Uutiskatsaus 28.7.2025: Spiel des Jahres -voittajat

Kesä on tosiaan pitkä ja pirun kuuma, mutta onneksi paikallisessa lautapelikahvilassa on siedettävä lämpötila pelaamista varten.

Pelailuista mainittakoon ensin Flesh and Blood -korttipelin SM-kisat, joita olin itse tuomaroimassa. Kaksipäiväisessä tapahtumassa oli kunnolla väkeä ja hyvin sivuturnauksia, ja mestaruusviitta asetettiin jälleen uuden pelaajan harteille. Singaporessa vastikään pidetyn Pro Tourin jälkeen pohjoismaalaisten katseet kääntyvät Kööpenhaminaan, jossa pidetään Calling-turnaus elokuun puolessavälissä. Näin isoa turnausta ei pohjoismaissa ole ennen pidetty, ja hype on kohtuullisen korkealla.

Sitten varsinaisiin pelailuihin: kotivisiitin klassikkopelien (Smart10 ja Sequence) lisäksi Happy Badgerin pöydissä on pelailtu kaikenlaista uutta ja tuttua. The Lord of the Rings: Duel for Middle-Earth on palannut pöytään tasaisesti, ja sormusjahti on viemässä omasta pelihyllystä 7 Wonders Duelsin paikan melkoisen suvereenilla esityksellä. Erityisesti sotatantereen muokkaaminen laajemmaksi ja uusi sormusjahti vanhojen voittopisteiden sijaan toimivat erityisen hyvin, ja erilaiset voittoehdot ovat tasapuolisemmin tuettuja kuin vanhassa emopelissä. Tiukille kaksinpeleille on aina tilausta, ja Keski-Maan kilpajuoksu on samaan aikaan tuttu ja tuore genressään.

Kaksinpelien osalta pöydälle on päässyt myös mainio Sky Team. Yhteistyöpelit päätyvät omaan pöytääni vaihtelevasti, mutta yllättäen kierroksien hiljaisuus toi peliin isoa potkua. Omien siirtojen miettiminen suhteessa kaverin liikkeisiin noppien heittelyn jälkeen pitää jännistystä yllä viime hetkille saakka, kun viimeisen ylimääräisen nopan saa laittaa kahvikupin paikalle. Lentokoneen ohjaaminen erilaisten haasteiden läpi noppatuurin ja riskinoton kanssa luovien tuntuu ainakin tässä vaiheessa jäävän osaksi peli-iltojen lopetusta.

Sitten isoimpaan pihviin: olen pelannut Brass: Birminghamia. Raskaampi Englannin teollistaminen ei ollut ylitsepääsemätön este, vaikka strategia alkoikin hahmottua tarkemmin vasta lähempänä ensimmäisen pelikerran loppua. Tiukka resurssien ja käsikorttien hallinta, kohtalaisen tiivis kesto (tämän kokoluokan pelille) sekä erittäin onnistunut visuaalinen ilme siivittävät Brassin pelipinon kärkeen, vaikka paikan vahvistaminen vaatiikin vielä lisäpelejä vyön alle. Ei tämä aivan turhaan BGG:n listojen kärjessä ole.

Alkukesän iso hitti peliporukassamme oli tuore Kennerspiel des Jahres -voittaja Endeavor: Deep Sea. Pelihän on uusintaversio vuoden 2009 Endeavorista. Siinä missä alkuperäisessä pelissä on vanhahtava kolonialismiteema, uusintaversiossa tutkitaan tieteen nimissä valtameriä. En ole alkuperäistä Endeavoria pelannut, mutta BGG-tiedustelun perusteella pelin ydin, neljän radan edistäminen ja toimintalaattojen aktivointi, on entisellään. 

Ison muutos alkuperäiseen peliin verrattuna on modulaarinen, pelin edetessä avautuva, lauta. Tämä on pelin hienoin elementti. Valtameri avautuu vähitellen ja mitä syvemmälle pelaajat kaikuluotaavat ja sukeltavat, sitä enemmän herkullisia laattoja löytyy. Kun pelaajat kuljettavat sukellusveneensä niille, laatan toimintoja pystyy toteuttamaan. Toiminnot ovat muun muassa hylkyihin sukeltamista, merieläinten tutkimista ja tutkimuspäiväkirjan täyttämistä. Toimintoja suoritetaan nokkelalla kiekkomekaniikalla, jossa kierroksen alussa saatavat tuotannot määrittävät mahdollisten toimintojen määrän.

Endeavor: Deep Sea on hieman raskaampi peli kuin mitä viime vuosien Kennerspiel des Jahres -voittajilta on voinut odottaa. Mutkikkuudeltaan se on Lost Ruins of Arnakin tasoa, ja peleissä on muutenkin samanlainen tuntuma. Alun lyhyet kierrokset, joissa pitäisi vähistä resursseista taikoa jotain, muuttuvat pelin edetessä pitkiksi toimintoketjuiksi. Myös hieman samalla tavalla kuin Arnakissa, Endeavorissakin on yksi selkeä voittopisteiden osa-alue, johon kuuluu panostaa. Arnakissa se on temppelirata, ja tässä se on neljä eri tuotantorataa. 

Pelissä on kaikin puolin mukava etenemisen maku ja hyviä välitavoitteita. Vaikket peliä voittaisikaan, niin ainakin olet päässyt sukeltamaan syvänmerenhautaan. Merellinen teema onkin ehdoton plussa. Kelpo Kennerspiel-voittaja siis! 

Toinen kesän miellyttävä uutuus on ollut Revive. Peli on parin vuoden takaa, ja hieman varkain noussut BGG:n sadan parhaimman pelin listalle. Hyvä hetki laittaa se siis testiin. 

Reviven teema on mukavan erilainen. Ihmiskunta on tuhoutunut 5000 vuotta sitten ja uusi jääkausi on alkanut. Eloonjääneet kansat päättävät nousta koloistaan ja asuttaa maan uudestaan. Siispä keräilemään vähiä resursseja ja tutkimaan tuhoutuneita maita. Apunaan jokaisella kansalla on sähköä käyttävä kone, jolla voi tehdä ties mitä toimintoja.

Teema on hieman siinä rajalla näkisinkö tilalla mieluummin vaikka teollistuvan 1700-luvun Englannin. Mutta tällä mennään, ja teema on lopulta aika päälleliimattu. Peli onkin mekaniikoiltaan tiukkaa tavaraa: ydin on korteissa, joilla aktivoidaan pelilaudan konetta. Lyhyesti peli on armotonta toimintojen ketjuttamista ja megavuorojen rakentelua. En ole hetkeen kokenut missään pelissä tällaista taktista valinnanvapautta kuin Revivessä. Vuoroja ei ylipäätään ole pelissä mahdottoman paljon, ja niillä pitäisi tykittää pisteitä mahdollisimman nopeasti.

Revive on hämmentävän lyhyt peli sen pöytätilaan ja alkuasetteluihin nähden. Kolmen hengen pelissämme sääntöjen selitykseen meni lähestulkoon enemmän aikaa kuin itse peliin. Veikkaisin, että noin tunnin kesto on varsin tyypillinen Revivessä. Ja tämä on vain hyvä asia. Mahdollisten valintojen määrä kasvaa pelin edetessä niin lumipallon lailla, ettei pää kestäisi mitään kolmen tunnin sessiota. Tätä pitää ehdottomasti tutkia lisää.

Kokeilin heinäkuussa seitsemää minulle uutta peliä. Yhteensä olen pelannut livenä 116 peliä ja netissä 63. Heinäkuussa on tullut aavistuksen verran normaalia vähemmän pelattua. Se taitaa olla luonnollista, kun on näin hyvät kelit. Vaikka on se helteelläkin kiva pelata, ilmanlämpöpumppu pitää huoneen mukavan viileänä.

Kokeilin vihdoin Azul: Summer Pavilionia. Olen tähän mennessä pelannut vain alkuperäistä Azulia, josta olen aina tykännyt ja se on myös yksi tyttäreni lemppareista. Nyt kun tuli mahdollisuus kokeilla uusia versioita, niin tottakai kokeilin! Ja tykkäsin! Siis todellakin! Perusidea on kivasti säilytetty ja peliin on silti tuotu paljon uutta. Jokeriväri on todella kiva lisä alkuperäiseen. Tätä pitää ihan harkita, jos ostaisi omaan hyllyyn, ehkä lapsille joululahjaksi?

Canopy: Evergreen on toinen minulle uusi peli. Tämä oli minulle ihan tuntematon eikä odotuksia sen vuoksi ollut. Alkuperäistä kaksinpeliä en ole pelannut. Peli on kaunis ja mekaniikat kiinnostavia. Erityisesti neljän hengen pelissä kortit kiersi hauskasti! Vaikka kyllä tämä toimi vallan hyvin myös kaksin. Mutta apua, tahtoisin tämänkin? 

Kolmas uutuus on arvostelua varten saatu Pergola. Kuvittajana on sama kuin Meadowista tutuksi tullut Karolina Kijak. Meadow on yksi omista suosikeistani, joten Pergola sai isot odotukset. Olin lukenut ainoastaan sen, että peli on kevyt. Silti sen keveys yllätti. Se todella on kevyt. Vaan omassa sarjassaan se on todella kova uutuus! Tämän voi opettaa ystäville, jotka eivät normaalisti pelaa lautapelejä. Vertaisin Pergolaa Tipperaryyn, joka on myöskin kevyt ja helppo opettaa kaikille. Arvostelu tästä on tulossa varmaankin elokuun aikana!

Neljäs uutuus on Lost Ruins of Arnakin Adventure Chest.  Olen suuri Arnak-fani ja odotin tätä todella kovasti. En edes hirveästi tutkinut mitä kaikkea laatikon sisällä tulisi, tiesin vain että tahdon sen. Samalla sai tilattua kaikki promokortit. Adventure Chest on vasta kahdesti päässyt pöydälle, kartan molempia puolia on siis pelattu vain kerran. Nerokkaat uudet mekaniikat! En osaa vielä valita kumpi puolista on suosikkini vaan tahdon pelata molempia heti ja paljon lisää!

Paha vaan, että laatikko on nyt niin suuri, ettei tätä ihan joka paikkaan voi raahata mukaan. Onneksi olen tilannut uuden lautapelipöydän, joten tulevaisuudessa pelit ovat enemmän ja enemmän aina omassa kodissa. Kunhan se pöytä vielä joskus saapuisi… mutta Arnak on pelkkää rakkautta. Instassa saa laittaa viestiä, jos tahtoo päästä Adventure Chestiä kokeilemaan, otan sen aina mielelläni pöydälle. Tiedän, että tähän peliin en kyllästy ikinä.

Viides uutuus minulle heinäkuussa oli Finspan, jota pääsin Ropeconissa vihdoin kokeilemaan. Rakastan Wyrmspania ja tykkään Wingspanista niin pakkohan se oli saada Kalaspani pöydälle! Reippaasti kevyempi kuin edeltäjänsä, muttei liian kepeä. Tykkään, vaikka tuskin koskaan suosikiksi nousee.  Jos tykkäät -span-peleistä, mutta ne ovat liian pitkiä ja tai raskaita, Finspan voisi olla täydellinen sinulle. Pelien tyyliin korteissa on kivasti oikeaa fakta tietoa!

Ropeconissa pääsin myös kokeilemaan ystävieni Sonjan ja Joonaksen (Instassa @Lautapeliseikkailu) lempparipeliä Res Arcanaa. Pelin alussa olin kyllä harvinaisen pihalla kaikesta: se näyttää siltä että pelissä paljon kaikkea ja oppiminen tuntuu kamalan työläältä. Saatoin toki myös olla kujalla, koska päivä oli ollut jo hyvin pitkä ja intensiivinen. Muutaman kierroksen jälkeen toivon jo revanssia, koska taisin sössiä alussa. Sössin tai en, niin kiitos lohikäärmeiden sain kuitenkin muiden peliä sössiä myöskin. Tämä peli tarvitsee ehdottomasti lisää pelikertoja; vähän aistin, että tämä voisi mennä omaan top 20 -listaan. Ainakin top 50 -listalle se pääsee!

Seitsemäs heinäkuun uutuuspeli oli myöskin Ropeconissa. Pääsin testaamaan prototyyppiä joka kantaa nyt nimeä Cat in the table. Peli oli lyhyt ja helppo korttipeli kissojen ystäville. Odotan kovasti, että pääsee joskus näkemään tämän valmiina. Nyt prototyyppivaiheessa kuvitus oli tekoälyn tekemää, mutta lopulliseen peliin tulee toki graafikon tekemät kuvitukset.

Spiel des Jahres -palkinnoista: palkinto Bomb Bustersille meni mielestäni täysin oikeaan osoitteeseen. Tälläistä yhteistyöpeliä olinkin kaivannut! Oma yhteistyöpelisuosikkini The Crew tulee mieleen hyvällä tavalla. Bomb Busters oli heti ensikosketuksen jälkeen varma hankinta omaan hyllyyn ja siellähän se nykyään onkin. Peli myös inspiroi kehittämään omaa yhteistyöpeliä, katsotaan saadaanko se joskus markkinoille. 

Omien lautapelien tekeminen on edistynyt taas kovasti. Olemme palkkaamassa graafikkoa PuffiNovalle, ja hän on todella taitava! PuffiNova ei tule olemaan vain hyvä peli vaan siitä tulee myös superkaunis! En malta odottaa, että pääsen näkemään pelin lopulliset grafiikat! PuffiNova poikkeaa meidän muista peleistä myös niin, että sen julkaisu hoidetaan itse. Jännittävää ja kiinnostavaa, paljon opittavaa, mutta oma fiilis tästä on mitä parhain. Juhlat-peli alkaa meidän suunnittelijoiden osalta olla valmis, julkaisijalla on varmasti vielä hommaa sen kanssa. Vesiputous-peliä alamme syksyllä työstää julkaisijan kanssa. Monta peliä on siis tekeillä, joten tylsiä hetkiä ei tule olemaan!

Ropecon on ansaitusti yksi vuoden kohokohtia monelle, myös minulle. Tänä vuonna olin tapahtumassa vapaaehtoinen jokaisena päivänä. Peluutimme meidän vuoden 2026 tulevia pelejä: Magic Waterfallia, PuffiNovaa sekä Nalle-peliä pääsi conissa kokeilemaan meidän opastuksella. Saimme todella hyvää ja arvokasta palautetta, kiitos siitä ihan jokaisella. Nuorin testaaja oli vain kolmevuotias! Pelitestaus on todella tärkeä osa pelin kehittämistä ja jokainen testaaja on arvokas.

Messukeskus on valtava paikka ja lautapelipuolen halli on suuri. Hallissa ei luonnollisesti ole kovin hiljaista, joten sääntöjen selittäjänä saa puhua kovaan ja kuuluvaan ääneen. Luulen onnistuneeni tässä, mutta nyt on kyllä ääni vähän lähtenyt. Conissa omien pelien peluuttaminen on todella mahtavaa. Pöytiin tulee pelaajia, joita en tunne ja joiden taustoja en tunne. Kaikki ovat iloisella tuulella ja antavat mielellään palautetta. Parin päivän aikana pelit saavat valtavan kommenttiryöpyn. Olen koko viikonlopun aikana kirjannut paljon muistiinpanoja ja ensi viikolla rupeamme käymään niitä läpi. 

Ropecon rikkoi jälleen kävijäennätyksiään: tänä vuonna conissa kävi yli 10 000 ihmistä! Tarkalleen 10 406. Aikamoista. Ohjelmaa oli todella paljon ja kattavasti. Uskoisin, että jokaiselle löytyi vähän jotakin. Itse olin aika jumissa omien peluutuksien kanssa. Ehdin kuitenkin koluta myyntialueen läpi ja tein kyllä todella kauniita löytöjä. Jos aikaa olisi ollut enemmän olisi myös rahaa palanut enemmän. Arvostan kotimaista käsityötä paljon ja tosi mielelläni ostan aina paikallista.

Ropeconissa on myös iso kirpparialue, osan löydöistä ostinkin sieltä! Lautapelien ostoon minulla on oma sääntö: en saa ostaa peliä kuin sikaa säkissä eli ostan vain pelejä, joita olen jo päässyt kokeilemaan. Poikkeuksena ovat Kickstarter-pelit, joita harvoin pääsee kokeilemaan ennakkoon, sekä omien lempparipelien lisäosat ja samojen tekijöiden uutuudet. Kirpputori tekee myös poikkeuksen, koska kierrätys kunniaan niin toki käytettynä voi ostaa myös sen sian.

Virallisen Ropecon-kirpparin lisäksi todella moni (myös minä) laittoi etukäteen Facebookin lautapelikirppikselle myyntiin pelejä noudolla Ropeconista. Super näppärää! Sitten vain sopimaan treffit coniin ja tavara vaihtaa omistajaa. 

Shoppailun lisäksi tietysti pelasin muitakin kuin omia pelejä! Näin ystäviä ja sain uusia tuttavuuksia! Lauantaina pääsimme testaamaan Pelattavan taiteen tekemää pakopelihuonetta. Huoneen keskellä oli suuri muovailuvahasta tehty patsas (kyllä, luit oikein). Saimme pelin ohjaajalta ensimmäiset vihjelaput ja ei kun ratkomaan! Vastaukset oli kätketty patsaaseen. Valitettavasti emme ehtineet pelata huonetta loppuun, kun huone jouduttiin ottamaan seuraavan ohjelman tieltä pois. Huoneesta jäi kuitenkin hyvä fiilis ja sanoisin, että tämä oli upea kokemus. Jälkipohdintana vielä, että huone oli normaalia pakohuonetta vaikeampia. Tai ehkä se johtui sen erilaisuudesta? Peli oli vahvasti tarinallinen.

Vielä loppuun fiilistelyä. Pelihalliin saapuessa pöydissä näkee tuttuja kasvoja. Osa nostaa käden ja moikkaa, joku ryntää ihan halaamaan. Toisten pöytien eteen sai aina jäädä ihastelemaan kiinnostavaa peliä ja lähes aina joku alkoi heti innokkaasti esittelemään peliä ja kertomaan mekaniikoista ja säännöistä. Pelihallista löytyy suuri Lautapeliseuran ylläpitämä pelikirjasto! Kirjastosta sai panttia vastaan lainata pelejä, ja sieltähän löytyi paljon lainattavaa!

Peliseuran puute ei myöskään ole ongelma, sillä kirjastosta sai myös kylttejä, joissa pystyi pyytämään itselleen peliseuraa. Voi siis vain nostaa kyltin ilmaan ja odottaa, että joku tarttuu tarjoukseen; en usko, että kenelläkään meni kauan. Ainoa ongelma oli pöydät ja tuolit, joita oli liian vähän. Se on uskomatonta, koska niitä oli järjettömän paljon. Nyt on sunnuntai-ilta, kun tätä kirjoitan ja olen aivan puhki, hyvällä tavalla. Kiitos Ropecon ja kaikki tapahtuman mahdollistaneet vapaaehtoiset!

Värihaasteen väri oli heinäkuussa keltainen. Pakkohan se oli Trollius-paita vetäistä päälle.

Kesän aikataulut täyttyi mukavasti lautapeli-illoista ja etenkin kaikenlaisia raskaita pelejä ollaan päästy kokeilemaan. Esimerkiksi laattojenasettelujen mahtipeli A Feast for Odin on viimein koettu ja vaikka se koetteli peliaikaa paljonkin, tykkään genrestä sen verran, että sitä on pakko pelata lisää.

South Tigris edustaa Shem Phillipsin raskainta trilogiaa ja aiemmin se huomattiin Inventorsissa. Sen sijaan Wayfarers of the South Tigris oli ainakin meidän analyyttisten kesken sen verran nopeaa pelata, että pari peliä putkeen sujui ongelmitta.

Kesän kalastusteema on näkynyt myös meidän pelipöydällä. Fishing on erittäin toimivat tikkipeli, jossa rakennetaan omaa pakkaa entistä paremmilla kaloilla. Hieman raskaammassa Deep Regretsissä puolestaan kalastetaan outoja kaloja ja jos syvemmällä uskallat kokeilla onneasi, niin saattaa joku harvinaisempikin vonkale tulla.

Lukemattomien muiden pelien lisäksi ajossa on ollut peräti kolme moninpelikampanjaa yhtäaikaa. Oathissa on jo viides peli menossa ja aloitin vahvasti kolmen pelin voittamiseen putkeen. Kovin paljon tapahtumia ei ole peleistä jäänyt mieleen, mutta monissa peleissä Oathkeeper on ollut vahvoilla ja koettiin jopa yksi salaliitto.

Scythe on ollut meistä joidenkin suosikkipelejä ja Rise of Fenris puolestaan on ollut monen vuoden haaveeni. Joskus pelasin sen toisella porukalla puoleen väliin, mutta aloitimme sen tänä kesänä alusta. Tässä on jotain ei-toivottuja ns. yllätyselementtejä ilmaantunut, jotka on pahimmillaan sotkenut ainakin yhden pelaajan pelit. Pääosin kampanja on kyllä tuntunut muuten hyvältä ainakin viisi episodia ja enää on kolme peliä jäljellä. Pelit alkavat myöskin olla entistä mielenkiintoisempia ilmalaivojen kanssa, jotka on kampanjassa myöhemmin sallittua ottaa käyttöön.

Arkham Horror: The Card Game, tai tuttavallisemmin LCG, on ollut yksi haavepeleistäni aloittaa vuosien tauon jälkeen ja niinhän sitä sukellettiin parin muun kanssa Dunwichin perintöä tutkimaan. Tähän oli helppo lähteä, sillä olen jo riittävästi unohtanut ja isoista kampanjoista tämä on pelin aloittelijaystävällisemmästä päästä.

Peli on kuitenkin vaikea ja vaikka epäonnistumiset ovat teemaan kuuluva luonnollinen juttu, tämä oli myös ensimmäinen kerta, jossa pelin isoista kampanjoista sain peräti voitonkin kuitattua (vilkkaan ja hyvin jännittävän takaa-ajon jälkeen kahden muun tyypin kuoltua, huhhuh!).