Dominion – Valtakunta

Dominion – Valtakunta

Vuoden 2008 suurimpia hittipelejä peliharrastajien keskuudessa oli ehdottomasti Dominion. Pelille kasvatettiin etukäteishypeä lähes Agricolan tapaan,...

Power Grid

Power Grid

Osta voimaloita huutokaupasta ja polttoainetta markkinoilta, rakenna sähköverkko ja tuota virtaa kaupunkeihin. Nojaatko hiilivoimaan, ydinvoimaan vai uusiutuviin energianlähteisiin? Power Grid on talouspelien parhaimmistoa.

Catan

Catan

Catan (aiemmin Catanin uudisasukkaat) on monin tavoin keskeinen peli saksalaislautapelien uudelle tulemiselle. Vuonna 1995 ilmestynyt Spiel des Jahre...

Scythe

Scythe

Vuoden 2016 suosituimpiin Kickstarter-julkaisuihin kuuluu ehdottomasti Scythe, vaihtoehtoiselle 1920-luvulle sijoittuva peli, jossa mechit marssivat, kun Itä-Euroopan kansat ottavat toisistaan mittaa.

7 Wonders Duel

7 Wonders Duel

Kaksinpelattava Duel on tuttua 7 Wondersia ilman draftia ja muita moninpelin ominaisuuksia. 7 Wonders: Duel on jopa suosittua edeltäjäänsä parempi – 7 Wonders toimiikin yllättäen parhaiten tällaisena napakkana kaksinpelinä, jossa rakennetaan ihmeitä, kehitetään sivilisaatiota, soditaan ja tieteillään.

Spirit Island

Spirit Island

Yhteistyöpeli Spirit Islandissa pelaajat ovat paratiisisaaren henkiä, joiden tehtävänä on auttaa alkuasukkaita potkimaan uudisasukkaat kauas pois pelon ja väkivallan keinoin.

Afrikan tähti

Afrikan tähti

Suomalaisen on täytynyt viettää valtaosa elämästään tynnyrissä, jotta olisi välttynyt Afrikan tähdeltä. Kyseessä on kaikkien aikojen suomalainen laut...

Splendor

Splendor

Splendor on yksinkertainen peli, jossa rakennellaan hankintakoneistoa ja yritetään kerätä nopeasti kokoon 15 pistettä. Peli on pelkistetty, mutta kiehtova.

Quest for El Dorado

Quest for El Dorado

Quest for El Dorado on Reiner Knizian suunnittelema pakanrakennusta ja kilpajuoksua hienostuneesti yhdistelevä peli.

Great Western Trail

Great Western Trail

Amerikan 1800-luvun karjanajoista aiheensa poimiva Great Western Trail ampuu teeman suhteen huteja, mutta pelimekaniikaltaan on vuoden 2016 kohokohtia vaativalle europelien ystävälle.

Battlestar Galactica

Battlestar Galactica

Battlestar Galactica on Fantasy Flightin vahvasti temaattinen yhteistyöpeli perustuen saman nimiseen suosittuun scifisarjaan. Alkuperäinen Battle...

Terra Mystica

Terra Mystica

Todella hyvät peliharrastajapelit ovat melko harvinaisia tapauksia. Essenin messuilla sellaisia julkaistaan vuosittain yksi tai kaksi, huonona vuonna...

Mansions of Madness

Mansions of Madness

H.P. Lovecraftin novelleissaan kehittämä ja myöhemmin muiden kirjailijoiden laajentama Cthulhu-mytologia on yksi modernin kauhukirjallisuuden kulmaki...

Flamme Rouge

Flamme Rouge

Pyöräilypeli Flamme Rouge simuloi pyöräkilpailujen viimeistä kilometriä. Riittääkö loppukiri maaliin asti, vai loppuvatko voimat kesken matkan? Flamme Rougen tyylikäs pakantrimmausmekaniikka on mainio mallinnus kestävyysurheilusta.

Mage Knight Board Game

Mage Knight Board Game

Arvostettu pelisuunnittelija Vlaada Chvátil ei tälläkään kertaa osu harhaan. Mage Knightissä pelaajat ovat sankareita, jotka tutkivat ja valloittavat...

Cascadia

Cascadia

Luo harmonisin ekosysteemi tässä Pohjois-Amerikan luoteisosan ja Kanadan rajamaiden eläimistöä ja ympäristöä esittelevässä pelissä. Luvassa on soljuvaa laattojen asettelua, joka sopii niin perheen kuin harrastajienkin peli-iltaan.

The Quacks of Quedlinburg

The Quacks of Quedlinburg

Puoskarit keittelevät taikajuomia Quedlinburgin markkinoilla. Kuka saa aikaiseksi hyvän liemen, kenen pata taas ylikuumenee ja räjähtää? Die Quacksalber von Quedlinburg on maukas perhepeli.

Age of Steam

Age of Steam

Age of Steam on junapelien klassikko. Brutaali rahapeli tarjoaa taloudellisia haasteita ja kymmeniä lisäosia, joten voit junailla lähes missä tahansa.

Concordia

Concordia

Concordia sijoittuu monesta pelistä tuttuun Välimeren ympäristöön ja tarjoaa pakanrakennusta ja resurssinhallintaa. Peli on Mac Gerdtsin tuttua laatua, tällä kertaa tosin ilman rondelia.

Codenames

Codenames

Vakoojamestarit yrittävät viestiä salaisten agenttien henkilöllisyyttä tiimeilleen yksisanaisilla vihjeillä. Codenames on hauska ja haastava seurapeli, joka sopii hyvin isommille tai pienemmille porukoille, jotka nauttivat sanapeleistä.

Dale of Merchants

Dale of Merchants

Kotimainen Dale of Merchants on todella hyvä pakanrakennuspeli, jossa eläinkauppiaat kasaavat torikojujaan. Nopein torikojun pystyttäjä voittaa. Dale of Merchants eroaa paljon Dominionin peruskaavasta ja onkin oikein virkistävä ja taidolla tehty peli.

Gaia Project

Gaia Project

Kun Terra Mystica ei riitä: huippupelin avaruusteemainen uusintaversio sukkuloi europelien syvässä päässä, mutta onko suunta kirkkaimpiin tähtiin vai mustan aukon uumeniin?

Kingdom Builder

Kingdom Builder

Kun on tehnyt Dominionin tasoisen hitin, miten siitä jatketaan? Kindgom Builder on Dominionin luojan Donald X. Vaccarinon seuraava peli. Odotukset ov...

Star Wars: Imperial Assault

Star Wars: Imperial Assault

Star Wars: Imperial Assault ottaa Doomin ja Descentin tutun luolaholvauspelimekaniikan ja yhdistää sen Star Wars -maailmaan. Tuloksena on kallis peli, jossa on Star Wars -fanille sisältöä koko rahan edestä.

Istanbul

Istanbul

Vuoden 2014 Kennerspiel des Jahres -voittaja Istanbul on näppärä kilpajuoksu basaarissa. Kuka saa ensin viisi rubiinia kärryynsä? Tehokkain basaarinkiertäjä vie voiton Rüdiger Dornin taitavasti suunnitellussa pelissä.

Suburbia

Suburbia

Kaupunginrakentelupeli Suburbia on eräänlaista Sim Cityä lautapelimuodossa. Kuka rakentaa houkuttelevimman kaupunginosan?

Res Arcana

Res Arcana

Tom Lehmannin Res Arcana on kipakka koneistonrakennuspeli ja kilpajuoksu klassisen alkemian maailmassa. Muunna resursseja ja kerää pisteet kotiin.

Mysterium

Mysterium

Meedioiden tehtävänä on selvittää, kuka murhasi kartanon miespalvelijan 30 vuotta sitten. Miespalvelijan kummitus yrittää viestiä ratkaisun rajan takaa. Mysterium on yhteistyöpeli, jossa ajatustenlukutaidosta ja näkyjentulkintakyvyistä on hyötyä.

Attika

Attika

Attikan idea on peräisin tietokoneella pelattavista reaaliaikastrategioista. WarCraftin kaltaisissa peleissä esiintyy rakennusketjujen idea: voidakse...

PitchCar

PitchCar

Jotkut pitävät Formula Dé:tä parhaana autourheilupelinä. Se on yhden koulukunnan mielipide. Toinen koulukunta langettaa kunnian PitchCarille, jonka l...

Descent: Journeys in the Dark

Descent: Journeys in the Dark

Fantasy Flight Games päivitti vuonna 2005 julkaistun Descent: Journeys in the Darkin uuteen asuun vuonna 2012. Pelimekaniikka perustuu vuonna 20...

RoboRally

RoboRally

Richard Garfield, Magic: The Gathering -korttipelillä maailmanmaineeseen noussut pelisuunnittelija, on tehnyt paljon muutakin kuin keräilykorttipelej...

Five Tribes

Five Tribes

Days of Wonderin julkaisema Five Tribes on julkaisijan tyylille uskollisesti näyttävä, hyvin tehty peli, jossa ympätään mancala-pelin ideaa perinteiseen europeliin. Tuloksena on kiehtova, melko yksinkertainen mutta hyvin toimiva keskiraskas europeli.

Beyond the Sun

Beyond the Sun

Beyond the Sun kääntää avaruudenvalloituksen kuviot päälaelleen: teknologiapuun kehittäminen nousee pääosaan ja planeettojen valloitus on sivuosassa.

Keyflower

Keyflower

Keyflower on Richard Breesen Key-pelisarjan seitsemäs osa ja kerrassaan erinomainen työläistenasettelu- ja huutokauppapeli, jossa rakennetaan kyliä laatoista. Pelissä on paljon pohdittavaa ja monia mielenkiintoisia pelimekaniikkoja. Se toimii myös hienosti eri pelaajamäärillä.

Earth

Earth

Kasvien välisiä symbiooseja ja synergioita mallintava Earth on koneistonrakennusta ja kilpajuoksua voittopistetavoitteisiin. Korttikoneistojen ystäville Earth on nappivalinta.

Barrage

Barrage

1920-luvun Alpit ja vesivoima - siinäpä aihe lautapelille! Kiehtova teema kätkee alleensa armottoman mutta upean europelin, jossa riittää mietittävää.

Roll Player

Roll Player

Fantasiaroolipelien hahmonluonti on Roll Player -pelin aiheena. Nopista kehitellään roolipelihahmoja, joista pyritään tekemään mahdollisimman päteviä.

Die Macher

Die Macher

Saksan liittovaltiovaalit ovat edessä. Miten käy puolueesi seitsemän eri liittovaltion vaaleissa? Irtoaako paikkoja? Osuvatko puolueen kannat yksiin äänestäjien kanssa?

Marvel Champions

Marvel Champions

Vuonna 2019 julkaistu Marvel Champions: The Card Game on Fantasy Flight Gamesin elävien korttipelien uusin tulokas, joka on yhteistyöpeli 1–4 pelaajalle. Pelaajien ohjaamat sankarit keskittyvät laittamaan stoppia konnien juonille rähisten, samalla turvaten sivullisia konnien ja niiden kätyrien muodostamista uhista.

Paleo

Paleo

Kivikautiset heimot taistelevat vaarallisia eläimiä, vaikeita olosuhteita sekä yön mukana tuomia vaaroja vastaan. Ruokaa metsästetään, vaatteita ja suojia rakennetaan ja heimoon hankitaan lisää jäseniä. Tärkeintä on kuitenkin aina varautua yön pimeyteen!

1846: The Race for the Midwest

1846: The Race for the Midwest

Raskaan sarjan junapelien skaalalla 1846 on melko kevyt ja leppoisa tapaus – pelaahan sen alle kolmeen tuntiin. Jännitystä ja käänteitä osakemarkkinoilla ja rautateitä rakentaessa riittää silti. 1846 on helposti lähestyttävä, viihdyttävä ja haastava 18xx-peli.

Food Chain Magnate

Food Chain Magnate

On ollut mielenkiintoista seurata alankomaalaisen Splotterin nousua merkittävämmäksi ja merkittävämmäksi julkaisijaksi. Harvakseltaan parin-kolmen vu...

Aeon's End

Aeon’s End

Aeon's End on pakanrakennusta yhteistyössä: onnistuuko pelaajien velhojen torjua yhdessä Graveholdia uhkaava vaara? Aeon's End tarjoaa uusia kiemuroita pakanrakennuspeleihin.

Fields of Arle

Fields of Arle

Uwe Rosenberg muistelee lapsuutensa Itä-Friisinmaata Fields of Arle -lautapelillä, joka tarjoaa maataloushenkistä työläistenasettelua korkeintaan kahdelle pelaajalle. Vaihtoehtoja on paljon, joten voit kehittää maatilaasi haluamaasi suuntaan kaikessa rauhassa näperrellen.

Undaunted: Normandy

Undaunted: Normandy

Normandian maihinnousun jälkeisiä taisteluita joukkuetasolla mallintava Undaunted: Normandy on pakanrakennuspeli, jonka skenaarioissa yhdysvaltalaiset ja saksalaiset kohtaavat kerta toisensa jälkeen pienissä taisteluissa.

KeyForge

KeyForge

Fantasy Flight Gamesin uniikkipakkapeli KeyForge: Call of the Archons on Richard Garfieldin kehittelemä kaksintaistelukorttipeli, joka tuo genreen uusia tuulia.

Yokohama

Yokohama

Meiji-kauden Jokohama oli kuhiseva kaupan keskus, jossa Japanin kupari, silkki ja muut resurssit kohtasivat länsimaiset ostohalut. Kuka tienaa parhaiten?

Maracaibo

Maracaibo

Maracaibo on Karibianmeren rannalla sijaitseva Venezuelan toiseksi suurin kaupunki ja Alexander Pfisterin 1600-luvulle sijoittuva lautapeli, jossa pelaajat pääsevät harjoittamaan romantisoitua merirosvousta.

Trains

Trains

Otetaan Dominionin perusidea ja lisätään pelilauta ja junia: tuloksena on Trains, jossa rakennetaan pakkaa ja rautateitä.

Battle Sheep

Battle Sheep

Ruoho on aina vihreämpää jossain muualla. Battle Sheep on yksinkertainen ja kevyt abstrakti peli, jossa yritetään valloittaa laitumia omille lampaille pilkkomalla pinoja ja levittäytymällä pelilaudalle.

Azul: Stained Glass of Sintra

Azul: Stained Glass of Sintra

Azulin jatko-osa Stained Glass of Sintra rakentaa useita palkintoja voittaneen pelin päälle jotain tuttua, mutta samalla jotain uutta.

Nusfjord

Nusfjord

1950-luvun Norjassa Lofooteilla kalastusbisnes on voimissaan. Pelaajat operoivat kalastuslaivastojaan ja yrittävät saada yhteisössä mainetta ja kunniaa rakentamalla hienoja rakennuksia.

Splendor Duel

Splendor Duel

Suositun ja palkitun Splendorin kaksinpeliversio Splendor Duelia on ollut mukana tekemässä Bruno Cathala. Peli uudistaa tuttua Splendoria mukavasti kaksinpelin parantamiseksi.

Altiplano

Altiplano

Etelä-Amerikan ylätasangoille sijoittuva Altiplano on pussinrakennuspeli ja jatkoa pidetylle Orléansille. Resurssienhallintaa ja yksinäistä säätämistä luvassa, sillä vuorovaikutuksella Altiplano ei juhli.

Anno 1800

Anno 1800

Anno 1800 -videopeliin perustuva lautapeli kuvaa teollista vallankumousta epämääräisen historiallisissa puitteissa. Martin Wallacen suunnittelema peli tarjoaa työläistenasettelua ja huikean määrän erilaisia resursseja.

Expeditions

Expeditions

Meteoriitteja putoilee Siperian maaperälle, eläimet kasvattavat lonkeroita ja outoja asioita tapahtuu. Alueita kartoitetaan eläinystävien kanssa ja suoritetaan kyläläisten antamia tehtäviä. Nopeiten alueita kartoittava, tehtäviä suorittava ja meteoriitteja löytävä voittaa pelin!

Under Falling Skies

Under Falling Skies

Suuri Maan ulkopuolinen uhka on koitumassa ihmiskunnan kohtaloksi. Viimeisenä keinonaan ihmiset vetäytyvät yhä syvemmälle bunkkereihin ja yrittävät kaikin keinoin suojautua lähestyviltä vihollisaluksilta. Vaikka apunasi on joukko eri alojen huippuosaajia, tärkein kysymys silti jää: pystytkö juuri sinä pelastamaan Maan?

Praga Caput Regni

Praga Caput Regni

Praga Caput Regnissa rakennetaan Prahan kaupunkia 1300-luvulla. Silta rakentuu, katedraali nousee korkeuksiin ja pelaajat keräävät mainetta ja kunniaa.

The Colonists

The Colonists

Eeppinen rakentelupeli The Colonists nojaa The Settlersin ja Anno-sarjan kaltaisiin tietokonepeleihin. Peli on pitkä ja laatikko täynnä sälää, mutta kaiken roinan alta löytyy todella mielenkiintoinen resurssinhallintapeli.

Quadropolis

Quadropolis

Yksinkertainen kaupunginrakennuspeli Quadropolis on taattua Days of Wonderin laatua: toimiva, siististi toteutettu ja helposti lähestyttävä. Peliharrastajien tiukkaa analyysiä se ei välttämättä kestä, mutta on muuten oikein viihdyttävä peli.

Minecraft: Builders & Biomes

Minecraft: Builders & Biomes

Vuonna 2009 julkaistu Minecraft on yksi maailman suosituimpia videopelejä, jota on myyty yli 200 miljoonaa kappaletta ja jota edelleen pelaa yli 120 miljoonaa pelaajaa joka kuukausi. Ihmettelin pitkään, miksei lisenssiä ole juurikaan hyödynnetty lautapeleissä. Nyt on.

Maaginen labyrintti

Maaginen labyrintti

Ikä: 6+. Velho-oppilaat vaeltavat näkymättömässä labyrintissä, etsien tietään haluamiaan esineitä kohti. Näkymättömän labyrintin käytävien muistaminen pistää pelaajien muistin koetukselle.

Undaunted: North Africa

Undaunted: North Africa

Italia ja liittoutuneet Englannin johdolla rähisivät toisen maailmansodan alkupuolella Pohjois-Afrikassa. Tämä rintama toimii Undaunted-pelisarjan toisen osan puitteina.

Pekingin mysteerit

Pekingin mysteerit

Pekingin mysteerit on 1980-luvun lautapelihittejä, jonka perään moni haikailee vielä tänäkin päivänä. Stereotyyppinen kiinalainen rikospähkinä on kuitenkin niitä kultaisia muistoja tylsempi peli, suoraviivainen ja tuuripitoinen nopparalli.

The King is Dead

The King is Dead

Kuningas on kuollut. Valtakunta on jakautunut ja eri kansat havittelevat kruunua. Myös vieraat vallat valmistautuvat hyödyntämään syntynyttä kaaosta. Kuka onnistuukaan parhaiten vaikuttamaan valtataisteluun? 

Myyräpeli

Myyräpeli

Kuka myyristä pääsee kaivautumaan syvimmälle ja voittaa halutun kultaisen lapion? Lastenpelien klassikko Myyräpeli on edelleen 25 vuotta ilmestymisensä jälkeen kiinnostava ja toimiva perhepeli.

Colony

Colony

Nanomaailmanloppu meni jo, nyt on jälleenrakentamisen aika. Colony on näppärä noppapeli, joka ei teemalla juhli, mutta tarjoaa päänvaivaa, kun nopat pitäisi saada käytettyä mahdollisimman kätevästi.

Flick 'em Up!

Flick ’em Up!

Western-aiheinen neppailupeli Flick 'Em Up! on hauskaa viihdettä jopa kymmenelle pelaajalle. Lainsuojattomat vastaan sheriffin posse – kumpi voittaa? Pelissä on monenlaisia skenaarioita, joissa mitata taitojaan.

Cosmic Frog

Cosmic Frog

Valtavat kosmiset sammakot taistelevat, ryöstelevät ja keräävät maa-ainesta kauan sitten tuhoutuneesta ulottuvuudesta. Kaaos on taattua!

Zen Garden

Zen Garden

Keisari kaipaa lepoa kiireisen ja vaativaa päätöksentekoa täynnä olevan elämänsä keskelle. Sellaista tarkoitusta palvelee parhaiten puutarha, jossa polut kulkevat kauniin maiseman keskellä. Niinpä pelaajat pääsevät kilvoittelemaan zen-puutarhureina.

Cities: Skylines – The Board Game

Cities: Skylines – The Board Game

Paradox Interactiven julkaisema Cities: Skylines -kaupunginrakennuspeli ilmestyi vuonna 2015. Kehuttua peliä on myyty yli 6 miljoonaa kappaletta. Niinpä kun Paradox alkoi teettää lautapeliversioita peleistään, Cities: Skylines oli ilmiselvästi listalla.

Lowlands

Lowlands

Lampaidenkasvatusta Pohjanmeren rannikolla: tulva uhkaa, lampaat kastuvat ja patovallia pitäisi pystyttää, samalla kun koittaa maksimoida lampaiden määrän. Lowlands on Uwe Rosenbergin tuotannon mieleen tuova maatalouspeli.

Rallyman

Rallyman

Ralliautoilupeli Rallyman on toisaalta oiva simulaatio ralliautoilusta, toisaalta lähes abstrakti puzzlepeli, jossa haetaan parhaita ajolinjoja.

Djinn

Djinn

Arabialainen kansantarusto tarjoaa mainiot puitteet perinteisen keskiraskaalle europelille Djinn, jossa pelaajat nappaavat kylälle karkuun päässeitä henkiä takaisin pulloihin. Kylää parhaiten suojeleva velhon oppipoika ylennetään maagisen killan sisäpiiriin ja julistetaan voittajaksi.

Cubitos

Cubitos

Kun yhdistetään juoksukilpailu ja roppakaupalla noppia, saadaan Cubitos. Ja vaikka peli on yhdistelmä lukuisia eri pelejä, tuntuu se kuitenkin veikeästi omanlaiseltaan.

Undaunted: Battle of Britain

Undaunted: Battle of Britain

Undauntedin maailmansotakiertue jatkuu. Normandian pusikoista alkanut, Pohjois-Afrikassa grillattu ja Stalingradissa pakastettu pelisarja viedään kirjaimellisesti uudelle tasolle. On kesä 1940, ja nyt pakanrakennustaistelut raivoavat Englannin kanaalin taivaalla.

Lyngk

Lyngk

Gipf-sarjan viimeisin osa Lyngk on värikäs abstrakti strategiapeli, jossa varataan värejä ja kootaan pinoja, joissa oma väri on päällimmäisenä.

Tramways

Tramways

Ranskalaisen Alban Viardin tausta Age of Steam -karttojen parissa näkyy tässä 1920-luvun ratikkalinjojen rakentelemisesta kertovassa pelissä. Tramways tarjoaa epätavallisen julman huutokaupan ja paljon muuta luovaa vuorovaikutusta.

Doomlings

Doomlings

Maailmanloppu on tuloillaan, sitä ei voi estää: kaukainen planeetta tuhoutuu kolmen katastrofin jälkeen. Kuka saa kehitettyä omasta lajistaan vahvimman tässä nopeahkossa korttipelissä?

Dominion: Plunder

Dominion: Plunder

Meren takana aarteet kiiltävät kirkkaammin. Sinun on päästävä kiinni näihin kalleuksiin! Purjehdi merten taa, ja haali arvokkaimmat aarteet omaan pakkaasi! Mutta hetkinen, Kaukaiset rannat julkaistiin jo vuosia sitten?

Heat: Heavy Rain

Heat: Heavy Rain

Heat: Pedal to the Metal oli vuoden 2022 suosituimpia pelijulkaisuja. Heat keräsi palkintoja ja arvostusta, ja nyt vuoden 2024 keväällä sai odotetun lisäosansa Heat: Heavy Rain.

Quacks & Co.: Quedlinburg Dash

Quacks & Co.: Quedlinburg Dash

Quacks & Co on kuuluisan Quacks of Quedlinburgin lastenpeliversio. Kuinka pussinrakennus sujuu, kun samalla ratsastetaan kilpaa toisia vastaan?

Dominion: Keisarikunta

Dominion: Keisarikunta

Valtakunnasta on kasvanut keisarikunta. Sen myötä mahdollisuudet kasvavat entisestään. Nyt pelataan isosti. Keisarikunnan voi helposti mieltää Nousukauden jatko-osaksi.

Invasion: Free state

Invasion: Free state

Avaruusoliot hyökkäävät maahan! Invasion tarjoaa X-COM-henkistä skenaariopohjaista skirmish-taistelua amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Varustakaa joukkonne ja rientäkää taisteluun ulkoavaruuden örkkejä vastaan!

Jätinkirkko

Jätinkirkko

Tontut, hiidet, noidat, jättiläiset ja tapiot vain vilisevät, kun pelaajat muodostavat jätinkirkkoja ja kilvoittelevat vankimmasta kirkosta. Luvassa on lupsakkaa rakentelua!

SpellBook

SpellBook

Velhot kisailevat Vuotuisessa Suurrituaalissaan keräämällä taikojen aineksia, ruokkimalla niitä apuhengelleen ja opettelemalla taikoja. Velhojen on tasapainoteltava taikojen nopeaa opettelemista ja voimakkuutta pärjätäkseen.

Cities of Splendor

Cities of Splendor

Uusia tavoitteita, kortteja, voimia ja linnakkeita – näitä kaikkea tuo mukanaan Splendorin lisäosakokoelma.

Quest for El Dorado: Heroes & Hexes

Quest for El Dorado: Heroes & Hexes

Quest for El Doradon ensimmäisessä lisäosassa mukaan astuvat sankarit ja demonit. Kenen sankari pelastaa päivän ja kuka hautautuu kirouksiin?

Pandemic: Hot Zone – Europe

Pandemic: Hot Zone – Europe

”Kuuleeko keskus? Tutkimustiimi on matkalla valmistamaan lääkkeen punaiseen tautiin! Tämä ratkaisee kaiken!” ”Ei, ei, ei… Mutaatio muuttaa kaiken, tauti leviää nopeammin!”

WolfWalkers: My Story

WolfWalkers: My Story

WolfWalkers: My Story on kevyt ja nopea kahden hengen korttipeli, joka aiheuttaa sopivissa määrin päänvaivaa ja pohtimista, ja kiitettävästi lievää turhautumistakin etenkin loppukierroksilla.

Dominion: Seikkailut

Dominion: Seikkailut

Dominionin yhdeksäs lisäosa antaa pelaajille uusia valinnanvapauksia tapahtumilla ja jemmaan asetettavilla reservikorteilla.

7 Wonders Duel: Pantheon

7 Wonders Duel: Pantheon

7 Wonders: Duelin ensimmäinen lisäosa Pantheon tuo peliin uusia valintoja jumalakorttien muodossa.

Pandemic: Hot Zone – North America

Pandemic: Hot Zone – North America

Pohjois-Amerikassa leviää kolme vaarallista tautia. Olette tauteja torjuvan erikoisryhmän jäseniä. Saatteko taudit torjuttua ja parannuskeinot keksittyä?

Astro Drive

Astro Drive

Vanhojen arcadepelien hengessä avaruuden halki kiitävä Astro Drive on nopea ja helppo kilpa-ajopeli, jossa kiidetään kapeaa rataa eteenpäin täyttä vauhtia. Väistele asteroideja, planeettoja ja mustia aukkoja ja kiidä ohi tähtisumujen.

An Infamous Traffic

An Infamous Traffic

1830-luvulla brittien Itä-Intian kauppakomppania lakkautettiin ja Kiina aukesi oopiumikaupalle. An Infamous Trafficissa pelaajat yrittävät vaurastua oopiumikaupalla ja muuttaa vaurauden statukseksi.

Tokyo Highway

Tokyo Highway

Tokion Shuto Expressway on kiemurainen, monitasoinen tieverkosto. Tokyo Highway -pelissä pelaajat pääsevät rakentamaan omaa tieverkostoaan. Puupylväistä ja jätskitikuista rakentuu omituinen tieverkosto, kun pelaajat yrittävät saada tiet risteämään tiuhaan.

Discover: Lands Unknown

Discover: Lands Unknown

Fantasy Flight Gamesin Unique Game takaa, että jokainen Discover: Lands Unknown -boksi on vähän erilainen kuin muut. Mutta onko siitä mitään iloa pelaamiseen?

Dragon Castle

Dragon Castle

Mahjong-tiilillä pelattavaan pasianssiin perustuva Dragon Castle on näppärä ja houkuttelevan näköinen laattojenasettelupeli, jossa on sopivasti vuorovaikutusta.

Exodus: Proxima Centauri

Exodus: Proxima Centauri

Perinteistä avaruusteemaista 4X-seikkailua tarjoava Exodus: Proxima Centauri on kelpo kilpailija Eclipselle ja Twilight Imperiumille.

Duck Dealer

Duck Dealer

Splotter on laatupeleistään tunnettu paja, jonka Duck Dealer on omintakeinen avaruuskauppapeli. Peli sulattaa aivot takuuvarmasti, sen verran kiemuraista hommaa avaruuskaupankäynti ja vuorojen optimointi on.