Gemblo

Vuonna 2000 Bernard Tavitian suunnitteli pelin, jossa neliskulmaiselle pelilaudalle asetellaan Tetris-palikoita muistuttavia polyominolaattoja. Pelin nimeksi tuli Blokus.

Viisi vuotta myöhemmin Justin Oh suunnitteli samaa ideaa kierrättävän pelin, Gemblon, jossa laatat muodostuvat kuusikulmion muotoisista ruuduista, ja pelialusta on myös kuusikulmion muotoinen. Blokus-tiimi antoi vuotta myöhemmin vastauksen suunnittelemalla Blokus Trigonin, jossa pelialusta on sama kuusikulmio, palaset vain muodostuvat kolmioista.

Gemblon kansi

Yksinkertaista laattojenasettelua

Idea näissä kaikissa peleissä on sama – pääse mahdollisimman monista omista laatoista eroon.

Gemblon säännöt ovat hyvin yksinkertaiset. Aseta vuorollasi laatta pelilaudalle niin, että se on yhden ruudun sivun päässä jo aikaisemmin asettamastasi laatasta.

Lautapelit.fi:n uusi suomennettu laitos Gemblosta näyttää pöydällä hienolta. Pelilautana toimiva kuusikulmio on näppärä, siihen on hyvin merkitty eri pelaajamäärien pelialueet, vaikuttamatta kuitenkaan pelin yleisilmeeseen. Peli soveltuu jopa kuudelle pelaajalle ja jotta pelissä olisi mitään ideaa, on pelialuetta muunneltava pelaajamäärän muuttuessa.

Gemblo on puhtaasti abstrakti peli, eikä sen päälle ole yritettykään liimata mitään teemaa, ja hyvä näin. Se on pelinä hyvin simppeli ja nopea, ja sitä voi helposti suositella myös sellaiselle, joka ei välttämättä abstrakteista peleistä innostu. Kuusikulmioista muodostuvat palaset saavat aivot hetkeksi ymmälleen hyvällä tavalla, jos on tottunut perinteisiin Tetris-paloihin. Tuntitolkulla ei Gembloa ehkä kannata vääntää, mutta noin kahdenkymmenen minuutin peliajalla on se oikein maittava pala.

Pelin mukana tulee myös puzzletehtäviä yhdelle hengelle, jossa palasista pitää muodostaa erilaisia kuvioita pelilaudalle. Ne iskevät varmasti sudoku-kansaan, mutta peliä ei ehkä pelkästään niiden takia kannata hankkia, sillä parhaimmillaan Gemblo on useammalla pelaajalla, jolloin kamppailu tilasta pelilaudalla pääsee kunnolla käyntiin. Kahdella pelaajalla kukin pelaa kahdella värillä ja se tuo omat haasteensa, kun yrität olla kampittamatta itseäsi toisella värilläsi melkein enemmän kuin yrität saada pelikaveriasi motitettua.

Värikäs Gemblo sopii lapsesta vaariin asti, ja koska sen äärelle mahtuu jopa kuusi pelaaja, ei se ole huono valinta perheille tai isommille peliporukoille pieneen nälkään.

Tyhjä lauta
Alussa pelilauta on tyhjä ja täynnä mahdollisuuksia. Kuva: Miira Hartemo

Faktat Gemblosta

Suunnittelija:

Julkaisija: Gemblo (2005), Lautapelit.fi (2018)

Mutkikkuus: Erittäin yksinkertainen, säännöt opettaa noin kymmenessä sekunnissa. Hyvin pelaamisessa riittää sitten pohdittavaa vähän pidemmäksikin aikaa.

Onnen vaikutus: Tuurilla ei ole pelissä minkäänlaista sijaa.

Vuorovaikutus: Laudalla on nihkeästi tilaa ja kaikki itselle vallattu tila on suoraan muilta pois.

Teema: Peli on täysin abstrakti.

Uudelleenpelattavuus: Hyvä, pelissä riittää syvyyttä kymmeniin ja kymmeniin pelikertoihin.

Kieliriippuvuus: Pelissä ei ole lainkaan tekstiä.

Pelaajamäärä: 1–6.

Kesto: Noin 20 minuuttia.

Lauta täynnä
Kaksinpelissä käytetään pienempää aluetta pelilaudasta. Kuva: Miira Hartemo

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Gemblo

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:28
Aito keskiarvo:3.58
Tasoitettu keskiarvo:3.40
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 0
  • 3: 12
  • 4: 16
  • 5: 0

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.