Planet Unknown

Planet Unknown sujahtaa viime vuosien varsin runsaslukuisten avaruusteemaisten pelien jatkumoon. Alkujaan Kickstarterissa julkaistu peli sai uutta huomiota tämän vuoden Kennerspiel des Jahres -ehdokkuudellaan ja on kerännyt ylistävää palautetta. Sitä on kuvailtu “peliksi, joka tekee muut polyominopelit tarpeettomiksi”.

Pelissä maapallon resurssit on kulutettu loppuun ja pelaajien täytyy asuttaa tuntemattomista planeetoista ihmiskunnalle uusi koti. Tämä tapahtuu asettelemalla polyominolaattoja planeettaruudukkoon ja kehittämällä resurssiratoja.

Laiska Susan tarjoilee laatat

Planet Unknownissa huomio kiinnittyy välittömästi pöydän keskelle asetettavaan S.U.S.A.N.-avaruusasemaan. Sen tehtävä on laattojen tarjoaminen pelaajille. Joka kierros yksi pelaajista kääntää Susanin haluamaansa asentoon, minkä jälkeen jokainen pelaaja valitsee edessä olevasta lohkostaan jomman kumman tarjolla olevasta kahdesta laatasta. Tämä valinta tehdään yhtäaikaisesti.

Valittu laatta asetetaan omalle planeetalle ja samalla nostetaan kahta resurssirataa ylöspäin. Jokainen laatta nostaa aina kahta pykälää radoilla. Jos esimerkiksi laatassa on vesi ja teknologia-alueen kuvat, niin laatta nostaa vesi- ja teknologiaratoja ylöspäin.

Resurssiradat edustavat pelin eri osa-alueita ja tuottavat etuja: sininen vesirata tuottaa lähinnä pisteitä, vihreä biomassarata tuottaa yhden ruudun kokoisia laattoja tetristelyn tilkkeeksi, mustaa sivilisaatiorataa kehittämällä pääsee valitsemaan erikoiskortteja sivilisaatiopinosta, harmaalla teknologiaradalla avataan pelin sääntöjä rikkovia kykyjä ja punaisella mönkijäradalla aktivoidaan planeetan pinnalla liikkuvia mönkijöitä. 

Mönkijät ovat vekkuli suunnitteluidea. Niillä on tarkoitus liikkua planeetan pinnalla ja noukkia talteen pelastuskapseleita ja planeetalle pudonneita meteoriitteja. Molemmat ovat voittopisteiden arvoisia, mutta meteoriitit myös estävät laatalle jäädessään laattarivin ja -sarakkeen pisteytyksen. Meteoriitti ilmestyy laatalle, jos valitussa laatassa on meteoriitin kuva. Sellaisia laattoja on paljon, joten mönkijöille on käyttöä. Tämä tetristelyn kylkeen lyöty minipeli toimii mukavasti. 

S.U.S.A.N.-avaruusasema lipsahtaa kieltämättä kikkailun puolelle, mutta sen toiminnallista hyötyä ei voi kiistää. Polyominolaattojen jakaminen sujuu sillä näppärästi ja laatat pysyvät hyvässä järjestyksessä.

Peli jatkuu yksinkertaisen “Valitse S.U.S.A.N.:n asento – Valitse laatta – Aseta laatta – Nosta resurssiradat” -syklin ympärillä, kunnes joku pelaajista ei voi enää asettaa laattaa planeetalleen. Pelin lopussa voittopisteitä kertyy laatoilla täytetyistä planeettariveistä ja -sarakkeista sekä resurssiradoista riippuen kuinka pitkälle niillä ollaan edetty. Lisäksi yhteiset tavoitekortit pisteytetään. 

Lisämausteita riittää

Peruspeli on pitkälti tuossa, mutta Planet Unknownin pihvi on vaihtelevissa planeettakartoissa ja yhtiöissä. Peruskartta on nimittäin aika laiskanpulskeaa tetristelyä, ja aloittelijayhtiö kuiva jännitteentappaja, mutta asymmetrisillä kartoilla ja yhtiöillä haastetta tulee enemmän. Eri kartat asettavat rajoitteita laatanasetteluun ja yhtiöt tuovat peliin uusia erikoissääntöjä. 

Yhtiöissä etenkin on paljon nokkelia ideoita. Horizon Group esimerkiksi kerää meteoriitteja ottamalla ne mönkijöiden kyytiin, ja Jump Drive -yhtiö pystyy avaamaan teknologioita haluamassaan järjestyksessä. Tämä pakottaa lähestymään peliä aina hieman eri näkökulmasta – ainakin teoriassa. Tästä lisää myöhemmin.

Peliä voi monipuolistaa muillakin tavoilla. Yhtiöiden lisäksi mausteeksi on tarjolla henkilökohtaisia tavoitekortteja, jotka ovat kelpo lisä. Eniten mielipiteitä jakavat tapahtumakortit, joilla joka kierros arvotaan peliin vaikuttava tapahtuma. Ne ovat tyyliä “Tällä kierroksella laattoja ei voi asettaa kartan reunoille” tai “Aseta yksi meteoriitti valitsemallesi laatalle”. Tällainen satunnaisuus kait toimii joillekuille, mutta minusta tuo on yhtä huono suunnitteluidea kuin Battle Linen taktiikkakortit. Ei kiitos.

Peliin on saatavilla myös Deluxe-laitos, jossa on lisää planeettakarttoja ja yhtiöitä. Peruspelissä niitä ei löydy, mutta Deluxe-sisältö esitellään silti härnäävästi sääntökirjassa.

Hyvin rullaava, mutta yllätyksetön

Polyominopeleissä tärkeää on, että laattojen asetteluun kohdistuu jännitettä. Planet Unknown vastaa haasteeseen kohtalaisesti. Tässä pääsee laattoja asetellessa pohtimaan kaikkea kivaa, mutta strategisesti peli ei ole järin monipuolinen. Tavoite on aina saada planeetta laattoja täyteen ja mielellään pari kolme resurssirataa päätyyn asti. 

Planet Unknown kärsiikin yllätyksettömyydestä: usein alussa pohditaan hetki miten planeettaa kannattaa lähteä täyttämään ja sitten vaan suoritetaan. Loppupelistä laattojen asettelussa tulee olla hieman tarkempi, mutta planeetan saa silti turhan helposti täyteen. Yksi osasyy tälle on pelin lopetusehto: peli päättyy siihen, kun joku pelaajista ei pysty asettamaan kumpaakaan tarjolla olevaa laattaa planeetalleen tai yksi S.U.S.A.N.:in laattalohkoista on tyhjennetty. Käytännössä peli päättyy siis siinä kohtaa, kun planeetta on lähestulkoon täynnä..

Leveyttä pelistä kyllä löytyy, mutta ei oikein todellista syvyyttä. Eri kartta ja yhtiö -aloituksia riittää, mutta pelin suuret variaatiomahdollisuudet ovat lopulta varsin näennäisiä. Yhtiöt sortuvat liikaa asymmetrisyyden perisyntiin: ne sanelevat liikaa miten peliä pitää pelata. Jos yhtiö saa extrapisteitä vesiradalta, niin sitten kehitetään vesirataa. Ai tämän yhtiön mönkijät liikkuvat nopeammin? No sitten pelataan mönkijärataa. 

Itse pelin ydinluonne pelikertojen välillä ei juuri muutu. Asiaa ei auta, että peli on puhdasta moninpelipasianssia. Vuorovaikutus pelaajien välillä rajoittuu yhteisiin tavoitekortteihin ja siihen mitä laattoja vastustajalle tarjoaa. 

Jotain siis puuttuu. Pelin hengettömyys saattaa mennä kokemattomien suunnittelijoiden piikkiin, sillä vertailu kohdistuu väkisin Reiner Knizian mestarilliseen My Cityyn: siinä missä tohtori Knizia sai pelissään polyominorungon loistamaan, Planet Unknown huutaa nokkelampia suunnitteluideoita. 

Kevyt peli isossa laatikossa

Planet Unknown tipahtaa lopulta hankalaan rakoon. Se on varsin itseään toistava peli, jonka pelaaminen on mukavaa, muttei mieltä mullistavaa. Se yrittää olla Patchworkin ja Terraforming Marsin yhdistävä elegantti mestariteos, muttei onnistu kiilaamaan kummankaan reviirille. Lopputulos on valju.

Myönnettäköön, että itselläni on kokemuksia ainoastaan kaksinpelistä, joka ei välttämättä ole paras pelaajamäärä. Kaksinpelissä peli on nimittäin liian hallittavissa. Kun pelaajia on enemmän, vuoroja, jolloin saat varmasti haluamasi laatan, on vähemmän. BGG:ssä liputetaan eniten nelinpeliä, joka on varmasti paras kompromissi satunnaisuuden ja kontrollin välillä. 

Käytännön mielessä Planet Unknown on onnistunut: kaikki pääsevät pelaamaan yhtä aikaa ja tekemistä riittää. Näenkin pelissä tiettyä hengenheimolaisuutta vaikkapa Cartographersiin. Planet Unknownista saanee eniten irti, kun siihen suhtautuu kevyenä ajanvietepelinä eikä strategisena tetriskilpailuna. Vaikka kuinka arvostan Planet Unknownin kauniiseen ulkoasuun paketoitua napakkaa sisältöä, joudun harmikseni toteamaan, että pohjimmiltaan se on vain isoon kalliiseen laatikkoon ahdettu henkinen kupongintäyttöpeli. 

Faktat Planet Unknownista

Suunnittelija: Adam Rehberg, Ryan Lambert

Julkaisija: Adam’s Apple Games (2022)

Mutkikkuus: Pelin rakenne on todella yksinkertainen, mutta yhtiöiden erikoiskyvyt mutkistavat peliä hieman. Mistään raskaasta pelistä ei ole kyse.

Onnen vaikutus: Laattojen saaminen on hieman satunnaista ja riippuu siitä mitä muut pelaajat tekevät. 

Vuorovaikutus: Lähes puhdas moninpelipasianssi. Vuorovaikutus rajoittuu yhteisiin tavoitekortteihin ja siihen mitä laattoja tulet antaneeksi muille.

Teema: Avaruusteema toimii todella hyvin ja peli näyttää upealta.

Uudelleenpelattavuus: Teoriassa todella hyvä, sillä eri planeettoja ja yhtiöitä riittää testattavaksi. Käytännössä pelin ydin pysyy silti samanlaisena pelikerrasta toiseen.

Kieliriippuvuus: Komponenteissa on jonkin verran tekstiä.

Pelaajamäärä: 1–6. Olen kokeillut vain kaksinpeliä, mutta pelin luonne ei juuri muuttune pelaajamäärän vaihtelusta. Nelinpeli lienee tasapainoisin pelaajamäärä. Yksinpelivarianttikin löytyy. 

Pituus: 60–75 minuuttia.