7 Wonders: Leaders

7 Wonders on yksi viime vuoden hittipelejä, joten lisäosat ovat selviö. Ensimmäinen lisäosa tuo peliin uuden ihmeen ja johtajia, jotka piristävät peliä mukavasti.

Pelin idea

Leaders-lisäosan kansiJohtajat ovat pakka valkoisia kortteja, joista jaetaan jokaiselle pelaajalle neljä korttia. Näitä kierrätetään pelin alussa, joten johtajiaan pääsee valitsemaan jonkin verran.

Jokaisen aikakauden aluksi on johtajavaihe, jonka aikana saa pelata yhden johtajan. Jokaiselta pelaajalta jää siis yksi johtaja käyttämättä. Johtajan saa pelata pöytään maksamalla tarpeeksi rahaa. Johtajan saa myös pelata ihmeen osaksi tai heittää pois kolmea rahaa vastaan, kuten rakennukset.

Johtajat ovat eritasoisia, mutta vastineeksi hinnatkin vaihtelevat. Halvimmat johtajat saa pöytään yhdellä rahalla, kalleimmista joutuu maksamaan enemmän. Vaikka pelaajat aloittavatkin pelin kuudella rahalla aikaisemman kolmen sijasta, rahalle tulee enemmän tarvetta. Oman kokemukseni mukaan pelaajille toisaalta kertyy rahaa vähän turhankin herkästi, joten uudet rahankäyttötavat ovat tervetulleita.

Uusi ihme Rooma antaa erikoiskykyjä johtajiin liittyen. Mukana tulee myös muutama uusi kilta, joissa on johtajiin liittyviä piste-ehtoja ja muutakin. Lisäksi paketissa on kuuden rahan arvoisia pahvikolikoita, jotka sopivat yhteen pelin toisen laitoksen kolikoiden kanssa. Ensimmäisen laitoksen puukolikoiden kanssa pahvilätkät eivät oikein istu, mutta ajavat asian.

Vaihtelua peliin

7 Wonders on itsessään herkästi vähän tylsä peli, etenkin jos pelaa paljon samalla porukalla ja samalla pelaajamäärällä. Jos pelaajat eivät tietoisesti yritä pelata eri tavalla, pelit menevät helposti samoja latuja kerta toisensa jälkeen.

Johtajat auttavat tässä, sillä johtajien tuomat erikoisedut antavat pelille hieman suuntaa. Tietysti johtajiakin saa valita, eli jos pelaa tavallisestikin tiedettä, voi haalia itselleen tiedejohtajia, jotka esimerkiksi antavat alennusta tai lisäpisteitä tiedekorteista tai ylimääräisiä tiedesymboleita.

Kaikkea ei kuitenkaan saa valita ja johtajat ovat uusi elementti, joka pitää ottaa huomioon. Tämä on sen verran hieno juttu, että jatkossa en oikeastaan halua pelata 7 Wondersia ilman johtajia. Johtajat eivät lisää peliin kovin paljon monimutkaisuutta, niiden osuus on nopeasti selitetty. Korttien symbolitkin ovat pääsääntöisesti varsin selkeitä, joten riittää, että selittää nopeasti muutaman oudomman johtajan.7 Wonders: Leadersin sisältö

Siisti paketti

Lisäosan toteutus on toimiva. Jos omassa 7 Wondersissa on puiset rahat, pahvikolikot eivät oikein istu yhteen niiden kanssa. Laatikko sen sijaan on näppärän kokoinen, sillä peruspelin ja lisäosan saa ilmeisesti sullottua (sääntökirjaa lukuunottamatta) lisäosan laatikkoon. Se on hyvä juttu, sillä 7 Wonders on joustavien pelaajamääriensa vuoksi varsin käytännöllinen filleripeli, mutta iso laatikko rajoittaa mahdollisuuksia pitää peliä mukana peli-illoissa varmuuden vuoksi.

Korttien kuvitus on todella tyylikästä, 7 Wondersin taiteen korkea taso jatkuu lisäosassa. Varsinkin Arkhimedeestä on rouhea kuva, josta heureka-hetken iskevyys välittyy vahvasti.

Hieman tyyrishän lisäosa on sisältöönsä nähden, mutta on se silti pakollinen hankinta 7 Wondersin ystäville, etenkin jos yhtään tuntuu siltä, että peli voisi kaivata hieman lisävaihtelua.

Faktat 7 Wonders: Leaders -lisäosasta

Suunnittelija:

Julkaisija: Lautapelit.fi, Repos Productions (2011)

Mutkikkuus: Ei juuri sen mutkikkaampi kuin 7 Wonders ilman lisäosaa, ei tätä montaa minuuttia joudu selittämään 7 Wondersia pelanneille. Lisäosaa voi pelata myös silloin, kun mukana on täysiä aloittelijoita.

Onnen vaikutus: Korttipelissä on aina tuuria, mutta johtajien draftaaminen lieventää tuurin merkitystä.

Vuorovaikutus: Samaa tasoa kuin peruspelissä.

Teema: Toimii siinä missä kuin peruspeli, kuvitus on todella hienoa.

Uudelleenpelattavuus: Parantaa 7 Wondersin uudelleenpelattavuutta hienosti, sikäli pakkohankinta.

Kieliriippuvuus: Korteissa ei ole tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–7

Pituus: Pidentää peliä hieman, mutta kunhan johtajat tulevat tutuiksi, peli ei ole juuri peruspeliä pidempi.

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele 7 Wonders: Leaders

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:92
Aito keskiarvo:3.87
Tasoitettu keskiarvo:3.87
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 2
  • 3: 21
  • 4: 56
  • 5: 13

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Osta Löydä lautapelit -kirja

9 thoughts on “7 Wonders: Leaders”

  1. Niin. Periaatteessa varmaankin ihan hyvä paketti, mutta täytyy kyllä SUURESTI ihmetellä värierottelun käsittämättömän surkeaa laatua. Jotenkin ymmärrän sen 80-luvun peleissä (erityisesti Avalon Hill), jolloin saman jopa pelin mukana tulleet kortit olivat eri sävyisiä. Nykyään ei kuitenkaan väriprofiilien käsittely ole edes harrastajille vaikeaa, joten luulisi ammattilaisten sen edes osaavan, mutta ei. Ei sitten millään. Jälleen kerran tämä paketti osoittaa kuinka välinpitämättömästi kuluttajaan suhtaudutaan.

    Ai niin. Mistä tämä valitus? Siitä että mukana tulevat kiltakortit ovat selvästi erottuvan erisävyisiä kuin alkuperäisessä paketissa tulevat kiltakortit ja lisäksi Rooma-kortti on suorastaan erivärinen verrattuna muihin ihmekortteihin. Kai näitten asioitten kiertämiseksi jotain keinoja on, mutta kun kysymys ei ole siitä, vaan pelin kustantajan suhtautumisesta asiakkaisiinsa… varsinkin, kuten arvostelussakin todetaan, ei paketti ole ihan ilmainen.

  2. Mainittakoon väriasiasta sen verran että siitä on reklamoitu Asmodeelle, ja toimenpiteet asian korjaamiseksi uudelleenpainetuilla korteilla on kuulemma aloitettu.

    Lautapelit.fi

  3. No tuo on hyvä uutinen.

    Lisäksi joudun sen verran korjaamaan sanomisiani siinä mielessä että käyttämäni kustantaja-sana saattaa johtaa kritiikin väärään organisaation. Korostettakkoon että kriittikini ei kohdistunut Lautapelit.fi-yritykseen eikä sen toimintaan, vaan nimenomaan Asmodeehen, jonka laadunvalvonta en pettänyt pahan kerran.

    Pahoittelen sanavalinnastani mahdollisesti aiheutunutta väärinkäsitystä.

  4. Onkohan suomenkielisissä säännöissä käännösvirhe Justinian-kortin osalta? Nyt tulkitsen suomenkielisiä sääntöjä siten, että kolmen kortin sarjat (sin. pun. vihr.) pitää olla kolmannelta aikakaudelta ja esim. II-aikakaudella haalitut kortit eivät oikeuta lisäpisteisiin. Englanninkielisissä säännöissä taas ei nähdäkseni puhuta mitään III-aikakaudesta vaan 3:n Aikakausikortin sarjoista: ”set of 3 Age cards”. Vrt. Plato: ”set of 7 Age cards”.

  5. Juuh, kyllä siihen on lipsahtanut kolmosen sijaan ”III”.

    Lautapelit.fi

  6. Uudelleenpainetut Roma kortit ovat saapuneet. Leadersit toimitetaan jatkossa korjatun kortin kanssa, lisurin jo omistavat saavat jälleenmyyjien kautta jahka kortit ehditään jakaa.

    Lautapelit.fi

  7. Nuo uudelleenpainetut kortit eivät muuten vieläkään ole aivan samanvärisiä kuin alkuperäiset. Itselläni on peruspelistä ensimmäinen painos(puiset rahat), jonka korttien käsittääkseni piti olla samansävyiset kuin lisäosan mukana tulleet kiltakortit. Näin ei kuitenkaan ollut, eivätkä uudelleenpainetut III-kauden kortitkaan osuneet aivan kohdilleen. Niiden sävy osuu kahden edellä mainitun väliin. Ero on kuitenkin onneksi niin pieni, ettei se enää pahemmin haittaa.

    Sen sijaan Roma kortti on edelleen selvästi erisävyinen kuin alkuperäiset. Tuon uudelleenpainetun kortinkin löytää helposti muiden joukosta. On se vaan jännä miten vaikeaa Asmodeelle on tehdä noista korteista samanvärisiä.

    Niin ja kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että Manneken Pis kortinkin sävy poikkeaa hivenen muista :) Sillä nyt ei tosin ole niin väliä.

  8. Joo, saman jouduin toteamaan minäkin. Eli Rooma-kortti on yhä edelleen erivärinen. Ei niin paljoa kuin alkuperäinen mutta erottuu selvästi. On se näköjään tuolla Amerikassa vaikeaa tuo väriprofiilien tekeminen. Järkevintä olisi se, että tehtäisiin koko nippu ihmekortteja uusiksi Rooma-kortin kera. Luulisi että ainakin yhdessä painoerässä kortit olisivat keskenään samanvärisiä.

    Mitä kolmospakkaan tulee, niin AnaR sen jo tuossa aiemmin verrattain tyhjentävästi sanoikin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.