Lord of the Rings: Journeys in Middle-earth

Alkuvuodesta 2019 julkistettu Journeys in Middle-earth herätti heti mielenkiintoa. Mansions of Madnessin toisen laitoksen appivetoinen pelimekaniikka yhdistettynä Tolkien-teemaan sai monet peliharrastajat innostumaan. Tilaisuus päästä seikkailemaan Keskimaassa Aragornina, Bilbona, Legolasina tai Gimlinä kuulostaa houkuttelevalta.

Journeys in Middle-earth on iso boksi, josta paljastuu jonkin verran muovifiguureja, paljon pahvia ja runsaasti pieniä kortteja. Vaan minkä verran mukana on peliä? Sitä selvitämme nyt, mutta mainitsen nyt tässä saman tien, että arvostelu ei perustu syvälliseen kampanjan läpipelaamiseen, vaan on melko pinnallinen raapaisu Journeys in Middle-earthin maailmaan. Toivon mukaan se silti onnistuu avaamaan sitä, kenelle peli toimii ja kenelle ei.

The Lord of the Rings: Journeys in Middle-earthin kansi

Pelisuunnittelun evoluutiota

Mikään pelisuunnittelun vallankumous Journeys in Middle-earth ei ole: kaikille Mansions of Madnessin kakkoslaitosta pelanneille on selvää, mille sylttytehtaalle jäljet johtavat. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut, eikä kyse ole pelkästään uudelleenteemoituksesta, vaikka runko onkin tuttu.

Peli koostuu kampanjasta, jossa on 14 seikkailua. Seikkailuja on kahta lajia, avomaastossa tapahtuvia ja pienillä taistelukartoilla pelattavia. Avomaastossa pelilauta rakennetaan seikkailun edetessä maastolaatoista, eikä alussa ole kuin hämärä aavistus siitä, mihin suuntaan maailma aukeaa ja miten iso maailma edessä on. Pienet taistelukartat taas ovat pieniä, suljettuja kokonaisuuksia, joissa ei ole suuremmin tutkittavaa.

Nämä eri pelityypit vuorottelevat kampanjassa. Pelin mukana tulevan Bones of Arnor -kampanjan ensimmäisessä skenaariossa jäljitetään varkaita avomaastossa ja toisessa skenaariossa kohdataan sitten rosvolauma näiden tukikohdassa taistelukartalla. Kolmosskenaariossa palataan taas maaastoon ja niin edelleen. Skenaarioiden tuloksella on merkitystä seuraavaan: vastaanotto tukikohdassa riippuu siitä, miten tukikohta on edellisessä skenaariossa löydetty.

Hahmovalikoima
Tästä valikoimasta voi hahmonsa valita. Elena ja Beravor ovat ehkä oudompia nimiä, pelintekijöillä lienee ollut motivaatio saada vähän naisiakin mukaan, ettei mene ihan all male paneliksi – eivätpä nämä keksityt hahmot huono juttu toisaalta ole, niiden kanssa on ehkä helpompaakin lähteä viemään hahmoa haluamaansa suuntaan. Kuva: Mikko Saari

Testejä ja toimintoja

Kummassakin skenaariotyypissä pelataan samalla tavalla. Jokainen pelaaja käskyttää yhtä hahmoa, joka saa vuoronsa aikana tehdä kaksi toimintoa. Vaihtoehtoja on kolme: liiku kaksi askelta, taistele ja vuorovaikuta pelilaudan kanssa. Laudalta löytyy etsimis- ja uhkamerkkejä, joita voi tutkailla omalla vuorollaan ja vihollisia, joiden kanssa taistella. Kaksi toimintoaan saa valita vapaasti ja saman asian voi tehdä kaksi kertaa.

Kaikki toiminta johtaa lopulta kykytesteihin. Hahmoilla on viisi ominaisuutta: mahti, viisaus, sisu, ketteryys ja nokkeluus, joiden arvot vaihtelevat yleensä kahdesta neljään. Haasteen luonteesta riippuen sovellus käskee testaamaan jotain tiettyä ominaisuutta. Jos pitää kiivetä puuhun, kysytään ketteryyttä, voimaa vaativissa operaatioissa pitää olla mahtia ja niin edelleen. Taistellessa käytettävä ominaisuus riippuu aseesta: miekalla lyödään mahdilla, jousella ammutaan ketteryydellä ja tikarilla tökätään nokkeluudella.

Mitä testataankin, nostetaan pelaajan omasta pakasta kortteja taidon pistearvon verran. Korttien yläkulmassa voi olla onnistumisia, kohtalonlehtiä tai sitten ei mitään. Kohtalonlehdet eivät ole onnistumisia, mutta ne voi muuttaa onnistumisiksi maksamalla inspiraatiomerkkejä. Onnistumisten määrä kertoo, miten hyvin sujui. Joskus testi vaatii tietyn määrän onnistumisia, eikä määrällä ole väliä kunhan raja ylittyy. Joskus taas tehtävässä on erilaisia onnistumisen asteita ja sitä voi yrittää useammankin kerran, kerryttäen onnistumisia eri kertojen välillä. Esimerkiksi puuhun kiipeäminen voi epäonnistua, mutta seuraavalla yrityksellä on vähän viisaampi, eikä tarvitse yhtä monta onnistumista.

Testeihin on luonnollisesti paljon mahdollisuuksia vaikuttaa inspiraatiomerkkien lisäksi. Taitokorteista löytyy kortteja, jotka antavat automaattisia onnistumisia tietynlaisiin testeihin, tai vaikkapa suoria iskuja taistelussa ja niin edelleen. Hieman vaikealta onnistuminen kuitenkin usein tuntuu, sillä pakassa on lähtökohtaisesti perin vähän onnistumisia.

Kun hahmot ovat kaikki tehneet kaksi toimintoaan, on pahisten vuoro. Jos kartalla on vihollisia, ne liikkuvat ja hyökkäävät. Sovellus kertoo, mitä viholliset tekevät, pelaajien on vain toteutettava käskyt. Viholliset myös reagoivat: jos niitä lyö omalla vuorolla, ne lyövät kerran takaisin. Takaisin lyönyt vihollinen ei kuitenkaan toimi pahisten vuorolla.

Kohtaaminen
Pelaajat ovat yhyttäneet rosvoja. Nyt pitäisi valita, tervehditäänkö reippaasti, aletaanko uhota vai hiippaillaanko. Bilbo hiippailisi, mutta nyt paikalla oli Gimli, joten uhoaminen lienee oikea valinta. Kuva: Mikko Saari

Hahmonkehitystä

Taitopakka on pelin kiinnostavimpia ominaisuuksia. Vuorot alkavat aina pakan resetoimisella ja tiedustelulla. Pakat ja poistopakat sekoitetaan yhteen ja pelaajat nostavat sitten pakastaan tietyn määrän kortteja, yleensä kaksi tai kolme. Näistä korteista saa valmistella yhden ja loput voi laittaa pakan alle tai päälle. Valmisteltu taito on käytettävissä ja pysyy pelissä, kunnes se käytetään. Tällaisia valmisteltuja taitoja voi olla esillä neljä.

Pakan koostumus riippuu pelatusta hahmosta. Kaikilla on samat peruskortit. Lisäksi jokaisella hahmolla on omat korttinsa. Sen lisäksi hahmolle valitaan rooli ja otetaan roolin mukaiset kortit: hahmo voi olla kapteeni, voro, metsästäjä, suojelija, polunlöytäjä tai muusikko. Näille on ilmeiset oletusarvot – Bilbo on voro, Aragorn on kapteeni, Legolas metsästäjä ja niin edelleen – mutta niitä voi vaihdellakin. Kampanjan aikana rooleja voi vaihtaa vaikka joka skenaariossa.

Roolikortteihin liittyy roolipelimäinen hahmonkehityselementti. Skenaarioista ropisee kokemuspisteitä, joilla voi ostaa parempia taitoja. Kokemuspisteet on sidottu hahmon rooliin: kapteenin roolissa kerätyt kokemuspisteet ovat kapteenipisteitä ja niitä voi käyttää ainoastaan parempien kapteenikorttien ostamiseen. Ostetut kortit pysyvät pakassa, vaikka roolia vaihtaisi, joten näin hahmoaan voi kehittää haluamaansa suuntaan kampanjan aikana.

Kehitys on sikäli reilua, että kokemuspisteet voi estoitta käyttää heti, kun on mahdollista: halvimmat kolmen kokemuspisteen kortit saa ostettua heti ensimmäisen skenaarion jälkeen. Kun pisteitä kertyy lisää, vanhat kortit voi myydä pois. Kun kokemusta on vaikkapa seitsemän pistettä, voi valita, ottaako ensimmäisen kolmen pisteen kortin kaveriksi toisen, vai palauttaako ensimmäisen oston takaisin ja ottaa tilalle seitsemän pisteen kortin.

Skenaarion aikana seurueelle kertyy myös Lore-pisteitä, joita saa kaikenlaisesta maailman tuntemuksen lisäämisestä. Lore-pisteillä on mahdollista päivittää pelaajien varusteita paremmiksi. Perusmiekat ja -jouset muuttuvat hienommiksi ja tehokkaammiksi, kun Lorea kertyy. Päivitykset ovat kalliita, mutta tässäkin on reilu meininki: pisteet ovat seurueen yhteiset, eivätkä kulu, eli kun Lorea kertyy, mahdollinen tavaravalikoima laajenee mukavasti. Esineiden suhteen peli on kyllä melko niuho: tavaraa ei kerry kovin paljon, eivätkä yksittäiset esineet ole erityisen jännittäviä. Osittain tämä selittyy kampanjapelillä: saadut esineet tulevat pysyvästi pelaajien käyttöön, seikkailusta toiseen, joten peli ei siksi voi jaella paljon tehokkaita esineitä. Tylsää se silti on.

Legolas
Perin vähän Orlando Bloomilta näyttävä Legolas on aseistettu jousella ja pukeutunut viittaan. Valmisteltuna on epäonnistumisten varalle oivallinen Time of Need ja voimainkoetuksia varten Undying Might, ja pari inspiraatiomerkkiäkin on varastossa. Kuva: Mikko Saari

Valintoja paineen alla

Journeys in Middle-earth tarjoaa pelaajille mahdollisuuden seikkailla ja tutkia ympäristöään. Kaikki maailmassa ei suoraan aja skenaarion tavoitteita eteenpäin: osa etsimismerkeistä on lähinnä mausteeksi ja edistää Loren kertymistä tai saattaa vaikka tarjota uusia esineitä. Peli kuitenkin pakottaa eteenpäin voimakkaasti ja estää kaikenlaisen haahuilun.

Sovelluksen yläreunassa nimittäin etenee vääjäämättömästi uhkamittari. Pahisten vuorolla se etenee, määrään on pelaajilla jonkin verran vaikutusvaltaa, mutta mittaria ei voi pysäyttää. Mittarissa on silloin tällöin rajakohtia, joiden ylittäminen nostaa uhkatasoa korkeammaksi ja tarkoittaa käytännössä yleensä uusien vihollisten marssittamista kartalle.

Ajan mittaan siis tilanne käy uhkaavaksi. Pelaajien on syytä pitää tehtävän tavoitteet visusti mielessä. Välillä uhkamittari tuntuu aika painostavaltakin, kaksi toimintoa kun rajoittaa tekemistä varsin paljon. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että on mahdollista tutkia yksi merkki ja liikkua kerran. Taisteleminen syö toimintoja aika lailla, joten kannattaa miettiä, kenen kanssa kannattaa tapella. Toisaalta jos vihollinen pääsee samaan ruutuun, pakeneminen taistelematta tarkoittaa sitä, että vihollinen lyö vielä perään.

Kuolema on myös varsin realistinen uhka. Haavoittumismekanismi on sama kuin Mansions of Madnessissa: kun vahinkoa tulee, se otetaan kortteina, joita on kahta lajia, fyysistä vahinkoa ja pelkoa. Kortit voivat olla harmittomia, mutta niissä voi olla myös kiusallisia sivuvaikutuksia. Määrä on joka tapauksessa ratkaisevaa: hahmot kestävät tietyn määrän fyysistä vahinkoa ja tietyn määrän pelkoa. Bilboa esimerkiksi ei voi lyödä kovin monta kertaa, mutta kauhuja hobittiparka kestää reippaasti.

Kun raja tulee täyteen, on viimeisen koitoksen aika. Sovellus käskee testaamaan jotain ominaisuutta ja jos testi onnistuu, vahinkoja saa heittää pois ja hahmo porskuttaa taas. Jos testi epäonnistuu, hahmo on kaatunut ja skenaario päättyy seuraavaan pahisten vuoroon. Kaatuminen ei ole kampanjassa pysyvää, eikä siitä ole seuraavassa skenaariossa haittaa.

Sovellus ohjeistaa
Sovellus ohjeistaa tekemään. Tässä on taistelukartalla käytävä skenaario; nyt on rally-vaihe ja aika resetoida pakka ja tiedustella. Kuva: Mikko Saari

Puuduttavaa säätämistä?

Journeys in Middle-earth on tavallaan aika suoraviivainen peli, mutta on se jonkin verran mutkikkaampi kuin Mansions of Madness. Siinä koin, että uusi pelaaja on aika helppo heittää sisään selittämättä sääntöjä sen kummemmin. Tässä on hieman enemmän kaikenlaista himmeliä, jota pitää ymmärtää, jotta pärjää. Korttien kanssa puljaaminen vaatii ymmärrystä, etenkin kun menestyminen vaatii hyvin tehokasta hahmojen erikoiskykyjen hyödyntämistä.

Kokemus on melko mutkikas myös sikäli, että pienten korttien kanssa säätämistä on paljon. Pakkaa saa sekoittaakin kuin pakanrakennuspelissä ikään. Varsinkin yksinpeli, jossa pitää operoida kahta hahmoa, tuntui melkoiselta pahvijumpalta. Sovellus ei myöskään pitele kädestä paljoakaan, vaan pelissä on paljon pikkusääntöjä, jotka täytyy muistaa ihan itse.

Aika raskaalta pelaaminen siis tuntuu. Päätöksentekoa on kuitenkin enemmän kuin odotin. Korttipakkaan perustuva systeemi on kyllä hyvä. Se onkin pelin ydin ja osa pelin heikkoutta on, että muut osa-alueet eivät tunnu ihan yhtä hauskoilta. Vaikkapa seikkaileminen: kaikenlaista nähtävää olisi, mutta aika iso osa tapahtumista johtaa lopulta siihen, että saat inspiraatiotokenin ja ehkä Lore-pisteen. Hurraa! Tai taistelu: se on lopulta vain testien tekemistä ja sillä, millainen mörkö vastassa on, ei ole suuresti väliä. Mörkövalikoima on lähtökohtaisesti aika pieni: örkki, peikko, rosvo, iso peikko, susi, haudanhaamu, ja ainakin kaikki peikot ja rosvot ovat ihan samanlaisia. Jotkut lyövät vähän kovempaa ja jousiampujaörkki ampuu kaukaa, mutta siinäpä se. Aika kasvotonta massaa nämä viholliset ovat, niillä ei ole suuresti luonnetta.

Entäs tarinan kiinnostavuus sitten? Noin muutaman skenaarion perusteella sanoisin, että joo, ihan ok. En nyt tiedä, paljonko tämä tuntuu nimenomaan Keski-maalta lukuunottamatta tuttuja sankarihahmoja, sen verran perusfantasian menoa ja meininkiä skenaarioissa oli. Mutta kyllä tässä jonkin verran roolipelipotentiaalia on.

Minusta tuntuisi, että peli on parhaimmillaan kahdella tai kolmella pelaajalla, mutta toisen mielipiteen tarjoaa No Pun Included, jonka arviossa oltiin sitä mieltä, että enemmän on parempi, koska silloin on mahdollista tutkia juttuja enemmän ja pelaajat voivat paremmin tukea toisiaan. BGG:ssä mielipiteet painottuvat vähän pienempien pelaajamäärien suuntaan, mutta skenaariot ovat kyllä sen verran lyhyitä, että ainakaan keston puolesta lisäpelaajat eivät haittaa – ja kaksinpelissäkin voi toki pelata vaikka kahta hahmoa pelaajaa kohden, jos haluaa, eikä koe säätämistä liialliseksi.

Taistelu uhkaa
Joskus tilanne käy huolestuttavaksi. Tässä kohtaa Bilbo otti jalat alleen, mutta Gimli ja Legolas valitettavasti kohtasivat loppunsa. Kuva: Mikko Saari

Yhteenveto

Tulipas tekstiä peliksi, johon en ole paneutunut perinpohjaisesti, ja josta en tavallaan suuresti pidä. Reittasin BGG:ssä kuitenkin kuutokseksi: sopivan tilaisuuden tullen pelaan kyllä mieluusti, mutta en itse ehdottaisi. Journeys in Middle-earth on kuitenkin pyörinyt mielessä pelien ulkopuolella, mikä on aina sen merkki, että pelissä on jotain jujua. Niin siinä onkin, kyllä se jotenkin nousee sen yläpuolelle, miten pelistä ihan puhtaasti mekaanisesti olen mieltä.

Aika paljon rajaavia tekijöitä Journeysillä on. Jos et pidä sovelluspohjaisista peleistä, ohita suosiolla, koska sovellus tässä sanelee tahdin. Jos et pidä kampanjoista, tai kampanjapelaaminen ei sinulle muuten toimi, tämä ei tarjoa sinulle mitään – mutta kokeile Mansions of Madnessia, jos kertaseikkailut tähän tapaan kiinnostavat. Jos et pidä kalliista figupläjäyksistä tai runsaan komponenttimäärän kanssa säätämisestä, jätä väliin, Journeysin hinnalla saat ainakin pari kiinnostavampaa peliä. Jos kaipaat paljon tiukkaa päätöksentekoa per peliminuutti, muualta saat napakamman pelikokemuksen.

Mutta jos mikään näistä ei ole este, tai on suorastaan houkutin, tutustu tarkemmin. Jos viritelty Mansions of Madness kampanjamoodissa kuulostaa kovalta jutulta, tutkaile silloinkin tätä lähemmin. Jos palat halusta päästä seikkailemaan Keskimaahan ja Journeysin lähestymistapa kuulostaa houkuttelevammalta kuin vaikkapa The Lord of the Rings: The Card Gamen, niin kyllä: osta ja tutustu, en usko että joudut pettymään suuresti.

Kortteja
Journeys in Middle-earth on vahvasti korttipeli: erilaisia kortteja on todella paljon. Kuva: Mikko Saari

Faktat The Lord of the Rings: Journeys in Middle-earthista

Suunnittelija: ,

Julkaisija: Fantasy Flight Games (2019)

Mutkikkuus: Opi pelaamaan -sääntökirja on armollisen lyhyt, mutta on tässä silti aika paljon kaikenlaista pientä nippeliä muistettavaksi. Sovellus voisi pidellä kädestä enemmänkin. Kun säännöt ovat hallussa, uusille pelaajille opettaminen on onneksi nopea ja yksinkertainen juttu. Jos joku pelaajista osaa säännöt hyvin, peli rullaa hienosti.

Onnen vaikutus: Tuurielementtiä on runsaasti ja se on seuraustuuria, eli teet valintoja, joiden tulokset ovat sattumanvaraiset. Noppienheittelyn sijasta käytetään korttipakkaa, joka tarjoaa paljon mahdollisuuksia vaikuttaa satunnaistuloksiin.

Komponentit: Figuurit ovat aika perustasoa, maastolaatat ovat jopa aika mukavia. Pelin keskeisimpiä osia ovat kuitenkin pienet pelikortit, joita on paljon. Se on vähän tylsää, pikkukorttien käsittely on aika vaivalloista. Kuvitus on ihan hyvää ja ilmeisesti melko paljon kierrätettyä LotR: The Card Gamesta.

Vuorovaikutus: Yhteistyöpeli, jossa jokaiselle pelaajalle on riittävästi omaa päätöksentekoa. Yhteistyötä tarvitaan, jos kaikki sooloilevat omilla tahoillaan, menestystä ei tule.

Teema: Sormusten herra -teemaa on pelissä runsaasti muun muassa tuttujen hahmojen muodossa, mutta itse seikkailuissa se ei ehkä kuitenkaan niin vahvasti näy – periaatteessa nämä voisivat olla mitä tahansa fantasiaseikkailuja.

Uudelleenpelattavuus: Peruspelin mukana tulee yksi kampanja, jossa riittää pelattavaa jonkin aikaa. Vaikka skenaarioissa onkin vaihtelua pelikertojen välillä, kovin monta kertaa samaa kampanjaa ei viitsi pelata. Jossain vaiheessa lisärisisältöä tarvitsee, mutta sitä on jo luvattu.

Kieliriippuvuus: Pelin osissa on runsaasti tekstiä, kaikkien pelaajien olisi syytä osata englantia.

Pelaajamäärä: 2–5 pelaajaa. Toiminee aika mukavasti eri pelaajamäärillä, isommilla porukoilla paikalla on aina varmemmin joku, joka saa jonkun tietyn tehtävän hoidettua, pienemmillä pelaajamäärillä peli etenee puolestaan ripeämmin.

Pituus: 60–120 minuuttia. Skenaariot ovat aika napakan mittaisia, pelin sisäinen kello varmistaa että turhaa haahuilua ei tapahdu vaan peli etenee.

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Lord of the Rings: Journeys in Middle-earth

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:5
Aito keskiarvo:3.00
Tasoitettu keskiarvo:3.26
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 0
  • 3: 1
  • 4: 3
  • 5: 1

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Osta Löydä lautapelit -kirja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.