Steam over Holland

18xx-sarjan pahin ongelma on aloittelijoille sopivien lähtökohtien puute. Tätä aukkoa Steam over Holland yrittää paikata, vaihtelevalla menestyksellä. Peli on sopivan yksinkertainen 18xx-peleihin tutustumiseen, mutta vaikeasti hankittavana ja kalliina pelinä se ei ole sittenkään niin helppo hankinta kuin johdantopelin kuuluisi olla.

Pelisarjan perinteisen nimikäytännön murtava Steam over Holland on kuitenkin mielenkiintoinen ja tyylikkäästi toteutettu peli, joka tarjoaa talous- ja junapelien ystäville mukavasti purtavaa.

Pelin idea

Steam over Hollandin kansiPelaajat ovat sijoittajia, jotka yrittävät rikastua Hollannin rautateiden kehityksellä. Pelin alussa kartta on tyhjä. Pelaajat perustavat rautatieyhtiöitä, jotka rakentavat rataa kartalle, hankkivat junia ja ajavat kaupunkien välillä, tuottaen rahaa. Rahat jaetaan sijoittajille osinkoina ja kierrätetään edelleen uusiin yhtiöihin. Pelin edetessä kartta täyttyy radasta, junayhteyksiä syntyy entistä enemmän, uusia yhtiöitä perustetaan ja pelaajat sen kun rikastuvat.

Peli loppuu tietyn ajan kuluttua, jolloin lasketaan pelaajien käteisvarat ja osakeomistusten yhteisarvo. Suurimman summan kerännyt vie voiton tässä kapitalismin juhlassa. Tärkein keino tienata rahaa on tehdä osakesijoituksia yhtiöihin, joiden pörssiarvo on vakaassa nousussa, mutta myös osinkotulojen jakaminen on tärkeää.

Steam over Holland noudattaa monin osin 18xx-sarjan perinteitä. Peli jakautuu osakekierroksiin, joiden aikana pelaajat ostavat ja myyvät osakkeita, ja operaatiokierroksiin, joiden aikana firmat toimivat. Osakekierroksilla pelaajilla on vuorollaan tilaisuus ostaa yksi markkinoilla oleva osake, perustaa uusi yhtiö tai myydä haluamansa osakkeet. Peli loppuu 15 kierroksen jälkeen, tällä tavoin varmistetaan suhtkoht lyhyt ja tiivis kesto, jonka aikana kartta ehditään sopivasti rakentaa täyteen.

Näyttävä peli

Tässä välissä on syytä lausua muutama sana pelin ulkoasusta. Se on nimittäin hätkähdyttävän komea, noin 18xx-peliksi. Yleensä 18xx-pelit ovat susirumia tai vähintäänkin varsin minimaalista estetiikkaa toteuttavia käsityötuotteita, mutta Steam over Hollandista haluttiin Vendetta Gamesin lippulaiva. Jälki on sen mukaista. Peli on pakattu peruslaatikon sijasta tuplapakkaukseen, laatikon päällä on erillinen liukuva kotelo ja molemmat osat ovat todella tuhtia materiaalia. Laatikko on yksinkertaisesti upea.

Ratalaatat ovat tavallisen europelin tasoa, kun yleensä parhaimmillaan tarjolla on laminoitua paperia. Asemanappulat ovat puumökkejä ja ylipäätään kaikki sälä on siististi tehty. Mukana on tyylikkäänä yksityiskohtana aitoustodistus. Pelin rahatkin ovat paperin sijasta kortteja (silti ne kannattaa korvata välittömästi pelimerkeillä). Ulkoasua haittaavat hieman pienet värivirheet, keltaiset laatat ovat varsin vihreitä ja violetin firman mökit ovat vaaleanpunaisia, mutta silti, kokonaisuus on oikein näyttävä — ja antaa siten täysin väärän kuvan 18xx-maailmaan tutustuvalle!

Kuudes operaatiokierros alkaa, neljä rautieyhtiötä rakentaa ratojaan Hollannissa. Kuva: Jim B / BGG
Kuudes operaatiokierros alkaa, neljä rautieyhtiötä rakentaa ratojaan Hollannissa. Kuva: Jim B / BGG

Osakekauppaa

Eri yhtiöt aloittavat eri kaupungeista, mutta muuten ne ovat identtisiä. Jokaisella on yhdeksän osakekirjaa, kahdeksan 10 % osaketta ja yksi yhtiön johtajalle kuuluva 20 % osake. Kun firma perustetaan, se myy osakkeitaan pelaajille ja saa rahaa kassaansa. Steam over Hollandissa firmat aloittavat toiminnan heti, kun ne perustetaan ja rahaa kertyy kassaan sitä mukaan kun firman hallussa olevia osakkeita ostetaan.

Osakkeiden myyminen heilauttaa firman kurssia alaspäin yhden pykälän pörssissä. Pörssi on lista arvoja, joiden jujuna on se, että alapäässä muutokset ovat pienempiä ja yläpäässä suurempia, eli mitä arvokkaampi osake, sitä suuremmin heilahduksin sen arvo muuttuu. Firmojen arvoa suojelevat kuitenkin ”hyllyt”, pörssitauluun merkityt rivit, joiden alapuolelle osakkeen arvo ei myymällä laske, jos osakkeita myy joku muu kuin firman johtaja. Tämä on aloittelijahelpotusta, jollaista ei juuri muissa 18xx-peleissä näe.

Ostamista ja myymistä Steam over Hollandissa ei paljoa nähdä. Pelissä on melko vähän rahaa liikkeellä. Yleensä pelaajat perustavat yhtiöt ensimmäisellä kierroksella, eivätkä tee juuri mitään seuraavalla osakekierroksella: osakkeita ei kannata vielä myydä, eikä osingoista ole vielä kertynyt tarpeeksi rahaa. Myöhemmillä kierroksilla keskitytään lähinnä sijoittamaan saadut osingot uusiin osakkeisiin. Osakemarkkinat eivät ole erityisen elävät tai monipuoliset. Se on pidemmän päälle huono puoli, mutta aloittelijoiden kanssa pelattaessa se ei haittaa.

Operaatioita

Operaatiokierrokset menevät tavalliseen tapaan. Firmat toimivat pörssikurssin mukaisessa järjestyksessä, parhaat ensin. Ne voivat kierroksen aluksi ostaa ja myydä omia osakkeitaan. Tämä on tärkeä tapa saada firmaan lisärahoitusta alussa, varsinkin kun yhden osakkeen myynti ei vielä pudota firman arvoa. Jos firman kurssi on alhaalla, osakkeiden ostaminen takaisin on fiksu veto, jolla saa myöhemmin lisää rahaa.

Pelin ratalaattojen valikoima. Kuva: Bart van Dijk / BGG
Pelin ratalaattojen valikoima. Kuva: Bart van Dijk / BGG

Rataa rakennetaan perinteiseen tapaan ensin yksinkertaisilla keltaisilla radoilla kaupungista toiseen. Kun peli etenee, käyttöön tulee vihreät radat, jotka mahdollistavat erillisten ratalinjojen yhdistämisen ja lopulta käytössä ovat vielä mutkikkaammat ruskeat radat. Myös kaupunkien arvo kasvaa pelin edetessä. Radanrakennus on ilmaista, paitsi isoja jokia ylitettäessä. Kaikki rakennettu rata on yhteistä.

Kartalle voi lätkiä myös asemia. Ensimmäinen asema pelataan kotikaupunkiin, sen jälkeen kullakin firmalla on kolme muuta asemaa. Niiden pelaaminen maksaa, mutta asemat ovat tärkeitä: niillä määritellään oma reviiri. Jokaisen junareitin pitää sisältää vähintään yksi oman firman asema ja mikä tärkeintä, sellaisen kaupungin läpi ei saa ajaa, joka on täynnä muiden firmojen asemia. Asemien avulla voi siis blokkailla muiden firmojen mahdollisuuksia.

Sitten ajavat junat. Junilla on numero kahdesta kuuteen — se kertoo, monessako kaupungissa juna voi vierailla. Matkan varrella olevia pikkukyliä ei tässä pelissä lasketa mukaan, mutta niistä saa sentään vähän lisätuloa. Vierailtujen kaupunkien arvot summataan ja sen verran juna tuottaa. Jos firmalla on monta junaa, ne eivät saa ajaa samoilla reiteillä. Junien ajojen summa on firman kierroksen tulot, jotka voidaan joko pitää firman kassassa tai maksaa osinkoina.

Osingot jaetaan osakkeenomistajille prosenttiosuuksien mukaan. Firma pitää itse hallussaan olevien osakkeiden osingot, markkinoilla olevien osakkeiden osingot menevät hukkaan. Jos firma maksaa osinkoja enemmän kuin sen senhetkisen kurssin verran, kurssi nousee pykälän tai kaksikin, jos osingot olivat riittävän suuret. Jos tulot pidetään kassassa — esimerkiksi uutta junaa varten — kurssi laskee.

Lopuksi voi ostaa veturin. Markkinoilla on aina yhdenlaisia junia ja kun yhdet on ostettu loppuun, seuraavat tulevat tarjolle. Junat myös ruostuvat, eli nelosen junat ruostuttavat kakkoset, viitoset ruostuttavat kolmoset ja kuutoset ruostuttavat neloset. Viitosen junat ovat sitten pysyviä. Ruostuvat junat poistuvat pelistä välittömästi, jättäen omistajansa herkästi pulaan. Firmalla on pakko olla juna, joten uusi on ostettava vaikka väkisin. Jos firma ei pysty raapimaan kasaan tarpeeksi rahaa, johtaja voi maksaa omasta pussistaan, mutta jos johtaja ei pysty tai halua, firma menee konkurssiin.

Helppoa hupia

Steam over Holland kesyin elementti liittyy juuri konkursseihin. Tavallisesti tilanteessa, jossa juna on pakko ostaa, johtaja on täydessä vastuussa ja mikäli rahaa ei yksinkertaisesti löydy, firman johtaja tekee konkurssin. Steam over Hollandissa kaatuu vain firma. Junien yllättävä ruostuminen eli train rush on 18xx-peleissä keskeinen jännitystekijä, jota on tässä tapauksessa loivennettu aika lailla. Toki yllättävät ruostumiset aiheuttavat firmoille vaikeuksia ja voivat pahimmassa tapauksessa kaataa menestyvänkin firman, joten niihin on varauduttava.

Aloittelijaystävällisen pelistä tekee myös sen pienten sääntöyksityiskohtien vähäinen määrä. Mukana ei ole monista peleistä tuttuja mutkikkaampia kuvioita. Pelaajien hallussa olevat pienet yksityiset firmat ovat varsin yksinkertaisia, kartalla ei ole juurikaan kummallisuuksia, eivätkä erikoissäännöt ole vaikeita. Yksityisfirmatkin voi haastavamman huutokaupan sijasta yksinkertaisesti jakaa pelaajille pelitasapainon pahemmin kärsimättä.

Tiettyjä vaikeuksia seuraa siitä, että pelin ohjekirjan on laatinut 18xx-asiantuntija, joka on unohtanut kirjoittavansa aloittelijoille. Säännöistä yksinkertaisesti puuttuu monia olennaisia kohtia, jotka ovat 18xx-pelaajalle itsestäänselviä. Tämä tekee pelistä hyvin vaikean opetella. Onneksi sääntökirjasta on ilmestynyt korjattu laitos, jonka avulla pelin opettelemisen pitäisi sujua myös noviiseilta. Aloittelijoiden kannattaa silti varautua siihen, että sääntövirheitä korjaillaan vielä muutaman pelin jälkeen. Jos mukana on yksikin kokenut pelaaja, pelaaminen sujuu ongelmitta.

NSM-rautatieyhtiön kotiasema Nijmegenissä. Kuva: Jim B / BGG
NSM-rautatieyhtiön kotiasema Nijmegenissä. Kuva: Jim B / BGG

Kevyeksi raskas

Vaikka Steam over Holland onkin kevyt ja helppo, se kestää silti helposti yli kaksi tuntia. Jos tietää mitä tekee eikä juutu lillukanvarsiin tai laskemaan reittejä liian perusteellisesti, pelin pelaa kuitenkin kaikkineen noin kolmessa tunnissa. Noviisien kannattaa varata muutama tunti enemmän, sillä pelin nopeutuminen vaatii jonkin verran rutiinia.

Peli vaikuttaisi olevan parhaimmillaan kolmella pelaajalla, sillä varsinkin viisinpeli on hyvin köyhää puuhaa, rahaa on pelaajaa kohti liian vähän. En tiedä, paranisiko peli lisäämällä pelaajille käteistä pelin alussa, mutta nelinpelissä ja kolminpelissä rahaa on paremmin. Kaksinpeli toiminee jotenkuten. 18xx-pelit ovat yleensä ottaen varsin heikkoja kaksinpelejä, eikä Steam over Hollandissa ole mitään, mikä tekisi siitä erityisen hyvän kaksinpelin, mutta sääntöjen harjoitteluun kaksinpeli käy.

Steam over Holland vastaa siis tarkoitustaan, tietyin varauksin. Se on toimiva, kevyt 18xx-peli, jonka avulla pelisarjan perusjuttujen opetteleminen sujuu mukavasti. Näyttävä paketti on komea hyllyssä ja itse aion jatkossakin käyttää Steam over Hollandia aloittelijoiden kouluttamiseen, mutta kokeneiden pelaajien kesken pelaisin mieluummin jotain muuta 18xx:ää. Kun Steam over Holland on hitusen vaikea hankkia ja maksaa helposti lähemmäs sata euroa, kannattaakin miettiä, onko se sittenkään hinnan arvoinen, kun tarjolla on myös 18AL:n ja 18GA:n tapaisia ilmaisversioita.

Tiivistelmä

Suunnittelija:

Julkaisija: Vendetta (2007)

Mutkikkuus: Steam over Holland on 18xx-peliksi yksinkertainen, mutta silti vaativa ja raskas rajatun kohderyhmän peliharrastajapeli.

Onnen vaikutus: Pelissä on varsin vähän sattumaa, pelaajien taito ja pelisilmä ratkaisee paljon.

Vuorovaikutus: Vuorovaikutusta on runsaasti. Laudalla käydään kilpailua rakentamalla rataa ja muutakin vuorovaikutusta on paljon.

Teema: Jos talouspelit ja junat kiinnostavat, Steam over Hollandin teema toimii täysillä. Pelissä on tietyt immersiota rikkovat kummallisuutensa — esimerkiksi loivien mutkien rakentaminen voi käydä mahdottomaksi, kun laatat loppuvat kesken — mutta sittenkin teema on vahva.

Uudelleenpelattavuus: Kuvittelisin, että Steam over Hollandista riittää iloa kymmeniin peleihin, vaikka aivan yhtä kestävä se ei ole kuin sarjan monimutkaisemmat edustajat.

Kieliriippuvuus: Pelin osat ovat olennaisesti kielivapaat.

Pelaajamäärä: 2-5, ei kannata ostaa pelkäksi kaksinpeliksi.

Pituus: 180 min, aloittelijoilla helposti pari tuntia enemmän, kokeneet pelaavat alle kolmeen tuntiin helposti.

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Steam over Holland

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:10
Aito keskiarvo:3.60
Tasoitettu keskiarvo:3.32
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 1
  • 3: 2
  • 4: 7
  • 5: 0

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.