Tarinankerronta ja narratiivit ovat kuumia aiheita tällä hetkellä lautapelisuunnittelussa. Yksi esimerkki tästä ovat legacy-pelit kuten Pandemic Legacy, joissa peli muuttuu pelikertojen välillä pysyvästi. T.I.M.E Stories tarjoaa hieman erilaisen lähestymistavan. Peruspeli on ikään kuin pelikonsoli, jolla voi sitten pelata erillisiä skenaarioita.
Ensimmäinen skenaario tulee peruspelin mukana, myöhemmät pitää ostaa erikseen. Kun skenaario on kerran pelattu ja sen yllätykset koettu, sitä ei ole mielekästä pelata uudestaan. Kertakäyttöviihdettä siis, tavallaan, eikä yhdestä skenaariosta irtoa pelattavaa kuin noin neljäksi tunniksi. Mahtaako tässä olla mitään tolkkua?
Arvostelu perustuu tällä kertaa vain yhteen peliin, tarkalleen ottaen neljään pelikertaan The Marcy Case -skenaariota. Pyrin välttämään spoilereita mahdollisimman hyvin.
Päiväni murmelina
Skenaariosta riippumatta perusidea on aina sama: pelaajat ovat T.I.M.E-organisaation agentteja, jotka suojelevat ihmiskuntaa ja aikajatkumoa repeämiltä ja paradokseilta. Tiimi lähetetään johonkin tiettyyn aikakauteen ja tiettyihin kehoihin suorittamaan kriittisiä tehtäviä. Tehtävät ovat sen verran vaikeita, etteivät ne onnistu kertayrittämällä. Epäonnistumisen jälkeen tiimi palaa takaisin omaan aikaansa ja palautetaan sitten tehtävän alkuun yrittämään uudestaan – aikaisempien yritysten tiedoilla varustettuina.
Näin siis tietämystä skenaarion käänteistä kertyy pikkuhiljaa enemmän ja enemmän ja lopulta agenteille on selvää, miten tilanne on ratkaistava. Sen jälkeen tehtävän suorittaminen onkin helppo juttu. Mitä vähemmillä yrityksillä operaatio onnistuu, sitä hienompi on suoritus, mutta läpäiseminen riittää, muu on hienostelua.
Pelin aikana ryhmä liikkuu tapahtumapaikalla alueelta toiselle. The Marcy Casen tapauksessa pelaajat lähetetään pikkukaupunkiin 1990-luvulle joten tarjolla on kirkkoa, hotellia, poliisiasemaa, koulua ja sen sellaista – ja lisääkin mahdollisuuksia aukeaa pelin edetessä. Jokaisella alueella on joukko kortteja, jotka kuvaavat mahdollisia toimintoja. Osa toiminnoista on pakko tehdä, osa on tehtävä heti, jos ne haluaa ylipäätään tehdä, osa taas vaatii tiettyjen ehtojen täyttymistä. Pelaajilla pitää olla vaikkapa tietty avain, jotta ovesta voi kulkea, tai tiettyihin huoneisiin pitää mennä toisen huoneen kautta.
Ryhmä jakaantuu alueen korteille mielensä mukaan ja jokainen saa katsoa sen kortin, jonka luokse on mennyt. Korteista voi löytyä vaikeuksia, kuten vihollisia, joita vastaan pitää taistella, tai esineitä löydettäväksi joko suoraan tai etsimällä. Taisteleminen ja etsiminen tapahtuvat yksinkertaisella nopanheittelyllä.
Kaikki tekeminen kuluttaa aikaa. Skenaarion alussa annetaan käyttöön tietty määrä aikayksiköitä. Yhdellä aikayksiköllä jokainen ryhmän jäsen saa tehdä yhden toiminnon alueella. Alueelta toiselle liikkuminen syö aikaa, lisäksi jotkut toiminnot voivat kestää pidempään ja kuluttaa aikaa. Jos aika loppuu ennen tehtävän ratkaisua, pelaajat epäonnistuvat ja joutuvat aloittamaan alusta. Hahmon kuolema ei sen sijaan ole kuin hidaste: kuollut hahmo on jonkin aikaa poissa pelistä, mutta palaa sitten takaisin.
Toistoja ja toistoja
Tehtävissä on sen verran tutkittavaa ja vääriäkin johtolankoja, että kertapelaamisella tehtävää on käytännössä mahdotonta ratkaista. Meiltä The Marcy Casen ratkaiseminen vaati neljä yritystä. Ensimmäisellä kerralla saimme selville perusasioita ja toisella kertaa olimme jo jonkin verran viisaampia ja tiesimme, mitä asioita olisi selvitettävä. Kolmannella kerralla pääsimme jo lähelle ratkaisua ja vähän paremmalla tuurilla tehtävä olisi ratkennut jo silloin. Sen jälkeen neljäs kierros oli helppo ja nopea läpijuoksu.
Ensimmäinen peli kesti noin tunnin verran, myöhemmät läpijuoksut menivät nopeammin. Peli pelattiin kahdella pelikerralla, välissä pari viikkoa taukoa. Tauko ei onneksi haitannut, vaan muistimme hyvin olennaisimmat asiat. Jos oma muisti arveluttaa, mikään ei tietenkään estä tekemästä muistiinpanoja, vaikka tarkkojen muistiinpanojen tekeminen tuntuukin vähän pelin hengen vastaiselta.
Pelin laatikon insertti on suunniteltu erittäin hyvin: se mahdollistaa pelitilanteen tallentamisen helposti. Skenaarioissa osa korteista on sellaisia, että ne saa pitää pelikertojen välillä, vaikka suurin osa korteista palautetaankin paikoilleen pakkaansa. Jos esimerkiksi saa avattua kartalle uuden alueen, tämä alue on seuraavalla kerralla tiedossa heti alusta pitäen.
Saako rahalle vastinetta?
The Marcy Casen tutkiminen oli mielenkiintoista ja tuon neljä pelikertaa sitä jaksoi tahkota helposti. Kovin paljon enempää toistoja ei välttämättä jaksaisi, sillä skenaariohan toistaa itseään, eikä samojen nurkkien koluaminen pidemmän päälle kiinnosta. Neljällä pelikerralla tulimme tutkineeksi alueen läpikotaisin.
Tämän jälkeen skenaarioon ei ole suuremmin halua palata: mitäpä tällä enää, kun ratkaisun muistaa. Se onkin T.I.M.E Storiesin suurin ongelma. Legacy-pelitkin tarjoavat rajallisesti pelikertoja, mutta Pandemic Legacya pelaa sen 12–24 kertaa, eli helposti kymmenen tuntia ainakin. The Marcy Case, hinta 25 euroa, tarjoaa pelattavaa noin kolmeksi-neljäksi tunniksi.
Toki tässä on se etu, että skenaario on resetoitavissa alkutilaansa: riittää, että järjestelee kortit numerojärjestykseen kahteen pakkaan. Sen jälkeen skenaarion voi pelata uudestaan, eli sen voi vaikka myydä jollekulle. Jos lisäosasta saa vaikka 15 euroa, sille jääkin hintaa vain kymppi, joka on jo varsin siedettävä hinta tällaiselle määrälle viihdettä. Vielä parempi, jos skenaarion ostaa käytettynä tai saa lainattua kirjastosta.
Kiinteän peliporukan T.I.M.E Stories kyllä vaatii. Kesken skenaarion ei ole mielekästä vaihtaa pelaajia. Yhden skenaarion pelaaminen ei toisaalta vaadi samanlaista sitoutumista kuin Pandemic Legacy -kampanja.
Shut Up and Sit Downin videoarvostelu
https://vimeo.com/144235621
Faktat T.I.M.E Storiesista
Suunnittelijat: Manuel Rozoy, Peggy Chassenet
Julkaisija: Space Cowboys (2015)
Mutkikkuus: Säännöt ovat melko yksinkertaiset, tosin alkuun peli voi edetä hieman hitaasti, kun sääntöjä joutuu miettimään enemmän. Ongelmakohtien selvittely BGG:stä on tavallista hankalampaa, kun samalla pitää väistellä spoilereita.
Onnen vaikutus: Pelissä on jonkin verran tuuria mukana. Ainakin The Marcy Case saattaa hyvällä tuurilla ratketa todella helposti, tehtävään kun sisältyy muutamaan kertaan oikean vaihtoehdon valitsemista – oikeat vaihtoehdot voi selvittää työläästi, mutta mikäänhän ei estä arvaamasta ja koska vaihtoehtoja ei ole valtavaa määrää, joskus arvaus menee oikein. Toisinaan taas huono tuuri voi jarruttaa menoa ja jopa estää pelin läpäisemisen.
Vuorovaikutus: T.I.M.E Stories on yhteistyöpeli ja pelaajien on yhdessä tuumin mietittävä, miten tehtävä ratkaistaan. Miten tämä onnistuu, riippuu sitten pelaajien välisestä vuorovaikutuksesta.
Teema: Toistaiseksi ilmestyneiden skenaarioiden teemat ovat suoraan sanottuna aika ilmeisiä ja tylsiä. The Marcy Case oli kuitenkin vähän tylsästä teemastaan huolimatta mielenkiintoinen pelikokemus. Ehkäpä jatkossa nähdään myös omaperäisempiä ja kiinnostavampia aiheita.
Uudelleenpelattavuus: Uudelleenpeluuarvo on isoimpia kysymyksiä pelin kohdalla. Skenaariot ovat kertakäyttöisiä 3–5 tunnin viihdepläjäyksiä, sen jälkeen tarvitaan uusi. Ymmärrän, jos tämä on jollekulle ongelma. T.I.M.E Stories on erinomainen peli kirjastosta lainattavaksi.
Kieliriippuvuus: Korteissa on paljon tekstiä, joten kaikkien pelaajien on syytä osata lukea englantia hyvin.
Pelaajamäärä: 2–4, käytännössä neljä on selvästi paras pelaajamäärä.
Pituus: Yksi pelikerta noin 45–60 minuuttia, skenaarion läpipeluu vaatii noin 3–5 pelikertaa.
2 vastausta aiheeseen “T.I.M.E Stories”
Itselläni on tähän arvosteluun muutama eriävä mielipide.
Ensimmäisenä vastinetta rahalle. Mielestäni n. 25€ uudesta skenaariosta ei ole ollenkaan paha hinta. Itselläni skenaarioihin on mennyt 4 tunnin sijaan n. 6-8 tuntia. Tällöin 25€ jaettuna tuntitaksaan ei mielestäni ole kohtuuton. Varsinkaan, jos summan jakaa neljään pekkaan, jos pelaa skenaarion neljän pelaajan kanssa. Ainakin paljon halvempaa kuin käydä esimerkiksi leffassa (ja paljon hauskempaa).
Lisäksi olen eri mieltä neljän hengen pelaajamäärän parhaudesta. Olen muutenkin kummastunut kun netissä puhutaan, että peli ei ole mistään kotoisin kahdella pelaajalla. Olen pelannut Asylumin kahdestaan, Marcy Casen kolmistaan ja Prophecy of Dragonsin kahdestaan, ja kahdestaan oli YLIVOIMAISESTI paras vaihtoehto. Kahdestaan saa nähdä hiukan enemmän paikkoja kun pelaa kahta agenttia sekä saa myös tarinnankerronta-aspektin. Neljällä tuntuisi, että saa nähdä liian vähän ja on vain tarinankerronnan varassa. Tämä on itse asiassa ainoa poikkeus, missä pidän kaksinpelin variantista, jossa pelataan montaa pelaajaa. Kanssapelaajani oli tästä samaa mieltä.
Pelihän on siis täyden kympin ansainnut. Tämä on todennäköisesti paras lautapeli, mitä olen koskaan pelannut. Se on antanut kokemuksia, mitä en ole saanut mistään lautapelistä ennen. Jos arvostelisin skenaariot parhausjärjestykseen niin Marcy Case on selvästi huonoin, ja Asylum ja Prophecy of Dragons lähes yhtä hyviä. Under the Mask odottelee jo hyllyssä peliä, enkä malta odottaa!
Meillä oli tarkoitus pelata Marcy Case kahdella pelaajalla ja pelattiinkin yksi pelikerta. Omasta mielestäni siinä sai liikaa tietoa ja kommunikointi ja yhteistyö jäi siinä sivussa turhan vähälle. Tämän yhden kerran jälkeen aloitettiin peli alusta neljällä pelaajalla ja oli mielestäni näin parempi.
En kuitenkaan sano, että kaksinpelinä T.I.M.E Stories olisi huono. Jos isompaa peliporukkaa ei saisi kasaan, pelaisin ehdottomasti muita skenaarioita mieluummin kaksinpelinä kuin jättäisin kokonaan pelaamatta. :)