Kategoriat
Uutiset

1830 ilmestyy maaliskuussa

Mayfair Games julkaisi tänään junapeleistä innostuneelle kansanosalle joululahjaksi lehdistötiedotteen, jonka mukaan legendaarisen 1830-lautapelin uusi laitos ilmestyy 17. maaliskuuta 2011. Pelin uutta laitosta on odotettu jo pitkään ja ilmestymistä on luvattu jo tälle vuodelle (ja muistaakseni myös 2009).

1830:n uusi kansiLehdistötiedotetta ei ole kuitenkaan aikaisemmin nähty, joten nyt on tosi kyseessä. Paketista löytyy sekä alkuperäinen, muokkaamaton 1830 että erilaisia variantteja sisältävä uudistettu versio. Pelilauta on kaksipuolinen, toisella puolella on alkuperäinen ja toisella uudistettu.

Lisäosien tarkka kokoonpano ei ole vielä tiedossa. 1830:een on ilmestynyt koko joukko erilaisia virallisempia ja vähemmän virallisia lisäosia. Coalfields-lisäosa on ainakin esiintynyt keskusteluissa. Lisäksi mukana on nopeampi ja yksinkertaisempi muunnelma.

Alkuperäinen 1830: The Game of Railroads and Robber Barons ilmestyi 1986 Avalon Hillin julkaisemana. Peli ei ollut ensimmäinen 18xx-peli, se kunnia kuuluu 1829:lle, mutta 1830 on ehdottomasti sarjan vaikutusvaltaisin peli. Myöhemmistä 18xx-peleistä valtaosa muistuttaa enemmän 1830:tä kuin 1829:ää.

Päivitys 28.12.2010: Boardgames in Blightystä löytyi uuden laitoksen kansikuva.

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

2 vastausta aiheeseen “1830 ilmestyy maaliskuussa”

Arvostelua kovasti kaipaisin. En ole oikein löytänyt uusimpaan painokseen lisättyjen pelivarianttien erittelyä mistään.

Tässä asiassa en valitettavasti voi auttaa, 1830:n arvostelun sinänsä voisin kirjoittaa, mutta tuosta uusimmasta painoksesta en osaa sanoa mitään. Aika nihkeästi noista muunnelmista on missään ollut tietoa, ehkä ne eivät vain ole pelaamisen arvoisia…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *