Kategoriat
Uutiset

Ensimmäiset tiedot Nousukaudesta

Nousukauden kansikuvaUusin Dominion-lisäosa on syksyllä ilmestyvä Prosperity, suomenkieliseltä nimeltään Nousukausi. Pelin takakansiteksti kuuluu näin:

Rahalla saa ja hevosella pääsee. Kultarahojen kilinä taskunpohjallasi on musiikkia korvillesi. Ainakin se kuullostaa paljon paremmalta kuin kolikkojen helinä jonkun muun taskussa. Sinulla on totta tosiaan kädessäsi elämän valttikortit. Vain kymmenen vuotta sitten kuljit pelloillasi olkihattu päässäsi. Tänään valtakuntasi ulottuu valtamereltä toiselle ja olkihattusikin on maailman suurin. Omistat myös maailman pienimmän koiran ja olet teettänyt itsestäsi luonnollisen kokoisen näköispatsaan puhtaasta hopeasta. Rahalla ei ehkä voi ostaa onnea, mutta sillä voi hankkia mittaamattomasti kateutta, vihaa ja tätä sanoinkuvaamatonta tyhjyyden tunnetta. Joitakin pieniä harmeja on toki — on naapurivaltioita joita pitäisi valloittaa. Tällä kertaa olet päättänyt tehdä sen tyylillä.

Rikkauteen ja vaurauteen teemoitettu lisäosa tuo 25 uutta valtakuntakorttia ja kaksi uutta peruskorttia eli uuden rahan ja uuden pistekortin. Luvassa on Kultaa parempi rahakortti ja Lääniä parempi pistekortti.

Kaksi ensimmäistä korttia on jo paljastettu. Hämärät varat on viisi rahaa maksava rahakortti, jonka arvo on kolme — siis vähän kuin kulta, mutta halvempi. Lisäksi kortilla saa lisäoston. Vastapainoksi on pieni haitta: vastapelaaja saa nimetä kortin, jota ei saa ostaa. Hämärillä varoilla ei siis juuri Läänejä ostella. Tilitoimisto antaa nostaa poistopakasta käteen Kuparia niin paljon kuin haluaa.

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *