmosta huomannut.

Saa ne, kaikkia saa, kun Warfrogilta suoraan tilaa. Parannetut painokset ovat 1000 kappaletta, tuskin sen verran tulee tilauksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.