Fighters of the Pacific

Aavan meren, tuolla puolen, jossakin on… lisää merta. Ja sotaa. Toista maailmansotaa. Moottorit mouruavat ja rauta reikiintyy, kun japanilaiset ja amerikkalaiset ottavat taktisesti yhteen Tyynenmeren heksataivaalla. Pelin nimi on Fighters of the Pacific, ja kuumat paikat eivät tarkoita leppoista rantalomaa paratiisisaarilla.

Fighters of the Pacific on sotapeliksi melko yksinkertainen mallinnus toisen maailmansodan Tyynenmeren ilmataisteluista Yhdysvaltojen ja Japanin välillä.

Hävittäjät ja pommittajat

Molemmilla osapuolilla on kolme erilaista lentokonemallia: hävittäjä, torpedopommittaja sekä syöksypommittaja. Peltileijoilla on pieniä eroavaisuuksia keskenään: esimerkiksi jenkkien Wildcat-hävittäjä kestää japanilaisten Zeroa enemmän osumia, mutta Zero pystyy kaartamaan Wildcatia ketterämmin. Tämänkaltaiset yksityiskohdat antavat pelille historiallisuutta syvyyttä ja kiintoisaa asymmetriaa.

Kun hävittäjiä on opittu kieputtamaan, pommittajat ja laivasto liittyvät hiljalleen mukaan leikkiin. Kaikki laivat on varustettu ilmatorjuntatykeillä, ja lisäksi lentotukialukset lähettävät taistelutipujaan taivaalle.

Perinteisiä tavoitteita

Pelissä on kymmenen skenaariota, joissa on sotapeleille tyypillisiä voittotavoitteita. Annetaan viholliselle pataan, suojellaan tiettyä kohdetta tai paetaan kartalta. Jokaisella skenaariolla on myös aikaraja sekä pisteytysehdot. Esimerkiksi hävittäjän pudottamisesta saa yhden pisteen ja pommittajasta viisi. Osuma lentotukialukseen posauttaa plakkariin kympin.

Skenaariot pelataan yksi vastaan yksi -kamppailuna, mutta pelissä on myös yksinpelimuoto. Lisäksi kaksi vastaan kaksi -joukkuepelinä voi kokeilla viimeisestä skenaariota, jossa simuloidaan hieman tarkemmin lentotukialuksien toimintaa. 

Rähinät käydään pääasiassa valtameren yllä, mitä nyt kartalla saattaa olla pari hassua saarta, joilla on ilmatorjuntaa ja lentokenttiä. Lisäksi pilviin on kiva lentää vihollista karkuun.

Oikeaa tilaisuutta odotellessa

Pelikierroksella määritetään ensin aloitteenhaltija, joka yleensä on se, jolla on kartalla vähemmän ilmaryhmiä. Yhteen ilmaryhmään kuuluvat lentokoneet, jotka ovat vierekkäin ja jotka lentävät samalla korkeudella samaan suuntaan.

Aloitteenhaltija päättää, liikuttaako vastustaja vai hän itse yhtä ilmaryhmäänsä. Sitten aloitteenhaltija päättää, pelaako hän itse, vai jatkaako vastustaja ilmaryhmiensä liikuttamista. Jos aloitteenhaltija päättää jossain välissä liikuttaa omaa ilmaryhmäänsä, hänen on annettava vuoronsa jälkeen vastustajan liikuttaa ainakin yhtä ilmaryhmää.

Peli ei siis etene vuorotellen vaan aloitteenhaltijan taktisten näkemysten mukaan. Voi käydä jopa niin, että vastustaja liikuttaa kaikkia ilmaryhmiään ja vasta sitten aloitteenhaltija käy toimeen. Kun kaikkia lentokoneita, laivoja sekä torpedoja on liikutettu, tarkistetaan voittoehdot ja uusi kierros voi alkaa.

Melskettä riittää

Vanhan sotaviisauden mukaan mikään suunnitelma ei kestä viholliskosketusta, mikä tuntuu Fighters of the Pacificissä selvästi. Muodostelmien kohdatessa taistelu muuttuu totaaliseksi kaaokseksi, jossa yritetään väistellä joka suunnasta lentäviä vihollisia ja ehkä vähän ampua takaisinkin.

Jos lentokone hyökkää vihollisen kimppuun, vihollisen täytyy väistää tulitusta yhden heksan liikkeellä. Väistämisessä on se huono puoli, että kone merkitään liikutetuksi, jolloin se ei saa enää lentää täydellä voimalla haluamaansa suuntaan. Lisäksi kone ei saa väistää toistamiseen samalla kierroksella, eli kone on helppo maali muille vihollisille. Väistänyt kohde saa kuitenkin ampua takaisin, mikäli tähtäimissä on hyökkääjä tai muu vastustajan rautalintu. Jälleen uusi kohde väistää ja saa mahdollisesti toisen vihollisen tulilinjalleen. Kun ketjureaktio päättyy, tarkistetaan vauriot ja pudotukset.

Vaurioihin ei vaikuta kortit tai nopat, vaan ainoastaan koneen ominaisuudet. Esimerkiksi japanilaispommittajat kestävät yleensä kaksi osumaa, mutta viereisestä heksasta ampuessa ne roihahtavat heti liekkeihin. Amerikkalaispommittajat sen sijaan on panssaroitu paremmin.

Taktista ylistystä, historiallista nillitystä

Fighters of the Pacificin säännöt omaksuu helposti, mutta peli saa kaalin käänteiselle merimiesumpirusetille. Heti ensimmäisessä skenaariossa pelaajilla on hallittavia koneita neljätoista, ja niiden lentoradoista syntyviä tilanteita on noin potenssiin neljätoista.

Aivoilta särkyvät hampaat tätä pähkinää purressa, mutta analyysihalvaus ei pilaa kaikkien peliä. Varsinkin keittiökenraalit arvostavat suuresti sitä, ettei hieno hyökkäyskuvio kaadu tuurijumalten kahvitaukoon vaan ainoastaan itseään terävämpään vastustajaan. Lisäksi kaikki tieto on nähtävillä kuin shakkilaudan avoimien ovien päivänä.

Sen sijaan peli saa perusteltua runtua muista rikkeistä. Historiahönöille tarjotaan esimerkiksi vain pieni maistiainen Midwayn taistelusta, vaikka kyseessä oli yksi Tyynenmeren sodan ratkaisuhetkistä. Myös Pearl Harborin yllätyshyökkäys, konfliktin lähtölaukaus, on sivuutettu pelissä täysin. Kyseinen yhteenotto olisi tosin vaikea ympätä pelin raameihin, joten tämä annettakoon anteeksi. Historiahampaan kolotusta voikin paikata lisäosilla Battle of Midway sekä Battle of the Coral Sea.

Perinteisesti peliä pitää näpäyttää sääntökirjasta, joka sortuu yksinkertaisuudessaan lievään leväperäisyyteen. Sääntökirja ei kerro selkeästi esimerkiksi sitä, miten laivojen ilmatorjuntatykkejä komennetaan.

Vertailussa Undaunted: Battle of Britain

On mahdotonta olla vertaamatta Fighters of the Pacifia ja Undaunted: Battle of Britainia keskenään. Tänä vuonna ilmestyneissä lentosotapeleillä on paljon yhteistä, vaikka niillä on myös selviä painotuseroja.

Pelien lentokoneilla on hyvin samankaltaiset liikeradat, mutta Pacificissa koneet liikkuvat maksiminopeudellaan. Battle of Britainissa sen sijaan voi höllätä kaasuvipua ja ohjata koneita notkeammin. Lisäksi Battle of Britainissa taistelun kokonaiskuva on helpompi hahmottaa lentokoneiden pienemmän lukumäärän takia, kun taas Fighters of the Pacific mallintaa paremmin taistelun kaaosta. On syytä verrata myös pelien kestoa. Battle of Britainissa tiukka taisto vie puolisen tuntia, kun taas Pacificin skenaarioon uppoaa yleensä tunti jos toinenkin.

Jos jommankumman haluaa pelihyllyynsä, pitää miettiä, vannooko pyhän logiikan nimeen, vai haittaako Fortunan pieni kosketus pelikokemusta. On syytä tosin muistaa, etteivät pelien huonot puolet kallista vertailuvaakaa liikaa toisen eduksi.

Vaikka Fighters of the Pacific on selvästi strategikkojen mieleen, peliin on aloittelijoidenkin helppo päästä sisään. Battle of Britainissa puolestaan taistelu harvoin ratkeaa täysin tuuriin. Pelihimon hälyttäessä syöksyn itse Battle of Britainin ohjaamoon, mutta jos tykkää lentosotapeleistä, kannattaa molempia ainakin kokeilla. 

Faktat Fighters of the Pacificista

Suunnittelija: Frank Garibaldi

Julkaisija: Capsicum Games, Don’t Panic Games (2023)

Mutkikkuus: Pelin perusmekaniikat ovat yksinkertaiset, mutta taktiset kuviot saavat kaalin ylikypsäksi.

Onnen vaikutus: Pyöreä nolla. Kaikki tieto on avointa. Taistelut ratkaistaan koneiden teknisten ominaisuuksien perusteella.

Vuorovaikutus: Suuri. Pelissä on vahva reaktio–vastareaktio-tunnelma.

Teema: Tyynenmeren sodan taisteluita ei käydä täydessä laajuudessaan, mutta historian siipien havina on vahva.

Uudelleenpelattavuus: Skenaarioita voi lähestyä monin tavoin suunnittelemalla erilaisia lentoreittejä ja hyökkäyskuvioita.

Saavutettavuus: Sääntökuorma on sotapeliksi kohtuullinen. Pelatessa ei tarvitse kielitaitoa; korteissa on yksittäisiä sanoja, jotka on helppo omaksua. Lentokoneiden ja pelimerkkien käsittely edellyttää sorminäppäryyttä.

Pelaajamäärä: 1–2 (yhden skenaarion voi pelata nelinpelinä)

Pituus: 60–120 minuuttia.