Wings of War

Wings of War on pelisarja, joka käsittelee varhaista ilmasotaa. Pelisarja aloitti ensimmäisen maailmansodan ilmataisteluista, mutta on sittemmin laajentunut myös toiseen maailmansotaan. Peli mallintaa ilmataistelua yksinkertaisella, mutta toimivalla pelimekaniikalla, jossa lentokoneita kuvaavat kortit tai pienoismallit kaartelevat pitkin pöytää.

Pelin idea

Wings of Warin kansiPelaajat käyttävät erilaisia manöövereitä kuvaavia kortteja yrittäessään päästä toistensa taakse ampuma-asemiin. Pelaajat valitsevat kolme liikettä, jotka pelataan yhtä aikaa. Liike tapahtuu pelaamalla liikekortti pelaajan lentokoneen eteen. Liikekortissa on nuoli, joka näyttää, missä kone kyseisen manööverin jälkeen on ja mihin suuntaan nokka osoittaa.

Jokaisen siirron jälkeen tarkistetaan, ovatko koneet ampumamatkan päässä toisistaan. Jos näin on, uhrin on nostettava kortteja vahinkopakasta. Pelkän tavallisen vahingon lisäksi pelaajia voivat kiusata jumiutuvat aseet, vahingoittuvat moottorit, haavoittunut pilotti ja muut ikävät vaivat.

Erilaiset koneet käyttävät eri liikepakkoja, joten peli pystyy mallintamaan erilaisia koneita. Jotkut ovat nopeampia ja toiset kääntyvät paremmin. Yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota. Esimerkiksi kiertomoottoriset koneet kuten Sopwith Camel kääntyvät paremmin toiseen suuntaan.

Monentasoista ilmasotaa

Pelaaminen on nopeatempoista ja ilmataistelut ovat ohi noin 20 minuutissa, kun pelaajat oppivat säännöt ja tulevat tutuiksi systeemin kanssa. Simulaattori Wings of War ei ole — esimerkiksi lentokorkeudella on pelissä varsin vähän merkitystä — vaan vauhdikasta viihdettä.

Peruspeli, dogfight muutaman koneen välillä, käy herkästi tylsäksi, kun pelaajat oivaltavat, että parhaiten pärjää se, joka välttelee taistelua tehokkaimmin. Onneksi säännöistä löytyy erilaisia skenaarioita, joilla peliin saa rakennetta ja enemmän ideaa. Skenaarioita on helppo kehitellä itsekin lisää.

Sääntökirja on muutenkin varsin irrallinen kokoelma sääntöjä, joista voi koota haluamansa setin. Helpoimmillaan Wings of War on hyvin yksinkertainen seurapeli, jota voi pelata lähes seurassa kuin seurassa, myös lasten kanssa. Sääntöjä lisäämällä on mahdollista lisätä peliin realismia ja yksityiskohtia, kuten erikoisvahingot (moottoririkot, hajonneet peräsimet, tulipalot ja niin edelleen), lentokorkeuden, pommituslennot ja paljon muuta.

Pienoismallilentokoneet vetoavat pikkupoikiin

Wings of War -koneWings of War saatiin vihdoin suomeksikin vuonna 2008, kun Lautapelit.fijulkaisi suomenkielisen laitoksen Wings of War Miniatures -pelistä. Kortit oli jo aikaisemmin voinut korvata pienoismalleilla, mutta tällä aloituspakkauksella miniatyyri-Wings of Warin maailmaan pääsee aikaisempaa helpommin.

Pienoismallit ovat valmiiksi maalattuja ja varsin näyttäviä — niissä on välitöntä pikkupoikavetovoimaa. Pienoismallit mahdollistavat myös lentokorkeuden mallintamisen aikaisempaa paremmin. Käytännössä kortit ovat varsinkin tiukoissa paikoissa kätevämmät, mutta lentokoneiden vetovoimaa ei pitä aliarvioida.

Keräilyhenkisille on luonnollisesti tarjolla runsas valikoima erilaisia koneita, joilla valikoimaa voi laajentaa. Koska jokaisen pienoismallin mukana tulee koneen lennättämiseen tarvittavat kortit, lisäpienoismalleilla on mahdollista laajentaa pelaajamäärääkin.

Lisäosia ja itsenäisiä settejä

Peli koostuu useista eri seteistä, jotka ovat osin itsenäisiä ja osin laajennuksia toisilleen. Famous Aces on ensimmäinen, ”perussetti”, joka keskittyy kaksintaisteluihin. Se oli aikaisemmin paras aloitussetti, nyt suosittelisin aloittamaan Miniatures-laatikolla, jos ei halua päästä mahdollisimman halvalla. Kahdenistuttavia koneita sisältävä Watch Your Back! toimii myös itsekseen, mutta sopii hyvin yhteen Famous Acesin kanssa isompia taisteluita varten.

Burning Drachens sisältää tiedustelukuumailmapalloja, korkeussäännöt, ilmatorjuntaa ja paljon muuta mukavaa. Se ei sovi ensimmäiseksi setiksi erityisen hyvin, mutta täydentää muita settejä mainiosti. Recon Patrol ja Top Fighter ovat pieniä boostereita, jotka lisäävät uusia lentokoneita olemassaoleviin setteihin. Muitakin lisäosia on, ja Nexus vaikuttaisi tehtailevan uusia tasaisella tahdilla. Myös miniatyyrivalikoimat laajenevat jatkuvasti.

Dawn of World War II on toisen maailmansodan taisteluihin sijoittuva versio Wings of Warista. Tämä versio on haastavampi, intensiivisempi ja joustavampi. Vuoroja ei enää suunnitella yhtä pitkälle etukäteen, vaan nopeampi reagointi on mahdollista.

Suunnittelija: ,
Julkaisija: Nexus, Fantasy Flight Games, Lautapelit.fi
Ilmestymisvuosi: 2004
Pelaajamäärä: 2-4
Pituus: 30 min

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Wings of War

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:42
Aito keskiarvo:3.37
Tasoitettu keskiarvo:3.34
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 3
  • 3: 21
  • 4: 18
  • 5: 0

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Osta Löydä lautapelit -kirja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.