Kategoriat
Uutiset

Vuosiäänestys alkaa nyt!

Vuosiäänestys alkaa nyt! Äänestysaikaa on 12.9.2010 asti. Äänestyslomakkeeseen pääset suoraan tästä.

Viime vuonna äänestykseen osallistui 157 peliharrastajaa, toivon mukaan tänä vuonna saadaan enemmän väkeä. Johan Lautapelioppaalla on Facebook-faneja yli 250, joten luulisi onnistuvan, jos kaikki vain vaivautuvat äänestämään. Äänestyksen tulokset ovat sitä kiinnostavammat, mitä enemmän osallistujia saadaan mukaan.

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

3 vastausta aiheeseen “Vuosiäänestys alkaa nyt!”

Meikäläisen äänistä saattaa muutamalla pelillä olla yllärisaumat kärkikymmenikköön. Mutta ei ollut ehkä ihan hipeintä eikä popeinta myöskään minun ääneni. Mutta pelatut pelimäärät puhukoot suurimmalta osin puolestaan. BGG:n mukaan vuoden mittaan kymmenen eniten pelaamani pelin joukosta löytyi jo viisi ääntä.

Kyllä Hannun äänestämistä voi pari kärkikymppipeliä löytyä, joukossa kun on luultavasti vuoden tulokas -palkinnon nappaaja – yllättävää tai sitten ei.

Vaikea sanoa tässä vaiheessa, vaikka ääniä on jo runsaasti, kärjessä kun jylläävät tutut ääniharavat ja loput äänistä hajautuvat sitten todella suurelle joukolle pelejä. Kyllä näissä tuloksissa näkyy, että pelitarjonta on levinnyt jo todella laveaksi.

Mutta minullapa ei ollut tämän vuoden winsomein äänestyskuponki, ei lähimainkaan (itse asiassa listallani ei ollut yhtään Winsomea, vain yksi puoliksi Winsome, pelimäärät kun puhuvat täälläkin). Äänestin sentään gloryhunter-henkisesti varmaa voittajaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.