Magic: The Gathering

Vuonna 1993 korttipelien maailma mullistui, kun Wizards of the Coast esitteli Magic: The Gatheringin ja sen myötä uuden tavan myydä pelejä. Ainekset olivat tuttuja, keräilykortteja oli ollut iät ja ajat – minäkin keräilin lätkäkortteja aikoinaan. Mutta yhdistelmässä oli silti jotain kriittisesti uutta. Wizardsin Peter Adkinson ennusti ennen pelin ilmestymistä, että siitä tulee iso juttu ja niinhän siinä kävi.

Magic: The Gatheringista on kirjoitettu 25 vuoden aikana paljon. Useimmilla on siitä joku mielipide, monilla varsin kriittinen. Onhan se vaativa elämäntapapeli, jonka pelaaminen tosissaan vaatii ja palkitsee rahallisia panostuksia. Aion kuitenkin tarkastella Magicia tässä vähän toisenlaisesta näkökulmasta: mitä Magic antaa satunnaisemmalle pelaajalle, joka haluaa selvitä pelistä halvemmalla?

Magic: The Gathering
Korttien tausta on vuodelta 1993 ja näyttää siltä: vanha logo, vähän karu design, viittaukset Deckmaster-sarjaan, joka kuopattiin jo vuosikausia sitten… mutta kun tausta on kerran valittu, sitä ei noin vain muuteta.

Velhotaistelun perusteet

Käydään kuitenkin nopeasti läpi perusteet. Magic: The Gathering on keräilykorttipeli, mikä tarkoittaa siis sitä, että kortit ostetaan pääasiassa booster-pakkauksissa, joissa on 15 sattumanvaraista korttia. Korteilla on luonnollisesti erilaisia harvinaisuusasteita: osa on yleisiä, osa taas harvinaisempia.

Kun kortteja on kertynyt tarpeeksi, niistä rakennetaan pakka, jossa on tavallisesti 60 korttia. Näillä pakoilla sitten pelataan. Toisin kuin pakanrakennuspeleissä, pakanrakennus on Magicissa varsinaisesta pelaamisesta irrallinen vaihe ja samalla pakalla pelataan useampia pelejä.

Pelit ovat yleensä kaksinpelejä; se on Magicia puhtaimmillaan, vaikka monenlaisia moninpelimuotoja on kehitetty vuosien varrella. Tavoitteena on tavallisesti vastapuolen elämäpisteiden pudottaminen nollaan, joko hyökkäämällä pöydälle kutsutuilla olennoilla tai tekemällä suoraan vahinkoa vastapelaajaan. Olennoilta voi suojautua pelaamalla omia olentojaan torjumaan hyökkäyksiä ja taikoihinkin on kaikenlaisia konsteja. Taikoja on monenlaisia: osa pelataan ja niillä on jokin kertakäyttöinen vaikutus, osa taas jää pöytään pidemmäksi aikaan ja vaikuttaa joko olentoihin tai koko peliin.

Magicin ytimessä on väripyörä: kortit jakautuvat viiteen eri väriin (ja värittömiin, neutraaleihin artifakteihin). Eri väreillä ja värien yhdistelmillä on omat luonteensa. Valkoinen on suojelevaa ja parantavaa, vihreä luontoa ja suuria hirviöitä, punainen tulta ja tuhoa, musta nekromantiaa ja pahuutta ja sininen hallintaa ja kikkailua. Idea tuntuu vähän kuluneelta, mutta se johtuu siitä, että sitä on kopioitu Magicista raskaalla kädellä.

Kortit pelataan kädestä maksamalla manaa. Manaa saadaan pääasiassa land-korteista. Basic landit ovat perusmaita, jotka tuottavat yhden manan jotain väriä, näiden lisäksi on sitten kaikenlaista erikoisempaa. Pakasta noin kolmasosa on tavallisesti landeja. Mitä voimakkaampi taika tai hirviö, sitä enemmän se maksaa. Joka vuoro saa pelata kädestä yhden landin, joten peleissä on luonnollinen kehityskaari, jossa pelin edetessä pääsee käyttämään yhä voimakkaampia taikoja.

Mustavihreä
Tämä mustavihreä pakka tarjoaa kuolemaa ja jättikokoisia hirviöitä. Kyllä tällä kädellä pelissä alkuun pääsisi – suot pöytään ja Khenra Eternal -shakaalizombie riehumaan! Kuva: Mikko Saari

Valtava korttiuniversumi

Magic: The Gatheringin yksi houkutus on siinä, että erilaisia kortteja on valtava määrä. Ne on jaettu setteihin. Isossa setissä on noin 260–300 erilaista korttia, pienemmässä 150–200 korttia. Setit muodostavat kolmen setin blokkeja, joilla on yhteinen teema ja samanlainen maailma. Settejä on vuosien aikana ilmestynyt paljon, joten erilaisia kortteja on tarjolla valtavasti: syyskuussa 2016 lukema oli noin 16 000 erilaista korttia.

Tietenkään kaikkia näitä ei ole mahdollista käyttää, osa korteista on käytännössä kadonnut historiaan, mutta erilaisia kortteja on silti tuhansia. Tämä tietää huikeaa määrää vaihtelua. Käytännössä tätä vaihtelua rajoitetaan hieman erilaisilla pakkaformaateilla. Kotipeleissä voi pelata mitä tahansa, mutta turnauksissa käytetään erilaisia rajoituksia.

Block Constructed -turnauksissa käytetään vain yhden blokin kortteja. Standard sisältää noin viidestä kahdeksaan uusinta settiä ja valikoimaa päivitetään kerran vuodessa, jolloin vanhimpia kortteja ei saa käyttää ja uudet tulevat mukaan. Modern taas on kierroton setti, siinä ovat sallittuja kaikki 8th Editionin jälkeen ilmestyneet kortit. Uusia mahdollisia kortteja tulee siis mukaan, mutta vanhat eivät poistu. Limited-peleissä pelaajille annetaan satunnainen kasa kortteja – vaikkapa kuusi boosteria – joista pitää rakentaa pakka.

Fire Elemental
Fire Elemental on ollut pelissä mukana aivan ensimmäisestä sarjasta alkaen. Tässä kolme eri-ikäistä versiota: valkoreunainen on Starter-sarjasta vuodelta 1999, keskimmäinen vuoden 2013 Core-setistä ja oikeanpuoleinen vuoden 2018 Dominaria-sarjasta. Kuva: Mikko Saari

Helposti lähestyttäviä pelitapoja

Jos haluaa pelata Magicia pienimuotoisemmin ja vähillä rahoilla, kannattaa unohtaa Constructed-turnauspelit saman tien. Se on laji, joka vaatii jatkuvaa rahankäyttöä. Hyvän pakan rakentaminen voi maksaa satoja euroja ja erityisesti kiertävissä formaateissa vaatii jatkuvaa uusien korttien hankkimista. Toki Moderninkin pelaajien on pysyttävä muutosten suhteen ajan tasalla. Limited-turnaukset ovat sen sijaan paljon kiinnostavampi formaatti, jos turnauspelaaminen kiinnostaa, mutta rahankäyttö ei, koska niissä kortit tulevat turnauksen puolelta.

Helpoin tapa päästä Magicin kanssa alkuun on ostaa valmispakkoja. Valmispakat ovat yksinkertaisesti valmiita, täysin pelikelpoisia pakkoja. Niitä myydään usein kahden pakan paketeissa, jolloin pakat on tasapainotettu suunnilleen samanvahvuisiksi, joka takaa mielenkiintoiset matsit. Valmispakkojen hinta on noin 10–15 euroa kappaleelta, joten alle 50 eurolla saa jo useamman pakan, joista saa monta erilaista matsia.

Jos haluaa päästä pakanrakennuksen makuun ja suosittelen kyllä, koska se on Magicin mielenkiintoisinta antia, paras lähestymistapa on unohtaa boosteripaketit ja hankkia halpoja peruskortteja. Kiloboksin tai käyttisboksin nimellä kulkeva tuote maksaa alle kympin ja sisältää yli 500 korttia sekalaisia common- ja uncommon-tasoisia kortteja – nämä ovat bulkkitavaraa, jota kaikilla irtokortteja myyvillä liikkeillä on riesaksi asti. Jos lähipiiristä löytyy pidempään Magicia pelanneita, tällaista sekalaista jämäkorttia voi kysellä heiltäkin.

Tällaisilla sekalaisilla korteilla pääsee mukavasti pakanrakennuksen makuun. Mitään turnauksissa pärjääviä pakkoja näistä aineksista ei tehdä, mutta kotipeleissä vaatimukset ovat matalammat. Prosessi, jossa pakka rakennetaan ja pistetään loputtomaan testaa–tuunaa-sykliin, on mielenkiintoinen.

Dominaria
Vuonna 2018 ilmestyneen Dominaria-setin tuotteita: 10 boosterin paketti ja valmispakka. Kuva: Wizards of the Coast

Kannattaako Magicia pelata?

Kyllä, Magic on hyvä peli. Ei se suotta ole yhä suosittu 25 vuoden jälkeen. Palasin itse hiljattain pelin pariin, kun 12-vuotias poikani kiinnostui – olimme pelanneet paljon Hero Realmsia ja Shards of Infinityä, joten Magic oli aika luonteva jatko tästä. Aloitimme valmispakoilla ja olen sittemmin ostanut pari kiloboksia ja saanut tosissani turnauksia pelaavalta veljeltäni laatikollisen turhia kortteja, joilla olemme päässeet pakanrakennuksen kanssa alkuun.

Peli on edelleen kiehtova. On se myös vähän turhauttava: näin kasuaalipelaajana pidän manajärjestelmää hivenen rasittavana, enkä lainkaan ihmettele, että se on monissa myöhemmissä peleissä yksinkertaistettu tuntuvasti. Hearthstone esimerkiksi käyttää järjestelmää, jossa mana on väritöntä ja sitä tulee joka vuoro yksi enemmän käyttöön, ikään kuin Magicissa saisit joka vuoro landin lisää pöytään. Tämä eliminoi Magicin turhauttavat tilanteet, joissa pakasta joko ei nouse landeja ollenkaan tai ei nouse muuta kuin landia. Kumpikin on turhauttava lopputulos.

Kyselin kuitenkin veljeni mielipidettä asiaan ja sieltä tuli aivan toisenlainen näkökulma: manasysteemi onkin mielenkiintoinen, taitoa vaativa osuus pelistä. Turnauspelien tasolla tilanne onkin toisenlainen kuin kotipeleissä. Pakassa voi ja pitääkin olla kaikenlaista, millä manaa ja landeja hallitaan, jotta varmistetaan, että manaa on riittävästi, mutta ei liikaa.

Kannattaa siis varautua siihen, että Magic on aina jollain tasolla tuuripeli. Turnauspeleissä tuurin osuus on pienempi kuin löysemmissä kotipeleissä, mutta turnauksissakin pelataan yleensä paras kolmesta. Pelin lopputulokseen vaikuttaa Magicissa kolme asiaa: pelaajan taito, pakkojen laatu ja varianssi eli tuuri. Jokaisella näistä on mahdollisuus ratkaista peli, turnaustasolla tavoitteena on kehittää omaa taitoa ja pakan laatua sellaiselle tasolle, että tuurin osuus kutistuu.

Olen joka tapauksessa nauttinut suuresti paluusta Magicin pariin parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. On hauska nähdä, millaisella innolla uusi sukupolvi peliin tarttuu. Koska pelaamme kotona, peliseura on ihan yhtä kätevästi saatavilla kuin aikoinaan veljen kanssa kun vielä molemmat asuimme kotona, ja yhteinen korttipooli varmistaa, että peli ei hajoa siihen, että toinen innostuu keräämään enemmän kortteja.

Tämä samantahtisuus on avainjuttu: jos aloittaa pelaamaan Magicia kaverin kanssa ja toisella on kilobokseja ja toinen ostaa boosteribokseja ja irtokortteja ja rakentaa turnaustason pakkoja, pelaamisesta karisee mielekkyys nopeasti. Yhteisellä korttipoolilla pelaaminen ei mene kilpavarusteluksi – mutta pakko myöntää, että vähän on alkanut poltella harvinaisempienkin korttien haaliminen käyttöön jotain kautta, mutta siinä kohtaa pelin hintalappu nousee sitten helposti jo kolminumeroiseksi, joten tyydyn vielä harkitsemaan.

Magic-kortteja
Kiloboksikortteja, eli täysin sekalainen valikoima common- ja uncommon-tasoisia kortteja eri seteistä ja eri aikakausilta yli 20 vuoden aikajänteeltä. Kuva: Mikko Saari

Vinkkejä aloittelijoille

Jos käsissä on se 500–1000 korttia, joista pitäisi tehdä pakka, mistä aloittaa? Siinäpä hyvä kysymys. Aloittelijan kannattaa pitäytyä yksi- tai kaksivärisissä pakoissa. Kolmivärinen pakka on aina vaikeampi saada toimimaan. Yksivärinen tai suunnilleen puolet ja puolet menevä kaksivärinen pakka on paljon helpompi.

60 korttia on hyvä pakan koko. Se on sääntöjen mukainen minimi, eikä sen ylittämiselle ole useinkaan perusteita. 60 kortin pakassa pitää olla landeja noin 24 kappaletta – se on hyvä lähtökohta, josta voi sitten säätää sen mukaan, minkä verran kortit manaa vaativat. Sitten vain valitsemaan kortteja! Korttisettisi on luultavasti sen verran sekalainen, että mitään järjettömän hyviä kombinaatioita tuskin saat aikaiseksi, mutta kannattaa etsiä kortteja, jotka toimivat jotenkin mukavasti yhteen.

Kun olet pakkasi kortit valinnut, kannattaa lajitella ne manahinnan mukaan. Tästä muodostuu pakkasi mana curve, eli se, minkä verran kortit vaativat manaa. Tämän jakauman pitäisi olla sopiva: riittävästi halpoja kortteja, jotta pääset pelissä alkuun, jotain isoa ja voimakasta pelattavaksi siinä vaiheessa kun peli on pitkällä ja manaa on paljon, ja valtaosa korteista jostain siitä väliltä. Jos jakauma kallistuu kalliimpaan päähän, pakkasi on luultavasti vaikeuksissa ja häviät pelit ennen kuin oma pelisi kunnolla käynnistyy.

Sitten vain testaamaan. Pakkahan ei ole koskaan valmis, vaan sitä voi aina hioa paremmaksi. Toimisiko joku toinen kortti sittenkin paremmin kuin tämä, voisiko yhden landin viilata pois ja korvata jollain muulla kortilla… Ei ihme, että Magiciin jää koukkuun.

Commander-pakkoja
Commander on suosittu moninpelimuoto, jossa pelaajilla on 100 kortin pakka ja yksi superhirviö pakan komentajana. Commanderiinkin on saatavilla valmispakkoja, joilla on hyvä aloittaa formaattiin tutustuminen. Kuva: Wizards of the Coast

Faktat Magic: The Gatheringista

Suunnittelija:

Julkaisija: Wizards of the Coast (1993–)

Mutkikkuus: Perussäännöt ovat melko suoraviivaiset, eivätkä juurikaan mutkikkaammat kuin muissakaan vastaavissa korttipeleissä. Korttien väliset vuorovaikutukset mutkistavat asioita ja turnaustasolla säännöt pitää tuntea täsmällisemmin. Kattavat, perinpohjaiset säännöt ovatkin sitten yli 200-sivuinen pumaska, mutta sitä ei muiden tarvitse tuntea kuin turnaustuomareiden.

Onnen vaikutus: Mitä lähempänä aloittelijatasoa ollaan, sitä enemmän Magic on tuuripeli. Turnaustasolla tuurin osuus on pienempi, mutta aina se on mukana. Pelin voi aina ratkaista se, että toisella pelaajista pakka on paremmassa järjestyksessä.

Vuorovaikutus: Peli on suoraa vuorovaikutusta, jossa toisen pelaajan jokainen liike on merkityksellinen.

Teema: Magicin alkuvuosina pelin teema oli yhtä sekasotkua, mutta sittemmin kortteihin on tullut yhdenmukaisempi ote ja enemmän tolkkua. Harva kuitenkaan pelaa Magicia teeman ja immersion vuoksi.

Uudelleenpelattavuus: On olemassa ihmisiä, jotka ovat pelanneet Magicia yli 20 vuotta kyllästymättä. Jatkuva uusien korttien virta pitää pelin freesinä. Uudelleenpeluuarvo on siis rajaton.

Kieliriippuvuus: Kortit ovat englanninkielisiä, mutta jo melko rajallisella kielitaidolla pääsee pitkälle, etenkin jos toinen pelaajista osaa hyvin englantia.

Pelaajamäärä: 2 pelaajaa, mutta moninpelimuotojakin on.

Pituus: Noin 10–15 minuuttia.

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Magic: The Gathering

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:108
Aito keskiarvo:3.64
Tasoitettu keskiarvo:3.64
  • 0: 1
  • 1: 0
  • 2: 10
  • 3: 33
  • 4: 46
  • 5: 18

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Osta Löydä lautapelit -kirja

4 thoughts on “Magic: The Gathering”

  1. Mua kiinnostaa tällä hetkellä myös jonkinlainen paluu MtG:n pariin, noin 22 vuoden jälkeen. Vanha kokoelma on myyty tai kadonnut, mutta muutama kiloboksi löytyy. Sen myötä on alkanut kiinnostaa ns. pauper-deckit. Eli kortteja jotka on joskus olleet tai ovat commoneita. Tuolla formaatilla saa kilpakykyisiä pakkoja (toisiaan vastaan) aika pikkurahalla.

  2. Joo, tuollaisilla mekin pitkälti pelataan, ei olla kauheasti noilla preconstructed-pakoilla pelattu sen jälkeen kun saatiin kortteja ja voitiin tehdä omia pakkoja.

    Tuloksena on kyllä ihan mielenkiintoisia pakkoja, joissa voi kokeilla kaikkea hauskaa, millä ei olisi isojen poikien peleissä mitään saumaa pärjätä.

    Jos saat Lautapelaamaaniin mennessä jotain raavittua kokoon, niin otapa pakkaa mukaan, jos vaikka olisi sopiva rako jossain vaiheessa pelata erä tai pari.

  3. Koitin palata pelin pariin, kun kortit löytyvät edelleen parinkymmenen vuoden jälkeenkin pelihyllystä ja sinun aikaisempien postauksien innoittamana. Pelaamme nykyään melkein aina kaksinpelejä ja rouvan suosikkeja ovat Star Realms sekä Hero Realms. Ajattelin että Magic olisi luonnollinen jatkumo tuolle.

    Eihän se toiminut alkuunkaan. Peli on auttamattomasti vanhanaikainen. Mainitsemasi miinukset ovat jo poistettu uudemmista peleistä. Omalla vuorolla valintojen määrä on todella rajallinen ja se tuntuu pelkältä hyvien korttien odottelulta. Pakan rakentelu on se hieno osuus, mutta pelaaminen ei.

    Tähänkin pakanrakenteluun löytyy jo pari parempaa hyllystä: Android Netrunner ja Lords of the Rings LCG.

    Valitettavasti ei vaan toiminut meille. Oikealla innostuneella peliseuralla ja yhteisellä pakan rakentelulla tuo voisi toimiakkin.

  4. Magicissä pelaajien välinen kuilu ja pelin eroavaisuus on melko suurta kun katsotaan harrastelijoiden ja turnauspelaajien välillä. Samalla myös koko pelin tyyli muuttuu. Ei pelata odottelua, ei turhia hissutteluita, vaan peli ratkeaa nopeasti, vaikka itse pelaajaa ei välttämättä tapeta. Tiedossa vain on, että lopputulos on selvä ja vain ihme voi pelastaa.

    Kartsan mainitsema vanhanaikaisuus johtuu yksin siitä, että pelataan vanhentuneilla korteilla. Magicissa korttien teho on kasvanut (poislukien ne rikkinäiset kortit vanhoista sarjoista), mikä vuorostaan nopeuttaa peliä. Mahdollisten toimintojen määrää nykypelissä kuvastaa hyvin Storm-pakka, mikä jo hyvällä nostolla pelin kolmannella vuorolla voi pyöräyttää yhden vuoron aikana parikymmentä loitsua ja tappaa vastustajan siihen samaan putkeen. Storm tosin perustuu siihen yhden vuoron räjähtävään ketjuun, joka valmistellaan ja ladataan kerralla.

    Se mikä tosin tekee Magicista haastavamman ja miellyttävämmän pelin muihin verrattuna on pelaajainteraktion aiheuttama sekvensointi. Osaavalta pelaajalta vaaditaan tarkkaa tietämystä siitä, mitä vastustaja voi mahdollisesti tehdä häiritäkseen sinun peliä ja laskea toimintojaan sen mukaan. Väärässä järestetyksessä tehdyt asiat voivat hyydyttää pelin tai johtaa jopa suoraan tappioon.

    Tosin tässä, samoin kuin monessa muussa pelissä, vain ne hartaimmin pelistä pitävät pääsevät nauttimaan sen syvimmistä nyansseista. Vaaditaan pitkää harjoittelua ja lajille antautumista, jotta päästään sille tasolle, missä pelistä tulee monitasoista mentaalimatikkaa. Eipä se tavallinen kasuaalipelaaja ikinä nauti Starcraftistakaan samalla tavalla kuin eSports-areenoilla pelaava ammattilainen, mutta onneksi molemmilla on mahdollisuus nauttia pelistä omalla tavallaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.