Kategoriat
Peliarvostelut
Suosikki – yli 5 vuotta suosiossaSUOSIKKI

0–9

0–9:ssä pinotaan mutkikkaita numerolaattoja korkeaksi torniksi. Mitä isompia numeroita ja mitä korkeammalla ne ovat tornissa, sitä enemmän saat pisteitä. Peli näyttää todella helpoilta ja sääntöjen puolesta sitä onkin, mutta menestyminen? Ei ihan niin helppoa.

Perheen peli-iltoihin hyvin sopivia pidempien pelien välissä pelattavia pelejä ei koskaan voi pelihyllyssä olla liikaa eikä kriteerit täyttäviä laatupelejä ole kauppojen hyllyillä tungokseen asti. Siksi Peter Wichmannin suunnittelema ja Lautapelit.fi:n suomeksi julkaisema 0-9 (myös NMBR 9 tai Nollaysi) on mielenkiintoinen keväällä 2017 kauppoihin ilmestynyt uutuuspeli.

Pelin nimi ei kerro meille oikeastaan mitään ennen ensimmäistä pelikertaa ja pelilaatikkoa katsomalla saamme vain visuaalisen vihjeen laatikon sisällöstä, mutta pelilaatikkoon painettu 20 minuutin kesto lupaa sen, että tämä peli sopii mittansa puolesta täytteeksi pidempien pelien lomaan ja onneksi ei pelkästään kestonsa, vaan myös muiden ominaisuuksiensa vuoksi.

Pelin idea

0–9:n kansi0-9 on laattojenasettelupeli, jossa käytetään kymmentä erilaista numerolaattaa (luonnollisesti numerot 0–9 pelin nimen mukaisesti) mahdollisimman korkean ja kompaktisti rakennetun laattapinon muodostamiseen. Kierroksella asetettava laatta määräytyy nostamalla numerokortti 20 kortin nostopakasta, jossa jokainen numero esiintyy kahdesti.

Jokainen pelaaja ottaa laatikosta itselleen kortin osoittaman numerolaatan ja asettavat sen omaan rakennelmaansa joko niin, että pöytätasoon asetettaessa laatta koskettaa yhdeltä sivulta toista pöydälle asetettua laattaa tai niin, että laatta asetetaan jo rakennelmassa olevien laattojen päälle eikä laatan alle jää yhtään aukkoa.

Laattojen kasailu kuulostaa helpolta, mutta laatat ovat numeroiden muotoisia ja siksi hankalia asettaa toistensa viereen tai päälle ilman, että rakennelma on täynnä aukkoja. Tämä tuo peliin mukavasti haastetta ja vaihtelua.

Kun kaikki 20 numerokorttia on nostettu ja laatat asetettu pöydälle pelaajien rakennelmiin lasketaan pisteet. Pöytätasossa kerroksessa nolla olevista laatoista ei saa lainkaan pisteitä. Muista rakennelmasta olevista laatoista saa pisteitä laatan numeroarvon kerrottuna laatan kerroksella eli pöytätasoa seuraavasta kerroksesta saa pisteitä laatan numeroarvon verran (koska tämä on kerros yksi) ja seuraavista kerroksista kerroin nousee aina yhdellä ja laattojen arvo kasvaa siksi nopeasti, mitä korkeammalle pelaaja on ne onnistunut asettamaan. Eniten pisteitä kerännyt pelaaja (tai pelaajat) voittaa pelin.

Valmis torni
Kolmanteen kerrokseen saatu kahdeksikko ja sen alla oleva yhdeksikkö takaavat säälliset pisteet. Maksimipistemäärä riippuu vähän tuurista: jos isot numerot nousevat pakasta pelin alussa, korkeita pisteitä on mahdotonta saada. Kuva: W. Eric Martin / BGG

Nopeaa, näppärää ja koukuttavaa

0–9:n säännöt ovat yksinkertaiset ja pelaamaan päästään vauhdilla, mutta ensimmäisillä pelikerroilla vauhdikas aloitus vaihtuu nopeasti laattojen kädessä pyörittelyyn ja keskittyneeseen tuhinaan, kun jokainen pelaaja pohtii sitä, kuinka laatan kykenee omaan rakennelmaan asettamaan järkevästi.

Laatat eivät millään sovi täydellisesti toistensa viereen tai päälle ja yksinkertainen mekaniikka saa tästä mukavasti täytettä lyhyeen peliin, joka tosin ei yleensä ihan pysy annetussa 20 minuutin kestossa peliä kohden. 20 kortin nostopakka tuo sopivasti vaihtelua pelistä toiseen eikä mitään tiettyä tapaa pelata peliä pääse syntymään.

Peliä kykenee hyvin pelaamaan perheen nuorempienkin jäsenten kanssa. Pisteytys voi juuri koulun aloittaneille tai sitä nuoremmille lapsille olla turhan vaikea, mutta peliä voi hyvin pelata rakennuspelinä pisteytyksen unohtaen.

Pelaajat eivät kykene 0–9:ssä toisten pelaajien peliin vaikuttamaan, mutta omien huippupisteiden korottaminen on koukuttavaa ja peliä pelaa mielellään enemmän kuin yhden kerran, kun peli on pöydälle valikoitunut. Lyhyt kesto tekee pelistä helposti lähestyttävän myös niille, jotka eivät ole laattojen asettelussa parhaimmillaan ja vaikka kilpailua toki käydään pelaajien kesken, on oman huipputuloksen saavuttaminen yleensä kavereiden tuloksia kiinnostavampaa.

Lajittelulokerikko
Pelin laatat pysyvät näppärästi aloillaan boksin lajittelulokerikossa, eikä pelin aloittaminen vaadi mutkikkaita toimenpiteitä. Kuva: W. Eric Martin / BGG

Faktat 0–9:stä

Suunnittelija:

Julkaisija: Abacus, Lautapelit.fi (2017)

Mutkikkuus: Säännöt ovat yksinkertaiset, mutta laattojen asettelu niin, että pisteitä saa paljon ja mieluummin enemmän kuin muut pelaajat, on huomattavasti hankalampaa.

Onnen vaikutus: Numerokortit nostetaan satunnaisessa järjestyksessä, mikä tuo kokeneemmille pelaajille sopivan tuurielementin (aloittelijat eivät osaa vielä odottaa kortteja tai rakentaa rakennelmaansa tiettyjä laattoja odottaen).

Vuorovaikutus: Jokainen pelaaja pelaa täysin omaa peliään.

Teema: Abstrakti peli, jossa ei ole varsinaista teemaa.

Uudelleenpelattavuus: 20 kortin nostopakka tarjoaa valtavan määrän erilaisia yhdistelmiä, joissa laatat pitää pöydälle asettaa eli pelattavaa pelissä kyllä riittää.

Kieliriippuvuus: Peli on täysin kielivapaa.

Pelaajamäärä: 1–4 ja peli toimii hyvin kaikilla pelaajamäärillä mukaan lukien yksinpeli. Useammalla laatikolla pelaajamäärää on mahdollista kasvattaa suuremmaksi.

Pituus: Paketin lupaama 20 minuuttia ei ole kaukana todellisuudesta, mutta jos peliseura on pohdiskelevaa sorttia, niin peliin saa kyllä kulumaan 30–45 minuuttiakin.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *