Phantom Leader

Phantom Leader on yksinpelattava lautapeli Vietnamin ilmasodasta. Pelaajan tehtävänä on luotsata laivueensa kunnialla läpi jostain kolmesta mukana tulevasta kampanjasta. Ja koska omat joukot ovat amerikkalaisia, myös kiristynyt poliittinen tilanne kotimaassa vaikuttaa varsinaisiin taisteluihin.

Pelin idea

Pelaajan tehtävänä on koota oma huippulentäjien joukkue, jota sitten luotsataan läpi erilaisten sotakampanjoiden. Näissä on tarkoituksena tuhota viholliselle tärkeitä maa- ja merikohteita, joista jokainen on tietyn pistemäärän arvoinen. Kampanjan lopussa pisteet lasketaan ja ne määräävät, mikä on kampanjan lopullinen arvosana.

Värväystilaisuus

Phantom Leader -kansikuva

Pelin alussa valitaan, halutaanko lentää Yhdysvaltain ilmavoimien(USAF) vai -laivaston (USN) leivissä. Tämä määrää pelin aikana käytettävissä olevat pilotit ja mahdolliset hyökkäyskohteet. Esimerkiksi laivaston lentäjät tekevät enemmän iskuja erilaisiin satamiin, kun taas ilmavoimat keskittyvät maakohteisiin.

Molemmilla asehaaroilla on valittavana kolme erilaista kampanjaa. Ensimmäinen sijoittuu vuoteen 1965 ja se on kolmikon lyhyin ja helpoin. Operaatiot ovat pieniä, eikä vihollisella ole käytössään lentokoneita. Kaksi muuta kampanjaa ovat huomattavasti pidempiä ja niissä vastaan asettuu myös tappavia MiG -hävittäjiä. Jokaisesta näistä on valittavissa pituudeltaan kolme erilaista versiota ja ne voi myös halutessaan yhdistää yhdeksi massiiviseksi kampanjaksi.

Kun asehaara ja sotimispäivä ovat tiedossa, on aika siirtyä kokoamaan oma lennosto. Aluksi valitaan oman laivueen lentäjät, joista jokaisella on oma lentokoneensa, omat taistelukykynsä ja lentonopeutensa. Lentokoneet määräävät mukana kannettavan aseistuksen, pilotin taistelutaidot vaikuttavat hänen rooliinsa varsinaisissa tehtävissä ja lentonopeus määrää sen, missä vaiheessa vuoroa pilotti saa toimia. Tasapainoisen joukon kokoaminen on erittäin tärkeää, sillä vihollisia on yleensö vastassa tasaisesti sekä maalla että ilmassa.

Viidakko tuoksuu napalmilta

Puitteiden ollessa kunnossa siirrytään sitten sotimaan. Kohteet määräytyvät nostamalla tietty määrä tehtäväkortteja, joista sitten valitaan sopiva kohde. Jokaisella kohteella on kolme perusominaisuutta, jotka vaikuttavat pelin kulkuun ja nämä ovat Recon, Intel ja Politics. Recon määrää sen kuinka hyvin tiedustelu on perillä vihollisen toiminnasta ja se avaa enemmän mahdollisuuksia kohteiden valintaan. Intel kertoo puolestaan sen, miten vihollisen puolustus osaa varautua mahdollisiin hyökkäyksiin ja tämä tarjoaa maalitauluiksi vähemmän suojattuja paikkoja. Politics kuvaa sitä, kuinka paljon sodalla on poliittista kannatusta. Isojen kohteiden, kuten voimalaitosten, tuhoaminen on poliittisesti hyvin tulenarkaa, jolloin seuraavien tehtävien aikana on pidettävä matalampaa profiilia.

Oman mausteensa tehtäviin tuovat myös toimintokortit, joita nostetaan yksi aina ennen tehtävää, sen aikana ja sen jälkeen. Näissä kuvataan odottamattomia uhkia ja tapahtumia, jotka saattavat vaikuttaa hyvinkin paljon käsillä olevaan hyökkäykseen. Washingtonista saattaa esimerkiksi tulla käsky, että tarpeettomien siviiliuhrien minimoimiseksi yhtään vihollista ei saa tuhota tai sitten taivaalta saattaa yhtäkkiä syöksyä useita piilossa väijyneitä vihollishävittäjiä ja niin edelleen. Toimintokorteilla saattaa siis olla hyvin dramaattisia vaikutuksia ja nämä luovat pelin hyvin lisäjännitystä.

Taistelut sujuvat vauhdikkaasti

LentokonekorttiKaikki taistelut käydään taktisella näytöllä, joka on yksinkertainen abstrakti kuvaus tehtäväalueesta. Sinne sijoitetaan kaikki puolustajat, omat lentokoneet ja tuhoamista odottava maalitaulu. Hyvä yksityiskohta pelissä on epävarmuus vastustajan ilmavoimista, sillä nämä arvotaan vasta kun omat koneet ovat jo lähteneet matkaan. Tämä aiheuttaa sen, että mahdollisiin ilmauhkiin on pakko varautua ennakkoon, mutta liika varustautuminen kostautuu vähäisessä maapommien määrässä.

Varsinainen ampuminen on sopivan nopeaa ja helppoa, sillä kaikki osumat ratkaistaan helpolla nopanheitolla. Ainoat vaikuttavat tekijät ovat lentäjien kyvyt, käytetty ase ja kohde. Näistä tulee nopanheittoon erilaisia plussia ja miinuksia ja jos heiton tulos on vähintään näin suuri, ase osuu ja tekee vahinkoa. Taistelut soljuvat mukavan yksinkertaisen järjestelmän ansiosta eteenpäin todella vauhdikkaasti.

Taistelun kulkuun eniten vaikuttava tekijä noppatuurin lisäksi on aseistuksen valinta. Napalmi ja rypälepommit ovat todella tehokkaita aseita jalkaväkeä vastaan, kun taas ohjuksilla on hyvä hoidella yksittäiset rakennukset ja ilmatorjuntatykit. Mielestäni hieno piirre pelissä on myös se, että napalmilla on myös poliittisia vaikutuksia, sillä tilanne kotona kiristyy aina kun sitä käyttää.

Pidä huolta piloteistasi

Pelissä on myös pieniä roolipelimäisiä piirteitä, sillä kunkin lennetyn tehtävän jälkeen pilotit saavat sekä kokemusta että stressiä. Lentäjät nousevat seuraavalle kokemustasolle, kun lentoja on takana tarpeeksi. Raukkoja ei kannata kuitenkaan kiusata liikaa, sillä jokainen tehtävä nostaa pilottien stressiä. Hermojen kiristyminen aiheuttaa ensin lentäjän ominaisuuksien laskemisen, mutta lopulta raukka ei kykene edes lentämään ja joutuu pakkolomalle.

Kaikki lentokoneet eivät välttämättä palaa takaisin, mutta tippuneet pilotit on onneksi mahdollista pelastaa. Pelastaminen on hyvin epävarmaa ja jollei se onnistu, on kyseinen lentäjä loppukampanjan ajan poissa pelistä. Lentäjien menettämisen pelko luo peliin runsaasti draamaa ja jännitystä ja pienistä lentäjistään on väkisinkin huolissaan.

Loppupuhuttelu

Phantom Leader kuvaa mielestäni onnistuneesti Vietnamin ajan ilmasotaa ja se onnistuu abstraktiudestaan huolimatta luomaan hyvän kuvan pommituslennoista. Pelin tärkeimmät ominaisuudet toimivat todella hyvin ja ne tuntuvat tukevan hyvin toisiaan, sen sijaan että ne olisivat vain päällekkäin liimattuja ominaisuuksia.

Peli on myös todella helppo oppia ja säännöt muistaa jo parin tehtävän jälkeen. Yhden tehtävän pelaa läpi parissakymmenessä minuutissa ja kokonaisen kampanjan ehtii pelaamaan illan aikana.

Faktat Phantom Leaderista

Suunnittelija:

Julkaisija: Dan Verssen Games (2010)

Mutkikkuus: Aika yksinkertainen säännöiltään ja parin pelin jälkeen kaikki sujuu jo leikiten.

Onnen vaikutus: Kohtalainen. Pari todella huonoa toimintokorttia tai nopanheittoa saattavat kaataa tehtävän, mutta näiden vaikutuksia voi minimoida hyvällä suunnittelulla.

Vuorovaikutus: Pelaajan tekemiset vaikuttavat todella paljon pelin kulkuun ja jokainen päätös on elintärkeä. Yksinpelissä pelaajien välistä vuorovaikutusta ei tietenkään ole.

Teema: Phantom Leader on vahvasti temaattinen ja sopii siten Vietnamin sodasta tai ilmataisteluista kiinnostuneille.

Uudelleenpelattavuus: Todella hyvä. Vaihtelevat tehtävät, viholliset ja satunnaistapahtumat takaavat sen, että joka peli on erilainen.

Kieliriippuvuus: Sääntöjen ymmärtäminen ja paljon tekstiä sisältävät toimintokortit vaativat sujuvaa englannin kielen hallintaa.

Pelaajamäärä: 1

Pituus: 20+ min

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Phantom Leader

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:1
Aito keskiarvo:3.00
Tasoitettu keskiarvo:3.27
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 0
  • 3: 1
  • 4: 0
  • 5: 0

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Osta Löydä lautapelit -kirja

3 thoughts on “Phantom Leader”

  1. Pelin ”nuorempi isoveli” on nimeltään Hornet Leader: Carrier Air Opertions. Periaatteessa kyse on samasta pelistä, mutta Hornet Leaderin komponentit ovat parempilaatuisia ja pelattavaa (skenaarioita, koneita ja aseita) on tarjolla enemmän. Hornet Leader painottuu teemansa puolesta modernimpaan sodankäyntiin ja mukana on mm. lähitulevaisuuteen sijoittuvia kampanjoja, joissa käytetään vasta viime vuosina käyttöön tulleita konetyyppejä ja aseita. Mukana kuitenkin joitakin jo Vietnamissa debyyttinsä tehneitä konetyyppejä. Tämä yhdessä laajan asevalikoiman kanssa mahdollistaa pelin kampanjojen pelaamisen hyvin, hyvin, hyvin monella eri kombinaatiolla ja tyylillä.

    Pelinä Hornet Leader, kuten Phantom Leaderkin on yllättävän toimiva ja viihdyttävä. Vaikka lautapelaaminen on ensisijaisesti sosiaalista ajanvietettä, niin ainakin oma käsitys yksinpelaamisesta muuttui tämän pelin ansiosta. Erittäin suositeltava vaihtoehto esim. tietokonepelaamiselle.

    Jos pelejä haluaa erotella muuten kuin ”teatterin” perusteella, niin Phantom Leader on parempi vaihtoehto kevyempää kokemusta hakevalle ja Hornet Leader: Carrier Air Operations on puolestaan sotapelaajan valinta.

  2. Kiinnostaisi kyseinen peli, mutta mistähän näitä saisi (sopivaan hintaan)? Mainos Lautapelit.fi linkistä ei ainakaan tuottanut tulosta.

  3. Tuomas:

    Kannattaa kysäistä Fantasiapeleistä, tosin niidenkin verkkokaupassa lukee saatavuudessa että ”epävarma”, mutta aina kannattaa kysyä. He voivat selvittää pelin saatavuuden ja tarvittaessa tilata sen. Fantasiapeleistä löytyy myös tuo edellisessä kommentissa mainittu Hornet Leader.

    Boostep.fi:stä löytyy Phantom Leader todella edullisesti alle 52 euron hintaan, mutta saatavuus on jälleen epävarmaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.