Kategoriat
Säännöt

Mogul

1920-luvulla osakemarkkinat ovat vauhdissa. Kaikki keinottelevat osakkeilla tullakseen miljonääreiksi yhdessä yössä. Pelaajat ostavat ja myyvät osakkeita ja keräävät osingot. Jos tekee oikeat siirrot oikeaan aikaan, pystyy selviytymään väistämättömästä romahduksesta ja voittamaan pelin!

Michael Schachtin peli. 3-6 pelaajaa, ikäsuositus 10+. Pelin kesto noin 45 minuuttia. Käännös julkaistu Michael Schachtin luvalla.

Sisältö

  • 1 pelilauta
  • 31 osakekorttia
  • 1 romahduskortti
  • 45 kolikkoa
  • 12 kuutiota
  • 1 säännöt

Pelitarvikkeet

  • Pelaajat merkitsevät pisteensä kuutioillaan pelilautaa kiertävälle pisteradalle.
  • Osakekorteissa on kaksi väriä. Taustan väri kertoo, minkä yhtiön osakkeesta on kyse. Friscon väri on esimerkiksi vihreä. Reunan väri taas kertoo, minkä värisiä osakkeita saa myydä. Numero kertoo, montako kyseisen yhtiön osakkeita on.
  • Kolikot kuvaavat pelaajien käteisvaroja.

Valmistelut

  • Lauta asetetaan pöydän keskelle.
  • Pelaajat ottavat itselleen samanväriset kuutiot. Toinen laitetaan pisteradan siniseen kulmaruutuun, toinen pidetään pelaajan edessä osoittamassa pelaajan väriä.
  • Pelaajat saavat kuusi kolikkoa, jotka pidetään pelin aikana piilossa muilta pelaajilta. Loput kolikot laitetaan laudan viereen pankiksi.
  • Ruskeat osakkeet, joissa on S vasemmassa alanurkassa sekoitetaan ja jokaiselle pelaajalle jaetaan yksi. Osakkeet pidetään pelaajien edessä kuvapuoli ylöspäin.
  • Kaikki loput osakkeet (myös jakamattomat S-osakkeet) sekoitetaan ja laitetaan kuvapuoli alaspäin nostopakaksi.
  • Romahduskortti sekoitetaan viimeisen neljän kortin joukkoon kortteja katsomatta.
  • Aloittaja valitaan halutulla tavalla.

Pelin kulku

Jokaisella kierroksella on neljä vaihetta:

  1. Kortin paljastaminen
  2. Osinkojen maksaminen
  3. Kortin huutokauppaaminen
  4. Toimintojen toteuttaminen

1. Kortin paljastaminen

Pakan päällimmäinen kortti käännetään esiin.

2. Osinkojen maksaminen

Jokainen pelaajilla oleva kortti, joka on samaa yhtiötä (samanvärinen tausta) kuin esiin käännetty kortti, tuottaa yhden voittopisteen kyseiselle pelaajalle. Esimerkki: jos pelin alussa käännetään esiin ruskea kortti, kaikki pelaajat saavat yhden pisteen, koska kaikilla on ruskea osake.

3. Kortin huutokauppaaminen

Aloittaja on ensimmäisenä vuorossa, sen jälkeen vuoro etenee myötäpäivään. Pysyäkseen huutokaupassa mukana pelaajan on laitettava kolikko pöydälle. Jos joku haluaa lopettaa ja poistua huutokaupasta, hän ottaa kaikki kolikot pöydältä. Kun pelaaja poistuu, hän ei saa enää osallistua samaan huutokauppaan. Prosessi jatkuu, kunnes vain yksi pelaaja on jäljellä.

4. Toimintojen toteuttaminen

Voittajalla on kaksi vaihtoehtoa: hän joko ottaa osakkeen tai myy osakkeita. Hän voi valita vaihtoehdoista vain toisen.

Jos pelaaja ottaa osakkeen, hän laittaa sen eteensä kuvapuoli ylöspäin.

Jos pelaaja myy osakkeita, hän voi myydä omistamiaan osakkeita, jotka ovat saman värisiä kuin kaupatun osakkeen reuna.

Esimerkki: paljastetussa vihreässä osakkeessa oli ruskea reuna. Voittaja voi myydä ruskeita osakkeita.

Myytävien osakkeiden arvo on sama kuin kaikkien pelaajien omistamien sen väristen osakkeiden määrä. Esimerkki: pelaaja myy kaksi ruskeaa osaketta. Pelaajilla on yhteensä viisi ruskeaa osaketta, joten ruskeiden osakkeiden markkina-arvo on viisi pistettä. Koska pelaaja myy kaksi ruskeaa osaketta, hän saa 5+5 = 10 pistettä.

Myydyt osakkeet poistetaan pelistä.

Huutokaupassa toiseksi tullut pelaaja voi sen jälkeen tehdä toiminnon, jota voittaja ei tehnyt. Esimerkki: jos voittaja myi osakkeita, toiseksi tullut pelaaja voi ottaa osakekortin itselleen.

Uusi aloittaja on se pelaaja, joka otti osakkeen itselleen. Uusi kortti käännetään esiin ja uusi kierros alkaa.

Pelin päättyminen

Peli loppuu heti, kun romahduskortti käännetään esiin. Kaikki osakkeet ovat nyt arvottomia. Pelaajat voivat vaihtaa kolikoita pisteiksi, viidellä kolikolla saa yhden pisteen. Pelin voittaa pelaaja, joka on edennyt pisimmälle pisteradalla. Tasapelin tullen pelin voittaa se pelaaja, jolla on eniten osakkeita.

Luotto

Pelaaja voi ottaa luottoa ennen huutokauppaa. Pelaaja astuu kaksi askelta taaksepäin pisteradalla ja saa kaksi kolikkoa. Jos pankilla ei ole kolikoita, luottoa ei anneta. Luotonottamista tulee välttää mahdollisuuksien mukaan, sillä se on erittäin kallista.

Outouksia

  • Pelaaja voi valita myymisen, vaikka hänellä ei olisikaan myytävää.
  • Ensimmäinen pelaaja voi jättäytyä huutokaupasta heti, mutta silloin ei tietenkään saa kolikoita.
  • Pisteradalla on 32 askelta. Jos pelaajat saavat enemmän pisteitä, jatkakaa radan kiertämistä edelleen.

Pika-aloitus

Viidellä pelaajalla voi käyttää pika-aloitusta. Pelaajat saavat ruskean osakkeensa lisäksi yhden ylimääräisen osakkeen. Kortit sekoitetaan ensimmäisten aloituskorttien jaon jälkeen ja jokaiselle pelaajalle jaetaan yksi kortti.

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *