Kategoriat
Peliarvostelut

Dominion: Hovin juonet

Dominionin ensimmäinen lisäosa Hovin juonet saapuu yhtä isossa laatikossa kuin edeltäjänsä. Boksista löytyy saman verran tavaraa: 25 valtakuntakorttia ja tarvittavat oheiskortit. Peli onkin itsenäinen, eikä tarvitse perus-Dominionia kaverikseen.

Lisäosa laajentaa peliä uusilla korteilla ja uusilla ideoilla. Tarjolla on paljon jännittävää kokeiltavaa, mutta myös ristiriitaisia tunteita herättäviä kortteja. Joukkoon mahtuu sen verran monta erinomaista korttia, että paketti on takuuvarmasti kiinnostava.

Muutokset peruspeliin verrattuna

Dominion — Hovin juonet -kansiPerusasiat eivät ole muuttuneet, pelin säännöt ovat tismalleen samat. Jos Dominionin idea ei ole tuttu, suosittelen aloittamaan Dominionin arvostelusta. Uudet kortit tuovat monenlaisia uusia mahdollisuuksia. Uutta ovat esimerkiksi kahta eri lajia olevat kortit. Setissä on monia pistekortteja, jotka tekevät jotain muuta. Esimerkiksi Haaremi on paitsi kaksi pistettä, myös kaksi rahaa.

Uutta on myös päätöksenteko kortteja pelattaessa. Osa korteista antaa valinnanvaraa. Esimerkiksi Apuri antaa pelaajan valita kaksi neljästä eri toiminnosta (+1 kortti, +1 osto, +1 toiminto ja +1 raha). Rautapaja on hyvä esimerkki toisentyylisistä valintakorteista: sillä pelaaja saa valita itselleen korkeintaan neljän rahan hintaisen kortin ja lisäksi saa bonuksen, joka riippuu valitun kortin lajista.

Myös pelaajien välinen vuorovaikutus lisääntyy. Uusista kiusantekokorteista nokkelin on Huijari, joka tuhoaa naapurin pakan päältä kortin ja Huijarin pelannut valitsee tilalle toisen samanhintaisen kortin. Tihulainen on vähän ristiriitaisempi tapaus, sillä se on ensimmäinen kortti, joka ei tee pelaajalleen mitään suoraan hyödyllistä, ainoastaan piinaa muita pelaajia.

Jos haluat tutustua uuteen settiin tarkemmin, kannattaa lukea suunnittelija Donald X. Vaccarinon kirjoittama Hovin juonet -jälkikatsaus.

Hyvää ja huonoa

Yksi tuomio on selvä: Hovin juonet on Dominion-fanille pakkohankinta. Uudet kortit piristävät peliä huomattavasti ja niiden kasvanut monimutkaisuusaste on paikallaan peruspeliin tottuneille.

Hovin juonet toimii myös yksinään, mutta näin lyhyellä kokemuksella sanoisin, että peruspeli on omana kokonaisuutena elegantimpi. Ei tämäkään huono, mutta ohjaisin silti uudet pelaajat aloittamaan peruspelillä.

Korttien monimutkaisuudessa on hyvät puolensa, mutta on sillä varjopuolikin. Peli hidastuu, kun pelaajat joutuvat tekemään enemmän päätöksiä vuorojensa aikana. Lisäksi mukana on kortteja, jotka hidastavat peliä, pahimpana kenties Naamiaiset, jonka aikana pelaajat antavat toisilleen kortteja.

Vuorovaikutuksen lisääntyminen ei ole kaikille plussaa. Ne pelaajat, joiden mielestä peruspelissä hyvää oli sen rauhanomaisuus ja pasianssimaisuus, eivät varmastikaan riemastu Tihulaisen kaltaisista korteista. Toisille tällaiset kortit ovat todella hauska lisä peliin, mutta osa pelaajista varmasti karsii korttisetistä pahimmat häiriköt pois. Setissä on kuitenkin sen verran paljon kiinnostavia kortteja, että se on hankkimisen arvoinen, vaikka ei vuorovaikutuksen lisääntymisestä välittäisikään.

Esimerkkikortteja. Nämä eivät ole skannauksia, korttien tekstit ovat siistimpiä oikeissa korteissa. Kuva: Lautapelit.fi
Esimerkkikortteja. Nämä eivät ole skannauksia, korttien tekstit ovat siistimpiä oikeissa korteissa. Kuva: Lautapelit.fi

Lisää on luvassa

Dominion saa jatkoa jo syksyllä, sillä Essenin messuilla julkaistaan seuraava lisäosa Dominion — Kaukaiset rannat. Se on onneksi hitusen tiiviimpi paketti, jossa ei tule enää rahoja tai pistekortteja mukana.

Tämän paketin kohdalla täyden setin julkaiseminen on hyvä idea, sillä se antaa joustavuutta ja mahdollistaa isommat kuin neljän hengen pelit. Kovin montaa täysikokoista, itsenäistä lisäosaa en kuitenkaan jo valmiiksi ahtaille hyllyilleni haluaisi.

Faktat Dominion: Hovin juonista

Suunnittelija:

Julkaisija: Rio Grande Games, Lautapelit.fi (2009)

Mutkikkuus: Hovin juonet on perus-Dominionia mutkikkaampi, korteissa on enemmän pohdittavaa. Siinä missä peruspeli sopii hyvin myös satunnaisemmille pelaajille, tämän kohdalla joutuu jo käyttämään enemmän harkintaa.

Onnen vaikutus: Tuuria on sopivasti. Kuten peruspelissäkin, erityisen hyvä tai huono tuuri voi joskus ratkaista pelin ja osa korteista on enemmän riippuvaisia tuurista kuin toiset, mutta pelaajan ratkaisuilla on silti paljon merkitystä.

Vuorovaikutus: Hovin juonet lisää juonittelua ja ilkeilyä ja perus-Dominionin rauhallisuus onkin mennyttä. Toisille vuorovaikutus on liiankin kiusantekoa, mutta onneksi setissä riittää paljon myös kiinnostavia, rauhanomaisia kortteja.

Teema: Teemaa ei edelleenkään ole mukana nimeksikään. Juonitteluteema sentään jollain tapaa välittyy. Taide on hyvin vaihtelevan tasoista, mukana on rumaa ja kaunista. Korttien taitto on paikoin vähän karua, osa korteista voisi olla selkeämminkin taitettuja.

Uudelleenpelattavuus: Pelattavaa riittää, kun kortteja yhdistelee, etenkin kun mukaan ottaa peruspelin kortit. Tällä rintamalla ei siis mitään ongelmia.

Kieliriippuvuus: Pelissä on jonkin verran tekstiä, apulappujen avulla pärjää ongelmitta. Suomenkielinen versio on silti mukava ja pääasiassa oikein hyvin tehty.

Pelaajamäärä: 2-4, useammalla laatikolla tätä tai peruspeliä jopa 8 pelaajaa. Käytännössä isolla porukalla kannattaa jakaa joukko kahtia, mutta viiden hengen pelit toimivat ihan hyvin.

Pituus: 20-45 min, tosin aluksi pelit voivat kestää paljon kauemmin, uudet kortit hidastavat peliä pahimmillaan paljon

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

13 vastausta aiheeseen “Dominion: Hovin juonet”

Kaikki Dominion-keskustelu lienee tuolla peruspelin puolella kun ei tänne ole ensimmäistäkään kommenttia eksynyt. Minustakin Hovin juonet toimii paremmin lisäosana kuin itsenäisenä pelinä.

Itsenäisenä pelinä eniten itseäni vaivaa se, että kortit ovat melko tekstirikkaita ja sisältävät paljon valintoja, jolloin peliaika venyy helposti pikkaisen liikaa. Ongelma vähenee jos seassa on peruspelin virtaviivaisempia kortteja. Eikä tuokaan ole suuri ongelma jos pelaajat ovat kokeneita (lue: nopeita). Useat kortit kuitenkin ovat kivoja itsessään, joten lisäosana pidän tästä kovastikin. Itse pidän erityisesti monista setin pistekorteista, kun ne rikkovat vähän tuota peruspelin tavanomaista kulkua pisteiden keruuseen.

Sain tänään oman versioni pelistä, ja mielenkiintoisiltahan uudet kortit näyttävät. Mistä muuten pelin mukana tulleet kortit Lähettiläs ja Musta pörssi ovat alunperin peräisin?

Promo-korttejahan ne on alunperin, mutta ilmeisesti ovat olleet (liian) suosittuja. Niitä on lautapelit.fistä saanut ainakin hovin juonien ja kaukaisten rantojen mukana.

Lähettilästä jaettiin alunperin wieniläisessä pelitapahtumassa vuonna 2008, Musta pörssi taas on tullut Spielbox-lehden mukana.

Tosiaan, Hovin juonet pääsevät ehkä paremmin oikeuksiinsa, jos tästä setistä otetaan muutama (tai 4-5) lappu mukaan perussetin korttien kanssa. Hovin juonista pelkästään koostuvat setit ovat ehkä aavistuksen tylsiä. Sen sijaan monia oivallisia kortteja, kuten Aateliset, Haaremi tai Kymmenykset, setistä löytyy.

Ostin juuri tuossa pari päivää sitten tän lisäosan, ja sitä on kyllä pelattu jo melkoisen paljon.. Enemmän ehkä siksi, että haluaisin todistaa itselleni että kyseessä on oikeasti hyvä peli. Samaa mieltä siis siitä, että toimii kyllä paremmin yhdessä perus Dompan kanssa, jota siis suorastaan rakastan.
Paras lisä Hovin juonissa omasta mielestäni on nuo uudet pistekortit, jotka tosiaan rikkoo tuota normaalia pisteiden keruu kaavaa (niinkuin Orski tuossa jo mainitsikin), eikä voittaja välttämättä olekkaan aina juuri se kenellä on eniten Läänejä.
Peli tosiaan venyy tekstipainotteisuuden takia ehkä välillä turhan pitkäksi, tosin silläkin voi olla vaikutusta että periaatteessa samalla vasta opeteltiin korttien toimintoja..
Mutta noin muuten hyvä peli enkä kyllä tunne laittaneeni rahoja hukkaan. :)

Pelit kyllä nopeutuvat, kun uudet kortit tulevat tutummiksi, eivät nuo Hovin juonien ja Kaukaisten rantojen mutkikkaammat kortit minusta enää peliä kummemmin venytä.

Yleisesti tuli Dominionista mieleen lukematta sanasta sanaan arvostelua. Onko muut huomanneet typerän suunnittelumokan korteissa, vaikka näin pieni asia ei luultavasti ketään häiritse, minua se ärsyttää suunnittelijan lähtökohdista eniten: Miksi ihmeessä Dompan korttitausta on tehty symmetriseksi kun kuvapuoli ei sitä ole? Tämä ärsyttää siis pakkaa sekoittaessa kun tarvii sitten aina käännellä kortit niin että pystyy ne lukemaan ja miettimään tarkemmin…

Pieni, mutta ihmeellinen seikka mikä muuten loistavasta pelistä on jäänyt kokonaan miettimättä. :)

Hovin Juonista tykkään itse enempi kuin Valtakunnasta – nyt pääsee kunnolla interaktioon muiden pelaajien kanssa eikä se ole vain sitä toimintojen ketjuttamista ja “yksinpeliä” kuten Valtakunnassa pitkälti on… Tietty parasta on sekoittaa noita pakkoja Valtakunnasta ja Hovin juonista.

Parin pelatun pelin jälkeen on kolme asiaa jäänyt selvittämättä.
1. Jos ottaa rautapajalla kortin joka on kahta eri luokkaa,(suuri sali, haaremi, aataliset) saako molempien luokkien bonukset (esim. pelaan rautapajan ja otan haaremin. Saanko sekä +1 rahaa että +1 kortin vai joudunko valitsemaan toisen.)
2. Jos pelaan huijarin(+2 rahaa, poista vastustajan pakan päältä kortti ja anna hänelle samanhintainen kortti varastosta) ja vastustajan pakan päällä on kupari, saanko antaa hänelle kirouksen?
3.Saanko pelata kaivoskylän toiminnon(+1 kortti ja +2 toimintoa) ja tämän jälkeen poistaa kortin saadakseni 2 rahaa vai täytyykö minun jättää toiminto käyttämättä saadakseni 2 rahaa?

1. Saat.

2. Saat.

3. Saat, kortti luetaan järjestyksessä ylhäältä alas. Jos tuhoaminen (kortti pitää siis tuhota, ei poistaa) olisi mainittu ensin, sitten et saisi tehdä muita toimintoja.

En tiedä mistä kysyä joten kokeillaan: Hovin Juonia ei tunnu enää saavan mistään ja lisäpainoksia tuskin on tulossa? Onko suomenkielisten osien kanssa mahdollista pelata yhteen englanninkielisten lisäosien kanssa? Eli voinko tilata Hovin Juonet ulkomailta? Ovatko kortit täysin identtisiä jne?

Kiitos kovasti!

Mats, olettaisin kyllä että lisäpainos on tulossa. Valtakunnan ja Nousukauden uudet painokset tulivat vähän aikaa sitten, Hovin juonetkin on varmasti vuorossa jossain vaiheessa. Lautapelit.fi:n suunnalta voi udella, onko aikataulusta jotain tarkempaa tietoa vielä.

Jos ei jaksa odotella, englanninkielinen Intrigue on kyllä täysin yhteensopiva – tosin siitä lienee nyt paremmin myynnissä Second Editionia, jonka sisältö ei vastaa aikaisempaa suomenkielistä laitosta. Seuraava suomenkielinen painos Hovin juonista on luultavasti tuo Second Edition.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *