Kategoriat
Peliarvostelut

Cities: Skylines – The Board Game

Paradox Interactiven julkaisema Cities: Skylines -kaupunginrakennuspeli ilmestyi vuonna 2015. Kehuttua peliä on myyty yli 6 miljoonaa kappaletta. Niinpä kun Paradox alkoi teettää lautapeliversioita peleistään, Cities: Skylines oli ilmiselvästi listalla.

Näin tamperelaisena Cities: Skylines kiinnostaa tietysti erityisesti, koska pelin on kehittänyt tamperelainen Colossal Order -pelifirma. Lautapelin taas julkaisi saksalainen Kosmos, joka palkkasi suunnittelijaksi ruotsalaisen Rustan Håkanssonin, joka tunnetaan parhaiten Nationsin suunnittelijana.

Ilmeinen vertailukohta on kaupunginkehityspelien ykkönen Suburbia, mutta jo lähtökohdat ovat erilaiset: Cities: Skylines – The Board Game on yhteistyöpeli, jossa pelaajat kehittävät kaupunkia yhdessä tuumin.

Cities: Skylinesin kansi

Muuttujien pallottelua

Cities: Skylines -pelin neljästä laudasta koostuva pelialue.
Tästä se lähtee: pelialue on toistaiseksi tyhjä ja pelaajien pitää nyt valita, mistä kohtaa aloitetaan. Kuva: Mikko Saari

Kaupunkia rakennellaan alueelle, joka koostuu noin neljästä pelilaudasta. Niistä yksi avataan pelaajien käyttöön ja loput odottavat kaupungin laajenemista. Isot tiet jakavat pelilaudat 2–5 osaan.

Vuorollaan pelaaja yleensä valitsee yhden kortin kädestään ja pelaa sen. Kortilla joko kaavoitetaan asuinalueita, kaupallisia alueita tai teollisuutta, tai sitten rakennetaan palveluita tai infrastruktuuria.

Kaavoittaminen on ilmaista, mutta kortti vaikuttaa kaupungin tilanteeseen jollain tavalla. Muuttujia on muutama. Infrastruktuuria kuvaavat sähkö, vesi ja jätehuolto, sitten on rahatilanteeseen vaikuttava työvoiman saatavuus ja lopuksi saasteet, liikenne ja rikollisuus, jotka eivät vaikuta peliin ennen loppupisteytystä mitenkään muuten kuin siten, että nämä mittarit eivät saa koskaan mennä yli laidan.

Kaavoitettava alue muuttaa siis paria muuttujaa. Asuinalue luultavasti tuo työvoimaa ja kuluttaa sähköä, vettä tai jätehuoltoa. Teollisuusalue vie työvoimaa ja lisää kenties rikollisuutta tai saasteita. Alueilla on myös ehtoja, joiden toteutuessa saa palkkioksi yleensä rahaa tai onnellisuutta: alue voi tuottaa tietyn määrän rahaa, jos lähistöllä on joku tietty palvelu.

Palvelut maksavat rahaa ja joko lisäävät onnellisuutta (koulut, paloasemat ja terveydenhuolto) tai vähentävät ongelmia (poliisit vähentävät rikollisuutta, puistot saasteita ja joukkoliikenne liikennettä). Infra on kallista rakentaa, mutta niillä saa sitten lisää sähköntuotantoa, vettä ja jätehuoltoa, ja se on asukkaiden onnellisuuden kannalta kriittistä.

Valikoima Cities: Skylines -pelin kortteja.
Pelin kortteja: erilaisia kaavoitettavia alueita ja kaatopaikka. Kuva: Mikko Saari

Kaupunki kasvaa

Lähikuvassa kaupungin asuinalueita.

Toinen mahdollisuus on kasvattaa kaupunkia. Silloin tulee välipisteytys, jossa nykyinen onnellisuuden taso kirjataan pistetaululle ja pelaajat saavat laajentaa kaupunkia. Laajentaminen maksaa ja välipisteytyksessä on asioita huomioitavana, joten sitä ei voi tehdä ihan koska tahansa.

Kun kaupunkia laajentaa, miinuksella oleva infra syö kansalaisten onnellisuutta ennen pisteiden kirjaamista. Kannattaa siis varmistaa, ettei infran taso ole liikaa upoksissa. Infraa on sinänsä kätevää rakentaa, että se voi mennä yli nykyisen tarpeen, sitä voi tehdä varastoon.

Työvoiman tasapainokin on tärkeää, sillä jos työvoimaa on yhtään liikaa tai liian vähän, erotus pitää maksaa rahana, eikä rahaa ole tässä pelissä koskaan liikaa.

Kasvava kaupunki antaa lisää tilaa rakentaa. Alueet jatkuvat laudalta toiselle, mikä helpottaa elämää, kun reuna-alueilla olevat palvelut ovat käytettävissä suuremmalla alueella.

Peli päättyy, jos kaupunki epäonnistuu – rahat loppuvat tai kaikki mahdolliset siirrot veisivät jonkun mittarin yli kriittisen rajan. Pelin voi lopettaa onnellisemmin tekemällä neljännen välipisteytyksen. Jos siitä selviää, saa pistearvon, jota voi sitten vertailla sääntökirjan taulukkoon. Yli 30 pisteen suoritus voidaan jo laskea voitoksi.

Cities: Skylinesin kaupungin tilaa seuraava taulu, jossa on pahvilätkillä merkattavia mittareita.
Pelin komponenteista se epäkäytännöllisin ja ankein. Kaupungin muuttujia seurataan tällä taululla, jonka asteikkojen tilaa merkitään pienillä pahvilätkillä. Ratkaisu on vähän karun näköinen ja epäkäytännöllinen. Nykypeleiltä odottaisi parempaa. Kuva: Mikko Saari

Vuotava laiva

Lähikuva kaupungin tulosmittareista.
Rikollisuus ei ole lainkaan ongelma, työvoimapula sen sijaan on ja liikenne sitäkin enemmän. Kuva: Mikko Saari

Vaikka The Board Game onkin luonnollisesti aivan erilainen kuin alkuperäinen videopeli, jotain samaa niissä on. Videopelikin on yhtä vuotavan laivan äyskäröintiä tai tulipalojen sammuttamista, kun kaupungissa on aina jotain vikaa jossain ja rahaa ongelmien korjaamiseen ei ole koskaan tarpeeksi.

Sama tunne välittyy myös lautapelissä. Saasteongelma rajoittaa tekemistä, joten saasteita pitäisi saada laskettua, mutta saasteiden poistaminen puistoilla maksaa, ja rahan pitäisi riittää myös kohta väistämättä edessä olevaan kaupungin laajentamiseen, kun tila loppuu, mutta laajennusta ei voida ottaa ennen kuin työvoimatilanne saadaan paikattua, muuten raha ei riitä ja niin edelleen – tunnelma voi olla mukavan ahdistava.

Pahimmillaan peli voi olla myös turhauttava. Jos ongelmana on jätehuollon heikkous, mutta jätehuoltoa parantavat kortit ovat hautautuneina pakan pohjalle, asialle on yksinkertaisesti hyvin vaikea tehdä mitään. Onneksi yksittäinen mittari on harvoin kriittinen, ongelman voi selittää temaattisesti vaikkapa kaatopaikan rakennuslupavaikeuksilla ja toisaalta sellaista se nyt vain korttipakkoja käyttävissä yhteistyöpeleissä on: joskus pakan järjestys on suotuisampi kuin toiste.

Yksi elämää hieman helpottava mahdollisuus on toiminto, jolla voi heittää kädestä kortin pois ja nostaa uuden kortin tilalle. Se tosin maksaa kivuliaan paljon, mutta poisheitetyt kortit ovat nostettavissa myöhemmin takaisin käteen, eli esimerkiksi alkuvaiheessa infrakortteja on mahdollista heivata pois kättä tukkimasta odottamaan myöhempää tarvetta.

Valmiiksi kehitetty kaupunki.
En ole ihan varma, haluaisinko asua tässä kehittämässäni kaupungissa – ainakin ratkaisu, jossa kaupungin keskustassa on paljon teollisuutta, ei tunnu oikein käytännölliseltä. Kaupunkilaiset olivat kyllä onnellisia. Loppupisteiksi tuli 42, eli selvästi voiton puolella. Lopulta raha loppui ja liikennekin koitui ongelmaksi. Jätehuolto oli myös varsin heikolla tolalla, mutta minkäs teet, rahat eivät riitä, hukkukaa roskiinne! Kuva: Mikko Saari

Erilaisia skenaarioita

Viisi Cities: Skylinesin korttia.
Kaksinpelissä toisen pelaajan kortit. Muutama perusalue, vesitorni ja uniikkirakennus. Uniikkirakennukset ovat isoja, hankalan muotoisia, mutta usein hyödyllisiä. Kuva: Mikko Saari

Pelissä on kevyttä modulaarisuutta, olen tosin itse pelannut sitä yksinomaan kaikki moduulit mukana. Uniikit rakennukset ovat todella isoja ja hankalan muotoisia laattoja, joista saa hyödyllisiä etuja. Lisäksi ne ovat erinomaisia ajanpeluukortteja, koska ne ovat aina ilmaisia pelata.

Roolikortit ovat pelaajakohtaisia erikoiskykyjä, joita pelaajille jaetaan pelin alussa. Nämä ovat ihan hauska lisä peliin, koska ne toisaalta antavat hyötyjä, mutta toisaalta luovat painetta tietyn pelaajan tehdä tiettyjä asioita.

Policies-kortit ovat kertakäyttöisiä kortteja, joilla voi säätää jotain mittaria kertaluontoisesti vähän edullisemmin kuin rakennuksilla ja ilman rakennuksen lisäämistä laudalle. Kortteja ei voi kuitenkaan jemmata loputtomasti, vaan ne katoavat kaupungin laajentumisen yhteydessä.

Uutiset ovat inhottavia kortteja, jotka pakasta noustessaan astuvat heti voimaan ja rajoittavat elämää. Kerralla voi olla vain yksi uutinen, joten jos pakasta nousee uusi, se korvaa vanhan. Nämä ovat mukava pikkuriesa.

Pelilaudan järjestystäkin voi veivata. Laattojen asetteleminen vaikuttaa hieman vaikeustasoon: jos laudan keskellä on iso maa-alue, siihen saa muodostettua ison yhtenäisen alueen, joka helpottaa elämää. Lautojen laittaminen peräkkäin jonoksi tuo vähän lisähaastetta.

Vaikeustasoa voi säätää myös aloitusrahoilla: 12 rahalla saa helpomman pelin, vaativampi taso on 10 rahaa ja mestarit voivat aloittaa vain kahdeksalla rahalla.

Lähikuvassa Pormestari-kortti, taustalla pelilautaa rakennuksineen.
Pormestari on yksi parhaista roolikorteista. Ehto on melko helppo toteuttaa ja ensimmäisessä pisteytyksessä napattu kolme onnellisuutta kumuloituu ja tarkoittaa 12 pistettä pelin aikana. Kuva: Mikko Saari

Kaupunginvaltuusto vauhdissa

Kokonaisuutena Cities: Skylines – The Board Game on oikein maistuva paketti, jos kaupunginkehitys kutkuttaa teemana, tulipalojen sammuttaminen mekaniikkana ja yhteistyö maistuu.

Peli ei yritä mitenkään ohjata pelaajia parempaan yhteistyöhön, eli riski siitä, että yksittäinen pelaaja määräilee muut tekemään mitä tahtoo on todellinen. Sellaisesta kärsiville peliporukoille Cities: Skylines ei sovi.

Peliä voi toki pelata yksinkin. Pelaajamäärä vaikuttaa ainoastaan korttien määrään: yksinpelissä saa käteen seitsemän korttia, kahdestaan viisi, kolmella neljä ja neljällä kolme. Nelinpeli tuntui selvästi heikommalta, minun makuuni Cities: Skylines toimii ylivoimaisesti parhaiten kaksinpelinä. Kahdestaan on mukava pähkäillä kaupunkisuunnittelua.

Jos nauttii pasiansseista, Cities: Skylines toimii yksinpelinäkin, mutta jos minulla on yksin kaupunginrakennusvimmaa, tartun mieluummin videopeli-Citiesiin. Pelasin arvostelua varten kokeeksi yhden yksinpelin ja nautin kyllä kaupungin kehityksen pähkäilystä, mutta siinä missä Tapestry onnistui vähän koukuttamaan yksinpelillään, Cities: Skylines ei herättänyt samanlaista halua optimoida ja hakea parempaa suoritusta.

Lähikuva kaatopaikkakortista ja kaupungin statusmittarista.
Jätehuolto on huonolla tolalla eli miinuksia onnellisuuteen on luvassa. Pelastava kaatopaikkakortti olisi kädessä, mutta kun rahaa on jäljellä kolme ja nekin tarvitaan työvoimapulan kuittaamiseen, ei auta – kaatopaikka jää tekemättä. Kuva: Mikko Saari

Lievästi ruma, mutta toimii

Cities: Skylinesin pistelaskuri
Videopelinkin kansikuvasta tuttu pistelaskuri on melkoinen häkkyrä. Kuva: Mikko Saari

Komponenttien ja ulkoasun suhteen Cities: Skylines on kelvollinen. Kuvitus on ihan ok ja sopii pelin henkeen ja komponentit ovat enimmäkseen toimivia. Isoin ongelma komponenteissa on mittaritaulu, jossa mittareiden tilaa seurataan pienillä pahvilätkillä, jotka lähtevät lentoon heti kun vähän kupera lauta hieman pyörähtää. Tämä on isoin harmi.

Pelin graafinen suunnittelu on lisäksi aika karua. Ikonit ovat aika rumia ja korttien ulkoasu turhankin rujoa. Ei voi kuin haaveilla, miltä peli näyttäisi, jos Fioren sijasta pelin ulkoasu olisikin Ian O’Toolen käsialaa… Osittain rumat ikonit toki selittyvät sillä, että ne ovat samoja kuin tietokonepelissä. Kokonaisuus on lopulta toimiva ja valmistuva kaupunki ihan hauskan näköinen.

Cities: Skylines – The Board Game ei syrjäytä minun kokoelmastani Suburbiaa, mutta tarjoaa mainion yhteistyöpelikokemuksen. Parhaiten peli toimii mielestäni kaksinpelinä. Jos nauttii ongelmien ratkomisesta ja vuotavan veneen reikien paikkailusta, sellaisen elämyksen Cities: Skylines tarjoaa hyvin.

Lähikuva kapeasta kaupungista.
Peli muuttuu hiukkasen vaikeammaksi, kun kaupunkilaatat järjestää neliön sijasta kapeaksi jonoksi. Alueista tulee pienempiä, eikä palveluista saa hyötyä yhtä suurelle alueelle. Kuva: Mikko Saari

Faktat Cities: Skylines – The Board Gamesta

Suunnittelijat:

Julkaisija: Kosmos (2019)

Mutkikkuus: Säännöissä on muutama kohta, joissa saa olla tarkkana, mutta kun ne kerran ottaa haltuun, peli on helppo opettaa uusille pelaajille, alkuun pääsee nopeasti.

Onnen vaikutus: Joskus tarpeelliset kortit jumittavat pakan pohjalla, eivätkä suostu nousemaan esiin. Joskus täyttää jonkun paikan ja nostaa heti kortin, jonka tontti olisi sopinut paikalle paljon paremmin. Huonon tuurin sietäminen on pakollinen ominaisuus.

Vuorovaikutus: Peli on pohjimmiltaan pasianssia, mutta parhaimmillaan kahden pelaajan yhteistyönä, jossa yhdessä tuumin mietitään, mikä ratkaisu johtaisi kaupungin kunniaan.

Teema: Kaupunginrakennusteema toimii, peli tosiaan tuntuu kaupunginkehitykseltä, jossa kaupungin kasvu tuo jatkuvasti ongelmia, joiden ratkaisemista rahapula estää.

Uudelleenpelattavuus: Erilaisia skenaarioita saa kehiteltyä jonkin verran ja se ärsyttäväkin tuurielementti tarkoittaa myös sitä, että samoilla tekniikoilla ei kerta toisensa jälkeen pärjää, vaan taktiikat on sopeutettava kortteihin, jotka saa.

Kieliriippuvuus: Korteissa on jonkin verran tekstiä, mutta riittää, jos yksi pelaajista osaa lukea kortit.

Pelaajamäärä: 1–4. Yksinpelinä sellaisesta nauttiville, minun makuuni Cities: Skylines on parhaimmillaan kaksinpelinä. Isommalla porukalla hupi liudentuu liiaksi.

Pituus: 60 minuuttia, yksinpelinä nopeampikin.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.