Kategoriat
Peliarvostelut

Diplomacy

Vuonna 1959 ilmestynyt Diplomacy on neuvottelupelien klassikko, jossa 1900-luvun alun suurvallat mittelevät voimiaan diplomatian ja sodankäynnin kentillä.

Diplomacysta kertoo paljon se, että (legendan mukaan) Henry Kissinger nimesi sen aikoinaan suosikkipelikseen. Peliä pidetään yhtenä parhaista 1900-luvulla kehitettynä lautapeleistä ja se kuuluu ehdottomasti jokaisen arvonsa tuntevan strategiapelaajan pelisivistykseen.

Diplomacysta tekee poikkeuksellisen myös sen ympärille kertynyt vahva harrastustoiminta. Pian pelin ilmestymisen jälkeen peliä ryhdyttiin pelaamaan ahkerasti postipelinä ja internet-aikana harrastustoiminta on siirtynyt nettiin. Maailmalla on useita Diplomacy-yhdistyksiä ja Suomen lautapeliseurakin aloitti toimintansa Suomen Diplomacy-seurana.

Diplomacyn kansi

Pelin idea

Tässä suurvaltashakissa pelaajat omaksuvat seitsemän eurooppalaisen suurvallan johtajan aseman vuonna 1901. Eurooppa on jaettu provinsseihin, joista 34 on merkittäviä tukikeskuksia. Pelaajien tavoitteena on saada haltuunsa yli puolet näistä keskuksista. Asiaa mutkistaa se, että pelin alussa neutraaleja ja vapaasti valloitettavissa näistä 34 keskuksesta on vain 12 – loput 22 ovat pelaajien hallinnassa pelin alussa.

Strategiapelinä Diplomacy on yksinkertainen. Yksikkötyyppejä on kaksi, armeijat ja laivastot. Kaikki yksiköt ovat yhtä vahvoja. Jos kaksi yksikköä haluaa samaan paikkaan, kumpikaan ei pääse sinne, ellei toista tue joku toinen yksikkö. Peli on yksinkertaista, mutta mahdollistaa hyvin monimutkaisiakin taktisia kuvioita.

Keskeinen ominaisuus pelissä on samanaikaisuus. Pelaajat kirjoittavat siirtonsa paperille, jonka jälkeen siirrot paljastetaan ja toteutetaan yhtäaikaisesti. Et siis voi tietää vastapelaajien siirtoja ennen omiesi valitsemista – tietysti Venäjän pelaaja vakuuttaa olevansa siirtämättä Sevastopolin laivastoaan Mustalle merelle, mutta voitko olla varma?

Siinä piileekin Diplomacyn viehätys. Neuvotteluvaiheessa pelaajat voivat sanoa mitä tahansa, eikä sanojaan tarvitse eikä läheskään aina kannata pitää. Sen valitseminen, keneen uskoo ja luottaa, on pelin tärkein päätös – ja se on päätös, jonka joutuu tekemään joka vuoro.

Monet inhoavat Diplomacya tästä syystä. Peli vaatii itsehillintää ja kykyä ymmärtää, että kyse on vain pelistä. Pettäminen ja valehteleminen kuuluu peliin, eikä sitä saa ottaa henkilökohtaisesti.

Diplomacyn pahin vika käytännössä on sen luonne eliminaatiopelinä. Tai ei edes se eliminointi, vaan pahinta on juuttua huonon alun jälkeen tuntikausiksi peliin pikkuvaltiona, jolla ei ole mitään osaa eikä arpaa. Lopettaakaan ei voi, koska on yhä pelissä, mutta voittamiseen tai edes menestykseen ei ole mitään mahdollisuutta.

Harrastustoimintaa

Jos ei satu tuntemaan kuutta muuta kiinnostunutta, peliä on silti täydet mahdollisuudet pelata. Jo kuusikymmentäluvulla keksittiin pelata postitse ja nykyään pelit ovat siirtyneet sähköpostin välityksellä pelattaviksi. Pelimahdollisuudet ovat vähentyneet sitten 2000-luvun alun, enkä enää tiedä, missä vuonna 2019 pelejä pelataan, mutta ainakin Backstabbr on oiva työkalu pelaamiselle, jos pelaajat löytyy omasta takaa.

Kansainvälisiä ja kansallisia turnauksiakin järjestetään. Joka vuosi järjestetään muun muassa WorldDipCon ja EuroDipCon, FinDipConiakin järjestettiin monta kertaa ennen kuin pelaajien puute pakotti lopettamaan.

Syksy 1906
Siirtoja Backstabbrissa pelatusta Diplomacy-pelistä.

Variantteja

Hasbron tuoreemman laitoksen joukkoja. Kuva: John Carlton
Hasbron tuoreemman laitoksen joukkoja. Kuva: John Carlton

Mikäli tavallinen Diplomacy alkaa tympiä, peruspelistä on tehty satoja muunnelmia. Joissakin on erilainen kartta, joissakin uusia sääntöjä, joissakin uudet säännöt uudella kartalla. Yksinkertaisimmillaan kyse voi olla pienestä muutoksesta tyyliin Fleet Rome, jossa Italialla on alussa Roomassa armeijan sijasta laivasto. Monimutkaisimmat muunnelmat ovatkin sitten todella monimutkaisia ja saattavat kattaa esimerkiksi koko maailman. Pelaajamääräkin voi vaihdella kahdesta yli kolmeenkymmeneen.

Jos juonittelun- ja valehtelunnälkä on kova, mutta kuusi tuntia kuulostaa liian pitkältä ajalta, kannattaa tutustua Stefan Dorran Intrige-klassikkoon, johon on tiivistetty kaikki Diplomacyn pahuus merkittävästi lyhyemmäksi peliksi.

On selvää, että seitsemän hengen kuuden tunnin mittainen peli – ja sekin vain turnaussäännöillä tiukalla ajankäytöllä ja kesken lopettaen – on useimmille liikaa ja tavallaan Diplomacy onkin melkoinen reliikki menneeltä ajalta. Kannattaa silti tutustua, jos tilaisuus sattuu kohdalle, sen verran merkittävästä pelistä on kuitenkin kyse.

Faktat Diplomacysta

Suunnittelija:

Julkaisija: Avalon Hill, Hasbro (1959-)

Mutkikkuus: Varsinaiset sotimisen säännöt ovat Diplomacyssa hyvin yksinkertaiset. Erilaisia siirtoja on vain muutama ja ne opettaa helposti. Monimutkaisuus rakentuu sitten pelaajien pään sisällä.

Onnen vaikutus: Pelissä ei ole satunnaiselementtejä, mutta arvaamattomuutta sitten siitäkin edestä. Tulet takuuvarmasti yllättymään joka pelissä.

VuorovaikutusDiplomacy on puhdasta pahuutta ja ystävyyksiä turmelevaa valehtelua, pettämistä ja juonittelua.

Teema: Peli on sinänsä varsin abstrakti ja siirrettävissä helposti sodasta toiseen, mutta mallinnuksena diplomatiasta ja juonittelusta se on vakuuttava.

UudelleenpelattavuusDiplomacy on julkaistu 60 vuotta sitten ja sitä pelataan yhä ahkerasti.

Kieliriippuvuus: Pelaaminen ei edellytä erityistä kielitaitoa.

Pelaajamäärä: 2–7 pelaajaa, käytännössä seitsemän pelaajan peli. Eri pelaajamäärille on paremmin toimivia muunnelmia.

Pituus: Tiivistettynä turnauspelinä 6–8 tuntia, muuten koko päivä, nettipelinä viikkoja.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *