Lorenzo il Magnifico

Renessanssiaika lienee europelien temaattinen vastine yhdysvaltalaisten zombeille, mutta kerta toisensa jälkeen ovelat, uudet pelimekaniikat tai ainakin niiden nokkelat yhdistelyt saman katon alle jaksavat ilahduttaa. Tähän alati kasvavaan kastiin liittyy myös Lorenzo il Magnifico, joka nousi monen lautapelaajan huomioon vasta lautapelaamisen EM-kisojen turnauspeliksi pääsemisen myötä.

Erinäisiä viime vuosien hittieuroja kuten Grand Austria Hotelia ja alelaarien kestosuosikki Leonardo da Vincia keskenään milloin milläkin yhdistelmällä suunnitelleet Flaminia Brasini, Virginio Gigli ja Simone Luciani löivät vihdoin hynttyyt kolmistaan yhteen luodakseen kotimaansa romantisoiduimpaan aikakauteen sijoittuvan Lorenzon, jossa pelaajat omaksuvat aikakauden nimeämättömien aatelissukujen rooleja.

Sukulaiset hommiin

Perheen pää lähettää yhdellä pelin kuudesta kierroksesta neljä sukulaistaan hoitamaan asioita, lopullisena tavoitteenaan parantaa voittopisteillä mitattavaa kotikaupungin elintasoa; kolme väritarroilla varustettua työläisistä saa arvonsa kierroksen alussa heitettävistä värillisistä nopista ja neljäs, perheen astetta hitaampi pikkuserkku, on oletusarvoisesti täysi nolla.

Pelin keskeinen pelilauta on pullollaan erinäisiä työläispaikkoja, jotka vaativat eriarvoisia nappuloita käyttäjikseen. Vuorolla asetetaan aina yksi työläisistä laudalle, suoritetaan paikan toiminto ja vuoro siirtyy seuraavalle kunnes kaikki pelaajat ovat käyttäneet työläisensä.

Pimeät tornit

Suurimpana menomestana toimii laudasta yli puolet vievä neljän tornin rykelmä. Jokaisessa tornissa on neljä korttia, joissa on pysyviä sekä välittömiä bonuksia. Jälkimmäiset ilmaistaan selkeästi salamaikonilla.

Vihreä torni antaa pelaajalle resurssituotantokoneistoa parantavia kortteja, jotka lyödään oman pelilaudan vastaavaan osioon. Sininen torni antaa henkilöitä, jotka antavat pelaajalle passiivisia lisäkykyjä, kuten esimerkiksi lisäarvoja tiettyihin toimintoihin. Keltainen torni sisältää kalliita, resurssituotantokoneiston ylle asetettavia kortteja, joilla voidaan muuttaa esimerkiksi rahoja voittopisteiksi, resursseja rahaksi ja niin edespäin. Violetti torni on pullollaan erilaisia projekteja suurten pippaloiden järjestämisestä patsaan pystyttämiseen, jotka antavat milloin mitäkin välittömiä bonuksia sekä pelin lopussa voittopisteitä.

Tornien alhaisimman kortin hakeminen vaatii yhden silmäluvun, toiseksi alimman kolme, toiseksi ylimmän viiden ja ylimmän seitsemän. Koska hellyttävän suurikokoiset nopat ovat perinteisen kuusisivuisia, korkeimmalle tasolle astuminen vaatii apureiden käyttämistä. Apurit ovat puun, rahan ja kiven ohella pelin resurssi, ja sitä voi käyttää korteista maksamisen lisäksi myös oman työläisen arvon nostamiseen yhdellä käytettyä apuria kohden. Jos tornissa on jo toinen pelaaja, sinne meneminen maksaa kolme rahaa, ja omia työläisiä voi käyttää yhteen torniin enintään yhden värillisen ja yhden nollan. Vihreät kortit pois lukien kaikilla korteilla on myös oma, kortin vasemmassa yläkulmassa lukeva hintansa.

Ristiä ja riitaa

Laudalta löytyy myös erinäisiä yhden arvon vaativia ruutuja, joista saa rahaa, apureita, sotapisteitä ja kääröjä. Viimeisimpiä saa myös menemällä kaupungin neuvoston puheille, jolloin pelaaja siirtyy käärön ja rahan saamisen ohella pelin alussa satunnaiseksi arvotun vuorojärjestyksen ykköseksi seuraaville kierroksille. Kääröjä ei pelissä fyysisesti edusteta millään, vaan ne käännetään välittömästi joko rahaksi, resursseiksi, apureiksi, kirkkopisteiksi tai armeijapisteiksi.

Kirkkopisteitä kannattaa kerätä, sillä toisen, neljännen ja kuudennen vuoron lopussa tarkastetaan, kuka on miellyttänyt kirkkoa riittävästi välttääkseen usein hirvittävän rangaistuksen. Pelin alussa arvotaan kolme rangaistuslaattaa pelilaudalle ja jos pelaaja ei saavuta vaadittavaa kirkkopistemäärää (3, 4 tai 5) määräaikaan mennessä, hän joutuu ottamaan rangaistuksen vastaan asettamalla omanvärisen kuutionsa kyseisen laatan päälle.

Rangaistukset vaihtelevat lievistä (ensimmäisen vuoron ylitse hyppääminen jokaisella kierroksella) vakaviin (-1 kaikkien noppien silmälukuihin loppupelin ajan). Jos saavuttaa vaaditun määrän, voi joko nollata kirkkopistemääränsä ja ottaa vastaan kirkkopisteruudun yllä olevan voittopistemäärän sekä täten välttää rangaistuksen, tai jatkaa matkaa siitä missä on ja ottaa rangaistuksen vastaan.

Sotapisteitä ei myöskään kannata jättää huomiotta, koska niitä käytetään suoraan resursseina korttien ostossa sekä vihreän tuotantolaitoksen rakentaminen vaatii niitä kolmannesta kortista lähtien. Vihreän ja keltaisen tuotannon käynnistämistä varten pelilaudalla on kaksi ruutua kummallekin; yksi yhden työläisen kokoinen ja yksi suurempi, johon voi asettaa yhden värillisen sekä yhden nollan per pelaaja. Jälkimmäinen valitettavasti antaa siihen asetettavalle työläiselle -3 arvolukemaan, joten yhden työläisen ruudut ovat kovassa käytössä.

Jokainen pelaajan pelilaudalle korteista koostettu tuotantolaitos antaa kortin vasemmassa reunassa olevan silmäluvun mukaan resursseja ja muita bonuksia; jos tuotannon aktivoi asettamalla yhden arvoisen työläisen tuotantoruutuun, kuutosen vaativaa korttia ei aktivoida lainkaan sillä tuotannolla. Tuotannossa saa aina pelin alussa viimeisestä pelaajasta lähtevän draftauksen perusteella valitun ykkösarvoisen bonuslaatan mukaisen tuotannon – peruspelissä tämän lähtökohtalaatan voi myös kääntää kaikille pelaajille ympäri jolloin lisät ovat identtiset jokaiselle.

Joku raja

Nämä kaikki mekaniikat luovat kuuden kierroksen ajan jatkuvasti muuttuvan, orgaanisen kokonaisuuden, jossa kaikkea pitäisi tehdä, mutta neljä toimintoa vuorossa eivät vain salli sellaista. Tornien kortit vaihtuvat joka kierroksen jälkeen, joten sinne tulisi iskeä heti jos sieltä jotain tiettyä haluaa. Samalla seuraava kirkkodeadline jo siintää horisontissa, apurit ovat lopussa ja seuraavalla kierroksella olisi kiva olla viimeisen vuoron sijaan ensimmäisenä. Tuotantokin pitäisi aktivoida, jotta ostetuilla korteilla saisi jotain tehtyä.

Lorenzo il Magnificon rajallisuus on sen hyve. Siinä missä Puerto Ricon kaltaisen klassikon läpikohtaiseen analysointiin vaaditaan astetta isompia aivovoimia ja tavattomasti ennakointikykyä, kuuteen vuoroon ja 24 toimintoon rajoitettu Lorenzo tarjoaa vähintään yhtä monta tietä voittoon pelaajille välittömästi selkeässä mittakaavassa.

Ensimmäiset pelikerrat todennäköisesti painottuvat omien toimintojen hyödyn maksimointiin, mutta pelin päättyessä siihen, että jonkun on sallittu ostavan pelkkiä yhden, tietyn tornin hyvin yhteensopivia kortteja takaa, että seuraavat kerrat pyörivät sen ympärillä, että omien toimintojen hyödyn ohella mietitään vastustajien vastaavan minimointia.

Tämä kaava on toistunut jo kahdella eri peliporukalla, joten voisin kuvitella sen olleen läsnä myös peliä alunperin testattaessa. Ratkaisu jättää pelin tasapaino sen sallivaksi on mielenkiintoinen, koska ensimmäisestä pelistä jää lähes väistämättä paha maku suuhun monipuolisen, useamman tornin mahdollisuuksia hyödyntävän koneiston rakentajan jäädessä nuolemaan näppejään violetista tornista mahdollisimman paljon voittopistekortteja ostaneen pelaajan lällätellessä vieressä.

Lorenzo Fatale

Lorenzo il Magnifico on kuitenkin pelinä niin nopea, että tämän väistämättömän karvaan opetuksen pelin todellisesta luonteesta haluaa lähes heti pistää täytäntöön revanssin muodossa. Pelilautaa dominoivat yhden työläisen ruudut mahdollistavat useita europelejä aggressiivisemman vastustajan aikeiden estämisen, joskin näiden estojen hinta on kallis näin pienillä toimintomäärillä.

Lisäpotkua voi vielä hakea johtajahahmoilla, jotka voi kokeneempien pelaajien pelissä ottaa mukaan alussa neljän kortin draftausprosessilla. Nimetyissä johtajakorteissa on tietty edellytys, jonka täyttyessä pelaaja voi aktivoida johtajan, saaden kerran kierroksella käyttää sen erityiskykyä, jolla voi esimerkiksi kasvattaa noppien silmälukuja omille työläisilleen tai vaikkapa asettaa omia työläisiä muiden asuttamiin, yhden työläisen ruutuihin.

Johtajat ovat myrkkyä nopeita toimintoja arvostaville pelaajille, sillä korttien edellytykset tarjoavat erittäin selkeät päämäärät. Pelissä jossa on näin monta mahdollista toimintoa selkeät päämäärät pakottavat miettimään vuoroaan vielä ahkerammin, jotta johtajan tarjoaman hyödyn saisi käyttöönsä mahdollisimman aikaisin.

Kokonaisuuden viettelevyyttä hieman haittaa pelin tällä hetkellä hankala saatavuus. Suomessa vain Poromagia myy Lorenzoa, ja lähempänä seitsemääkymmentä euroa liikkuva hinta on karvas viidestä laudasta, pussillisesta puupalikoita ja kahdesta korttipakasta – etenkin, kun CMONin julkaiseman englanninkielisen painoksen komponenteissa on BGG:n perusteella pienen painomäärän huomioiden varsin paljon painovirheitä. Taide on kauttaaltaan nättiä, joskin tornikorttien pienen koon vuoksi sitä on välillä hieman vaikea arvostaa.

Tästä huolimatta Lorenzo il Magnificon päätyminen mestaruuskisojen ottelupeliksi ei yllätä, koska sen monimutkainen kokonaisuus on paitsi helposti omaksuttavissa, myös sallii kymmeniä eri keinoja päästä voittoon. Sen eri pelikerrat muodostavat pelaajan pelisilmälle europelimittakaavassa nopeahkon kehityskaaren, jossa nämä mahdollisuudet selkeytyvät varsin kirkkaiksi jo viidellä pelikerralla.

Faktat Lorenzo Il Magnificosta

Suunnittelijat: Flaminia Brasini, Simone Luciani, Virginio Gigli

Julkaisija: Cranio Creations (2016), CMON (2017)

Mutkikkuus: Sääntökirja on kattava, mutta hieman turhan pitkä. Peli etenee hyvin nopeasti sääntöjen selkeydyttyä, kiitos peruspelin yksinkertaisen ikonografian. Johtajakorteilla pelatessa kannattaa kuitenkin varautua käyttämään omaksi lapukseen printattua referenssiohjetta.

Onnen vaikutus: Laatikossa pröystäillään Lorenzon olevan täysin onnivapaa peli. Pelin alussa arvotaan vain kirkon rangaistuslaatat sekä pelaajajärjestys. Viimeisenä olemisen haittaa pienennetään antamalla pelaajille enemmän rahaa mitä myöhemmin heidän vuoronsa on. Koska nopat ovat lähtökohtaisesti kaikille samat, niitä on vaikea nähdä perinteisessä, tuurielementtejä kaihtaville negatiivisessa mielessä. Ne toimivat enemmänkin pelin elävää luonnetta korostavina muuttujina.

Vuorovaikutus: Muiden pelaajien toimintojen estäminen niitä ensin käyttämällä on olennainen osa peliä, joskin sen ymmärtäminen voi vaatia pari pelikertaa.

Teema: Kulahtanut miljöö on käytetty hyvin eduksi, sillä pelin eri toimintopisteet sopivat siihen hyvin. Johtajakortit perustuvat oikeisiin historiallisiin hahmoihin, joskin roolipelaajat eivät hirveästi voi immersoitua anonyymien perheenpäiden rooleihin.

Uudelleenpelattavuus: Tornien kortit pysyvät samoina pelistä toiseen, joten lyhyellä aikavälillä useat pelit voivat alkaa maistua puulta. Jatkuvasti paljastuvat uudet tiet voittoon kuitenkin tekevät Lorenzosta keskivertoa paremmin aikaa kestävän pelin.

Kieliriippuvuus: Kaikki pelissä on toteutettu numeroilla ja ikonografialla, joskin jälkimmäisen selkeyttäminen johtajakortteja käyttäessä on lähes pakollista erillisen referenssiohjeen avulla.

Pelaajamäärä: 2–4, peli vaikeutuu mitä enemmän pelaajia on. Kaksinpelinä passiivis-aggressiivinen luonne ei korostu liiemmin, koska laudalla on roimasti tilaa molemmille pelaajille, jolloin pelistä tulee käytännössä soolona tehtävää tuotantokoneistorakennusta.

Pituus: 75–120 minuuttia, riippuen pelaajien päätöksentekonopeudesta. Alkuvalmistelu ja loppusiivous ovat nopeita komponenttien vähäisyydestä johtuen.