Kategoriat
Peliarvostelut

Marvel Champions

Vuonna 2019 julkaistu Marvel Champions: The Card Game on Fantasy Flight Gamesin elävien korttipelien uusin tulokas, joka on yhteistyöpeli 1–4 pelaajalle. Pelaajien ohjaamat sankarit keskittyvät laittamaan stoppia konnien juonille rähisten, samalla turvaten sivullisia konnien ja niiden kätyrien muodostamista uhista.

Marvel Champions on Fantasy Flight Gamesin Marvel-aiheinen Living Card Game, eli keräilykorttipeli ilman sokkona tapahtuvaa keräilyä. Lisäosia julkaistaan ostettavaksi, mutta kun lisäosan ostaa, saa kerralla kaikki sen sisältämät kortit.

Tämän arvostelun kuvitus ja konteksti on tehty osittain erilaisten lisäosien kanssa. Olen lukenut Marvelin sarjakuvia niukasti ja tunnen hahmoja lähinnä animaatiosarjoista ja leffoista. Peli ei kuitenkaan vaadi tietämystä Marvel-universumista ja halutessaan pelaamallakin voi hitaasti tutustua universumissa esiintyviin hahmoihin.

Marvel Championsin kansi

Sisältö ja tavoite

Marvel Champions on yksin- tai yhteistyöpeli, jossa pelaajien tavoitteena on päihittää skenaariossa oleva konna (villain) saamalla konnan vahinkomittari nollaan kaksi kertaa. Ensimmäinen nollaus aktivoi konnan toisen vaiheen, joka on ensimmäistä voimakkaampi.

Sankareille rakennetaan ennen pelin alkua pakat, joissa jokaisella sankarilla on 40–50 korttia. Myös sankareilla on omat mittarinsa, ja jos tämä mittari menee nolliin, pelaaja on pois pelistä. Peliä vaikeuttaa myös konnan asettama juoni, jonka edistyessä peli voi vaikeutua. Kun juoneen satelee liikaa uhkamerkkejä, pelaajat häviävät pelin.

Pelin vaiheet jakaantuvat kahteen päävaiheeseen: Hero Phaseen ja Villain Phaseen. Hero Phasessa sankarit pelaavat oman vuoronsa ensimmäisestä pelaajasta alkaen, mutta toisen pelaajan on mahdollista tehdä toimintoja muiden pelaajien vuorojen aikana. Villain Phasen aikana rikospaikalle kuhisee uhkia, viholliset aktivoituvat sekä nostetaan ja suoritetaan encounter-kortteja.

Sankarivaiheessa toimintojen määrää ei ole rajattu, vaan niitä saa tehdä omalla vuorollaan niin paljon kuin kykenee. Pakasta nostettavia kortteja voidaan käyttää joko pelaamiseen tai resurssina toisen kortin maksamiseen. Kun sankarit ovat pelanneet vuoronsa, pelaajat saavat uusia kortteja. Sitten pahis tekee siirtonsa. Lisäksi pelialue voi olla täynnä toimintoja, jotka voivat olla ilmaisia tai vaatia vaikkapa resurssin käyttämistä sen suorittamiseen.

Marvel Champions -peli menossa
Soolopeli Iron Manilla Rhinoa vastaan. Kuva: Aatu Outinen

Kortteja on viittä eri lajia. Event-kortit eli tapahtumat ovat kertakäyttöisiä kortteja, jonka käytön jälkeen ne laitetaan hylkypakkaan. Upgrade- ja support-kortit pelataan omalle pelialueelle, jolloin esimerkiksi jokin erikoiskyky jää hahmolle peliin voimaan tai jotakin toimintoa pääsee tekemään, yleensä uuvuttamalla kortti kyljelleen. Resurssikortit eivät ole pelattavia kortteja, mutta ovat hyödyllisiä muiden korttien maksamista varten.

Ally-kortit eli liittolaiset pelataan sankarin viereen ja niitä voi olla sankaria kohden korkeintaan kolme. Ne voivat hyökätä, vähentää uhkia ja vaikkapa puolustaa sankaria hyökkäykseltä. Aktivoituminen toimii samalla tavoin kuin sankareilla, eli uuvuttamalla kortti kyljelleen. Lisäksi useimmilla on omia erikoiskykyjä. Liittolaisilla on huomattavasti vähemmän terveyspisteitä sankareihin nähden ja liittolaisen hyökkäykset tai pelastustoimet tuottavat lähes aina tälle itselleen seuraamusvahinkoa ja tämän vuoksi liittolaiset vetäytyvät kentältä jossain vaiheessa.

Captain America, Falcon ja tyrmätty Rhino
Kapteeni Amerikka on tainnuttanut Rhinon pyörryksiin, apunaan Falcon. Kuva: Aatu Outinen

Kun kaikki pelaajat ovat suorittaneet vuoronsa ja sankarivaihe päättyy, uuvutetut kortit palautuvat pystyasentoon ja kortteja nostetaan tiettyyn korttimäärään asti. On siis yleensä viisainta optimoida kädestä pelattavia kortteja tilanteen mukaan niin, että koko käsi saadaan hyödynnettyä. Yleensä tavoitteena voi olla käyttää jokaista korttia, mutta kaikkiin herkkuihin ei ole varaa. Jos kallis Daredevil pelataan ilman lisäresurssien tuomaa apua, ei käteen välttämättä jää muita kortteja. Joskus on hyvä kääntää hahmo alter egon puolelle, sillä sen käsiraja on suurempi. 

Resursseja on kolmea erilaista: henkinen, energia ja fyysinen. Lisäksi on villi resurssi, joka toimii jonain noista kolmesta resurssista. Normaalisti korttia pelatessa ei ole merkitystä, mitä resursseja käytetään maksamiseen ja niitä kaikkia saa käyttää vaikka samanaikaisesti. Jotkin pelattavat kortit kuitenkin tarjoavat etuja, jos niiden maksamiseen käytetään tiettyjä resursseja. Lisäksi pelissä on muun muassa toimintoja, jotka toimivat vain tietyillä resursseilla, kuten Captain Marvelin energialla toimiva parantumiskyky.

Marvel Championsissa on tavallista, että korttipakka kiertää muutaman kerran koko pelin aikana, sillä kaikki nostetut kortit on tapana käyttää kädestä pois.

Iron Manin hahmokortti ja päivityksiä.
Iron Manin nostettavien käsikorttien määrä riippuu tech-päivityksien määrästä. Kuva: Aatu Outinen

Sankarit

Peruspeli tuo mukanaan viisi sankaria, kolme skenaariota eli kolme konnaa ja läjän kortteja, joita tarvitaan pakkojen ja skenaarioiden pelaamiseen. Lisäksi tulee tokenien lisäksi numerokiekot kullekin pelaajalle sekä pääkonnalle.

Peruspelin viisi sankaria ovat Spider-Man, Iron Man, She-Hulk, Black Panther ja Captain Marvel. Jokaisella sankarilla on 40–50 kortin kokoisessa pakassaan 15 korttia, joita käytetään ainoastaan kyseisellä sankarilla pelatessa. Näiden korttien ansiosta tiuhaan käyvä korttipakka tuntuu ainutlaatuiselta juuri kyseiselle hahmolle ja ominaisuuksiltaan ne ovat usein parempia kuin muut pelaajakortit. Lisäksi jokaisen sankarin mukana tulee encounter-pakkaan sekoitettava obligation-kortti sekä pelin alussa sivuun asetettava arkkivihollinen, joka tulee peliin erään encounter-kortin vaikutuksesta.

Hämähäkkimies lienee yksi parhaimmista sankareista aloittelijoille, sillä se kykenee muun muassa puolustautumaan erinomaisesti, laittamaan konnan seittiin täysin jumiin sekä sinkoutua antamaan kivuliaita potkuja. Captain Marvel on seittisankarin ohella toinen aloitushahmoista ja on She-Hulkin ohella voimakkaimpia hahmoja jo pelin alusta lähtien. Iron Man ja Black Panther joutuvat keräämään pelin aikana lisävarusteita, jotta saavuttavat potentiaalinsa.

Sankareilla on tietty määrä kykyä vahingoittaa vihollista, vähentää uhkia rikospaikalta tai puolustautua hyökkäykseltä. Nämä perustoiminnot toimivat kääntämällä kortti kyljelleen. Lisäksi sankareilla on omat erikoiskykynsä. Alter egon puolella voidaan taas keskittyä sankarin paranteluun, käyttämään alter egon puolella toimivia kykyjä ja nostamaan sankaripuoleen nähden enemmän kortteja Hero Phasen päätteeksi.

Black Panther, Iron Man, Spider-Man, She-Hulk ja Captain Marvel
Peruspelin mukana tulevat sankarit. Kuva: Aatu Outinen

Peruspelin sisältö on tehty sopivaksi toimimaan neljällä pelaajalla ilman, että pelaajan tarvitsisi hankkia siitä kopioita. Joissakin FFG:n Living Card Game -peleissä on ollut hyödyllistä ostaa useita core-pelejä korttien kaksoiskappaleiden haalimiseksi, mutta lisäkortit ovat tarpeettomia Marvel Championsissa. Itse asiassa lisäosissa tulevien sankarien korttien mukana tulee pidemmän päälle sen verran monta samanlaista korttia, että pelaaja voi halutessaan tehdä valmiit pakat useille sankareille, jopa samoja aspekteja käyttäen.

Suosittelen korttien suojaamista korttimuoveilla, sillä pelissä käytetään tiettyjä samoja kortteja lähes joka pelikerralla. Pelin laatikossa on muovi-insertti ja siihen mahtuu hyvin lisää kortteja, vaikka aiemmat kortit olisivat sleevattuja.

Spider-Manin alter ego Peter Parker
Spider-Manin alter ego -puoli Peter Parker tuottaa tiedettä. Kuva: Aatu Outinen

Aspekti määrittelee sankarin tyylin

Pelaaja valitsee sankarille aspektin ennen pakan rakentamista. Aspekteja on neljä: aggressiivisuus, oikeudenmukaisuus, johtajuus ja suojelu. Aggressiivisuudella keskitytään konnan ja kätyrien väliseen nopeaan turpasaunaan. Oikeudenmukaisuudella pidetään huolta, ettei rikospaikalle kerry liikaa uhkia. Johtajasankari hyötyy liittolaisista paremmin. Suojelulla vähennetään ja paikataan taistelussa aiheutuvaa vahinkoa.

Jokaisella aspektilla on omat kortit, jotka on selkeästi eroteltu omilla taustaväreillään. Pakkaa voidaan täydentää neutraaleilla peruskorteilla. Samanlaisia kortteja pakassa voi olla korkeintaan kolme ja jotkut kortit on rajoitettu yhteen kappaleeseen.

Aspektien tasapaino on iso yhtälö mietittäväksi ja jokaiselle sankarille löytyy varmasti omat suosikit korteista riippuen. Yleisesti suojelu on selvästi vähiten arvostettu ja toimii soolona muihin nähden heikosti, mutta on kuitenkin hauskaa pelattavaa moninpelin aikana. Oikeudenmukaisuus ja johtajuus ovat omalla kohdallani olleet vahvoja niin soolona kuin moninpelissäkin.

Peruspelin laatikossa on jokaisesta aspektista muutamia erilaisia kortteja, joista pelaaja voi valita tarvittavat kortit pakkaansa haluamaansa lähestymistapaa ajatellen, esimerkiksi Avengers-liittolaisten vahvistus Avengers Assemble! -kortilla johtajuutta pelattaessa. Pelkkä peruspeli tarjoaa aloittelijoille paljon kokeiltavaa eri sankareille, mutta peruspelin tarjoamat variaatiot samoista aspekteista ovat loppujen lopuksi vähäisiä ja erilaisia kortteja ei loppujen lopuksi ole kovin paljon tarjolla, joten jossain vaiheessa lisäosat ovat tarpeen aktiivisesti pelaaville.

Neljä korttia, jokainen edustaa eri aspektia
Neljän eri aspektin kortteja. Kuva: Aatu Outinen

Konnat rikospaikoilla

Pelin tavoitteena on lähes aina niitata konnaan tarpeeksi paljon vahinkoa. Peruspelin mukana tulee kolme skenaariota ja niiden myötä kolme konnaa. Rhino on mainio suoraviivaiseen opetteluun, kun taas Klaw ja Ultron tarjoavat haasteita ja mielenkiintoa edistyneillekin pelaajille. Skenaarioiden mukana tulee omat kortit, mukaan lukien päävihollinen, rikospaikat ja encounter-kortit. Encounter-pakkaan lisätään modulaarisia korttisettejä, joita käytetään useissa skenaarioissa ja ne tuovat myös vaihtelevuutta skenaarioihin.

Usein pelin aikana konna koostuu kahdesta vaihekortista, joissa jokaisessa selostetaan konnien erikoiskyvyt ja tapahtumat, kun konnan vaihe tulee peliin. Terveyslukema on sitä isompi, mitä enemmän on pelaajia. Kun konnan ensimmäisen vaiheen terveys on nollissa, alkaa toinen ja viimeinen vaihe, jonka voitettua pelaajat voittavat pelin.

Konna on toteuttamassa tavoitettaan kerryttämällä riittävästi uhkia päärikospaikalleen (main scheme), joka koostuu yhdestä tai useammasta kortista. Seuraavaan korttiin siirrytään, kun uhkia on tullut tarpeeksi ja siirtymävaiheessa tai sen jälkeen peli yleensä vaikeutuu. Uhkia kertyy joka kierroksella itsestäänkin ja jos pelin kuluessa encounter-pakka sekoitetaan uudelleen, lisätään erillinen kiihdytysmerkki, joka kerryttää uhkia vieläkin enemmän. Viholliset kuitenkin keskittyvät hyökkäämiseen, jos pelaajan identiteetti on käännetty sankarin puolelle.

Vulture- ja Spider-Man-kortit
Spider-Manin arkkivihollinen on Vulture. Kuva: Aatu Outinen

Vihollinen tekee suurimman osan toiminnoistaan Villain Phase -vaiheessa, jolloin rikospaikalle kertyy uhkia ja viholliset aktivoituvat. Villain Phasessa konna aktivoituu jokaista pelaajaa vastaan ja jos pelaaja on jo ehtinyt poiketa puhelinkopilla vaihtamaan sankarin asun päälle, vihollinen hyökkää sankaria kohti. Sankari voi tässä vaiheessa vähentää vahingon määrää kääntymällä puolustusasentoon tai käyttämällä sopivia kortteja, kuten puolustautumalla pelissä olevalla liittolaisella. Viholliset tekevät hyökkäyksensä ATK-arvon verran vahinkoa ja lisäksi konnalle nostetaan oletusarvoisesti yksi encounter-kortti, josta katsotaan kortin kulmasta hyökkäyksen tehoon summattava arvo (yleensä 0–3).

Jos sankari on alter egossaan, hyökkäyksen sijaan vihollinen tuottaakin uhkaa rikospaikalle. Uhan määrä katsotaan lähes samalla tavalla hyökkäyksen tavoin, mutta sen sijaan katsotaan SCH-arvoja, eikä tähän ole yleensä mahdollista vaikuttaa.

Kun viholliset ovat aktivoituneet, pelaajille nostetaan encounter-kortteja, jotka kaikki selvitetään järjestyksessä vasta tässä vaiheessa. Nämä kortit tuovat muun muassa tapahtumia, kätyreitä, vaikeuttavia sivujuonia ja varusteita konnalle. Encounter-kortteja voi kertyä myös Villain Phase -vaiheen ulkopuolella (esimerkiksi silloin, kun pelaajan pakasta loppuu kortit). Joissakin skenaarioissa niitä voi kertyä aivan älyttömästi ja se voi vaikeimmissa skenaarioissa joskus turhauttaa, kun ne kaikki selvitetään kerrallaan ja samaan aikaan pitäisi mennä paikkaamaan haavoja.

Klaw, sivujuoni ja kätyri.
Klaw aloittaa pelin sivujuonella ja satunnaisella kätyrillä. Kuva: Aatu Outinen

Pahiksen toiminnan jälkeen alkaa uusi sankarivaihe. Tässä vaiheessa korttien asetelmat pidetään yhä ennallaan, eli jos sankari on puolustautunut, se ei vielä tässä vaiheessa nouse pystyyn. Pelin asetelma on voinut muuttua jopa radikaalisti edellisestä kierroksesta ja pelaajat voivat joutua miettimään siirtojaan uusiksi. Uhkia voi olla kertynyt tai pelaajat vahingoittuneet. Kätyrit on saatava nurin, sillä niiden jäädessä peliin ne vahingoittavat pelaajia, kerryttävät uhkaa tai vaikeuttavat jollain muulla tavalla peliä, kuten olemalla konnan kilpenä.

Sivujuonet puolestaan vaikeuttavat tekemistä muun muassa kerryttämällä uhkia, suojelemalla pääjuonta tai vahvistamalla vihollisia. Kun kaikki uhkamerkit on kerätty pois sivujuonesta, se menee pois. Tämä tietysti turhauttaa, jos sankari ei osaa poimia uhkia riittävästi silloin, kun pääjuonikin on edistynyt pitkälle eikä uhkien poistoon ole juuri nyt sopivia kortteja käsissä. Silloin oikeudenmukaisuusaspektin sankarilla saattaa olla teoriassa mahdollisuudet pärjätä paremmin, mutta aspektista riippumatta pelaajalla on mahdollisuuksia varautua vastoinkäymisiin pakanrakennuksen tai pelaamisen aikana, kuten pelaamalla sopivia liittolaisia etukäteen kentälle.

Yksin pelattavat yhteistyöpelit ovat usein täynnä satunnaisia taitotarkastuksia. Marvel Championsissa ne loistavat poissaolollaan ja sen sijaan keskitytään uhkien ja terveyden lukemien muutoksiin. Kaikki encounter-kortit ovat toki riesaa, mutta huonolla tuurilla voi olla sijaa silloin, kun vaikkapa väärä encounter-kortti nousee väärään aikaan. Kun sankari on päätellyt kertyneitä uhkia olevan riittävän vähän ja toipuakseen kääntynyt alter egoon, erään nostetun encounter-kortin takia konna voisikin keretä juonitella yhden sijaan kaksi kertaa ja toteuttaa tehtävänsä.

Hyökkäyskortteja
Spider-Man puolustautuu ja Klaw hyökkäys osoittautui yhteensä kahden vahingon suuruiseksi. Spider-Manin puolustus torjuu 3 vahinkoa, joten seittisankari ei saanut viiltoakaan puvulleen. Kuva: Aatu Outinen

Skenaarioissa riittää vaihtelevuutta ja vaikeusasteita

Konnilla on yleensä yksi tai useampi modulaarinen setti, joihin annetaan jokin suositus. Kun halutaan vaihtelevuutta samaa konnaa vastaan, pelaaja voi halutessaan vaihtaa tilalle toisen modulaarisen setin. Peruspelin mukana tulee viisi modulaarista settiä, joista kahta ei ole vakiona peruspelin skenaarioissa ja nämä ovatkin sellaisia, jotka nostavat jonkin verran pelin vaikeusastetta muihin peruspelin setteihin nähden. Jos siis tuntuu, että sinulla on mahkut haastaa Klaw seuraavassakin vaikeustasossa, niin Doomsday-nimisen modulaarisen setin mukana tule M.O.D.O.K. haastaa mukavasti. Tai jos Rhino ei mielestäsi haastanut riittävästi, voit ottaa skenaarioon mukaan Hydran voimakkaita legioonalaisia.

Modulaarisia settejä löytää paljon lisää pelin lisäosista. Kun siirrytään kampanjoihin, niiden monissa skenaarioissa tarvitaan täydentämään kaksi tai jopa useampi modulaarinen settiä, joista osa voi olla pakollisia valinnaisten lisäksi.

Kun pelaajan mielestä skenaariot alkavat tuntua helpoilta, yksinkertainen tapa nostaa haastavuutta on käyttää expert-vaikeusastetta. Tällöin encounter-pakkaan sekoitetaan muiden korttien lisäksi kolme expert-korttia ja konna puolestaan saa peliin I- ja II-hahmokorttien sijaan II- ja III-hahmokortit. Korkeamman vaiheen hahmokortit ovat vaikeampia ja niissä on yleensä erilaisia vaiheita, jotka aktivoituvat niiden tultua peliin.

Ensimmäisten painosten jälkeen Fantasy Flight Games on ottanut virallisesti käytettäviksi skirmish- ja heroic-vaikeusasteet. Skirmish on helpoin vaikeusaste, joka sopii hyvin aloitteleville pelaajille tai nopeampaa peliä toivoville. Tällöin konnalla on kahden sijaan vain yksi vaihe, jonka nollaaminen riittää voittamaan pelin. Kun pelaaja haluaa testata pakkojensta toimivuutta äärimmillään, heroic on puolestaan expertiä selvästi haastavampi, jossa jokainen pelaaja nostaa encounter-pakasta enemmän kortteja ja nostettavien korttien määrä riippuu valitsemastaan heroic-vaikeusasteesta.

Secret Rendezvous -juoni
Tässä tapauksessa soolopelaaja on yhden uhan päässä häviöstä. Kuva: Aatu Outinen

Helposti lähestyttävä, mutta edessä paljon nippelitietoa

Marvel Championsissa tulee mukana Learn to Play -vihko, jolla pääsee peliin jyvälle sujuvasti. Lisäksi Rhino sekä aloitussankarit Spider-Man ja Captain Marvel ovat sen verran mutkattomia, että tavallinen pelaaja pääsee peliin sisään helposti. Kunsäännöt alkavat olla jo tuttuja, kaverin saa opetettua tätä pelaamaan varsin sujuvasti, kun englannin kieli on hanskassa ja jokainen pelaaja osaa itsenäisesti tulkita kortteja. Kokeneille LCG-pelaajille Rhino saattaa olla joidenkin mielestä jo ensi alkuun tylsä vastus, mutta Klawilla ja Ultronilla meno alkaa olla kuumottavaa ja kiinnostavaa.

Sääntöjen osalta suurin osa asioista ovat selkeästi selitetty ja joissakin korteissa uudet termit selitetään itse kortissa. Tosin osasta korttimekaanisista asioista voi olla hankalaa saada selkoa ja alkutaipaleen jälkeen jopa kokenut pelaaja joutuu välillä käyttämään aikaa tarkistaakseen termihelvettiä sääntövihkosta ja internetistä.

Erityisesti minua riesoo termi “you”, josta on lisätty sääntökirjan myöhempiin julkaisuihin sivun mittainen määritelmä, mutta yleensä sillä kuitenkin viitataan pelaajan identiteettiin. Aloittelijalle saattaa tulla eteen muitakin väärinkäsityksiä, kuten jos kätyri pelataan “put into play” -vaikutuksen kautta, se ei muun muassa aktivoi kätyrin surge- ja “when revealed”-vaikutuksia.

Laajeneva Marvel-universumi

Myös Marvel Champions laajenee säännöllisesti. Siihen julkaistaan FFG:n liukuhihnoilta lähes kuukausittain lisäosia. Lisäosien tyypit ovat Hero Pack, Scenario Pack ja kampanjalisäosa. Valikoimassa on paljon sellaisiakin hahmoja, joita ei ole nähty leffateatterissa tai nuoruuden sarjakuvissa. Peli saattaa suorastaan pakottaa tutustumaan mitä kummallisempiin ja pelillisesti jopa varteenotettaviin hahmoihin, kuten rikollisvaltakuntaa pyörittävään Hoodiin tai Venomin toisenlaiseen versioon, joka on seittisankarin koulukiusaaja.

Pelin laatikko sopeutuu lisäosiin aluksi hyvin, mutta mukana ei tule Arkham Horrorin Return To -lisäosista tuttuja korttien jakajia. Niiden askartelu on varsin hyvä idea korttien kertyessä, sillä niiden avulla korttien löytäminen ja pelin valmistelu on nopeampaa.

Pelin laatikko, jossa lajittelusysteemi ja paljon kortteja
Kun lisäosia on kertynyt tarpeeksi, peruspelilaatikkoon mahtuu enää aspect- ja basic-pelaajakortit, jos niitäkään. Siirrettävillä jakajilla varustettu puinen insertti sopii hyvin kokoelman hallintaan ja pakan rakenteluun. Kuva: Aatu Outinen

Hero Pack -lisäosat ovat laajennuksista yleisimmät ja ne lisäävät uusia sankareita ja pelaajakortteja erityisesti mukana tulevista aspektikorteista. Tuotteet ovat valmiiksi paketoitu niin, että niissä on mukana pelivalmis pakka, tai pelaaja voi halutessaan muokata tätä tai ottaa uusia kortteja muihin pakkoihinsa. Kokoelman aloittavan täydentäjän onkin suotavaa aloittaa lisäosien keräily erilaisista aspekteista ja kiinnostavista sankareista, erityisesti Avengerseista. 

Ohessa on luettelo kahden ensimmäisen syklin Hero Pack -lisäosista, joista voi olla hyvä aloittaa:

  • Leadership: Captain America, Ant-Man 
  • Aggression: Thor, Hulk, Wasp
  • Protection: Ms. Marvel, Dr. Strange, Quicksilver
  • Justice: Black Widow, Scarlet Witch

Hawkeye (Leadership) ja Spider-Woman (Aggression-Justice) tulevat The Rise of Red Skullin mukana.

Peliin on julkaistu muutamia Scenario Pack -lisäosia, joilla kullakin on taipumus kantaa tiettyä pahista.

The Green Goblin -skenaariopaketti

The Green Goblin on hyvä täydennys kokoelmaan ja se sisältää kaksi eritasoista skenaariota Vihreästä Menninkäisestä sekä useita modulaarisia settejä. The Once and Future Kang on myös niitä mainioita ja fanien keskuudessa pelin arvostetuimpia skenaarioita, joka on tehty mielenkiintoiseksi varsinkin useilla sankareilla pelatessa ja sen voi huoletta napata ostoskoriin.

Jos minulta kysytään, nappaa vain kiinnostavimmat lisäosat, säästä muutoin rahasi ennemmin kampanjalisäosiin ja pidä Wrecking Crewiä viimeisenä vaihtoehtona.

Kampanjalisäosat ovat lisäreistä suurimmat. Niiden mukana tulee pari uutta sankaria valmispakkoineen, skenaarioita, modulaarisettejä ja ohjekirja sarjakuvineen (joilta ei tosin kannata odottaa paljon, sillä ne ovat lähinnä täydentämässä kampanjan kulkua, muuten suosittelen siirtymään niiden aitojen sarjiksien pariin). Lisäksi kampanjalisäosien laatikot sopivat hyvin laajenevan pelin muiden korttien säilyttämiseen. Kampanjan skenaarioita voi pelata normaaliin tapaan yksitellenkin ja millä tahansa muillakin sankareilla. 

The Rise of Red Skull -lisäosan kansi

Kampanjapeleissä skenaarioissa olleet tapahtumat vaikuttavat jonkin verran seuraaviin skenaarioihin eri tavoin kampanjasta riippuen. Kampanjaelementit eivät tietenkään voita immersion saati mekaanisuuden osalta vaikkapa Arkham Horror: The Card Gamea, mutta mitäpä viiden skenaarion kampanjoilta voida kummempia odottaa, kun pelit keskittyvät muutenkin vain suoraviivaisiin taisteluihin. 

Aloittelijoiden kannattaa suunnata ensimmäiseksi The Rise of Red Skull -kampanjaan, sillä se on mielestäni riittävän aloittelijaystävällinen ja sen tuomat uudet skenaariot palvelevat hyvin pelin uudelleenpelattavuutta.

The Galaxy's Most Wanted -lisäosan kansi

The Galaxy’s Most Wanted -kampanjalisäosassa on mielestäni mekaanisesti tähän asti parhaimmat kampanjaelementit market-systeeminsä ansiosta. Samalla siinä on pelisarjan vaikeimmat skenaariot, erityisesti se viimeinen.

Lisäksi on julkaistu The Mad Titan’s Shadow, joka tuo lisää avaruusolentoja ja ikuisuuskiviä vääriin käsiin. Tiedossa on lisää kampanjoita, joista Kuuden Koplan ryhmään keskittyvä Sinister Motives julkaistaan vuoden 2022 alussa.

Star Lord, Gamora, Drax ja muut Guardianit ovat selkeästi pelin ensimmäinen laaja ryhmä, joka tarjoaa vaihtoehdon Avengersille ja sen myötä joitakin vaihtoehtoisia ja joskus radikaalisti erilaisia kortteja. Guardianeille ei voi pelata vain Avengerseille sopivia kortteja ja päinvastoin, eli tiedossa on reippaasti vain Guardianeille sopivia kortteja, joita voi olla hyvä kerryttää ennen vakavampien pakkojen rakentelua. Näihin hahmoihin kannattaakin laajentua vasta, kun Avengersit alkavat olla jo tuttuja ja on valmis muihinkin ryhmiin, sillä tiettyjen korttien kanssa voi tulla yhteensopivuusongelmia. 

Pelin kortteja
Galaktiset Vartijat Nebula ja Drax liittoutuneina Ebony Mawia vastaan. Kuva: Aatu Outinen

Yhteenveto

Marvel Champions on soolo- ja yhteistyöpeleistä pitäville nappivalinta, eikä ole ihme, että se on edennyt BoardGameGeekin ranking-listalla nopeasti huippua kohti, kirjoitushetkellä se on jo 37. sijalla. Aloittaminen on lähes saumatonta, peli tuntuu nopeatempoiselta tiuhaan kiertävien korttien vuoksi ja aikaa ei paljon tarvitse varata. Pelin parissa ehtii rentoutua viettämään aikaa montakin kertaa saman illan aikana. Toki peli voi venähtää, jos on useita pelaajia tai korttien hieronta on analyyttista. Vaikka huono korttituuri kirvelee joskus, pidän itse pelin satunnaisuutta riittävänä, eikä tässä olla jouduttu turvautumaan noppiin tai soolo- ja yhteistyöpeleissä tyypillisiin taitotarkistuksiin.

Omien korttipakkojen luonnilla ja sen käytöllä on oma viehätyksensä, jolloin pelaaja pääsee taistelemaan haluamallaan tyylillään ja kokeilla lukuisia tarjolla olevia haasteita. Peruspelin omat rajat tulevat aktiivisesti pelaavalla jossain vaiheessa vastaan, mutta tähän vuonna 2019 julkaistuun Living Card Game -tulokkaaseen on jo tullut niin monta lisäosaa, että pelattavaa ja tekemistä riittää tämän parissa pitkäksi aikaa.

Lempparisankarit voi ostaa irtopakkauksina ja niiden pakat ovat suoraan valmiita. Runsaimmin iloa saa irti noin puolen vuoden välein julkaistavista kampanjalisäosista, jotka täydentävät valikoimaa niin pelaajien korteille kuin skenaarioidenkin osalta. Voi kuitenkin olla hyvä ajatus ajaa ensin peruspelin kaikki kolme skenaariota, jotka mielestäni antavat riittävästi näyttöä siitä, onko peli omaan mieleen ja halutaanko universumia laajentaa lisäosilla, joilla uudelleenpelattavuus kasvaa älyttömästi.

Faktat Marvel Championsista

Suunnittelijat: Michael Boggs, Nate French, Caleb Grace

Julkaisija: Fantasy Flight Games (2019)

Mutkikkuus: Aloitteleville pelaajille sisäänheitto voi tässä pelissä onnistua hyvin, kiitos erillisen opetusvihkon. Säännöt voisivat kuitenkin olla selkeämmät ja välillä voi tulla hakemista kaikenlaisten nippelitietojen osalta.

Onnen vaikutus: Korttipeleissä tuurilla on aina sijansa, mutta pelaaja voi vaikuttaa siihen paljon oman pakkansa avulla.

Vuorovaikutus: Useamman sankarin peleissä vuorovaikutus on merkittävä, sillä pelaajat voivat olla vahvoilla tietyillä osa-alueilla valitsemiensa aspektien ja korttien ansiosta. Peliä voi hyvin pelata soolona käyttäen kahta sankaria samanaikaisesti.

Teema: Kuvitukset ja hahmojen toiminnot elävöittävät teemaa. Itse pelissä on kuitenkin hyvin olemattomasti juonta ja kampanjalisäosissa niukasti, joten nämä jäävät hyvin pelaajien pääteltäviksi.

Uudelleenpelattavuus: Erilaisilla sankareilla, konnilla, aspekteilla ja modulaarisilla seteillä sekä kaikenlaisilla yhdistelmillä jo peruspelissä riittää uudelleenpelattavuutta. Lisäosilla  uudelleenpelattavuus kasvaa älyttömästi.

Kieliriippuvuus: Pelaaminen edellyttää englannin osaamista.

Pelaajamäärä: 1–4. Peli venyy pelaajamäärän mukaan ja suosittelen ensisijaisesti yksin- tai kaksinpeliä, varsinkin aloittelijoille.

Pituus: 45–90 minuuttia, riippuen skenaariosta, pelaajamäärästä, pelaajan ripeydestä sekä pakanrakennukseen menevästä ajasta. Yksi peli voi kestää alle puoli tuntia, mutta joissakin skenaarioissa voi kestää yli kaksikin tuntia.

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *