Thebesissä pelaajat ovat arkeologian kulta-ajan arkeologeja, jotka sompailevat Euroopassa keräten tietoa ja tarpeellisia apuvälineitä ja suuntaavat sitten Välimerelle tekemään kaivauksia aarteiden toivossa. Näyttelyiden pitäminen ja esitelmöinti löydöksistä kuuluvat luonnollisesti asiaan.
Queen Gamesin julkaisu on jo kolmas laitos tästä pelistä. Suunnittelija Peter Prinz julkaisi kaksi huomattavasti karumman näköistä painosta nimellä Jenseits von Theben. Tämä uusin laitos on saanut Queenilta asianmukaisen kohtelun, Michael Menzelin kuvitus on merkittävästi alkuperäistä parempi ja peliä on muutenkin kehitetty edelleen.
Pelin idea
Pelin ytimessä on nokkela aikamekanismi, joka muistuttaa jonkin verran Maailman ympäri 80 päivässä -peliä. Lautaa kiertää rata, joka mittaa kuluneita viikkoja. Liikkuminen paikasta toiseen vie aikaa, samoin korttien hankkiminen ja kaivauksien tekeminen.
Vuoron saa se pelaaja, joka on käyttänyt siihen mennessä vähiten aikaa. Jos siis tekee esimerkiksi suuren kaivauksen, seuraavaa vuoroaan saa odotella pitkään. Joskus taas saa tehdä monta vuoroa peräkkäin, jos muut ovat innostuneet suuriin kaivauksiin.
Aikaa on rajallisesti. Peli kestää pelaajamäärästä riippuen vain kahdesta kolmeen vuotta peliaikaa. Lisäksi kullakin viidestä historiallisesta paikasta saa tehdä vain yhden kaivauksen vuodessa. Pelaajien on mietittävä tarkkaan, kuinka jakaa aikansa valmistelujen ja kaivausten välillä.
Ennakkovalmistelu kannattaa
Valmistelu tapahtuu hankkimalla kortteja. Pääasiassa kortit kuvaavat tietämystä. Pelissä voi kerätä yleistietoa tai erikoistietämystä. Yleistieto auttaa kaikilla kaivauksilla, erikoistietämys vain tietyllä alueella. Erikoistietämystä on kuitenkin helpompi saada.

Kaivauksilla tieto säästää aikaa. Hauskoilla aikapyörillä katsotaan, kauanko pitää kaivaa tietyn laattamäärän saamiseksi. Kaivaminen tapahtuu nostamalla laattoja pussista. Koska arkeologia ei ole helppoa, pussien sisällöstä noin puolet on esineitä ja puolet tyhjiä laattoja. Mikä häijyintä, tyhjät laatat palautetaan kaivauksen jälkeen takaisin pussiin, joten löytöjen tekeminen vaikeutuu pelin edetessä.
Tässä kohdin pelissä on melkoinen tuurielementti. Huonolla tuurilla hyvinkin valmisteltu kaivaus päättyy siihen, että käteen jää parin pisteen edestä tavaraa ja loput on rojua. Hannuhanhi taas valmistautuu miten sattuu, viipyy kaivauksella pari viikkoa ja kas, pussista nousevissa parissa laatassa on alueen parhaat esineet.
Tämä on ratkaiseva tekijä pelistä nauttimisen suhteen. Realismiahan tämä on: ei arkeologia helppoa ole. Toisaalta herkempi turhautuu pahasti, kun onni ei ole myötä. Itse koen tuurin siedettäväksi, varsinkin jos huono tuuri ei osu omalle kohdalle, mutta tämä peli ei kaikkia miellytä. Ei siis ihme, että BoardGameGeekin keskustelupalstoilla on aikamoinen läjä vaihtoehtoisia sääntöjä Thebesiin. Helpoimmasta päästä lienee yksinkertaisesti vähentää tyhjien laattojen määrää pussissa.
Hauska perhepeli

Peli toimii hienosti eri pelaajamäärillä, olen itse testannut ääripäät toimiviksi. Nelinpelissä on enemmän kiire ja kovempaa kilpailua, kaksinpelissä saa tehdä taustatyötä rauhassa ja kolmen pelivuoden aikana ehtii tehdä asioita enemmän. Kumpikin on omalla tavallaan hauskaa.
Thebes ei ole oikea valinta niille, joita vahvat tuurielementit peleissä tökkivät. Itse pidän peleistä, joissa voittajan ratkaisee taito, ei tuuri, mutta Thebes toimii silti, kiitos vahvan ja hyvin toteutetun teemansa. Tuurista huolimatta pelaajien ratkaisuilla on merkitystä ja ajan kuluminen tuo peliin mukavasti painetta. Vahva teema ja tyylikäs ulkoasu tekee pelistä houkuttelevan ja tuurielementin vahva yhteys teemaan auttaa sen hyväksymistä paljon.
Sitä paitsi, sopivassa seurassa Thebes tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia ystävällismieliseen piikittelyyn ja kuittailuun. Väärässä seurassa joku pahoittaa mielensä ja suuttuu. Jos pelataan koko perheen kesken, arvelen, että tämän pelin parissa käydään lukuisia keskusteluja siitä, kuinka ollaan hyvä häviäjä ja voittaja. Sehän on toki vain kasvattavaa, vaikka kärsivällisyyttä kysyykin. Muuten Thebes on kelpo perhepeli.
Suunnittelija: Peter Prinz
Julkaisija: Queen Games
Ilmestymisvuosi: 2008
Pelaajamäärä: 2-4
Pituus: 60 min
Yksi vastaus aiheeseen “Thebes (Jenseits von Theben)”
Thebes on hyvä peli, jossa teema ja mekaniikka kerrankin kohtaavat hienosti. Joissakin tapauksissa huono pelionni voi kuitenkin vaikuttaa liikaakin pelin lopputulokseen, joten ihan hirveän vakavissaan ja hammasta purren tätä peliä ei kannata ottaa.