Scotland Yard

Scotland Yard, vuoden 1983 Spiel des Jahres -voittaja, on lapsuuden klassikko. Pidin pelistä tavattomasti lapsena, mutta kuinka pelin viehätys on säilynyt? Uusia laitoksia ainakin on tullut jatkuvasti, kuten myös New Yorkiin sijoittuva versio N.Y. Chase. Uuden laatikon kannessa kehuskellaan yli neljällä miljoonalla myydyllä pelillä.

Kuten nykytyyliin kuuluu, uusi versio on ulkoasultaan huomattavasti aikaisempaa tummasävyisempi. Eri reitit erottuvat ehkä hieman vanhaa paremmin, mutta muuten en ole aivan varma, onko muutos parempi. Peli on tästä huolimatta ulkoasultaan tyylikäs tapaus.

Pelin idea

Yksi pelaajista ottaa herra X:n roolin, muut ovat etsiviä. Miksi X etsiviä pakenee, on toissijaista, mutta tarkoitus on joka tapauksessa vältellä paljastumista. Mikäli etsivät eivät löydä herra X:ää 24 siirron aikana, tämä voittaa.

Herra X liikkuu pitkin Lontoon karttaa näkymättömänä, mutta ei kokonaan. Herra X näyttäytyy pelin aikana neljä kertaa ja lisäksi viidennen kerran viimeisellä siirrollaan. Nämä paljastukset tekevät etsivien työstä mahdollista.

Liikkumista Lontoossa rajoittavat eri liikennevälineet. Taksilla pääsee minne vain, mutta hitaasti. Bussireittejä on hieman vähemmän, mutta niillä voi päästä pidempiä matkoja kerralla. Metroreitit ovat toinen ääripää, asemia on harvassa, mutta metrolla liikutaan nopeasti kartan eri puolelta toiselle.

Etsivillä on rajallisesti lippuja eri kulkuvälineisiin. Herra X liikkuu käytännössä rajoittamattomasti eri välineillä. Etsivien täytyy käyttää eri kulkuvälineitä tasaisesti, muuten niitä ei riitä koko pelin ajaksi.

Tasapaino hakusessa

Peli tuntuu alkuun vaikealta etsiville. Jos herra X näyttäytyy kartan toisella laidalla, asialle on vaikea tehdä mitään. Koska herra X paljastaa aina välineen, jolla liikkuu, eri liikkumisvaihtoehtoja voi hieman rajata. Silti jo muutamalla siirrolla herra X voi olla todella monessa eri paikassa.

Jos etsivät ovat kaikki oikeassa kaupunginosassa, saartoverkon rakentaminen on helpompaa ja herra X joutuu käyttämään kaiken nokkeluutensa päästäkseen pakoon. Tuplaliikkeet ja liikkumisvälineen salaava musta lippu auttavat siinä.

Pelin vaikeustaso riippuu tietysti etsivien määrästä. On tietysti eri asia paeta kolmea kuin viittä etsivää. Kahdella etsiväpelaajalla kannattaakin käyttää kahta etsivää per pelaaja.

Peli toimii myös erittäin hyvin kaksinpelinä. Herra X:n osa on vaikein, kun etsivät tekevät tiukkaa yhteistyötä. Jos kaikkia etsiviä ohjaa sama pelaaja, yhteistyö on täydellistä. Etsivien määrää säätelemällä pelin tasapainoa ja vaikeustasoa eri puolille voi säätää.

Yhteenveto

Scotland Yard on edelleen kerrassaan mainio peli koko perheelle ja miksei myös innokkaille peliharrastajille, etenkin kaksinpelinä. Ainakin se on suosikkejani yhteistyöpeleistä. En tiedä pelin tasapainosta — peli tosiaan tuntuu hieman vaikealta etsiville. Tässä tietysti pelaajien kokemus auttaa.

Pelin ainoa selkeä puute on se, että etsivien pelaaminen ei ole ollenkaan niin kiinnostavaa kuin herra X:nä pakeminen. Varsinkin jos sattuu aivan väärälle puolelle kaupunkia, aikaa kuluu tylsässä siirtymisessä kohti tapahtumapaikkoja. Kaksinpelissä tämä ongelma on vähäisempi.

Pelin vahvuuksiin sen sijaan kuuluu helppous. Pelin idea on erittäin yksinkertainen: yritä paeta tai yritä napata. Säännöt ovat selkeät ja intuitiiviset: hankalia mutkia ei ole. Peli on hyvin suoraviivainen.

Uusin laitos on uusitusta ulkoasustaan huolimatta toimiva ja tyylikäs peli. Pelin perusidea on pysynyt ennallaan (muutoksia kaipaaville on N.Y. Chase), joka on yksi todiste siitä, että se oli alunperinkin varsin mainio. Suosittelen ehdottomasti koukuttamaan uudet pelaajasukupolvet rosvojahtiin.

Suunnittelija: Dorothy Garrles, Fritz Ifland, Manfred Burggraf, Werner Scheerer, Werner Schlegel, Wolf Hoermann
Julkaisija: Ravensburger
Ilmestymisvuosi: 1983
Pelaajamäärä: 2-6
Pituus: 45 min