Kategoriat
Peliarvostelut

7 Wonders: Cities

7 Wonders: Citiesin uudet kaupunkikortit tuovat 7 Wondersiin synkkiä mahdollisuuksia. Peliä on myös mahdollista pelata paripelinä 4, 6 tai 8 pelaajalla.

2010-luvun alun hittipeli 7 Wonders on jatkanut tarinaansa muutamalla lisäosalla. Cities on pelin 2. varsinainen lisäosa, ja se on ilmestynyt myös suomeksi Lautapelit.fi:n julkaisemana.

7 Wonders: Citiesin kansi

Kyseenalaista menoa kaupungeissa

Cities-lisäosa tuo mukanaan uudet, mustat kaupunkikortit, joita lisätään pelin alussa jokaisen aikakauden pakkaan pelaajien lukumäärän verran. Jokaisella aikakaudella pelaajat pelaavat näin yhden kortin enemmän kuin peruspelissä. Mustia kortteja tulee pelilaatikon mukana yhdeksän kutakin aikakautta kohden.

Lisäksi mukana tulee kaksi uutta ihmettä sekä uusia johtaja- ja kiltakortteja, joista osa on käytettävissä vain mustien korttien kanssa.

Nimestään huolimatta kaupunkikortit eivät pyri edistämään vaurautta kehittämällä kaupunkien turvallista infrastruktuuria, vaan johdattavat kaupungin laitojen pimeille kujille osin kyseenalaisiinkin bisneksiin. Sivilisaatioiden laajeneminen tuo vanavedessään uusia ammattiryhmiä, kuten palkkasotureita, varkaita, vakoojia ja diplomaatteja.

Mustien korttien nimet, kuten Gambling Den (Uhkapeliluola), Hideout (Piilopaikka), Black Market (Musta pörssi) ja Torture Chamber (Kidutuskammio) kielivät uusien etuuksien saavuttamisen moraalisesti arveluttavasta luonteesta.

Uudet pelimekaniikat luovat uusia mahdollisuuksia

7 Wonders: Cities tuo mukanaan joitakin uusia pelimekaniiikkoja, jotka on merkitty uudenlaisilla symboleilla. Pelin mukana tulevat ihmeet Petra ja Bysantti hyödyntävät kumpikin yhtä näistä voittopisteiden tuottamisen lisäksi.

Bysanttia rakentaessa voi jättäytyä pois sotimisesta diplomatiamerkin avulla ja Petran B-puolella on mahdollista tuhota muilta rahaa. Jos vastustajalla ei ole rahaa tai hän ei halua menettää sitä, tämä voi vaihtoehtoisesti ottaa vastaavan määrän miinuspisteitä.

Pelissä mukana olevat kaupunkikortit laajentavat valittavissa olevien korttien määrää ja tuovat uusia mahdollisuuksia. Niiden avulla voi esimerkiksi kopioida muiden tiedeosaamista omaan käyttöön, ansaita rahaa uusilla kaupankäynnin muodoilla tai muuttaa resursseja toisiksi resursseiksi.

Osa mustista korteista ovat melko voimakkaita vaikutukseltaan, kuten 5 sotavoimakilpeä tuottava joukko-osasto ja kaikki ihmeen vaiheet ilmaiseksi antava arkkitehtien kabinetti. Yleisesti ottaen mustien korttien vaikutus peliin ei kuitenkaan aina ole kovinkaan suuri.

Pelin sisältö

Joukkuepelimuoto sopii myös kahdeksalle pelaajalle

7 Wonders: Citiesin myötä peliä voi pelata myös joukkuepelinä 4, 6 tai 8 pelaajalla. Jos pelaajia on 8, kierroksia pelataan kuitenkin vain kuusi aikakautta kohden, kuten peruspelissä. Joukkuepeliä pelataan normaaliin tapaan omilla pelilaudoilla, mutta vieruskaverit tekevät yhteistyötä ja konflikti- ja diplomatiasäännöt poikkeavat hieman normaalista.

Lopuksi samassa tiimissä olevat laskevat pisteensä yhteen ja eniten pisteitä kerännyt joukkue voittaa. Tätä varten pelissä on uusi pistetaulukko, jossa on omat rivit mustille korteille ja tiimipisteenlaskulle.

Joukkuepeli on hauska lisä, jota kannattaa joskus kokeilla sopivassa peliporukassa. 7 Wonders on oiva perhepeli ja etenkin pienempien lasten kanssa pelatessa joukkuepeli voi olla varteenotettava pelimuoto. Kahdeksan pelaajan peliä en ole koskaan kokeillut, enkä usko, että kovinkaan helposti tulee tarvetta pelata 7 Wondersia niin isolla pelaajamäärällä.

Yleensä peli on parhaimmillaan 3–4 pelaajalla, jolloin korttien kiertoa pystyy paremmin ennakoimaan.

Faktat 7 Wonders: Cities -lisäosasta

Suunnittelija:

Julkaisija: Lautapelit.fi, Repos Production (2012)

Mutkikkuus: Lisäosa tuo joitakin uusia elementtejä peliin, mutta ne oppii nopeasti. Ei siis juuri peruspeliä mutkikkaampi, sopii myös aloittelijoille.

Onnen vaikutus: Samaa tasoa kuin peruspelissäkin. Korttien ja ihmeiden alkuarvonta korostavat onnen vaikutusta ja siksi peli sopii hyvin myös perhepeliksi.

Vuorovaikutus: Diplomatiamerkin käyttö ja rahan tuhoaminen toisilta lisäävät hieman vuorovaikutusta peruspeliin verrattuna.

Teema: Teema toimii hyvin, vaikka lisäosan ytimekkäästä nimestä ei voi oikein päätellä teemaa tai pelin luonnetta. Kuvitus on korkeatasoista.

Uudelleenpelattavuus: Lisää vaihtelua peliin, joten sikäli parantaa uudelleenpelattavuutta. Uusi joukkuepelitapa mahdollistaa myös kahdeksannen pelaajan mukaan tulemisen.

Kieliriippuvuus: Korteissa ei ole muuta tekstiä kuin korttien nimet.

Pelaajamäärä: 2–8 (2 ja 8 pelaajan peleissä muunnellut säännöt)

Pituus: Pidentää peliä yhteensä kolmen pelivuoron verran, paitsi kahdeksan pelaajan pelissä, jossa kortteja pelataan saman verran kuin peruspelissäkin.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *