Planet

Planet

Blue Orange tiedetään näyttävien ja yksinkertaisten pelien tekijäksi, eikä Planet tästä poikkea. Blue Orangen pelejä myös suomennetaan varsin paljon, useampikin julkaisija on asialla ollut, tällä kertaa Planetin suomennoksesta vastaa paljon Blue Orangea suomeksi julkaissut Lautapelit.fi.

Pelissä pääsee luomaan oman planeettansa! Pelaajat muodostavat planeetoilleen maastonmuotoja, joihin sitten toivon mukaan mahdollisimman moni eläinlaji asettuu asumaan. Peli on omiaan herättämään huomiota, keskeisenä komponenttina ovat nimittäin kaksitoistatahokkaat, joihin planeettaa rakennetaan.

Peli on palkittu vuonna 2019 Mensa Select -palkinnolla.

Planetin kansi

Kulmikkaat planeet

Pelin perusrunko on hyvin yksinkertainen. Kierroksia pelataan kaksitoista ja jokaisella kierroksella jaetaan viisi laattaa pelaajien kesken. Aloittaja valitsee ensin, sitten jokainen saa vuorollaan yhden. Sen jälkeen aloittaja kiertää seuraavalle pelaajalle ja edetään seuraavaan kierrokseen.

Tämä nyt ei vielä ole kovin kiinnostavaa. Kierrokselta kolme aloitetaan pelin mielenkiintoinen osio: elämän synty planeetoilla. Eläinkortteja on alkuun tarjolla yksi kierroksessa, sitten kaksi ja lopulta kolme. Jokaisella eläimellä on tietty ehto ja parhaiten ehdon täyttänyt pelaaja saa eläinkortin itselleen. Kortit ovat pelin lopussa sitten pisteitä, joilla peli voitetaan.

Ehtoja on kolmea eri lajia. Ensinnäkin haetaan isointa tietynlaista aluetta, joka on jonkun tietyn alueen vieressä – eläimen voittaa vaikkapa pelaaja, jolla on suurin viidakko, joka on meren vieressä. Toinen vaihtoehto on suurin alue, joka ei ole tietyn alueen vieressä, eli vaikkapa suurin jäätikkö, joka ei ole autiomaan vieressä. Kolmannessa mitataan alueiden lukumäärää, eli kortin saa vaikkapa pelaaja, jolla on eniten erillisiä vuoristoalueita planeetallaan.

Monimutkaisia vierekkäisyyssuhteita

Kulmikkaat planeetat ovat paitsi näyttävä jippo, myös itse asiassa pelillisesti aivan oivallinen keksintö, kun ne yhdistetään korttien ehtoihin. Ison alueen muodostaminen on melko suoraviivaista, mutta kun soppaan sekoitetaan ehtoja vierekkäisistä alueista – ja erityisesti ehtoja alueista, joita vieressä ei saa olla – pelaaminen meneekin hankalammaksi. Kaksitoistatahokkaassa vierekkäisiä sivuja löytyy monesta suunnasta ja kun laatoissa voi olla kolmea eri maastonmuotoa, jonkun tietyn alueen pitäminen turvassa ei-toivotuilta naapureilta onkin aika vaikeaa.

Puhumattakaan sitten siitä, että eläinkortteja on tarjolla pelin alussa yhteensä 21 ja niissä on varmasti risteäviä vaatimuksia, joita kaikkia on mahdotonta täyttää – kaikkea ei siis voi saada, pitää suunnitella ja priorisoida. Peli antaa hyvin mahdollisuuksia suunnitella, sillä kaikki eläimet ovat näkyvillä heti pelin alussa. Aivan kokonaan peliä ei sentään voi pelata läpi etukäteen, vuorojen aikana tarjolle tulevat laatat eivät ole julkista tietoa.

Lisämausteeksi pelaajille voi vielä jakaa salaiset tavoitekortit, joissa määritellään joku tietty maasto. Sen keräämisestä tulee pisteitä, riippuen kerättyjen alueiden määrästä. Lisäksi tavoitekortti vaikuttaa eläinpisteisiin: muiden alueiden eläimet ovat kahden pisteen arvoisia, oman alueen eläimet vain yhden pisteen arvoisia. Hieman epäilyksiä herättää se, voittaako pelin helpommin, jos peliin tulevien eläinkorttien jakauma on suopea oman alueen suhteen, eivätkä tavoitekortit muutenkaan tunnu hirveästi lisäarvoa peliin tuovan.

Valmis planeetta
Planeetta on valmis, elukoita on kertynyt kelpo pino ja autiomaitakin toivottavasti runsain määrin. Kuva: Mikko Saari

Millainen planeetta tämä on?

Tästä päästäänkin näppärästi Planetin ytimessä olevaan identiteettiongelmaan. Millainen peli Planet itse asiassa haluaa olla? Onko se täyden informaation strategiapeli, jossa lasketaan toisten pelaajien mahdollisuuksia ja mietitään jokainen siirto perinpohjaisesti, vai onko se leppoisa perhepeli, jossa ei liikaa välitetä muiden tekemisistä, vaan keskitytään omaan peliin? Molemmat ovat mahdollisia, sillä kaikki tieto on avointa. Toisten pelaajien planeettoja saa tarkastella, joten jokaisella kierroksella tietää kyllä täsmälleen, mitkä mahdollisuudet kullakin pelaajalla tarjolla olevien eläinten saamiseen on.

Tämä voi johtaa melkoiseen analyysihalvaukseen, jos käydään huolella läpi jokaisen pelaajan tilanne ennen laattojen valintaa ja sitten tutkaillaan jokaisen laatan mahdollinen vaikutus kierroksella jaossa olevien eläinten voittamiseen. Näin saa tehdä: säännöt sanovat suoraan, että toisen pelaajan planeettaa saa tarkastella. Kaikkeahan on vaikea nähdä, joten käytännössä voi siis joka vuoro kysyä, kuinka monta kutakin olennaista maastonmuotoa pelaajalla on, ja millaisen tilanteen pelaaja voi saada aikaiseksi erilaisilla laatoilla.

Joku tästäkin varmasti pitää, minusta se on lähinnä sietämätöntä – pelaan mieluummin niin, että keskityn omaan planeettaani ja teen parhaani sen puitteissa, mutta joskus toki kriittisellä hetkellä tekeekin mieli kysäistä, missä mennään. Mihin sen rajan sitten vetää, on hyvä kysymys. Toisessa päässä peli menee vähän satunnaisemmaksi, toisessa päästä kesto venyy moninkertaiseksi. Isoin ongelma tulee tietysti silloin, jos samaan pöytään sattuu molemman koulukunnan edustajia: jotkut haluavat kenties pelata rennosti, toiset hioa viimeisen päälle.

Planetin kortteja
Eläinkortit ovat kauniisti kuvitettuja ja selkeitä. Panda haluaa monta erillistä viidakkoa, jakkihärkä taas ison vuoriston, jonka vieressä on autiomaata. Kuva: Mikko Saari

Hauska jippo, kelpo peli

Tämä identiteettikriisi poislukien Planet on ihan kelpo peli. Kaksitoistatahokkaat ovat näyttävä jippo, joka paitsi näyttää hienolta, myös ihan oikeasti tuo pelillistä lisäarvoa – kaksitoistatahokkaiden pyörittely on kuitenkin ihan eri juttu kuin vaikkapa 3×4-ruudukon täyttäminen.

Toisaalta tavoitekortit ovat vähän tylsät ja enemmistöjen laskeminen joka kierroksella on suoraan sanottuna vähän tylsää ja itseään toistavaa. Hauskan ensivaikutelman taakse kaipaisi sittenkin vähän enemmän lihaa, jotain vähän mielenkiintoisempaa tavoitetta ja tekemistä. Planet on kuitenkin nopeasti pelattuna ihan riittävän nopea peli, kaksinpelin ainakin naksuttelee läpi noin vartissa, jos ei liikaa jumitu optimoimaan siirtojaan.

Planet toimii parhaiten kevyenä perhepelinä, kun toisten pelaajien mahdollisuuksia ei liikaa pohdi ja peli rullaa mukavasti. Lapsille kaksitoistatahokkaan hahmottaminen ja siirtojen suunnitteleminen eteenpäin tarjoaa varmasti paljon mielenkiintoista mietittävää.

Planetin insertti
Hyvä insertti -pisteet Planet kuittaa kotiin tyylipuhtaasti: kaikki osat pysyvät siististi paikoillaan. Kuva: Mikko Saari

Faktat Planetista

Suunnittelija:

Julkaisija: Blue Orange (2018), Lautapelit.fi (2019)

Mutkikkuus: Säännöt ovat helpot ja ne on nopea oppia ja opettaa.

Onnen vaikutusPlanet on vähän ristiriitainen peli: toisaalta tieto on avointa ja kaikkien nähtävillä, mutta toisaalta tuurielementtejäkin on. Laatat ovat sattumanvaraiset ja jos sopivia laattoja eläimiä varten ei nouse, pelaaja on vähän avuton.

Vuorovaikutus: Vuorovaikutusta pelaajien välillä ei ole, kukin rakentaa omaa planeettaansa, mutta toki voi laskeskella, mitä pitää tehdä, jotta saa optimoitua eläinten keräämisen.

Teema: Aika abstrakti peli Planet käytännössä on, mutta eläinkorttien kuvitus on somaa ja teemassa on muutenkin ihan riittävästi järkeä.

Uudelleenpelattavuus: Peli tuntuu hivenen toistavan itseään jo yhden pelikerran sisällä, parhaimmillaan peli on uusien pelaajien lumoamissa kaksitoistatahokkaiden vau-efektin vuoksi.

Kieliriippuvuus: Lukutaitoa ei tarvita.

Pelaajamäärä: 2–4, kaksinpelinä sikäli parhaimmillaan, että yhden vastapelaajan kuvioista on helpompi pysyä kärryillä.

Pituus: 30–45 minuuttia, jos pelaajat eivät jäädy voi edetä ripeämminkin. Jos kaikki optimoivat siirtonsa huolella, keston voi varmasti tuplata.

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Planet

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:23
Aito keskiarvo:3.43
Tasoitettu keskiarvo:3.33
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 1
  • 3: 11
  • 4: 11
  • 5: 0

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Osta Löydä lautapelit -kirja

4 thoughts on “Planet”

  1. Jos saat alussa tavoitealuetyypin, johon on niukasti/ei ole pisteytyksiä, häviät pelin käytännössä suoraan.

  2. Noin tuumin joo, mutta onko se ihan niin jyrkkä? Entä jos keskittyy vain johonkin toiseen alueeseen, ottaa tavoitealueesta ne pisteet mitä pienellä vaivalla tulee ja keskittyy napsimaan tuplapisteitä eläimistä?

    Mäkin ajattelin, että se menee noin jyrkästi, mutta sitten tajusin, että pisteytys menee niin päin, että muista alueista tulee tuplapisteet, ei omasta, jolloin se ei kyllä tunnu ihan yhtä tiukalta.

    Mutta noin yleisesti ottaen pidän noita tavoitekortteja aika tylsinä ja peliä oikeastaan parempana ilman niitä.

  3. Joo, kyllähän tuo jonnin verran balansoi. Ei ole kuin yksi pelikerta takana, niin voin olla väärässä. Pelin suurin ongelma on, että ei se loppupeleissä ole hirveän hauska. Kuution rakentelu on tosi hauska ja raikas idea, mutta kun loppu on todella vanhahtavaa enemmistöjen pisteytykseen perustuvaa designia, niin hyppy lopahtaa aika lyhyeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.