Kategoriat
Peliarvostelut

Tramways

Ranskalaisen Alban Viardin tausta Age of Steam -karttojen parissa näkyy tässä 1920-luvun ratikkalinjojen rakentelemisesta kertovassa pelissä. Tramways tarjoaa epätavallisen julman huutokaupan ja paljon muuta luovaa vuorovaikutusta.

Ranskalainen Alban Viard aloitti vakavamman pelisuunnitteluharrastuksensa Age of Steamin lisäosien parissa ja teki omintakeista jälkeä. 2010-luvun alkupuolella Viard aloitti omien pelien julkaisemisen, ensin omakustanteina ja sitten Kickstarterissa. Kaupunkisuunnittelu on yksi Viardin kestoaiheista ja ratikkalinjojen rakenteluun perustuva Tramways sopiikin teemansa puolesta Viardin portfolioon täydellisesti.

Tramwaysissa näkyy Viardin tausta Age of Steam -kehittäjänä, mutta peliin on rakenneltu myös paljon uutta – muun muassa pakanrakennusta. Pelissä näkyy myös kotimaista kädenjälkeä. Tramwaysin graafinen suunnittelu on Sampo Sikiön työtä ja kansikuva Paul Laanen tekemä.

Pienen kaupungin joukkoliikennettä

Tramwaysin kansiPelaajien tehtävänä on rakennella kaupunkiin liikenneyhteyksiä, jotka vievät matkustajat paikasta toiseen mahdollisimman näppärästi. Kartalla on rakennuksia, joissa on matkustajia ja joihin matkustajia toimitetaan sekä tontteja, joita pelaajat omistavat ja joista on mahdollista kehittää uusia rakennuksia. Kun matkustajia kuljetetaan pitkin ratoja, ratojen omistajat saavat pisteitä ja rahaa ja kuljettaja saa bonuksen, riippuen siitä millaiseen rakennukseen matkustaja menee.

Pelaaminen perustuu kortteihin, joissa on erilaisia toimintosymboleja. Jos haluaa rakentaa radan, täytyy pelata radanrakennussymboleja yksi jokaista ruutua kohden ja lisäksi kortti, jossa on määränpään symboli. Tontin kehittäminen rakennukseksi vaatii tontin kortin ja rakennuskortin. Matkustajan kuljettamiseen tarvitaan matkalippu ja määränpään symboli ja niin edelleen. Korteissa voi olla monta symbolia, mutta lähtökohtaisesti niistä saa käyttää vain yhden – useamman käyttäminen lisää stressiä.

Kädessä on pelin alussa seitsemän korttia ja kun toimintoja saa tehdä kierroksen aikana kolme, vaatii usein aika lailla miettimistä, mitä kortteja toimintojen tekemiseen kannattaa käyttää. Aina ei myöskään ole yksinkertaisesti mahdollista tehdä kaikkea, mitä haluaisi, jos kortit eivät vain sitä salli. Kortteja on toki mahdollista saada lisää. Kierrokset alkavat huutokaupalla, jossa huutokaupataan vuorojärjestys ja jokainen pelaajista saa yhden uuden kortin. Sopivilla matkustajien kuljettamisilla ja rakennuksia rakentamalla on myös mahdollista saada pakkaan uusia kortteja. Tramways on siis myös pakanrakennuspeli.

Tramwaysin kortteja
Ruskeat kortit ovat tonttikortteja, joilla saa haltuunsa kortissa nimetyn tontin. Violetinharmaat kortit ovat puolestaan huutokaupasta voitettavia lisäkortteja, joissa on hyviä ja huonoja kortteja – oikean reunan mitätöity VOID-lippu on huonoista huonoin. Kuva: Mikko Saari

Julma huutokauppa

Tramwaysin huutokauppa on yksi kieroimmista ja häijyimmistä tähän asti kokemistani. Sukulaisuussuhde Age of Steamin huutokauppaan on nähtävissä. Pelaajat tekevät vuorollaan tarjouksen, jonka ainoa rajoitus on, että kukaan edeltävä pelaaja ei ole tarjonnut samaa summaa tällä kierroksella. Kaikki tarjoukset maksetaan välittömästi pankkiin. Passaavat pelaajat täyttävät vuorojärjestystä lopusta alkaen.

Jos myöhemmällä kierroksella on omalla vuorollaan edelleen korkeimman tarjouksen tehnyt pelaaja, pääsee vuorojärjestyksessä ensimmäiseksi. Jos ei ole ensimmäisenä, mutta ei halua passata, täytyy maksaa lisää. Uutta tarjousta koskevat samat rajoitukset kuin ennenkin: sen pitää olla eri summa kuin kukaan on ennen sinua tällä kierroksella maksanut. Jos siis tarjoukset menevät 1, 2, 3, 4 ja sitten alkaa uusi kierros, ensimmäinen pelaaja voi tarjota mitä vain, vaikka edelleen 1, koska toisella kierroksella kukaan ei ole vielä tarjonnut mitään.

Näin jatketaan, kunnes vuorojärjestys on selvillä. Tämä huutokauppa antaa paljon mahdollisuuksia juonikkaille pelaajille. On hyvä huomata, että pelaajat eivät todellakaan mene järjestykseen maksamansa rahasumman mukaan: on hyvin mahdollista, että maltillisen kokoinen tarjous voi voittaa huutokaupan ja toisesta sijasta saatetaan käydä verinen ja kallis taistelu, niin että sekä toinen että kolmas pelaajat joutuvat maksamaan enemmän kuin voittaja.

Koska huutokaupan voittaja joutuu ottamaan stressiä – joka siis tietää pelin lopussa pisteiden menetyksiä, mahdollisesti jopa hyvinkin ankaria, mikäli stressiä ei pidä kurissa – voittaminen ei ole aina järkevää. Tarjolla olevista korteista riippuu, onko viimeiseksi jääminen katastrofi vai oivallinen tilaisuus. Huutokauppa vaikuttaa alkuun täysin kummalliselta, mutta on itse asiassa erittäin herkullinen: siinä on paljon mahdollisia toimintatapoja.

Huutokauppaa on kritisoitu siitä, että se suosii ensimmäisenä tarjoavaa pelaajaa ja että viimeiset pelaajat voivat joutua huonoon kierteeseen, jossa viimeiseksi jääminen johtaa seuraavallakin kierroksella viimeiseen jäämiseen. Uskon, että kuolemanspiraali-ilmiötä Tramwaysissä voi esiintyä, muuten en ole vielä kokenut huutokauppaa erityisen ongelmalliseksi.

Tramwaysin huutokauppa
Huutokauppa käydään tällä laudalla. Vihreä, oranssi ja ruskea ovat jo tarjouksensa tehneet, nyt on violetin vuoro. 2, 3 ja 5 ovat varattuja tarjouksia, mutta tarjota voisi 1, 4 tai yli 5. Tarjolla on yksi erityisen huono kortti (ylin mitätöity lippu) ja yksi huono kortti (kolmas ylhäältä), kaksi muuta ovat oikein käyttökelpoisia. Riittäisi siis, jos pääsisi toiseksi. Kuva: Mikko Saari

Mutkikas peli

Alban Viard ei tee yksinkertaisia pelejä. Tramways ei ole poikkeus. Pelin alkuvalmistelut ovat sekava prosessi erilaisten korttipakkojen käsittelyä (ja vaikka pidänkin pelin ulkoasusta ja yleisesti ottaen pidän pelin graafista toteutusta onnistuneena, erilaiset korttipakat olisivat voineet erottua toisistaan selkeämmin) ja pelin erilaiset prosessitkin ovat alkuun hivenen mutkikkaita. Sääntökirjakin on hyvin raskas – varsinkin pelin selittämiseen suosittelen lämpimästi laatimaani tiivistelmää säännöistä.

Tramways tarjoaa paljon pohdittavaa. Huutokauppa on kiero, reittien rakenteleminen on mielenkiintoinen haaste, omien toimintojen rakenteleminen korteista ja oman korttipakan kehittäminen siten, että kaikki haluamansa toiminnot saa tehdyksi – nämä kaikki ovat kiinnostavia juttuja. Hienona yksityiskohtana viimeisellä kierroksella tuurielementtiä poistetaan siten, että kättä ei täydennetä pakasta sattumanvaraisesti nostamalla, vaan käteen tulevat kortit saa valita koko pakastaan, eli viimeiselle kierrokselle saa juuri ne kortit, mitkä haluaa. Stressinhallintakin on kiinnostava elementti: keräämällä stressiä saa toimittua tehokkaammin, mutta stressaaminen syö pisteet armotta.

Leppoisien, kevyiden pelien ystäville Tramways on myrkkyä: peli on pöyristyttävin aivojenvaivaaja pitkiin aikoihin. Se sentään myönnetään pelin sääntökirjassakin, jossa mainitaan Viardin pelien aiheuttavan stressiä – toki hyvällä tavalla.

Tramways oli saatavilla Kickstarterista vuonna 2016, mutta tavallisessa jakelussa peliä ei ole. Peliä voi yhä ostaa Alban Viardin omasta kaupasta tai yrittää etsiä käytettynä.

Pelilautaa
Radat rakennetaan pienistä pahvinpalasista. Ei nyt kaikista kätevin ratkaisu, mutta toimii tässä ihan hyvin. Pelilauta rakentuu modulaarisista palasista hyvin monin eri tavoin. Kuva: Mikko Saari

Faktat Tramwaysistä

Suunnittelijat:

JulkaisijaAVStudioGames (2016)

Mutkikkuus: Pelin säännöt ovat alkuun viheliäisen vaikeaselkoiset, mutta työllä ne avautuvat. Selittäminenkin on työlästä, mutta sääntötiivistelmäni avulla helpottuu jonkin verran. Kun säännöt saa taottua pelaajien päähän, ne ovat suhtkoht loogiset, eikä pelaaminen ole parin pelin jälkeen enää erityisen vaikeaa.

Onnen vaikutus: Korttien kanssa pelatessa tulee aina satunnaisvaikutuksia, eikä niiltä välty Tramwayskaan. Pelin tuurielementti on kuitenkin maltillinen: kyllä tämän korteista huolimatta taitavin pelaaja yleensä voittaa.

Vuorovaikutus: Tätähän riittää, tarjolla on niin huutokauppaa, reittien blokkailua kuin matkustajien anastamista toisen nenän edestä.

Teema: Kuvitus henkii art decoa ja auttaa ajoittamaan peliä tapahtuma-aikaansa 1920-luvulle, mutta muuten teeman yksityiskohdat ovat aika yhdentekeviä. Junailu eli reittien rakentelu ja matkustajien kuljetus on sentään selvä kuin pläkki.

Uudelleenpelattavuus: Ei tästä ihan heti pelaaminen lopu, sen verran runsas on korttivalikoima. Pelilauta on modulaarinen, mikä osaltaan tekee paljon uudelleenpeluuarvolle, etenkin kun laudan voi rakentaa hyvin monin eri tavoin ja erilaisin vaikeusastein. Pelaajien kirjanpitolaudoistakin on tiukempi versio lisäämässä vaikeusastetta kokeneille. Viard on väsännyt jokusen lisäosankin, jos muuten tuntuu pelaaminen loppuvan.

Kieliriippuvuus: Pelin osissa ei ole lainkaan tekstiä.

Pelaajamäärä: 1–5. Soolopelistä en sano mitään, muuten olen kokeillut kahdella ja neljällä ja molemmilla toimii siinä määrin, että pidän koko skaalaa aivan realistisena.

Pituus: 120 minuuttia. Kaksinpelin pelaa aika helposti tuntiin, yksinpelikin lienee nopeampi. Aivoja vaivataan siinä määrin, että hitaimpien kanssa kannattaa varata kolmekin tuntia, etenkin aluksi.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *