Kategoriat
Peliarvostelut

Fort

Lapset leikkivät ulkona ja rakentavat kilpaa linnoituksia. Kenen jengi rakentaa hienoimman leikkilinnan? Tässä pakanrakennuspeleissä pitää pitää kavereista kiinni!

Grant Rodiekin pakanrakennuspeli Fort on aiheeltaan hauskan tuore: se kuvaa nostalgisia lasten leikkejä. Lapsilaumat rakentavat linnoituksia, syövät pizzaa ja tarkkailevat tilannetta puumajoista. Kenen linnoitus on lopulta hienoin ja häipyvätkö kaverit toiseen porukkaan?

Fort ilmestyi alunperin pienenä painoksena Rodiekin oman Hyperbole Gamesin kautta nimellä SPQF vuonna 2018. Silloin teemana oli antiikin Roomasta vaikutteita ottanut metsäneläinten valtakunta. Teema vaihtui, kun Leder Games julkaisi pelistä uuden laitoksen ja peli haluttiin pitää erillään Rootista.

Fort on sen verran omintakeinen pakanrakennuspeli, että ei voi kuin iloita Leder Gamesin päätöksestä tarttua siihen ja tuoda se suuremmalle yleisölle.

Fortin kansi

Seuraa johtajaa

Fortin pelaaminen on aika suoraviivaista. Joka vuoro pelataan yksi kortti, hankitaan yksi uusi kortti ja siinä se. Tätä jatketaan, kunnes joku saa tietyn määrän pisteitä kasaan tai rakennettua linnansa viitostasolle.

Toki tähän kaikkeen liittyy muutama jippo. Korttien pelaamiseen esimerkiksi kytkeytyy mahdollisuus tehostaa korttien toimintoja tai osallistua toisten pelaajien toimintoihin.

Korteissa on mahdollisesti kaksi toimintoa: toinen on jaettavissa, toinen tarjolla vain kortin pelanneelle. Jos pelatussa kortissa on jaettava toiminto, muut pelaajat voivat pelata kädestään saman maan kortin ja tehdä tämän jaettavan toiminnon. Joissain korteissa toimintoihin liittyy kertoimia: vaikkapa niin, että kortilla saa yhden pitsan jokaista rullalautamerkkiä kohden. Tällaista korttia voi tehostaa pelaamalla kädestä rullalautakortteja.

Lopuksi pelatut ja tehosteina käytetyt kortit menevät poistopakkaan ja loput kädessä olleet kortit laitetaan pelaajan pihalle. Nämä ovat kavereita, joiden kanssa ei tällä kierroksella leikitty, ja heidät voi menettää.

Neljä korttia kädessä, taustalla pelilauta
The Moles ei tee mitään, mutta tarjoaa kaksi lapiosymbolia. Rocket Bros on sama skeittilaudoille. Onneksi kädessä on pari korttia, jotka tekevätkin jotain. Kuva: Mikko Saari

Kenen kanssa leikit?

Uuden kortin saa ottaa joko yleiseltä pihalta, jossa on muutama avonainen kortti, pakan päältä sokkona tai sitten jonkun toisen pelaajan pihalta. Jos et käytä jotain korttia, voit menettää sen, koska jos kaverin kanssa ei leiki, kaveri vaeltelee toiseen porukkaan katselemaan, olisiko siellä hauskemmat leikit.

Kortit on jaettu eri maihin ja tästä tuleekin pelaajille yksi kiinnostava valinta: keskittyisikö johonkin tiettyyn maahan, jolloin sen maan kertoimia käyttävät kortit ovat tehokkaampia, vai kerätäkö laajalti eri maita, jolloin on helpompi loisia toisten pelaajien toiminnoissa?

Osa korteista ei tee itsessään mitään, mutta tarjoaa vaikka tuplasymbolin maastaan tai moneen paikkaan kelpaavan jokerisymbolin. Tuplasymbolikortteja voi näppärästi heittää puumajaan, jossa ne ovat poissa pakasta, mutta antavat symbolinsa joka kierros käyttöön.

Jokainen aloittaa pelin kahdella parhaalla kaverilla. Nämä kortit ovat kaikille samanlaisia, eikä niitä voi koskaan menettää. Se on hyvä varmistus sille, että perustoiminnot onnistuvat aina. Loput kortit voi arpoa satunnaisesti tai draftata.

Viisi korttia
Korttien symboliikka ei välttämättä ihan heti aukea. Yli kymmenen kertaa pelanneenakin piti tarkistaa, mitä Baby Face tekee: ylempi toiminto tarkoittaa “rekrytoi kortti ja ota sitten lelu varastoon ja toista nämä vesipyssyikonien määrän verran”. Apulapuille on totisesti tarvetta, mutta onpahan tekstittömät kortit! Kuva: Mikko Saari

Kaksi eri lopetusehtoa

Peli voi päättyä joko linnan valmistumiseen tai tietyn pistemäärän saavuttamiseen pelin aikana. Linnan rakentaminen vaatii pelin resursseja eli pizzaa ja leluja, kasvavan määrän joka taso. Linnasta saatava pistemääräkin toki kasvaa ja linnan kasvattaminen edistää peliä muutenkin. Niinpä se onkin se tavallinen tapa päättää peli ja kaikkien pelaajien on huolehdittava linnan rakentamisesta ainakin jossain määrin.

Pelin aikana kerättäviä pisteitä ei kuitenkaan kannata väheksyä. Pyörittämällä hyviä pistekortteja melko pienellä pakalla pystyy tuottamaan pisteitä siinä määrin nopeasti, että hitaammat linnanrakentajat eivät välttämättä pysy perässä. Strategian valinta riippuu tarjolla olevista korteista ja vaatii vähän reagoimista tilanteeseen, mikä on hyvä.

Muiden pelaajien strategioita kannattaa pitää silmällä sen verran, että joskus voi olla hyödyllistä napata pelaajalta kortteja, jotka edistävät tätä strategiaa, jos ne jostain syystä jäävät jollain kierroksella pelaamatta. Varsinaisesti Fort ei kuitenkaan ole erityisen ilkeä tai vuorovaikutteinen peli, vaan lähinnä kilpajuoksu kohti kahta eri maalia.

Pelaajan oma pelilauta
Pelilaudat ovat kaksikerroksiset, joten mittareille on näppärät syvennykset ja laudat ovat mukavan tukevat. Kaikelle on paikkansa ja vuoron kulkukin tiivistetään näppärästi. Kuusikulmiot toimivat hyvin pizza- ja lelumerkkeinä. Kuva: Mikko Saari

Hauska ja omaperäinen

Fort on oikein onnistunut pakanrakennuspeli. Siinä missä pidän useimmiten pakanrakennuspelejä parhaimpina kahdella pelaajalla, Fortia olisi mukava päästä kokeilemaan useammallakin. Pelaajamäärä ei sinänsä vaikuta peliin mitenkään, mutta useamman pelaajan pelissä korttejaan voi menettää enemmän, kaksinpelissä omasta pakasta voi kierroksen aikana lähteä korkeintaan yksi kortti.

Pelin kuvitus on Leder Gamesin luottokuvittaja Kyle Ferrinin käsialaa. Tyyli saattaa jakaa hieman mielipiteitä, etenkin värimaailma, sillä lapsukaisten värityksessä on huomioitu ihonvärien moninaisuus: on keltaista, punaista, vihreää, sinistä, turkoosia, oliivinvihreää ja niin edelleen – värimaailma on siis villi ja vapaa. Värit liittyvät korttien maihin, joten niillä on käytännöllinen merkityksensä, mutta ymmärrän, jos jollekulle värimaailma vähän tökkii. Minä olen kuitenkin Ferrin-fani ja pidin kuvituksesta.

Itse peli on kiinnostava, mutta on se myös säännöiltään hiukan vaikean puolella alkuun. Sääntökirjaa saa alkuun tavata huolella, jotta saa korttien pelaamisen, seuraamisen ja tehostamisen menemään oikein. Korteissa ei ole tekstiä, vaan ikoneita, ja ikonit ovat sen verran mutkikkaita ja hienovaraisia, että pelaajille on ohjelaput, joissa ne selitetään. Vaatii vähän harjoittelua, jotta pelin saa etenemään sujuvasti. Ohjelaput ovat kyllä hyvät.

Onko Fort timanttinen peli? Ei. Korteilla tehtävät jutut eivät välttämättä ole niin jännittäviä kuin ne voisivat olla. Valtaosa toiminnoista on tavallaan vähän tylsiä (“ota pizzaa”, “ota leluja”, “rakenna linnaa”). Mieleen voivat tulla Carl Chudykin pelit (etenkin Glory to Rome), eikä tässä ole lainkaan sellaista räjähtelevää komboriemua. Seuraamismekanismi tuntuu paikka paikoin vähän kömpelöltä (jos joku pelaa toiminnon jokerikortista, toiminnon maalla ei ole kortin pelaajalle yleensä mitään merkitystä, mutta muille pelaajille se on kriittinen, joten se pitää silti valita).

Minulle hauska teema, veikeä kuvitus ja korttien pelaamiseen ja pisteidensaantimenetelmien välillä tasapainottelemiseen liittyvät päätökset nostavat Fortin kuitenkin tarpeeksi kiinnostavaksi.

Perk- ja Made-up Rule -kortit pelilaudan vieressä
Made-up Rule -kortit ovat loppupisteytyskortteja. Näitä saa yhden pakasta, jossa vaihtoehtoja on yksi enemmän kuin pelaajia. Kortin saa, kun tekee linnansa ensimmäiselle tasolle ja ensimmäisellä on laajin valikoima. Sääntöjä rikkovat Perkit ovat kaikki näkyvillä ja sellaisen saa, kun pääsee linnassa kakkostasolle. Kuva: Mikko Saari

Faktat Fortista

Suunnittelija:

Julkaisija: Leder Games (2020)

Mutkikkuus: Säännöt ovat alkuun hankalat ja niissä on tiettyä kömpelöyttä. Ikonit nostavat oppimiskynnystä. Kun pelin on oppinut kunnolla, pelaaminen käy suoraviivaiseksi ja se on helpompi opettaakin muille.

Onnen vaikutus: Satunnaiselementtejä on eri puolilla peliä. Joku ajatus pitää olla, mutta toisinaan pelin voi hävitä huonoon tuuriinkin. Korttipeliksi onnen vaikutus on aika tavanomaisella tasolla.

Vuorovaikutus: Vaikka kortteja voi varastaa muilta pelaajilta, Fort ei ole ilkeä peli. Toisten edistystä on kuitenkin syytä seurata, koska pelaajat voivat vaikuttaa pelin päättymiseen.

Teema: Lapsiteema on paitsi hauska, nostalginen ja virkistävän erilainen, se myös toimii hyvin ja auttaa ymmärtämään joitain pelimekaniikan piirteitä paremmin.

Uudelleenpelattavuus: Jotkut ovat moittineet pelin toistavan itseään. Kortit ovat kieltämättä aika samankaltaisia keskenään, joten voi olla, että pidemmän päälle peli ei tarjoa riittävästi uusia mahdollisuuksia. Toistaiseksi peli on kuitenkin ollut aivan riittävän kiehtova.

Kieliriippuvuus: Ei vaadi kielitaitoa, kortit nojaavat täysin ikoneihin, mikä tuokin omat vaikeutensa. Made-up Rule -korteissa on vähän salassa pidettävää tekstiä, mutta se ei ole suuri ongelma.

Pelaajamäärä: 2–4. Kolminpeliä pidetään parhaana. Pelkkiä kaksinpelejä pelanneena epäilen, että näin luultavasti onkin.

Pituus: 20–40 minuuttia. Ensimmäisiin peleihin kannattaa varata vähän enemmän aikaa.

close

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.