Lasten Carcassonne

30.11.2009 -  

Carcassonne on oivallinen perhepeli, mutta pienimmille lapsille se on liian vaativa. Onneksi on Lasten Carcassonne, joka yksinkertaistaa peliä niin, että jo nelivuotiaat voivat pelata. Lasten pelissä kaikki laatat sopivat yhteen, pisteenlaskua ei tunneta eikä myöskään monia erilaisia seuraajia.

Yksinkertaistus on onnistunut erinomaisen hyvin. Tuloksena on hauska peli, jonka säännöt ovat riittävän helpot jo kolmivuotiaille, mutta pelissä on sen verran jujua, että aikuisetkin viihtyvät sen parissa.

Pelin idea

Lasten CarcassonneLasten Carcassonne on samanlaista laattojen latomista kuin varsinainen Carcassonne. Laatat vain ovat astetta isompia ja tukevampia. Lisäksi kaikki laatat sopivat yhteen, kaikilla reunoilla on tietä. Pelissä ei itse asiassa muuta olekaan kuin tietä. Teillä juosta viipottaa Carcassonnen lapsia ja kun tie on valmis, pelaajat saavat merkitä oman väriset lapset omilla meepleillään.

Pisteenlaskua ei ole, sillä peli päättyy, kun joku pelaajista saa kaikki kahdeksan meepleään peliin. Tämä on miellyttävän selkeä ratkaisu. Pelissä on vähän strategista ulottuvuuttakin, voittoa voi tavoitella läiskimällä meeplejä laudalle mahdollisimman nopeasti tai rakentamalla pitkiä teitä ja lyömällä kerralla useita meeplejä peliin.

Tuuria on mukana tuhti annos, sillä sopivanlaisia laattoja joko nousee tai ei. Onneksi varsin iso osa laatoista sisältää vähintään jossain määrin hyödyllisiä tienpäätyjä, joten melkein jokaisella laatalla voi tehdä jotain hyödyllistä. Toisten lapsukaisia sisältävät laatat tietysti jemmataan reunoille kauas joutilaista päädyistä.

Lähikuvassa Lasten Carcassonnen isot meeplet.

Lähikuvassa Lasten Carcassonnen isot meeplet.

Toimii pienille

Lasten Carcassonne on viehättävä peli. Rolf Vogtin värikäs kuvitus on pirteää, lapsellista ja toimivaa, kuten aina. Suuret, tukevat komponentit tekevät pelistä lapsiystävällisen ja miellyttävän pidellä. Pelin ikäsuositus on neljävuotiaista alkaen, 3,5-vuotias Nooa ihastui peliin heti ja ymmärsi perusidean. Strategiaa vielä haetaan, mutta eiköhän senkin aika koita.

Aikuisillakin oli mukavaa ja tulipa peliä kokeiltua muutama erä vielä lasten mentyä nukkumaan. Aikuisille Lasten Carcassonne on leppoisa viiden minuutin filleri. Ei Lasten Carcassonne varsinaisesti ole hankinnan arvoinen helmi peliharrastajille, mutta satunnaisemmin pelailevat varsinkin nauttinevat tästä miellyttävän kevyestä pelistä. Tavalliselle Carcassonnelle liian pienten lasten kanssa Lasten Carcassonne on erinomainen valinta.

Valmista karttaa pelin lopussa.

Valmista karttaa pelin lopussa.

Faktat Lasten Carcassonnesta

Suunnittelija:

Julkaisija: Lautapelit.fi, Hans im Glück (2009

Mutkikkuus: Hyvin helppo, pelin idean oppii jo kolmevuotias, strategian tajuaminen vaatii vähän enemmän ikää tai kokemusta.

Onnen vaikutus: Tuuria on paljon, pelin voi toisinaan ratkaista se, kenelle nousee sopivimmat laatat. Sehän sopii lastenpelissä.

Vuorovaikutus: Pelin aikana nostaa toisten pelaajien laattoja, jotainhan niillekin on tehtävä — eli jemmattava mahdollisimman kauas teiden päädyistä.

Teema: Pelin kuvitus on ihastuttavan värikästä ja toimivaa. Teema on hyvä.

Uudelleenpelattavuus: Eiköhän tätä pelaa niin kauan, että siirtyminen Carcassonneen on ajankohtaista.

Kieliriippuvuus: Pelissä ei luonnollisesti ole lainkaan tekstiä.

Pelaajamäärä: 2-4

Pituus: 10-20 min

Katso myös

Osta peli Lautapelit.fi-kaupasta!Osta Lasten Carcassonne Lautapelit.fi-verkkokaupasta.

Peli kuuluu ryhmiin: , , ,

Jos tämä kiinnostaa, katso myös nämä: Kilpikonnakisa · Carcassonne Korttipeli · Gulo Gulo · Eläinpyramidi Maxi — Suuri seikkailu · Eläinpyramidi (Tier auf Tier)

Lisätietoja BoardGameGeekistä: Lasten Carcassonne

Arvostele Lasten Carcassonne

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:17
Aito keskiarvo:3.47
Tasoitettu keskiarvo:3.41

Pelin fanit: Mikko Saari

  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 2
  • 3: 6
  • 4: 8
  • 5: 1

Lukemisen arvoinen juttu

Eclipse

Antaa palaa!

Kerro meille, mitä mielessäsi liikkuu tai kysy, jos jäi kysyttävää. Laajemmille keskustelunavauksille ja vaativammille kysymyksille suosittelemme Lautapeliseuran foorumia, jossa käydään astetta vilkkaampaa keskustelua peleistä.

Jos haluat kuvasi näkyviin kommentin seuraksi, hanki itsellesi oma gravatar!