Kategoriat
Artikkelit

Viisi vuotta sitten: vuoden 2017 parhaat pelit

Viisi vuotta on ihan hyvä aikaväli katsella taaksepäin. Mielipiteet peleistä ehtivät hyvin asettua, parhaat pelit nousevat pinnalle ja huonommat unohtuvat. Melko moni hyvä peli on vielä viiden vuoden jälkeen saatavilla kaupoista.

10 Bärenpark on hauska polyominolaattojen asettelupeli, jossa rakennetaan karhupuistoa. Toimiva peli! En ole koskaan itse omistanut, mutta muutaman kerran olen pelannut, ja joka kerta olen viihtynyt oikein mainiosti karhujen seurassa.

Pakko on mainita myös Azul, yksi vuoden 2017 kiistatta kovimpia hittejä, joka minun vertailussani hävisi lopulta Bärenparkille kaksi pisteen tuhannesosaa. Sovitaan siis tasapeliksi. Onhan tämä kelpo peli, vaikka vähän myöhempien variaatioiden liudentama ja hieman unohtunut. Alkuperäinen Azul taitaa yhä olla sarjansa paras.

9 Twin It! ei varmasti ole useimpien suosikkilistalla, mitä vuoden 2017 peleihin tulee, mutta minä tutustuin tähän, kun peli tuli suomeksi pari vuotta sitten. Tiesin, että tämä saattaisi kolahtaa tyttärelleni, joka on kova nopeustestipelien ystävä, ja toimihan tämä.

Olemme sittemmin pelanneet tätä todella paljon. Parien etsiminen hämmentävästi samankaltaisten korttien joukosta on oikein hauskaa puuhaa.

8 The Quest for El Dorado on osoitus Reiner Knizian taidoista. Knizia antoi muiden kehitellä pakanrakennuspelejä melkein kymmenen vuotta kaikessa rauhassa. Sitten Knizia ottaa ja tekee omansa ja kas, palkintoehdokkuuksia ja voittojakin ropisee.

The Quest for El Dorado onkin erinomaisen mainio johdatus pakanrakennuspeleihin. Pelin kilpajuoksurakenne tekee siitä todella helposti ymmärrettävän ja pakanrakennus on yksinkertaista, mutta mielenkiintoista.

7 Agra on intialaisteemainen työläistenasettelupeli, jossa resurssienhallinta on tuttua Michael Kellerin aikaisemmista peleistä, kuten La Granjasta. Peli on iso ja upean näköinen, ja mekaanisesti täynnä kaikenlaista pientä jippoa ja ilmaisina lisätoimintoina tehtäviä kikkailuja.

Valitettavasti pelissä on kaikkea vähän liikaa. Sääntökirjan lopussa on pitkä lista mahdollisesti unohtuvia sääntöjä, mikä on aina vaaran merkki: kyllähän ne säännöt sitten unohtuvatkin. Peli oli lopulta minun makuuni liian raskas, vaikka parhaimmillaan todella kiehtova olikin. Etenkin kun Agra vaati mieluiten täydet neljä pelaajaa, se oli lopulta helppo pistää kiertoon.

Mieleen se kuitenkin jäi, ja edelleen pelaisin sitä mielelläni (jos minun ei tarvitsisi opettaa sääntöjä kenellekään).

Agran pelilauta
Agran pelilauta on kaunis, nappulat tyylikkäitä ja värikkäitä ja intialainen ilme muutenkin kohdallaan. Kuva: Mikko Saari

6 Caverna: Cave vs Cave on Uwe Rosenbergin kaksinpelisarjan parhaimmistoa, kevennetty kaksinpeliversio isosta Cavernasta. Näitähän tuli myös omat versionsa Agricolasta (All Creatures Big and Small) ja Le Havresta (The Inland Port).

Pelissä oli paljon hyvää ja se sai mielenkiintoisen lisäosankin, joka laajensi peliä tuntuvasti, mutta lopulta se jouti kuitenkin kiertoon. Iso syy siihen löytyy tämän listan ykkössijalta. Osin oli kyse siitä, että varsinkin lisäosan kanssa Cave vs Cave oli jo turhankin pitkä peli.

5 Sidereal Confluence on kaupankäyntipelien parhaimmistoa, huikea stressipläjäys, jossa kaikesta voi käydä kauppaa. Peli on myös viritetty niin, että pelaajien tarpeet ovat sopivan epäsymmetrisiä ja harvoin on mahdollista hyödyntää kovin tehokkaasti sitä tavaraa, mitä itse tuottaa helpoimmin. Kauppaa on siis pakko käydä.

Sidereal Confluence oli ensitutustumisella todella innostava, mutta osoittautui käytännössä vähän turhan intensiiviseksi. Sopivalla porukalla tätä olisi mukava pelata säännöllisemmin, satunnaisemmin pelattuna peli kuitenkin lähinnä turhauttaa.

4 Unlock! vaikutti alkuun ihan mukavalta tavalta pelata pakohuonepelejä oman pöydän ääressä, mutta pelisarjan kehityksen myötä se on noussut kirkkaasti omaksi suosikikseni pakohuonepelisarjoista. Ärsyttävimmät piilonumerojahdit ovat jääneet pois. Sovellus on kehittynyt ja sitä hyödynnetään monissa skenaarioissa kiinnostavin tavoin.

Vuonna 2017 Unlock! oli toki vasta kepeä lupaus kaikesta tulevasta hyvästä. Ilman jälkiviisautta pelkän ykkösboksin perusteella sijoitus olisi luultavasti heikompi.

3 Altiplano saapui kokoelmaani pitkällisen pohtimisen jälkeen vuonna 2019, mutta osoittautui heti nappiosumaksi. Mietin pitkään, kumpi olisi parempi, Orléans vai Altiplano, mutta tein selvästi oikean valinnan.

Altiplanossa pörrätään ympäri Andien ylätasankoa muuttaen resursseja toisiksi ja lopulta pisteiksi. Ei todellakaan ihan joka makuun sopiva peli, mutta minulle tämä toimii kyllä todella hyvin. Yksinpelimäisyys ei haittaa ja herkästi vähän pitkäksi venyvä kesto ei ole kaksinpeleissä ongelma.

Altiplanon pelilauta
Kierroksen alku Altiplanossa. Toiminnonvalinnoissa on vähän jämiä edelliseltä kierrokselta ennen uusien laattojen nostamista. Kuva: Mikko Saari

2 Spirit Island saapui kokoelmaani kesällä 2018 ja sitä pelattiin saman tien todella ahkerasti ja suurella innostuksella. Seuraavana vuonna mielenkiinto vähän hiipui, mutta lisärit ovat tuoneet pelille lisävetovoimaa ja sen parissa on viihdytty jo 30 pelikerran verran.

En ole yleisesti ottaen suuri yhteistyöpelien ystävä, mutta Spirit Island on yksi poikkeuksista. Kaksinpelinä tämä toimii hienosti, pohdittavaa ja säädettävää on sen verran, että kumpikin pysyy riittävän kiireisenä omissa puuhissaan ja yhdessä voidaan pohtia sitten kiperimpiä tilanteita. Pelin monimutkaisuusaste on hiukkasen epämukavan puolella, mutta kun kokemusta on kertynyt, peli sujuu riittävän hyvin. Aika tuskaa se olisi kenellekään opettaa. Vaikeusastettakin on takuulla riittävästi.

1 Nusfjord saapui kokoelmiini tuoreeltaan loppuvuodesta 2017, Essen-uutuus kun oli, ja siitä tuli kyllä nopeasti suosikki. Uwe Rosenbergillä on taipumus tehdä pitkiä pelejä, joten kerrankin nopea, mutta kiinnostava peli oli todella virkistävä juttu. Tätä uskaltaisin pelata täydellä viidellä pelaajallakin. Kaksinpelinä kokeneiden kesken Nusfjord on napakka parinkymmenen minuutin filleri.

Lisäosat ovat pitäneet pelin mielenkiintoisena, eri rakennusten yhdistelmät ovat mielenkiintoisia ja tarjoavat aina vaihtelua. Peli on mukavan tiivis paketti, yhden pelin aikana saa vain 21 siirtoa – niillä on pärjättävä. Nusfjord on edelleen yksi suosikeistani, mitä Uwe Rosenbergin peleihin tulee.

Nusfjordin rakennuskortteja
Nusfjordin kortit saattavat olla tylsän näköisiä, mutta niiden vaikutuksista rakentuu peli, joka on vähän enemmän kuin vain napakka työläistenasettelupeli. Kuva: Mikko Saari

Muiden suosikit

BoardGameGeekin kymmenen kärki vuodelle 2017 näyttää tältä:

  1. Gloomhaven – Alunperin vuodelle 2016 kaavailtu peli viivästyi hivenen ja tuli lopulta Kickstarter-tukijoiden käsiin alkuvuodesta 2017. Vastaanotto oli hyvä ja keväällä polkaistu toinen Kickstarter-kierros räjäyttikin pankin lähes neljän miljoonan dollarin tuotoilla. Joulukuun lopussa 2017 Gloomhaven otti ja valtasi BGG:n ranking-listan ykköspaikan, jota se on pitänyt hallussaan siitä asti.
  2. Twilight Imperium: Fourth Edition – Fantasy Flight Gamesin lippulaivapelin tuorein laitos ilmestyi vuonna 2017 ja on nähtävästi syrjäyttänyt aikaisemmat laitokset tehokkaasti.
  3. Gaia ProjectTerra Mystican scifiversio tarjoili faneille lisää tuttua herkkua, mutta uusin maustein ja aikaisempaa raskaampana. Sijoitus ranking-listalla on selvästi Terra Mysticaa parempi, mutta muuten Terra Mystica on vanhempana ja pykälää kevyempänä pelinä suositumpi.
  4. Spirit Island
  5. Too Many Bones – Kickstarterista tullut nopanrakennusroolipeli, jossa pääpaino on yli sadassa yksilöllisessä taitonopassa, joita sitten heitellään runsain määrin. Chip Theory Games julkaisijana tarkoittaa komponentteihin panostamista, siinä määrin että pelistä on sanottu ”This is more a luxury item than a boardgame”.
  6. Pandemic Legacy: Season 2 – Pari vuotta ykköskauden jälkeen tullut jatko-osa on pidetty, jos ei ihan samanlainen megahitti kuin pankin räjäyttänyt ykköskausi. Tässä ollaan siirrytty pykälää enemmän tutusta ja turvallisesta Pandemicista pois päin.
  7. Anachrony – Raskas strategiapeli, jossa työläistenasetteluun on sekoitettu mukaan aikamatkustamista. Voit lainata resursseja tulevaisuudesta, mutta sitten on myöhemmin muistettava palata ajassa taaksepäin kuittaamaan velat.
  8. The 7th Continent – Tarinavetoisen pelaamisen lippulaivoihin lukeutuva yhteistyö- tai yksinpeliseikkailu on massiivinen ”valitse oma seikkailusi”-peli, jonka voi tallentaa koska tahansa ja jatkaa seikkailua myöhemmin.
  9. Clans of Caledonia – Keskiraskas 1800-luvun Skotlantiin sijoittuva talouspeli on paljon velkaa Terra Mysticalle. Esikuvat ovat ilmeiset, mutta on tässä omaakin.
  10. Azul

Lautapelioppaan top 100 -listalla on Gloomhaven sijalla 13, Twilight Imperium (kaikki painokset) sijalla 42, Azul sijalla 45 ja Spirit Island sijalla 69.

Sampsan vuosi 2017

2017 oli kokonaisuutena ihan mukava pelivuosi. Täyden kympin pelejä ei ilmestynyt, mutta tasainen määrä hyviä pelejä, ja erityisesti sellaisia pelejä, joita olemme pelanneet puolisoni kanssa kahdestaan.

Codenames: Duet

Codenames: Duetin kansi

Codenames on hyvä peli, mutta minut ja vaimoni hurmasi siitä muokattu kaksinpeliversio. Codenames on kyllä pelattavissa kahdestaan, mutta kaksinpeli on aika kökkö tapaus. Häviäminen on lähes mahdotonta ja ideana on vain parantaa omaa pistemääräänsä. Varsin tylsää touhua.

Duetissa ongelma on korjattu, kun peli tarjoaa jännitykselle ja itsensä haastamiselle sopivat puitteet eli rajatun kierrosmäärän ja enemmän salamurhasanoja. Erityisesti pari pykälää haastavammalla vaikeusasteella Duet on aika intensiivinen kokemus. Tällöin peli vaatii useamman sanan vihjeiden antamista, yhden tai kahden sanan vihjeet eivät vain riitä. Kun samaan aikaan pitää varoa jopa kolmea salamurhasanaa, korvista kohoaa miellyttävä savu.

Väsyneenä Duetia ei jaksa ottaa esille, mutta muuten tämä on erinomainen valinta. Vartin sessiot ovat myös hyvä tapa treenata omaa Codenames osaamista. Duetin jälkeen peruspeli tuntuu lasten leikiltä.

Whitehall Mystery

Whitehall Mysteryn kansi

Kuten Codenamesin tapauksessa, myös Whitehall Mystery on tietynlainen kompakti versio alkuperäisestä Letters from Whitechapelista. Tai sitten mehevämpi versio Scotland Yardista, miten sen nyt ottaa. Murhaajaa kuitenkin otetaan kiinni toisen pelaajan toimiessa poliiseina ja toisen karkuun juoksevana murhaajana. Kissa-hiiri -leikki toimii ja jännitys pysyy yllä alusta loppuun saakka. Mitään vaikeita sääntöjäkään ei tarvita, vain peruspaletti ja siihen päälle paljon determinististä päättelyä.

Whitehall Mystery ei ole aina kovin lyhyt ja karkurina pelaaminen on kuluttavaa, mutta peli imee mukaansa. Päättelypelien kärkeä.

Bunny Kingdom

Bunny Kingdomiin tutustuin vasta viime vuonna, mutta pidin pelistä hurjasti. Pelkäsin ennakkopuheiden vuoksi pisteytyksen olevan jotain järkyttävää kertotauluharjoitusta, mutta pelihän oli erittäin selkeä ja pisteet helposti laskettavissa. Pelikertoja on takana vasta yksi, joten myöhemmät sessiot paljastavat tarkemmin, miten pupuille käy.

Sagrada

Sagradan kansi

Samana vuonna julkaistu Azul on ehkä objektiivisesti tarkasteltuna parempi peli, mutta minulle Azul on aina jäänyt hieman etäiseksi. Lisäksi se on liian ilkeä puolisoni kanssa pelattavaksi, mihin väliin Sagrada sitten ilmestyi. Eivät nämä kaksi peliä liian samanlaisia ole, mutta draftaus pöydän keskeltä ja oman pistealustan täyttäminen tuottavat hyvin samankaltaista nautintoa.

Koska vertauskuvat helpottavat elämän hahmottamista, niin heitetäänpä tähän vielä yksi – Azul on kuin rakenteeltaan elegantti, leppoisa mehiläinen, joka voi tarvittaessa pistää, kun taas Sagrada on kaunis ja rauhoittavasti räpyttelevä perhonen. Onneksi molemmille hyönteisille on paikkansa ja tarpeensa.

Unlock: Escape Adventures – Squeek & Sausage

Kun Suomessa asutaan, niin tämä ääni pitäisi kai mennä ensimmäiselle Unlock! Escape Adventures -pelille, vaikka sen sisältämät kolme pakopeliä ovat laadultaan kovin vaihtelevia. Samat pakohuonepelit on kuitenkin julkaistu joissain maissa erillisinä bokseina. Eli teknisesti ääni menee oikein.

Haluan erityisesti nostaa tämän seikkailun esiin, sillä se on minusta edelleen paras Unlock, minkä tiedän. Squeek & Sausage on niin lähellä entisaikojen seikkailupelejä kuin vain voi. Mukana on nyrjähtänyttä huumoria, mielikuvitusrikas miljöö ja sopiva vaikeustaso. Peli myös osasi yllättää. A-luokan pakopeli!

Kunniamaininta: Finished!

Friedemann Friesen soolopeli yllätti täysin ja tarjosi intensiivisen viikon, jonka aikana peliä tuli tahkottua yli kymmenen erää. Tämän jälkeen peli unohtui, mutta muistot jäivät. Huomautuksena kaikille: en edes välitä soolopeleistä. Finished kuitenkin tarjosi pasianssille ominaista rentoa läpsyttelyä, mutta huomattavasti paremman pähkinän muodossa.

Petrin vuosi 2017

Vuonna 2017 ilmestyi joukko hykerryttävän hyviä ja perin outoja pelejä.

For-Ex

For-Ex -pelin kansi

Vuoden 2017 yksi parhaista peleistä oli Amabel Hollandin suunnittelema For-Ex. Kummallinen talouspeli on sekava ja vaikeasti hahmottuva, ja se saattaa jopa olla rikki. Mutta pelinä se on aivan mahtava. Pelaajat käyvät valuuttakauppaa ja tekevät sopimuksia, ja pelin voittaa se joka kerää mittavimman omaisuuden.

Sidereal Confluence

Sidereal Confluence: Trading and Negotiation in the Elysian Quadrant on oikeastaan parin tunnin partypeli, josta saa päänsäryn. Pelaajat käyvät keskenään tähtienvälistä kauppaa kuutioilla ja kehittävät oman rotunsa teknologiaa paremmaksi – ja siinä sivussa muidenkin. Kaupankäynti on usein vähintäänkin äänekästä. Sidereal Confluence on paras, ja ehkä jopa ainoa lautapeli jossa pelaajien välinen kaupankäynti oikeasti toimii.

Agra

Agran kansi

Suurmoguli Akbarin hoviin sijoittuva Agra on todella mutkikas ja hankala peli, missä meeplet seisovat tai pötköttävät (eli meditoivat), ja norsu sontii rahaa pitkin lautaa. Kaikkien toimintojen ja mahdollisuuksien hahmottaminen on vaikeaa – niiden oikeasta järjestyksestä puhumattakaan – mutta Agrassa on upeita pelillisiä ja visuaalisia yksityiskohtia, jotka tekevät siitä hienon pelin.

Pelin nimi tulee Akbarin rakennuttamasta Agran punaisesta linnoituksesta, joka sijaitsee vain 2,5 kilometrin päässä Taj Mahalista. Jos mystiikkaan taipuvaisen Akbarin edesottamukset kiinnostavat, suosittelen Salman Rushdien erinomaista romaania Firenzen lumoojatar.

Photosynthesis

Photosynthesis on ilmestymisensä jälkeen vähemmälle pelaamiselle jäänyt nokkela metsänkasvatuspeli. Päällisin puolin Photosynthesis näyttää kepeältä perhepeliltä, mutta paljastuukin ilkeäksi kaverinlyöntipeliksi, jossa pitää älytä mistä suunnasta aurinko jatkossa paistaa ja minne toiset aikovat siemenensä istuttaa, jotta omat puut eivät jää varjoon vaan pääsevät kasvamaan mahdollisimman mittaviksi.

Mountains of Madness

Mountains of Madness on sekopäinen peli. H.P. Lovecraftin Hulluuden vuorilla -novelliin perustuva lautapeli on juuri niitä pelejä, joita pitää pelata julkisella paikalla kahvilassa. Kun hulluus iskee pelaajiin he kättelevät, sopertavat ja tekevät pakkoliikkeitä, tai eivät muulla tavoin kykene ilmaisemaan itseään suoraan. Peli vain on jo parin kerran jälkeen pelattu puhki, kun vitsi lakkaa naurattamasta. Kokemuksena silti ikimuistoinen.

Lautapelioppaan lukijoilta

Toni Huuskonen listasi tällaiset suosikit vuodelle 2017:

  • Spirit Island (Branch and Claw -lisärillä) ja Quest for El Dorado ovat yksiä lempipeleistäni, joten nämä ovat ehdottomasti jääneet mieleen.
  • Aeon’s End (2016) on meidän perheen ehdoton suosikki, joten kaikki lisärit sille ovat upeutta.
  • Fantasy Realms on niin outo selitettävä kavereille pistelaskun osalta, että myös se on jäänyt (positiivisessa sävyssä) mieleen
  • Queendominosta emme juurikaan pitäneet, joten se jäi mieleen hukkaostoksena, jota ei meinaa saada edes myytyä. Turhat lisäykset yksinkertaiseen peliin eivät miellyttäneet meitä lainkaan.
  • Myös Claim vei jostain syystä sydämeni, vaikka ei oikeastaan olekaan erikoisen täydellinen peli. Tätä on tullut laajennettua jo usealla lisärillä.
  • Carcassonnen Big Box on järkyttävän turha tilankäytön kannalta, mutta parasta siinä oli että leikkaamalla insertistä puolet pois, pelin kaikki muut lisärit mahtuvat samaan laatikkoon mukaan ja alkuperäinen sisältö on kuitenkin vielä siististi järjestyksessä.
  • Vuoden yllättäjä on kuitenkin After the Virus, joka on aivan upea niin yksin kuin yhteistyössäkin ja kauheaan ulkoasuunkin kiintyy ajan myötä eikä sitä haluaisi edes vaihtaa pois. Plussaa ilmaisista lisähahmoista.

Huoltoreitti-blogin Marko Tainio:

This War of Minen kansi

Vuonna 2017 julkaistu, puolalainen This War of Mine: The Board Game on erilainen sotapeli. Kenraalien ja muiden sotilasjohtajien sijasta pelissä yritetään pitää hengissä joukko siviilejä, jotka ovat jääneet sodan keskelle piiritettyyn kaupunkiin. Vaarojen keskellä täytyy huolehtia ruuasta, juomasta, lämmöstä ja turvallisuudesta, tavoitteena selvitä piirityksen loppuun hengissä.

Mekaanisesti peli on yhteistyöpeli, jota voi teoriassa pelata vaikka miten isolla porukalla aina kertojaa vaihdellen, mutta itse olen tykästynyt yksinpelaamiseen, eli sooloamiseen. Samalla voi syventyä kunnolla pelin tarinoihin, joiden kohdalla varoituksen sana on paikallaan.

Tämä ei ole kevyt peli, vaan tässä joutuu tekemään vaikeita päätöksiä joilla on usein huonot seuraukset. Aivan kuten 2014 julkaistussa samannimisessä videopelissä, jonka lautapeliversio This War of Mine: The Board Game on. This War of Mine on hyvä (ja vaikea) peli, mutta erityisesti se on tärkeä peli, joka kertoo millaista tuhoa sota tekee sen tielle joutuneissa.

Muuten lukijoilta tuli lähinnä lisämainintoja jo aiemmin mainituille peleille: Quest for El Dorado, Bärenpark, Azul, Century: Spice Road – ja sai se Queendominokin kehuja.

close

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *