6 nimmt!

27.12.2008 -  

Alunperin jo vuonna 1994 ilmestynyt 6 nimmt! on helppojen korttipelien klassikoita. Wolfgang Kramer on kertonut haastatteluissa pelin suosion näkyneen jo testausvaiheessa, sillä testiversioilla oli taipumusta kadota testaajille.Pelin uusin amerikkalainen laitos on myrskyteemainen ja kulkee nimellä Category 5. Peliä voi myös nähdä nimellä Take 6 (vaikka oikea käännös olisi 6 Takes).

6 nimmt! on harvinaislaatuinen poikkeus, merkittävän pelipalkinnon voittanut korttipeli. Peli pokkasi Deutscher Spiele Preisin vuonna 1994. Se on voittanut myös Mensa Selectin.

Pelin idea

6 nimmtin kansiPelaajat valitsevat kukin kädestään kortin yhtä aikaa ja paljastavat ne samanaikaisesti. Sen jälkeen korteille etsitään paikka jostain neljästä pöydällä olevasta rivistä alkaen pienimmästä kortista. Kortit tulevat riveihin kasvavaan numerojärjestykseen ja kortti on pakko laittaa siihen riviin, jonka viimeistä numeroa se on lähinnä.

Kun riviin pelataan kuudes kortti, sen pelannut pelaaja joutuu ottamaan viisi aikaisempaa korttia — pelin nimi on suomeksi “kuudes ottaa”. Kuudes kortti jää uudeksi aluksi.

Korteissa on vaihteleva määrä häränpäitä, jotka ovat sakkopisteitä. Korttien keräämistä tulee siis välttää. Peli päättyy sen kierroksen jälkeen, kun joku pelaajista saa itselleen 66 häränpäätä.

Yksinkertaista ja toimivaa

6 nimmt! on todella helppo peli, jota kuka tahansa osaa pelata. Syvällisiä strategioita pelissä ei ole, mutta jotain taitoulottuvuutta sentään. Arpomalla pelaamansa kortit ei luultavasti menesty. Peli toimii hyvin myös isommilla porukoilla. Parhaimmillaan peli onkin kun pelaajia on vähintään viisi-kuusi.

Pienemmillä pelaajamäärillä kannattaa kokeilla pienempää peliä, eli esimerkiksi kolmella pelaajalla ottaa mukaan kortit 1-34 ja neljällä 1-44. Se tekee pelistä hivenen kiinnostavamman silloin kun pelaajia on vähemmän.

6 nimmt! on klassikko, edelleen yhtä tuore ja hurmaava kuin ilmestyttyään yli kymmenen vuotta sitten.

Suunnittelija:
Julkaisija: Amigo, Lautapelit.fi
Ilmestymisvuosi: 2007
Pelaajamäärä: 2-10
Pituus: 30-45 min

Katso myös

Osta peli Lautapelit.fi-kaupasta!Osta 6 nimmt! Lautapelit.fi-verkkokaupasta.

Peli kuuluu ryhmiin: , , , , , , ,

Jos tämä kiinnostaa, katso myös nämä: Touché · Dominion — Valtakunta · Biberbande · Quackle! (Snorta!) · Blokus

Lisätietoja BoardGameGeekistä: 6 nimmt!

Arvostele 6 nimmt!

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:88
Aito keskiarvo:3.52
Tasoitettu keskiarvo:3.52

Pelin fanit: feldon · Teppolainen · Runtu · JoeLamer · tryytty

  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 6
  • 3: 35
  • 4: 42
  • 5: 5

Lukemisen arvoinen juttu

Eclipse

Kommentit

5 kommenttia merkintään “6 nimmt!”
  1. jussi kirjoitti:

    Mihin tämän suomenkieliset säännöt ovat kadonneet?

  2. Mikko Saari kirjoitti:

    Lautapelit.fi:n julkaiseman suomenkielisen laitoksen laatikkoon.

  3. aquarian kirjoitti:

    Mukavan kaoottinen peli suurelle peliporukalle! Pienemmällä pelaajamäärällä jonkinlainen kontrollintunne ehkä saattaa pelissä vielä olla. Myös aloittelijat “oppivat” nopeasti pelin ja useimmat jopa tykkäävät!

  4. Tapani Aulu kirjoitti:

    Tästä pelistä olen tosin kuullut “aivot sulaa” -kommenttejakin. Eli liika analyysi ja ennakointi voivat helposti tuoda ison kasan häränpäitä pakkaan – ainakin useammalla pelaajalla.

Viittaukset

Tsekkaa, mitä muualla sanotaan...
  1. [...] on myös Musta-Pekka, eli Donki, jolla voi hiekoittaa muiden peliä. Ei ihan yhtä hyvä kuin 6 Nimmt, mutta voittaa [...]



Antaa palaa!

Kerro meille, mitä mielessäsi liikkuu tai kysy, jos jäi kysyttävää. Laajemmille keskustelunavauksille ja vaativammille kysymyksille suosittelemme Lautapeliseuran foorumia, jossa käydään astetta vilkkaampaa keskustelua peleistä.

Jos haluat kuvasi näkyviin kommentin seuraksi, hanki itsellesi oma gravatar!