Visailuetsivät

Visailuetsivien taustalla ovat Bezzerwizzer-tietovisan tanskalaiset tekijät. Tietovisa tämäkin on, kuten nimi viittaa, mutta kohderyhmänä ovat aikuisten sijasta perheet ja tietovisailun päälle on lisätty hieman rikosmysteeriä.

Peli on ilmeisen onnistunut tapaus, sillä peli kuittasi vuonna 2013 sekä Ruotsin Årets Spelin että Tanskan Årets Spilin parhaana perhepelinä. Tanskassa tosin paremmin tunnettu vuoden peli -palkinto Guldbrikken meni vuonna 2013 King of Tokyolle.

Minimalistinen ilme

Pelin ulkoasu on hyvin pelkistetty, suorastaan abstrakti, ja henkii skandinaavista minimalismia. Mikäpä siinä: värikkäät ja tyylikkäät muovikomponentit erottuvat selvästi tummalta pelilaudalta.

Ratkaistavana on kolmiosainen mysteeri: kuka, mitä ja missä? Jokaiseen osioon on tarjolla kolme vihjettä, jotka on haettava pelilaudan eri alueilta. Laudalla liikutaan perinteisen tylsästi noppaa heittämällä. Matkaa jouduttavat onneksi taksiruudut, joilla pääsee loikkimaan alueelta toiselle.

Kun vihjeen luokse pääsee, saa kurkata kortista yhden vihjeen lisää. Kurkkaaminen tapahtuu kätevillä korttirasioilla, joissa on kolme avattavaa luukkua. Näin kortista saa helposti katsottua vain yhden vihjeen.

Kun on keksinyt vastauksen kaikkiin kolmeen kysymykseen, pitää mennä poliisiasemalle. Jos on vastannut jokaiseen kysymykseen oikein, voittaa pelin. Väärästä vastauksesta putoaa pelistä.

Tietäminen auttaa: jos vastauksen keksii ensimmäisestä vihjeestä, ei tarvitse käydä katsomassa muita vihjeitä. Jos taas ei keksi vastausta kolmenkaan vihjeen jälkeen, voi käydä tavernassa hakemassa oikean vastauksen, kunhan on käynyt ensin hakemassa jokaisen vihjeen.

Helppoa pelaamista

Heitä-ja-liiku-pelimekanismi on perin tylsä, mutta toisaalta se on tosi helppo. Jos pelillä tavoittelee mahdollisimman suurta yleisöä, se on turvallinen valinta. Pelin säännöt ovat hyvin yksinkertaiset, eikä niiden opettelemiseen montaa minuuttia tuhraannu. Pelaamaan pääsee nopeasti, vaikka kukaan ei osaisi sääntöjä etukäteen.

Tietovisailuun perustuva peli on tietysti juuri niin hyvä kuin pelin kysymykset ovat. Visailuetsivien kysymyskortit ovat kaksipuolisia, eri puolilla on eri vaikeusaste. Helpompaa suositellaan 9-vuotiaille, vaikeampaa 12-vuotiaista alkaen. Noin yleensä ottaen kysymykset ovat aika helppoja, ainakin aikuisille: osa ratkeaa yhdellä vihjeellä ja useimpien pitäisi olla aika ilmeisiä millä tahansa kahdella vihjeellä.

Lasten mahdollisuuksia kysymysten ratkaisemiseen on vähän vaikeampi arvioida, mutta kyllä näissä haastetta on. Siitäpä päästäänkin Visailuetsivien pahimpaan pulmaan. Ensimmäinen testipelimme ratkesi noin kymmenessä minuutissa, kun tiesin kaikkien kolmen kysymyksen vastaukset luettuani yhteensä neljä vihjettä. Siinä vaiheessa huonommin noppaa heittänyt poikani ei ollut ehtinyt käydä lukemassa kuin kaksi tai kolme vihjettä ja oli vielä kaukana ratkaisusta.

Ymmärrän, että lienee käytännössä mahdotonta tehdä visailupeliä, jossa lapsilla ja aikuisilla olisi tasaväkiset mahdollisuudet, ainakin jos kummatkin vastaavat samoihin kysymyksiin. Herääkin kysymys, miksi sellaista sitten edes yritetään – Visailuetsivät ei kyllä toimi perhepelinä oikein millään tasolla, koska lapsilla ei yksinkertaisesti ole mitään mahdollisuutta pärjätä aikuisille ilman jonkinlaista tasoitusta.

Tyylikäs peli, mutta ei sovi kaikille

Visailuetsivät on tyylikäs peli, mutta kohderyhmältään vähintäänkin hankala. Käytännössä peli vaatii pelaajikseen joukon suunnilleen samanikäisiä lapsia. Jollain koululaisporukalla peli voi toimiakin vallan mainiosti. Pelimekaniikassa ei ole oikeastaan mitään uutta ja ihmeellistä, mutta perinteiset ainekset tarkoittavat, että peli tuntuu valmiiksi tutulta ja helpolta, ja toteutus on oikein siisti.

Perhepeliksi Visailuetsiviä ei kuitenkaan voi suositella, sillä aikuisten ja lasten kesken pelaamisessa ei ole mitään järkeä, kysymykset ovat sen verran helppoja. Ehkä jos lapsille antaisi kuusisivuisen nopan sijasta vaikka 12-sivuisen nopan, mutta olisiko peli sitten hauska, on kokonaan toinen juttu. Meidän perheessämme ainakaan peli ei tule jo käytännön syistä saamaan peliaikaa.

Faktat Visailuetsivistä

Suunnittelijat: Jesper Bülow

Julkaisija: Bezzerwizzer (2014)

Mutkikkuus: Pelin säännöissä ei ole mitään erityisen kekseliästä tai erikoista, joten ne ovat hyvin yksinkertaiset oppia ja opettaa.

Onnen vaikutus: Eteneminen tapahtuu noppaa heitellen, mutta nopanheittoa tulee sen verran paljon, että siinä tuuri ehtii tasoittua. Lisäksi pelissä on tietysti satunnaistapahtumakortteja.

Vuorovaikutus: Tapahtumakorteissa on jotain juttuja, jotka vaikuttavat muihin pelaajiin ja joiden kohteen saa valita, muuten pelissä ei ole suoraa vuorovaikutusta pelaajien välillä.

Teema: Mysteeriteema on tiivistetty hyvin abstraktiin muotoon. Pelissä ei ole oikeastaan minkäänlaista teemaa.

Uudelleenpelattavuus: Kysymyspakat eivät ole perin paksuja, mutta luulen, että uudelleenpelattavuusongelmat ovat kyllä muualla.

Kieliriippuvuus: Kaikkien pelaajien on osattava lukea.

Pelaajamäärä: 2–4

Pituus: 30 minuuttia