100 parasta peliä 2018

Harrastan vuosittaisia top 100 -listoja – tein tänä vuonna jo viidennen. Oikea aika listan koostamiselle on elo-syyskuussa, kun edellisvuoden Essen-uutuuksilla on ollut lähes vuosi aikaa tulla pelatuiksi.

Teen listat järjestämällä suuren peliturnauksen, jossa sadat pelit kohtaavat toisensa kaksinkamppailuissa: kumpi on parempi, peli A vai peli B? Voittaja saa pisteen ja kolmesta peräkkäisestä tappiosta joutuu eliminoiduksi turnauksesta. Tätä jatketaan, kunnes kaikki jäljellä olevat pelit ovat kohdanneet toisensa.

Aloitan kaikista peleistä, joille olen BoardGameGeekissä antanut vähintään seiskan reittauksen. Tämä tarkoittaa yli 500 peliä, joista alkukarsinnalla raksin pois joukon, joilla ei ainakaan ole mahdollisuuksia voittoon. Niinpä varsinaiseen turnaukseen lähti tänä vuonna 310 peliä.

Sijat 100–91

100 Mystery Rummy: Jack the Ripper. Pidän noin yleisesti ottaen rommipeleistä ja tämä on sieltä vähän mutkikkaammasta päästä genreä. Herkullinen peli, saa mukavasti teemaa mukaan hyvin perinteiseen korttipelirunkoon. Jäänyt vähälle pelaamiselle, koska kaksinpelattavien korttipelien genressä on valtavasti hyvää tarjontaa.

99 ClippersAlan R. Moonin purjelaivapeli on yritetty pilata surkeilla komponenteilla, vaan peli toimii silti hienosti. Pelikertoja on kuitenkin vaikea saada, joten peli saattaa lähteä kiertoon, vaikka hyvä onkin. Yritetään nyt vielä, mutta jos vuoden sisällä ei pelikertoja tule, vuoden 2019 listalla Clippersiä ei enää nähdä.

98 Mechs vs Minions. Edellisen vuoden listan jälkeen ei ole tainnut pelikertoja tulla; kampanja on nähty, lisäskenaarioita ei ole paljon näkynyt. Itse alkaisin olla aika lailla kypsä pistämään pelin kiertoon uuteen kotiin, mutta en tiedä, mitä mieltä nuoriso on. Saattaa haluta pitää pelin. Onhan tämä kelpo peli, ei siinä mitään, mutta jotenkin on nähty fiilis ja ison boksin ja setuppivaivan vuoksi ei juuri tule pelattua.

97 Early Railways. Sisältää pelit New England RailwaysLancashire Railways ja Australian Railways. New England ja Lancashire ovat sama peli eri kartalla, Australiassa on pari fiksua sääntöuudistusta. Kaikki siis Age of Steamin esiasteita ja oikein kelpo pelejä, mutta miksi ne ovat tällä listalla, kun en niitä pelaa, siinä hyvä kysymys.

96 Agricola: All Creatures Big and Small. Mielellään tätä aina pelaa, vaikka muut Rosenbergin pienversiot peleistä ovat lopulta maukkaampia. Lowlands rakentaa tämän päälle sen verran paljon lisää peliä, että se vetänee jatkossa pidemmän korren, jos tekee tämäntyyppistä pelailua mieli.

95 A Few Acres of Snow. Vioistaan huolimatta mainio pakanrakennuspeli, jota olisi mukava pelata aikuisseurassa. Kotona kärsii siitä, että vastapelaaja ei tykkäisi pelata sotaa, vaan haluaisi vain rakennella. Oikeastaan haluaisin tällä mekaniikalla toimivan rakentelupelin. Idea hansakauppaan perustuvasta A Few Acres of Itämerestä on mielessä jo kohtuupitkällä, joten ehkä jonain päivänä.

94 Roads & Boats. Toimii kaksinpelinä kotona, kun ikävämpi vuorovaikutus jää pois. Nykyään kuitenkin vähän uhanalaista sorttia: jos on sellaisia hetkiä, joihin tämä sopii, ensisijaisesti pelaisin kyllä The Colonistsia, jossa on paljon samaa, mutta kokonaisuus mukavampi.

93 Splendor. iPadilla pelaaminen on jäänyt, joten Splendoria ei ole juuri tullut pelattua. Jos on ollut tarvetta tämän lokeron peleille, valinta on pääasiassa ollut Azul.

92 Lokomotive Werks. Veturitehtailu on hauskaa, vaikka peli onkin erittäin pelkistetty. Aina pelaaminen ei kuitenkaan ole hauskaa, viimeksikin tuntuu, että hävisin pelin oikeastaan jo vuorojärjestyksen arpomisessa.

91 Carcassonne. Kestoklassikko, mutta tällä hetkellä tätä tulee pelattua vähänlaisesti muuten kuin puhelimella hotseat-pelinä. Pöydän ääressä pelattuna ykkösvalinta on edelleen Carcassonne: The Castle, koska pelit ovat pääasiassa kaksinpelejä ja The Castle nyt vain on vetävämpi.

Mechs vs Minions
Niin nätti kuin tämä peli onkin, se lienee aika lailla nähty jo. Kuva: Mikko Saari

Sijat 90–81

90 At the Gates of LoyangUwe Rosenbergiä, mutta ei työläistenasettelua. Hauska peli, mutta vähiin on jäänyt pelaaminen, muut Rosenbergit ovat vetävämpiä ja etenkin pelikaveri ei taida olla kovin suuri Loyangin fani. Odotan mielenkiinnolla, mitä tuleva Reykholt tämän pelin perusideoista kehittelee.

89 Dominion: Valtakunta. Kyllä on vanha klassikko romahtanut. Vuoden 2014 listalla kakkosena ollut peli on jo näin alhaalla. Päädyin myymään oman mittavan Dominion-settini: sitä ei vain tule pelattua, uudet pakanrakennuspelit ovat menneet ohi. Dominionin tyylisten pelien tarpeen saa jatkossa täyttää Trains.

88 Modern Art. Vanha huutokauppapelien klassikko lähes 30 vuoden takaa on tehnyt paluun pelipöytiin, tämä kun maistuu nuorisolle oikein mukavasti. Edelleen suosikkejani huutokauppapeleistä.

87 Raiders of the North Sea. Uutuus. Tämä piipahti keväällä lainassa Todellisuuspaolta ja jätti hyvän vaikutelman. Mukava kierre perustyöläistenasetteluun. Lisäreille selvästi jonkin verran tarvetta, mutta peruspelikin on testaamisen arvoinen. Etenee parhaimmillaan todella mukavan ripeästi, mutta tarjoaa välillä kiperiä valinnanpaikkoja.

86 Battle Line. Perusvarma peli, tulee pelattua vuosittain, mutta ei nyt varsinaisesti loista kaksinpelien erittäin kilpailussa lokerossa. Sinänsä ihan sama, pelataanko Battle Linea vai Schotten-Tottenia, nehän ovat muutenkin lähestyneet toisiaan, mutta on kriittistä, että taktiikkakortit käytetään takansytykkeiksi.

85 Carcassonne: The Castle. Paras tapa pelata Carcassonnea, jos pelaajamäärän rajoittuminen kahteen ei haittaa.

84 1862: Railway Mania in the Eastern Counties. 18xx-pelailu on rajoittunut oikeastaan yksinomaan 1846:n pelaamiseen, mutta tämä Mike Huttonin peli tekee järjestelmällä niin mielenkiintoisia juttuja, että pidän tämän ilomielin kokoelmissani.

83 Spyfall. Kovin harvoin on tilaisuuksia tätä partypelien helmeä pelata, mutta sen verran kiehtova ja omintakeinen se on, että paikka kokoelmissani on taattu.

82 Linko! Edelleen fillerikorttipelien aatelia, valitettavasti ei vain saa omissa peliporukoissa peliaikaa tällä hetkellä ollenkaan.

81 Bargain Hunter. Oivallinen kolmen pelaajan tikkipeli, jota ei tule pelattua, koska nykyinen peliporukka ei oikein anna mahdollisuuksia kolminpeleihin, eikä innostu tikkipeleistä.

Pelilauta
Raiders of the North Sea on kaunis peli. Kuva: Mikko Saari

Sijat 80–71

80 Antike II. Uusi, parannettu laitos ei ole tuonut tätä erityisen ahkerasti pöydälle. Valitettavaa, koska onhan tämä edelleen mainio peli.

79 Indonesia. Edellisestä pelikerrasta nyt nelisen vuotta. Ehkä näitä kauan sitten pelattuja voisi pikku hiljaa pudotella kokonaan listalta. Vaan minkäs teet, arki-iltapeleihin tämä on liian pitkä, kaksinpelinä tämä ei ole ihan kuuminta tavaraa ja sen kerran vuodessa kun voi pelata isommalla porukalla jotain pidempää, aina jotain muuta kiilaa edelle.

78 Wabash Cannonball. Klassikkopeli, jolla on reippaasti menneitä meriittejä, mutta onhan tämä viime aikoina vähän jäänyt uudempien pelien jalkoihin.

77 No Thanks!. Klassikkofilleri vuosien takaa palaa listalle, edellinen listasijoitus oli 62. sija vuonna 2014. Onhan tämä edelleen erittäin pätevä peli.

76 An Infamous Traffic. Uutuus. Cole Wehrlen peli Kiinan oopiumikaupasta. Aika hämärä peli, säännöissä paljon yksityiskohtaa ja Hollandspielen tuotanto jättää toivomisen varaa, mutta jotenkin pelin premissi on sen verran omintakeinen, että tämä viehättää jollain tasolla kovasti.

75 Rails of New England. Mainio bisnestenkehittelypeli ei ole päässyt pöydälle kertaakaan, sama kohtalo siis kuin muillakin pidemmillä peleillä. Mutta elätellään toivoa, että tämä joskus pääsisi taas pöytään, tykkään kyllä.

74 Bunte Runde. Vähän tunnettu setinkeräilypeli on harvinaista herkkua, mutta oikein viihdyttävä pikku filleri.

73 Antiquity. Splotterin elämyspeli. En ole varma, miten paljon tätä jaksaisi pelata, jos tiuhaan pelaisi, mutta harvakseltaan pelattuna tämä on kyllä erinomainen elämys. Peliseura kotona on nyt tutustutettu tähän klassikkoon, joten pelikertoja voi joskus tullakin.

72 Le Havre: The Inland Port. Kelpo peli, joka maistuisi edelleen, mutta tässä lokerossa on tällä hetkellä perin vähän tilaa, ja Caverna: Cave vs Cave viehättää just nyt kriittisesti enemmän.

71 The City. Tätä ei ole tullut juurikaan pelattua, on vähän poissa muodista. Sellaista sattuu, eiköhän The Citynkin aika ole taas joskus. Jump Drive ei kyllä onnistunut horjuttamaan tätä yhtään.

An Infamous Traffic
Oopiumia Kiinaan eli An Infamous Traffic. Kuva: Mikko Saari

Sijat 70–61

70 Caverna: Cave vs Cave. Uutuus. Uusin Rosenbergin kaksinpeliversioista ja tällä hetkellä oma suosikkini. Toimii oikein hyvin, tavoittaa mukavasti Cavernan tunnelmaa. Kuten The Inland Portin kohdalla, pelaan tätä miniversiota mieluummin kuin alkuperäistä isoa versiota. Tuleva lisäri kuulostaa lupaavalta.

69 The Mind. Uutuus. Alkuinnostus kantoi yli 30 pelikerran verran ennen hiipumistaan. Tavoitteena on edelleen saada tälle vuoden aikana 50 pelikertaa, eli kyllä tämä jaksaa vain miellyttää. Yksinkertainen pikku peli, joka on jotenkin aika paljon yhtä ideaansa isompi peli. Olisi tälle voinut Spiel des Jahresinkin suoda, mutta meni nyt ohi.

68 Completto. Yksinkertaisuus on edelleen kaunista ja toimivaa.

67 Tigris & Euphrates. Uutuus. Uutuus listalla, ei toki muuten: ensimmäiset pelikerrat ovat jo 1990-luvun puolelta. Silloin 375 markkaa oli kallis hinta pelille, nykymittapuulla 62 € ei tunnu enää ihan yhtä kalliilta. Hankin viime vuonna pelin uudemman kerran ketjuvaihdosta, edellinen pelikerta ennen sitä oli vuonna 2006. Onhan tämä edelleen mainio peli ja oli mukavaa, että kymmenen vuotta pelin julkaisemisen jälkeen syntynyt nuorisokin tykkää.

66 Azul. Uutuus. Moninkertainen palkintovoittaja ja kauden supersuosikki löytyy luonnollisesti tältäkin listalta. Oikein kelpo peli, jota pelaan edelleen mielelläni. Peli on nätti, vetävä ja pelaamista kestävä ja on toiminut hienosti aina, kun olen sitä uusille pelaajille esitellyt. Kauniit komponentit, hyvä pelimekaniikka ja tällainen tiivis paketti, niin toimiihan tämä.

Paljon pisteitä
Onhan tämä kaunis peli. Kuva: Mikko Saari

65 Bohnanza. Tämä peli on vuorovuosin esiintynyt listan pohjalla ja ollut poissa listalta. Nyt se on taas palannut ja parhaalla sijoituksellaan tähän asti. Klassikkopelihän tämä ja jos kaupankäynti ja vastaava veivaaminen kiinnostaa, Bohnanza on edelleen erittäin kuranttia tavaraa. Suosittelen vain muistamaan, että suomenkielisen painoksen mukana tulevat lisäripavut pitää ehdottomasti poistaa pelistä, eikä tätä juuri yli neljällä kannata pelata.

64 San Juan. Yli sata pelikertaa, ja edelleen maistuu ihan yhtä hyvin kuin pelin ilmestymisen aikoihin vuonna 2004. Pelikerrat ovat kuitenkin jääneet viime aikoina vähiin, tätä kun on pääasiassa tullut pelattua kaksistaan ja siihen lokeroon on valtavasti tunkua. San Juan on silti pysyvä osa kokoelmaa.

63 Star Realms. Aika samoilla puheilla mennään kuin San Juanin kanssa. Olen pelannut tätä pääasiassa iPadilla, mutta nyt iPadilla pelaaminen on jäänyt aika lailla kokonaan, joten Star Realmsiakaan ei ole tullut pelattua. Tällä hetkellä ykkösvaihtoehto olisi muutenkin Shards of Infinity.

62 Klunker. Uutuus. Yksi vuoden parhaita diilejä, nappasin tätä Uwe Rosenbergin varhaistuotantoa edustavan pelin nimittäin kolmella eurolla. Peli on ruma kuin mikä, mutta edustaa hienosti Rosenbergin toista erikoisosaamisaluetta, eli nokkelia pieniä korttipelejä. Tämä on erinomaisen nokkela settienkeräilypeli, joka upposi perheen nuorisoon ihan kympillä ja maistuu minullekin hyvin.

61 Colony. Erinomaista noppien hiplaamista, joka ei ihan nauti sellaista arvostusta, joka pelille minusta kuuluu. Pelaisin tätä mieluusti enemmänkin.

Klunker
Klunker ei ole varsinaisesti kaunis peli, mutta vähät siitä, kun se toimii. Kuva: Mikko Saari

Sijat 60–51

60 Deus. Erinomainen sekoitus korttien pyörittämistä ja laudalla operoimista. Lisäosa Deus: Egypt jätti vähän kylmäksi, eikä peli ole lisäosan hankkimisen jälkeen tainnut päätyä pöydälle kuin kerran: Deus ei ole kotona suuri suosikki, eikä niin pidetty, että pääsisi pelikerhossa pöytään. Se on sääli se.

59 Chicago & NorthWestern. Viimeisen Winsome-vuoteni parasta antia. Ei ole jäänyt ikävä Winsome-tilausta, olen pärjännyt aivan mainiosti ilman tämän ja viime vuoden pelejä. Tätäkään ei ole juuri tullut pelattua.

58 On the Underground. Joka kerta kun tätä pelaa, palaa mieleen, miten mainio peli tämä oikeastaan on. Vähän tuuripeli, mutta kyllä tätä voi pelata fiksummin tai tyhmemmin. Lontoo-teemasta iso plussa ja pelimekaniikkakin miellyttää, joten ihan hyvä, että tuli tämäkin harvinaisuus hankittua itselle.

57 Web of Power / China. Vanha klassikkopeli, toimii edelleen. Saa vähänlaisesti pelikertoja, mutta joka kerta kun tätä pelaa, pelistä nauttii suuresti. Omistan Chinan, vaihtaisin sen koska tahansa Web of Poweriin. Sääntöeroilla ei suurta merkitystä ole, mutta Euroopan kartta olisi Kiinaa mukavampi.

56 Coco Loco. Tämä olisi voinut jäädä kertaväläykseksi ja sekin olisi ollut aivan hyvä, mutta apinakatapultti onkin osoittautunut kestosuosikiksi. Miksipä ei: harvassa näppäryyspelissä tuurin ja taidon suhde on näin kätevästi kohdallaan ja tekeminen näin hauskaa.

On the Underground
Lontoon metroverkosta tulee melko kaoottista sotkua, kun asialla ovat kilpailevat linjanvetäjät. Kuva: Mikko Saari

55 Caverna: The Cave Farmers. Kirjastoon palauttamisen jälkeen pelikertoja ei ole tullut, eikä kovin polttavaa halua palata pelin pariin. Caverna: Cave vs Cave taitaa tehdä tämän paremmin, muuten pelaan mieluummin vaikka Nusfjordia.

54 Venäläinen preferanssi. Yhä paras perinteisen pakan tikkipeli kolmelle pelaajalle. Melko helppo oppia, kynnys on tuntuvasti pienempi kuin vaikkapa skatin pelaamisessa, mutta peli on silti kiinnostava.

53 Mottainai. Uutuus. Glory to Rome jäi lopulta vähälle pelaamiselle ja hankkiuduin siitä eroon. Chudykin pelit kuitenkin kiinnostavat yhä jollain tasolla, joten tartuin tilaisuuteen tutustua Glory to Romen kevytversioon. Mottainai osoittautui ensifiilisten pohjalla vetävämmäksi kuin Glory to Rome. Aika hämmentävä viritys tämä on, mutta toimii hyvin kaksinpelinä ja tarjoaa herkullisen annoksen päänvaivaa.

52 Solarius Mission. Sen verran raskas tämä avaruusseikkailu on, että pelikerrat ovat jääneet vähiin. Se on vähän harmi, tässä on paljon hyvää. Uusi Kickstarter-laitos toi pelille onneksi vähän lisänäkyvyyttä, Spielworxxin minipainos ei varsinaisesti pelin asiaa edistänyt.

51 Oregon. Nopeiden, mutta nokkelien pelien sarjassa Oregon on edelleen erinomainen valinta. Peli on tosin sitä parempi, mitä vähemmän siinä on pelaajia mukana, kaksinpelissä taitoa mitataan toisella tapaa kuin paikoin vähän satunnaiselta tuntuvassa nelinpelissä.

Mottainai
Mottainai on ihanan selkeä peli. Kuva: Mikko Saari

Sijat 50–41

50 New York Central. Jos olisin pelijulkaisija, lisensoisin tämän Winsome Gamesilta oitis. Edelleen erittäin miellyttävä kolmen pelaajan korttipeli, harmillisesti vain kolminpelattaville korttipeleille on kovin vähän tilaisuuksia tällä hetkellä.

49 Flamme Rouge. Nousu sijoituksissa viime vuodesta on täysin perusteltu, sillä Peloton-lisäosan mahdollistamat viisin- ja kuusinpelit ovat parantaneet peliä selvästi. Tämä on niitä harvoja tapauksia, joissa suosittelen lisäosaa aina, välittömästi ja täysin estoitta. Erinomainen kilpa-ajopeli toimii todella hyvin ja kisat ovat aina jännittäviä tapauksia.

48 Lowlands. Uutuus. Tekee Agricola: All Creatures Big And Smallin perusidealle mielenkiintoisia asioita. En ole ihan täysin varma, miten hyvin pelin perusidea ylipäänsä toimii, mutta toistaiseksi pidän asian tutkimista kiinnostavana. Isoin miinus Lowlandsille on se, ettei peli toimi kaksinpelinä mitenkään ihanteellisesti. Pelaajia olisi selvästi syytä olla kolme tai neljä.

47 Merkator. Vähän vähemmän tunnettu Uwe Rosenbergin peli. Ei työläistenasettelua, vaan noutoa ja toimitusta ja tilausten täyttämistä, eli ihan silkkaa kuutionhiplausta. Kuivakka peli, toki, mutta samalla erittäin mielenkiintoinen. Aliarvostettu helmi.

46 Preußische Ostbahn. Sanoisinkohan yhä Winsomen parhaaksi peliksi? Ehkä South African Railroads voi mennä jo vähän ohi. Epäreilu vuorojärjestys on edelleen erittäin herkullinen ominaisuus ja pelaisin tätä mielelläni.

Lowlands
Vettä sataa niin paljon, että lampaatkin hukkuvat. Lowlands on nätisti kuvitettu, mutta symboliikka voisi olla selkeämpääkin. Kuva: Mikko Saari

45 Dale of Merchants. Suosion hiipumista on havaittavissa, mutta odottaisin tulevan Dale of Merchants Collectionin vähän piristävän elämää tämän kanssa.  Toivotaan parasta. Pelasin pitkästä aikaa hiljattain ja olihan tämä edelleen erittäin miellyttävä peli.

44 Agra. Uutuus. Michael Keller on toinen La Granjan ja Solarius Missionin tekijöistä, joten Agra kiinnosti jo sillä ja kun päälle lastataan vielä mielenkiintoinen teema ja erittäin näyttävä toteutus, niin kelpaahan tätä. Todella monipuolinen resurssinhallintapeli, jossa voi miettiä päänsä puhki, kun yrittää keksiä optimaalisia tapoja toimia. Jos nauttii resurssien puljaamisesta muodosta toiseen, tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla.

43 Love Letter. Yksi parhaista perhepeleistä ikinä ja se peli, joka minulla pääsee todennäköisimmin ensimmäisenä 200 pelikertaan – jos Magic: The Gatheringiä ei oteta huomioon. Vähän on hiipunut pelaaminen, mutta suostuisin pelaamaan tätä lasten kanssa edelleen ihan koska tahansa.

42 Hero Realms. Lich Boss Deck oli pettymys, sillä pelaaminen ei yksinkertaisesti ollut hauskaa. Hero Realms oli vielä alkuvuoden ajan ykkösvalinta nopeaksi kaksinpeliksi, mutta jäi sitten kahden jyrän alle: ensin tuli Shards of Infinity, sitten Magic: The Gathering. Sen jälkeen pelikertoja ei ole tullut, eikä niitä myöskään ihan heti ole ennustettavissa.

41 Glass Road. Tälle kaipaisin edelleen moninpelikertoja. Glass Road kärsii hieman siitä, että se on moninpelinä jäänyt Nusfjordin jalkoihin ja kaksinpelinä Caverna: Cave vs Caven jalkoihin. Kaksinpeliä pelaan kyllä, mutta ei se kovin kuuma juttu ole, moninpelinä taas on niin paljon muutakin. Ehkä pitää vain hyväksyä, ettei Glass Road ole Rosenbergin peleistä se aivan vetovoimaisin.

Agra
Agra vaatii pöytätilaa, mutta on kaunis katsella. Kuva: Mikko Saari

Sijat 40–31

40 Age of Steam. Tämä klassikkopa onkin päässyt viimeisen vuoden aikana pöydälle! Olen myynyt lisäreitä pois pikkuhiljaa, kun selvästi vähemmälläkin pärjää ja kartoille kysyntää yhä on (asiaa auttaa, että ne ovat helppoja postittaa ulkomaille). Kyllä Age of Steamin pelaamisesta edelleen nauttii, mutta ehkä pelin suurin vetovoima alkaa olla jo takana.

39 Die Quacksalber von Quedlinburg. Uutuus. Vuoden 2018 Kennerspiel des Jahres -voittaja osoittautui oikein mainioksi perhepeliksi – ei se mikään vaativa strategiapeli todellakaan ole, mutta aivan mainio yhdistelmä pussinrakentelua, onnenkoetusta ja suuria tunteita. Ei tässä todennäköisesti mitään järkeä ole, jos pelaisi hampaat irvessä tosissaan, mutta rentona perhepelinä toimii. Peliharrastajien haukuttavaksi peliä ei oikein viitsi viedä, mutta muuten se on kyllä hurmannut pelaajia toisensa perään.

38 Duck Dealer. Tästä pitäminen on ihan omia erikoisuuksiani, niitä juttuja, joissa tiedän olevani vähemmistössä. Pidän silti pääni: Duck Dealer on oikeasti varsin mainio nouki-ja-toimita–peli. Genrestä on toki vielä testaamatta klassikko Merchants of Venus, joka kummitteleekin aika korkealla ”nämä pelit pitäisi kokeilla”-listallani.

37 Gulf, Mobile & Ohio. Suosikkejani Winsome Gamesin kataloogista. Erittäin vähällä pelaamisella viime vuodet, kuten Winsomet enimmäkseen, mutta ei silti ole menossa mihinkään kokoelmistani.

36 London. Nythän Londonista on tulossa uusi laitos, josta on muun muassa jätetty pelilauta aikalailla kokonaan pois. Herää mielenkiinto, mitenköhän se toimii, ja onko kenties syytä päivittää.” Viimevuotisiin pohdintoihin vastaus on yksinkertainen: hyvinhän se toimii ja päivittäminen oli ihan oikein. Nyt ei enää hyllystä löydy vanhaa Londonia, ainoastaan uusi, joka on sekä kauniimpi että pelillisesti kiinnostavampi.

Mustavihreä
Magic: The Gathering tarjoaa pelaajille mittavan korttiuniversumin ja paljon mahdollisuuksia. Kuva: Mikko Saari

35 Concordia. Mainio peli, joka saisi päästä pöydälle useammin. Ei ole kotipeleissä suuri suosikki ja pelikerhossa taas jostain syystä vältellyt pelatuksi tulemista, vaikka pelillä ystäviä onkin. ”Aika paljon polttelee samaan pelimekaniikkaan perustuva Mac Gerdtsin uusi peli Transatlantic”, tuumailin viime vuonna, mutta Transatlantic osoittautui vähän flopiksi ja poistui melko pikaisesti pelikokoelmasta.

34 Magic: The Gathering. Uutuus. Niinpä niin. Ajatus meni jotenkin niin, että kun kerran olemme pelanneet Magicista vaikutteita saaneita pelejä kuten Hero Realmsia ja Shards of Infinityä, miksi emme sitten kokeilisi Magicia? Olen itse pelannut aikoinaan 1990-luvulla suunnilleen Revisedistä Ice Ageen ja Miragesta Strongholdiin, jonka jälkeen peli jäi tauolle pariksikymmeneksi vuodeksi.

Ihan ensiksi aloitimme valmispakoista, mutta aika pian teki mieli rakennella pakkoja itse. Nyt korttikokoelmamme muodostuu muutamasta kiloboksista. Näistä sitten rakentelemme pakkoja – ei nyt ihan Pauperia, koska on meillä uncommoneitakin, mutta melko sekalaista settiä kuitenkin. Tällä tasolla pelattuna Magic on melko villi tuuripeli, jossa nostotuurilla on iso osa, mutta sehän meille sopii. Jossain vaiheessa olisi tarkoitus lähteä kokeilemaan onneaan Prerelease-turnauksiinkin.

33 Terraforming Mars. Viime vuonna top kympissä, nyt vähän alempana. Vaikka peli on hyvin suosittu, meidän peliporukassamma se ei nauti ihan sellaista suosiota, että se pääsisi pöytään – etenkin kun peli on herkästi vähän pitkä. Prelude-lisäriä pitäisi kenties kokeilla. Kaksinpelinä tätä pelaa oikein mielellään, mutta silloinkin peliseura valitsee kyllä useimmiten jotain muuta pelattavaa. Nautin kuitenkin joka pelistä. Hellas & Elysium on osoittautunut ihan mukavaksi lisäosaksi, mutta ehkä hitusen tarpeettoman tuntuiseksi näille pelimäärillä.

32 Shards of Infinity. Uutuus. Shardsille kertyi viisikymmentä pelikertaa ennätysvauhtia, ennen kuin siirryimme Magicin pariin. Kyllä tämä näistä tällaisista kaksintaistelupeleistä paras on. Odotan mielenkiinnolla syksyllä ilmestyvää lisäriä, sille olisi tilausta. Shardsissa on paljon hyvää Realmseihin verrattuna, erityisesti pidän Mastery-mekaniikasta ja siitä, että kortit noin yleensä ottaen tekevät vähemmän.

31 Yokohama. Mukavaa vaihtelua työläistenasettelulle. Vähän työläs setuppi ja selitys, mutta kun pelaamaan pääsee, vaivannäkö palkitaan, tästä saa oikein mukavaa päänvaivaa.

Shardsin kortteja
Shards of Infinity on tällä hetkellä genrensä ykkönen. Kuva: Mikko Saari

Sijat 30–21

30 Agricola. Viime vuonna pintansa pitänyt saksalainen ykkösedikkani sai kuin saikin kenkää. Potkut toi Farmers of the Moorin uusi laitos, joka paikkaa kriittisiä puutteita uudesta Agricolasta, ja oli vieläpä todella kohtuullisen hintainen. Agricolan suosio on hiipunut, itse kyllä pidän pelistä edelleen, mutta kieltämättä Rosenbergin uudempi tuotanto miellyttää vielä enemmän. En silti luovuta ennen kuin Agricolalla on 50 pelikertaa koossa, nyt mennään jossain 40 pelikerrassa.

29 Eurorails. Crayon rails -pelit ovat nouki ja toimita -genren peruskamaa ja sellaisena perehtymisen arvoisia. Eurorails ei juuri peliaikaa saa, mutta se on kaapissa odottamassa oikeaa hetkeä – silloin tällöin kuitenkin tekee mieli junailla ristiin rastiin Eurooppaa.

28 1825. Edellisestä pelikerrasta alkaa olla kahdeksan vuotta. Nyt oli pelaaminen jo lähellä, oli sopiva hetki pitkälle pelille, mutta päädyimmekin sitten Antiquityn pariin. Seuraavalla kerralla on kyllä 1825:n vuoro.

27 Mombasa. Uutuus. Great Western Trailin jälkeen Mombasa oli pakollista testattavaa. Kyllä Alexander Pfister tässäkin pelissä on hienoa jälkeä tehnyt, vaikka itse pidän kyllä enemmän lehmänkaupoista. Vähän työläs opetettavahan Mombasa on, mutta kun sen osaa, se kyllä palkitsee. Raskaiden europelien ystävän ei kannata jättää peliä kokeilematta, jos kolonisaatioteema ei aivan inhota.

26 Unlock! Uutuus. Innostuin viime vuonna oikeista pakohuoneista ihan toden teolla, kun tajusin, että pakohuoneita voi käydä lastenkin kanssa. Eipä tarvitse sovitella aikatauluja kavereiden kanssa ja lapseni osoittautuivat ihan päteviksi pakenijoiksi. Pakohuoneita on veivattu sitten lautapelimuodossakin, pääasiassa kaksinpelinä. Minulle se toimii, en haluaisikaan jakaa liian monen kanssa. Unlock! on toiseksi paras sarja, parin ekan boksin pulmat on ratkottu ja hyvinhän ne ovat pääasiassa maistuneet.

Toimintoja
Kolonialismi Afrikassa ei ole koskaan ollut näin hauskaa. Mombasa on sopivan raskas peli. Kuva: Mikko Saari

25 Dawn of Peacemakers. Uutuus. En oikeastaan pidä kampanjapeleistä tai yhteistyöpeleistä, mutta tämä yhteistyö-kampanjapeli on silti maistunut. Asetelma on sen verran hauska. Olettaisin, että tämä kampanja saadaan pelattua läpikin, toisin kuin Pandemic Legacy.

24 1860: Railways on the Isle of Wight. Erittäin hyvin tehty 18xx-peli, jota tulee pelattua valitettavan harvoin. 1846 on helpompi pelattava, mutta ei tämäkään liian pitkä ole, ja toimii erittäin hyvin kahdella tai kolmella pelaajalla.

23 La Granja. Vähän harvakseltaan tätä maatalouspeliä tulee pelattua, mutta joka kerta peli on yhtä iloinen elämys. Korttien ihanteellinen käyttö on aina mielenkiintoinen haaste ja pelissä on muutenkin paljon kiinnostavaa pohdittavaa. Sääntökirja on kyllä melko kamala, mutta olen jo päässyt pikkuhiljaa sille tasolle, että osaan pelata oikein joka kerralla.

22 South African Railroads. Pari vuotta listalta pois ollut peli teki uuden paluun, kun sain aikaiseksi piirrellä uuden, kauniimman pelilaudan. Onhan tämä Winsomen helmiä, tällä hetkellä oikeastaan ykkössuosikkini: peli on kiinnostava, mukavan lyhyt ja täynnä tiukkoja tilanteita.

21 The Colonists. Selvää nousua, mutta ei ihme, koska sain pelattua peliä ensin kolmosaikakaudelle ja sitten täyden neljän aikakauden pelin. Sillä tavallahan tämä loistaa, mutta selvää on myös se, että kyseessä on tiukasti kaksinpeli. Kahdestaan saamme neljän aikakauden pelin pelattua alle kolmeen tuntiin, mikä on oikein siedettävä kesto. Se tekee The Colonistsista harvinaista herkkua, mutta kestän kyllä sen, että peliä pääsee pelaamaan kerran-pari vuodessa. Roads & Boatsin päivät saattavat olla luetut.

Käsikortit
Dawn of Peacemakers on kaunis ja taitavasti tehty peli. Kuva: Mikko Saari

Sijat 20–11

20 Tarok. Erityisesti tuo linkitetty slovenialainen, mutta yleisemminkin. Tikkipelien aatelia, mukava historiallinen tuulahdus ja on kivaa olla vähän erilainen ihan erilaisuuden ilosta, mutta muutenkin tämä on hieno peliperhe. On ollut ilo huomata, että tarok-innostus on levinnyt omassa peliporukassa ja jopa sen ulkopuolella.

19 Die Dolmengötter. Toissa vuonna ykkönen, viime vuonna viides, nyt niukasti kahdenkymmenen parhaan joukossa. Die Dolmengötterin sijoituksen lasku johtuu toisaalta pelikertojen puutteesta, toisaalta siitä yksinkertaisesta tosiseikasta, että listan huipulle on kiilannut runsaasti uusia pelejä.

18 Suburbia. Kaupunkien rakentaminen on hauskaa, eikä mikään muu peli tee sitä edelleenkään yhtä hyvin. 5★-lisäosa on yhä vailla käyttöä. Suburbia, Inc. on edelleen vahvasti suositeltu.

17 Monikers. Julkkispantomiimipeli on seurapelien aatelia ja sellainen peli, joka kaikkien kannattaa tuntea. Tästähän on monia kaupallisia versioita, suosituimpana varmasti Time’s Up! (joka on suomennettukin), mutta Monikers on mielestäni paras: napakka laatikko täynnä kortteja, jotka ovat paikoin herkullisen outoja, ja varustettu hyvillä selityksillä, jotta oudommistakin selviää. Aina tajuttoman hauska.

16 Great Western Trail. Kuten todettua – Pfisterin seuraavaa isoa peliä odottelen mielenkiinnolla, siihen asti nautiskelen Great Western Trailin parissa. Tämä herkku ei valitettavasti pääse myöskään riittävän tiuhaan pöydälle, vaikka omassa peliporukassakin olisi faneja.

Nusfjordin kuvitus on kaunista, mutta sitä on vähänlaisesti – kortit ovat vähän pelkistettyjä. Kuva: Mikko Saari

15 1846: Race to the Midwest. Käytännössä se 18xx-peli, jota pelataan, silloin kun 18xx:ää pelataan. Napakan mittainen, helposti lähestyttävä ja kiinnostava. Tuttuuskin tuo lisäarvoa, 18xx:t ovat sellainen genre, jossa saman pelin pelaamisesta monta kertaa on erityisen paljon iloa.

14 Nusfjord. Uutuus. Monissa ”taas lisää samaa”-fiiliksiä herättänyt Nusfjord on ollut minulle erittäin mieluinen peli. Olen testannut nyt kaikki pelaajamäärät kahdesta viiteen ja on todettava, että peli toimii oikein hyvin kaikilla eri pelaajamäärillä. Rosenbergin työläistenasettelupeli, jota voi pelata viidellä pelaajalla järjellisessä ajassa? Kyllä kiitos! Kampela-lisäriä odottelen mielenkiinnolla, lisärakennukset ovat kiva juttu, samoin vihdoinkin kunnollisen kokoiset rahat.

13 Mahjong. Kansanperinnepelien aatelia, tosin itse suosin perinteisten pelitapojen sijasta Zung Jungia, joka on moderni, alusta alkaen huolella suunniteltu pelitapa. Suosittelen lämpimästi.

12 Spirit Island. Uutuus. Viime vuonna BGG:ssä lupasin vastahakoisesti kokeilla Spirit Islandia, jos sellainen sattuisi joskus vastaan tulemaan. No, tuli, ostin talteen ja testasin, ja kas kummaa, sehän oli hyvä! Yhteistyöpeli, joka minulle maistuu, on harvinaista herkkua, mutta Spirit Island todella toimii. Alkuun tapeltiin muutama peli vähän väärillä säännöillä, mutta kun säännöt saatiin kohdalleen, voittoja alkoi kertyä ja peli maistua toden teolla – sen verran hyvin, että lisäri Branch & Claw vaikutti fiksulta ostokselta. Tämä on toiminut erittäin hyvin kaksinpelinä kotona ja palaa varmasti kiertoon, kunhan Dawn of Peacemakersin kampanja on hoidettu.

11 Samarkand: Routes to Riches. Viime vuonna Samarkand oli livahtaa top kympin ulkopuolelle, nyt se sitten tapahtui – mutta kun katsoo, millainen määrä uusia pelejä kymmenen kärkeen mahtui, ei se suurikaan ihme ole.

Paljon tunkeilijoita
Spirit Islandissa henget taistelevat uudisasukkaiden valloituksia vastaan. Kuva: Mikko Saari

Sijat 10–1

10 EXIT: The Game. Uutuus. Kärkikympin ensimmäinen uutuus on suosikkini pakohuonepeleistä. Exit-sarja on tarjonnut säännönmukaisesti parhaat pakohuone-elämykset pöydän ääressä. Olen pelannut sarjasta kaiken tähän mennessä englanniksi ilmestyneen aivan viimeisintä lukuunottamatta.

Pakohuonepeleistä Unlock! on hyvä kakkonen, Deckscapet pelaamisen arvoisia mutta selvästi tylsempiä ja Escape the Room ihan kiva, mutta liian helppo. Toinen, vielä suomentamaton Escape the Room löytyy hyllystä testaamattomana, samoin amerikkalainen Escape Room: The Game, joten niihin tullaan vielä palaamaan.

9 The Great Zimbabwe. ”Pitäisi varmaan pojalle opettaa, ehkä peliseuraa löytyisikin kotoa. Kaksinpelinä voisi olla aika napakan mittainenkin.” No todellakin – peli kestää kaksinpelinä noin 20 minuuttia. On se vähän omituinen ja parempi moninpelinä, mutta on tämä aika selvästi Splotterin paras peli tähän mennessä.

8 Pax Pamir. Uutuus. Cole Wehrlen agenttijännäri Afganistanin Suuresta pelistä on kiehtova ja herätti suurta innostusta omassa peliporukassani. Valitettavasti peli jakaa mielipiteitä reippaasti ja peliporukasta löytyy myös monta kiivasta vastustajaa. Minua peli kiehtoo sen verran, että kakkosedikan Kickstarter oli pakko-ostos, siinä määrin kiinnostavia juttua kakkosedikka tuntuisi tekevän.

Kenen vuoro -podcastissa kakkoslaitos tyrmättiin tyylikkäästi pelaamatta kumpaakaan laitosta, mutta minusta se, että peliä viedään pois Sierra Madren maastoista kohti suurempaa pelattavuutta ei voi olla täysin huono juttu.

Pax Pamir
Pax Pamir on tyylikäs, hämmentävä ja kiehtova. Kuva: Mikko Saari

7 Sidereal Confluence: Trading and Negotiation in the Elysian Quadrant. Uutuus. Tämäkin peli sai enimmäkseen erittäin lämpimän vastaanoton omassa peliporukassa, mutta valitettavasti myös sen verran vastustusta, että alkuinnostuksen jälkeen peli ei ole enää pöytään päässyt. Se on sääli, koska Sidereal Confluence on yksinkertaisesti paras kaupankäyntipeli koskaan. Tässä on niin paljon tekemistä ja niin hienot mahdollisuudet kaupankäyntiin, ettei mitään rajaa. Paikka omassa kokoelmassa on takuuvarma.

Tutkimustiimit
Sidereal Confluence on vähän rujo, mutta funktionaalinen. Kuva: Mikko Saari

6 Root. Uutuus. Lisää Cole Wehrleä. Tavattoman kiehtova kevyt sotapeli tarjoaa mukavan epäsymmetriset alkuasetelmat, joista lähteä sotimaan. Tässä riittää tutkailtavaa vielä hyvän aikaa. Pidemmän aikavälin kestävyys mietityttää toki jonkin verran, mutta se on ensi vuoden listan murhe se – saa nähdä, onko peli kymmenen kärjessä vielä ensi vuonna. Tällä hetkellä se on kuitenkin se peli, jota kaikista innokkaimmin olisin pelattavaksi tarjoamassa.

Root
Rootin kuvitus on Kyle Ferrinin käsialaa ja kerrassaan upeaa. Kuva: Mikko Saari

5 Brass. Kickstarter-pelit saapuivat vihdoin ja viimein kuukausikaupalla myöhässä. Tilaamani Lancashire päätyi nopeasti pöytään ja kaksinpeli toimii kyllä näppärästi. Kuulun siihen porukkaan, jonka mielestä uusi ulkoasu on todella kaunis ja aivan tarpeeksi käytännöllinen. Omassa peliporukassa Brass: Birmingham on ollut kuitenkin se isompi hitti näistä kahdesta.

4 Innovation. Pääsi itse tehdyn suomenkielisen version siivittämänä vihdoin siihen 50 pelattuun peliin. Lisäosia en ole edelleenkään kaivannut, peruspelillä mennään yhä.

3 Fields of Arle. Arlen pellot saavat pitää viimevuotisen kolmossijansa. Peli maistuu edelleen erittäin hyvin ja Tea & Trade -lisäosa vain paransi peliä. Uudet ominaisuudet ovat tervetullut lisä, kolminpeli on kuitenkin vielä testaamatta. Ei ole oikein ollut sopivaa tilaisuutta kolminpelille, enkä ole muutenkaan ihan varma, onko se juuri se suunta, mihin Fields of Arlea haluan viedä, etenkin kun peli lyhenee pari kierrosta. Täytyy se nyt kuitenkin jossain vaiheessa kokeilla.

2 A Feast for Odin. Viime vuoden ykkönen on nyt toisena, hyvä näinkin. Vähän harmi, ettei tätä ole tullut pelattua useammalla pelaajalla, mutta kaksinpelinäkin toimii kyllä. A Feast for Odin on sen verran raskas, että sitä tulee pelattua melko harvakseltaan, mutta viihtyminen on taattu, myös kahdestaan. The Norwegians -lisäriä odotan mielenkiinnolla.

1 Ora et Labora. Luostarinpito nousi tänä vuonna ykköseksi ohi viikinkien. Ehkäpä runsaskätinen resurssinveivaus vie lopulta voiton tetrislaattojen asettelusta? Ora et Laboran kohdalla myös harmittaa vähemmän keskittyminen kaksinpeleihin, tämä peli ei lisäpelaajista juuri parane. Nelinpelissä varsinkaan ei ole hirveästi järkeä.

Ora et Labora
Tämän luostarikokonaisuuden rakentuminen on vaatinut runsaasti rukoilua ja työntekoa. Kuva: Mikko Saari

Listalta pudonneita

Key to the City – London vastaan Keyflower matsissa lopputuloksena oli kummankin pelin putoaminen. Huutokauppaaminen on tylsää, muuten peli oli mielenkiintoinen. Tuleva Key Flow pitää tarkistaa, mutta mikään varaukseton hankinta se ei ole.

Quartermaster General ja Quartermaster General: 1914 ovat edelleen mainioita kuuden ja viiden pelaajan pelejä, mutta jostain syystä en oikeastaan halua niitä pelata.

Castles of Mad King Ludwig on jäänyt täysin muiden pelien jalkoihin. 7 Wonders: Duelin vetovoima ei riittänyt pitämään peliä listalla. Catanille ei kertynyt riittävästi peliaikaa. Kingdom Builder ei myöskään oikein nauti riittävää arvostusta.

Osta Löydä lautapelit -kirja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.