Kategoriat
Peliarvostelut

Blue Skies

Yhdysvaltojen lentoliikennettä avattiin vuonna 1979 kaupallisille toimijoille. Pelaajat edustavat uusia kansallisen tason lentoyhtiöitä, jotka haluavat vallata edessään avautuvat markkinat itselleen. Blue Skies on monessa mielessä hyvällä tavalla vanhanaikainen peli.

Jotkut pelit näyttävät houkuttelevilta ja puoleensavetäviltä, jotkut sitten eivät. Blue Skies kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään. En usko, että sen näkeminen esillä onnistuu herättämään juuri kenenkään innostusta – ellei sitten satu olemaan kovan luokan Excel-fani.

Pelin on suunnitellut Joe Huber, jonka itse ainakin tunnen parhaiten salamannopeana ja hyvin analyyttisenä pelaajana. Huber on myös suunnitellut nipun fiksuja, mutta melko vähän tunnettuja pelejä. Pelin on julkaissut Rio Grande Games ja kuten niin moni muukin Rio Granden oma julkaisu, tämäkin on olemukseltaan perin vaatimaton, pätevästä kuvittajasta (Todd Sanders) huolimatta.

Vähän tylsän pinnan alla on kuitenkin kiinnostava peli, joka tuo mieleen varhaiset europelit – jotain tällaista Alan R. Moon olisi voinut suunnitella 1990-luvun puolella, tai Sid Sackson vielä aikaisemmin.

Blue Skiesin kansi

Lentokenttien kehittämistä

Pelilauta kuvaa eri puolilla Yhdysvaltoja olevia lentokenttiä. Lentokentillä on paikka korkeintaan neljälle lähtöportille (jos pelaajia on vähemmän kuin neljä, kaikki portit eivät ole käytössä), joita pelaajat voivat itselleen ostaa. Hinta vaihtelee lentokentän vetovoiman perusteella.

Lentokenttien lähtöporteille kertyy pelin aikana matkustajia ja siinä pelin tavoite onkin: joka kierroksella saat yhden pisteen jokaisesta matkustajasta omilla porteillasi ja kun jollakulla on sata pistettä tai kun joku on pelannut kaikki porttinsa, peli päättyy ja eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Kierrokset etenevät aina samalla rutiinilla. Ensin hankitaan uusia portteja. Portteja saa ostaa kuuden pisteen edestä ja kun hinnat vaihtelevat välillä 1–5, se tarkoittaa että pelin alussa aloittajan on mahdollista napata jopa kuusi edullista (mutta huonoa) porttia kerralla, mutta käytännössä yleensä pääsee rakentamaan pari uutta porttia.

Kolme käsikorttia, taustalla pelilauta
Omat käsikortit ohjaavat valintoja. Tarjolla olisi matkustajia Atlantaan, Newarkiin ja Las Vegasiin, joten johonkin niistä kannattaisi varmaan avata oma portti. Kuva: Mikko Saari

Matkustajavirtoja

Sitten saadaan uusia matkustajia. Jokainen pelaa kädestään yhden matkustakortin, joka lisää uuden matkustajan kortissa mainitulle lentokentälle. Tässä on näppärä mekanismi: matkustaja nostetaan pussista ja se on joko vihreä tai punainen. Jos matkustaja on vihreä, nostetaan uusia, kunnes pussista nousee punainen. Punaisia on paljon enemmän, joten valtaosan ajasta kortti lisää yhden matkustajan, mutta hyvällä tuurilla matkustajia saapuu useampikin.

Matkustajat jaetaan lentokentän lähtöporteille mahdollisimman tasaisesti, mutta jakojäännös menee ensin porttinsa vallanneiden eduksi. Jos kentälle lisätään uusi portti, olemassaolevat matkustajat jaetaan uusiksi, joten jos sattuu saamaan yhdellä portilla monta matkustajaa, voi olla varma ettei iloa kestä pitkään. Kentälle voi myös rakentaa lisää omia portteja vahvistaakseen asemiaan.

Kun jokainen pelaaja on pelannut yhden kortin, pakasta nostetaan vielä yksi lisäkortti jokaista pelaajaa kohden. Kenttien väliset erot syntyvät näistä korteista: jos kentän ensimmäinen portti on yhden hintainen, pakassa on yksi kortti tälle lentokentälle. Atlanta on viitosen hintaisena kallein kenttä, sille on pakassa viisi korttia. Sinne tulee siis varmasti enemmän matkustajia. Käytännössä etenkin isommilla pelaajamäärillä pakka ehtii kyllä pelin aikana kulua loppuun ainakin kerran – mutta se ei tietysti auta, jos joku toinen pelaaja jemmaa kenttäsi korttia kädessään.

Pelaajilla on kerran pelissä mahdollisuus maksaa kolme pistettä siitä ilosta, että saa lisätä matkustajia mille kentälle tahansa, heittää korttinsa pois ja nostaa uudet tilalle. Tämä on vähän hassu irtosääntö, jota ilman peli voisi olla elegantimpi. Toisinaan tämä sääntö kuitenkin pelastaa kädentäydeltä huonoja kortteja. Sinänsä tilalla voisi olla vaikka mahdollisuus heittää joka kierros yksi kortti kädestä pois pelaamatta, sekin voisi toimia.

Kolme matkustajaa GGA-lentoyhtiön portilla Portlandin lentokentällä.
GGA-lentoyhtiötä on onnistanut matkustaja-arpajaisissa: portille on kertynyt yhdellä kortilla peräti kolme matkustajaa. Ilo on lyhytaikainen: on takuuvarmaa, että Portlandiin tulee seuraavalla kierroksella vähintään yksi lentoyhtiö lisää. Kuva: Mikko Saari

Alue-enemmistöjä

Kun uudet matkustajat on lisätty, pelaajat lisäävät pisteisiinsä nykyisten matkustajien määrän ja jos peli ei vielä pääty, aloittajan merkkiä kierrätetään seuraavalle pelaajalle ja kierroksia jatketaan.

Pelin lopussa lasketaan vähän lisäpisteitä pelin aikana kerättyjen pisteiden päälle. Pelissä on alue-enemmistöelementti, jossa lentokentät on jaettu seitsemään eri alueeseen. Jokaista alueta hallitseva tienaa 9–15 pisteen arvoisen potin ja kakkossijasta saa pienemmän palkkion.

Alueiden hallintaan ei kuitenkaan riitä pelkkä lähtöporttien määrä, vaan jokaisella portilla on kentän koosta riippuva pistearvo (2–6) ja isoimman pistesumman alueella kerännyt vie voiton – mikä toki on vain reilua.

Samalla se on myös vaivalloista laskea ja siksi tämä onkin Blue Skiesin isoin heikkous. Enimmän osan pelistä enemmistöihin voi suhtautua melko kepeästi: pääpaino on matkustajien haalimisessa ja riittää, että pohtii vähän, minne porttejaan levittää. ”Vähän kaikkialle” on huono strategia, sen verran voin sanoa.

Lopussa enemmistöjä on syytä alkaa laskea ja se on ikävän vaivalloista. Jos kukaan ei laskisi ja kaikki pelaisivat näppituntumalta, peli etenisi sujuvammin, mutta jos yksikin pelaaja laskee, siitä saa sen verran ison edun, että käytännössä kaikkien on pakko.

Blue Skies löytyy Board Game Arenasta. Siellä tämä kaikki käy kätevästi, kun kone laskee ja näyttää tilanteen koko ajan. Olisipa laudan äärellä yhtä näppärää! Jos Blue Skiesia pelaisi enemmän, houkutus olisi rakennella jonkinlainen seurantalauta, jossa pelaajien pistetilannetta eri alueilla voisi seurata, mutta on senkin ylläpitäminen vähän tylsää ja työlästä.

Pisterata, pelaajat pisteissä 21, 22 ja 25.
Punainen on hankalasti johdossa pisteradalla. Ruutu 30 on korostettu, koska kun se ohitetaan, takana olevat pelaajat saavat valtiontukiaisina matkustajia. Tässä vaiheessa ei kannatakaan olla johdossa, ainakaan paljon. Kuva: Mikko Saari

Vanhanaikaisesti mukava peli

Mikään iso hitti Blue Skies ei ole selvästikään ollut. Vaikka se on Rio Grande Gamesin peli, se on esimerkiksi Board Game Geekissä saanut kovin vähän huomiota ja arvosteluja. En ole toisaalta yllättynyt, Blue Skies on sen verran luotaantyöntävän näköinen ja old school.

Meidän peliporukassamme peli on kuitenkin toiminut. Laatikko lupaa pelin kestoksi 45 minuuttia ja lupaus pitää paikkansa viidellä pelaajalla. Pienemmillä pelaajamäärillä peli on vielä nopeampi. Kolminpeli tarjoaa oikein mukavan kokemuksen, mutta en näe mitään syytä pelata Blue Skiesiä kahdella pelaajalla.

Etenkin viisinpeli on sellainen, jossa peli loistaa: näin toimivia viiden pelaajan alle tunnin pelejä ei ole liikaa. Jos Winsome Gamesin karut, mutta toimivat kuutiojunailut miellyttävät, Blue Skies tarjoaa samankaltaisia tunnelmia.

Pelilauta pelin alkuvaiheilla
Sininen pelaaja on valinnut ”paljon halvalla”-strategian ja on vallannut paljon hyvin edullisia lähtöportteja itärannikon lentokentiltä. Kuva: Mikko Saari

Faktat Blue Skiesistä

Suunnittelijat: 

Julkaisija: Rio Grande Games (2020) 

Mutkikkuus: Pelin säännöt ovat varsin yksinkertaiset, eikä niiden opettaminen ole hankalaa.

Onnen vaikutus: Korttipakka tuo peliin sopivan tuurielementin. En usko, että peliä varsinaisesti huonoon tuuriin häviää, vaikka joskus kortti ja matkustaja-arvonta osuvatkin kohdalle paremmin kuin toiste.

Vuorovaikutus: Toisten matkustajien nyysiminen kuuluu asiaan ja alue-enemmistöistä kamppaillaan etenkin pelin loppua kohden tiukasti.

Teema: Ilmailuteema on täysin yhdentekevä, tässä voisi olla kyse yhtä hyvin juna-asemista, klemmarien myymisestä tai jokseenkin mistä tahansa muusta.

Uudelleenpelattavuus: Pelillä tai parilla näkee, toimiiko tämä vai ei. Jos ei innosta, niin ei se siitä juuri paremmaksi muutu, mutta jos pelin perusyhdistelmä lyhyen aikavälin tavoitteita (matkustajat nyt) ja pitkän aikavälin pyrkimyksiä (enemmistöt pelin lopussa) toimii, tämän parissa viihtyy kyllä.

Kieliriippuvuus: Ei sisällä olennaista tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–5, kaksinpelinä vaisu ja viisinpelinä vaatii ripeät pelaajat. 

Pituus: 45 minuuttia, mikä jopa pitää paikkansa viisinpelissä.

close

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.