On the Origin of Species

On the Origin of Species -peli on nimetty luonnontieteilijä Charles Darwinin kuuluisimman julkaisun mukaan. Peli sijoittuu kuitenkin aikaan lähes 25 vuotta ennen tämän evoluutioteorian alkuteoksen ilmestymistä: niihin vuosiin, kun nuori tutkija Darwin oli mukana HMS Beagle -aluksen tutkimusmatkalla maailman ympäri (1831–1836). Pelaajat pääsevät mukaan matkan tunnetuimmalle osuudelle: tutkimaan Galápagossaaria.

Pelilauta on kuvitettu Galápagossaarten kartalla, mutta sillä ei ole pelillistä merkitystä, vaikka ajan kulkua kuvastava hieno Beagle-laiva puikkelehtiikin historiallisella reitillään ristiin rastiin pelilautaa. Olennainen on kartan päälle piirretty limittäinen ruudukko, jolle lajilaattoja asetellaan.

Lähtökohtana on varsin perinteinen työläistenasettelu. Toimintovaihtoehtoja on vain kaksi: laita kuutioita tai käytä kuutioita. Kartalla olevat lajilaatat tuottavat kolmea erilaista “resurssia”: tietoa maasta, vedestä ja ilmasta. Asettamalla omia kuutioitaan tutkimaan näitä jo löydettyjä lajeja, eli hankkimaan niiden tuottamia resursseja, voi “löytää” uusia, arvokkaampia lajeja. Uuden lajin löytämällä saa pisteitä.

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan

Pelin jippo on eräänlainen tilallinen puzzle: uusi eliölaji on asetettava kartalle, mutta se onnistuu vain sellaiseen ruutuun, jonka viereisillä laatoilla lajin löytämiseen käytetyt tutkimuskuutiot olivat. Tämä laittaa aivot sauhuamaan: miten tutkimuskuutiot kannattaa sijoittaa kartalle, jotta ne paitsi tuottavat oikeat resurssit, myös tekevät sen sellaisissa paikoissa, että uuden laatan asettaminen kartalle on mahdollista.

Löydettäviksi tarjolla olevat lajit vaativat tietenkin erilaisen yhdistelmän tietoa. Jos joku “löytää” havittelemasi lajin nenäsi edestä, eivät kartalle sijoitellut kuutiosi ehkä sallikaan jonkin toisen uuden lajin löytämistä ja sijoittamista, vaan suunnitelmaa joutuu muuttamaan.

Laattojen asettaminen yleensä vaikeutuu kartan täyttyessä, mutta sitä auttaa, että arvokkaammalla lajilla voi syrjäyttää vähempiarvoisen. Tähän peräti kannustetaan, sillä uuden laatan asettaja saa pitää korvattavan laatan, joka tuottaa yhden lisäpisteen pelin lopussa. Vain pelin alussa kartalle sijoitettavia kolmea peruslajia ei voi saada, vaan ne väistävät tarvittaessa lähimpään vapaaseen tilaan.

Matka jatkuu, tietämys kasvaa

Uuden lajin löytäjä saa pisteiden lisäksi yhden tai kaksi korttia, joita on neljässä eri pakassa. Vihreät, siniset ja keltaiset kortit sisältävät enimmäkseen samanvärisiä kirjasymboleja, jotka kuvastavat matkalla hankittua tietämystä. Niitä kerätään loppupisteytystä varten.

Harmaissa Beagle-korteissa on työkaluja ja henkilöitä, jotka tuovat erilaisia etuja. Tällaisen kortin voi käyttää myöhemmin tarpeen mukaan. Työkalut, joita on jonkin verran myös kolmessa muussa pakassa, voivat esimerkiksi antaa lisäresursseja uuden lajin löytämistä varten tai jonkin tavan kiertää perussääntöjä. Henkilökortit, jotka on kuvitettu matkalla mukana olleiden henkilöiden mukaan, sallivat erikoistoimintoja, kuten tutkimuskuutioiden liikuttelua kartalla.

Lisäksi Beagle-alus liikkuu jokaisen uuden löydön kunniaksi yhden tai kaksi pykälää eteenpäin. Laivan mutkikas reitti ahtaalla kartalla ei aina ole selkein mahdollinen. Sitä on kuitenkin tärkeää pitää silmällä, sillä laivan eteneminen laukaisee kolme välipisteytystä sekä koko pelin päättymisen loppupisteytyksineen.

Kaikkiin neljään pisteytykseen valitaan pelin alussa vaihtelevat pisteytyskortit, mikä tekee jokaisesta pelistä hiukan erilaisen. Välipisteytykset perustuvat esimerkiksi kuutioiden sijaintiin tai hallussa oleviin kortteihin pisteytyshetkellä, tai yksinkertaisesti siihen, kuka liikutti laivan pisteytyskohtaan.

Loppupisteytys puolestaan perustuu aina jonkin ehdon kautta korteista saataviin kirjoihin, mutta vaihtoehtoja on suoraviivaisista mutkikkaampiin. Lisäksi pelin lopussa katsotaan enemmistöjä: pelaaja, jolla on eniten tutkimuskuutioita jäljellä jollain lajilaatalla, saa sen itselleen ja ansaitsee pisteen jokaisesta laatasta. Tästä on kuitenkin peruspelissä saatavissa vain irtopisteitä.

Hyvää ja huonoa

Peruspeli jätti minut ristiriitaisiin tunnelmiin. Biologina aihe on minulle läheinen, ja haluaisin pitää pelistä enemmän. Komponentit ovat hyvälaatuiset ja kuvitus upeaa. Laattojen keskellä puikkelehtiva purjelaiva luo tutkimusmatkan tunnelmaa, ja uusien lajien löytäminen Galapagos-saarilta sopii hyvin Darwin-peliin.

Toisaalta varsinainen pelaaminen ei juuri tunnu luonnontutkimukselta, vaan jopa melko abstraktilta kuutioiden ja laattojen pyörittelyltä. Teema jää vajaaksi myös siinä mielessä, ettei esimerkiksi perhosen korvaaminen pingviinillä oikein tuo mieleen evoluutiota, tai edes kovin realistista luonnontuntemuksen syventymistä.

Lisäksi pelissä on yksi harvinaisen ärsyttävä sääntö: seitsemästä kulloinkin löydettäviksi tarjolla olevasta uudesta lajista kolmeen parhaaseen pääsee käsiksi vain, jos on sattunut saamaan kartta-kortin. Tämä on käsittämätön tuurielementti. Ilman karttaa joutuu tyytymään enimmäkseen 1–2 pisteen lajeihin, kun kartalliset pelaajat rohmuavat yleensä 3–4 pisteen laattoja. On käynyt niinkin, ettei kukaan saanut karttaa ennen paria viimeistä kierrosta, jolloin koko peli oli hyvin laimea kokemus. Toisaalta olen voittanut kerran ilman karttaa, joten ei se täysin peliä rikkova ominaisuus ole, ja ainahan sen voi kotisäännöllä kumota.

Apua varianteista?

Haluan kuitenkin antaa pelille vielä mahdollisuuden, sillä sääntövihko tarjoaa peruspeliin sekä helpomman että vaikeamman variaation. Helpossa perheversiossa jätetään kortit sekä väli- ja loppupisteytykset kokonaan pois, ja pisteitä kerätään vain lajilaattojen avulla. Tämä sopii todennäköisesti myös vähemmän pelanneille aikuisille.

Edistyneempi pelimuoto sen sijaan lupaa aivan uusia strategisia ulottuvuuksia. Peruspelissä pisteytyskorteissa olevat lajikuvat ovat koristeita, mutta edistyneessä pelissä näitä lajeja lähdetään tavoittelemaan lajilaatoilta. Jokainen pelaaja saa kolme salaista lajia, minkä lisäksi näkyvillä olevien pisteytyskorttien lajeja tavoittelevat kaikki. Pelin lopussa itselle hankituista lajilaatoista saakin pisteitä sen mukaan, montako tavoitelajia onnistui saamaan itselleen, ja niiden arvo kasvaa määrän mukana. Näin voi kerätä merkittävän pistepotin.

En olen päässyt kokeilemaan tätä pelimuotoa, mutta uskon sen lisäävän aimo annoksen pähkäilyä kuutioiden ja lajien sijoitteluun, kun muiden tavoitteiden ohella juuri tiettyjä laattoja pitäisi yrittää hankkia joko korvaamisen tai loppuenemmistön kautta.

Kaiken kaikkiaan On the Origin of Species on pienine puutteineen ihan kelpo peli, jota kannattaa kokeilla ainakin, jos Darwin-teema kiinnostaa. Yllätyin positiivisesti siitä, että 10-vuotiaat lapset pitivät pelistä enemmän kuin jotkut aikuiset, joiden kanssa olen sitä testannut. Ehkä tässä on enemmän ainesta perhepeliksi vähän vanhempien lasten kanssa kuin lautapelejä harrastaville aikuisille? Toisaalta edistyneempi muunnelma saattaa vielä pelastaa tämän pelilaatikon ekolokeron pelihyllyssäni.

Faktat On the Origin of Speciestä

Suunnittelija: Ferran Renalias, Gerard Ascensi

Julkaisija: Mont Tàber (2019), Artana (2020)

Mutkikkuus: Oikeastaan varsin yksinkertainen, mutta kartalla toimimisen rajoitukset meinaavat aluksi joko unohtua tai laittaa aivot lievään solmuun. Kortit, etenkin henkilökortit ja välitavoitteet, tuovat ydinpelin päälle lisää mahdollisuuksia ja mutkikkuutta.

Onnen vaikutus: Kartalla toimiminen on ennen kaikkea taitolaji, mutta oikeiden korttien saaminen sen lisäksi on pitkälti tuurista kiinni, etenkin karttakortin osalta.

Vuorovaikutus: Rajoittuu enimmäkseen kilpailuun lajilaatoista ja pisteytyksistä. Samalla kartalla kuitenkin toimitaan, ja siellä voi tapahtua pientä blokkailua ja jäynää.

Teema: Kuvitusten ja komponenttien ansiosta teema on vahva, vaikka itse pelaaminen ei lopulta kovin temaattiselta tunnu.

Uudelleenpelattavuus: Vaihtelevat alkuasetelmat, pisteytystavoitteet ja edistynyt pelimuoto pitävät mielenkiintoa yllä. Mutta jos ylipäänsä ei pelistä pidä, ne tuskin muuttavat tilannetta.

Saavutettavuus: Julkaistu tähän mennessä viidellä kielellä, muun muassa englanniksi, mutta ei suomeksi. Pääosin pelata voi ilman kielitaitoa, mutta joidenkin korttien selityksiä joutuu symboleista lukemaan sääntökirjasta ainakin ensimmäisten pelien ajan. Pelaajavärit ovat punainen, violetti, harmaa ja valkoinen. 

Pelaajamäärä: 2–4. Toimii kaikilla pelaajamäärillä. Box of Delights on tehnyt peliin virallisen soolomuunnelman.

Pituus: 50–90 min.