Ticket to Ride – Märklin Edition

Märklin-versio Menolipusta yhdistää suositun lautapelin toiseen tunnettuun junabrändiin. Märklin on pienoismallijunaharrastajille tuttu nimi, vanha ja arvostettu pienoismallivalmistaja. Tämän Saksan kartalle sijoitetun pelin junakortit on kuvitettu Märklin-pienoismallien kuvilla; jokaisessa 118 kortissa on kuvattuna eri veturi tai vaunu.

Muutokset tavalliseen Menolippuun

Merkittävin muutos on matkustajamekanismi. Pelin alussa kaupunkeihin pinotaan kauppatavaroita eli eri arvoisia pistelätkiä. Kaupungeissa on tavallisesti muutama kauppatavara. Pelaajilla on kolme matkustajaa, jotka voi käyttää tavaroiden keräämiseen.

Matkustajat sijoitetaan reittien rakentamisen yhteydessä kaupunkeihin. Matkustaja voi lähteä myöhemmin liikkeelle ja kulkea pelaajan omia reittejä pitkin. Matkustajat keräävät matkan varrella olevista kaupungeista arvokkaimmat kauppatavarat. Kauppatavaroilla voi kerätä runsaasti pisteitä, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä!

Muitakin muutoksia on. Kartta ja se, ettei pisimmästä yhtenäisestä reitistä enää saa lisäpisteitä — ratkaisevaa on toteutettujen matkalippujen määrä — tukevat lyhyiden reittien rakentamista. Peli tuntuu hivenen tasapainoisemmalta. Matkaliput on lisäksi jaettu pitkiin ja lyhyisiin; nostaessaan uusia saa valita, kumpia ottaa.

Ticket to Ride Märklin Edition

Painostavaa kyttäämistä

Matkustajamekanismi on suuri muutos, mutta sopii hyvin pelin tunnelmaan. Siinä pätee sama painostava odottelutunnelma kuin Menolipussa yleensä. Odottamalla pidempään saa isomman saaliin, mutta odotellessa toinen pelaaja voi viedä kaupungeista arvokkaimmat tavarat nenän edestä.

Märklin on Menolipuista mutkikkain, eikä sitä ole saatavilla suomenkielisenä. Se on enemmän peliharrastajien peli kuin perhepeli. Haastavampaa Menolippu-kokemusta hakeville peli sopii hyvin ja lautapeliharrastajat viihtyvät luultavasti parhaiten juuri Märklin-Menolipun parissa.

Suunnittelija:
Julkaisija: Days of Wonder
Ilmestymisvuosi: 2006
Pelaajamäärä: 2-5
Pituus: 45-60 min

Luokat: , , ,

Aiheet:

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Ticket to Ride – Märklin Edition

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:72
Aito keskiarvo:3.82
Tasoitettu keskiarvo:3.82
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 0
  • 3: 19
  • 4: 47
  • 5: 6

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Osta Löydä lautapelit -kirja

One thought on “Ticket to Ride – Märklin Edition”

  1. Matkustajat ratkaisevat perus-Menolipun ongelman, eli korttien hamstraamisen. Siinä missä alkuperäisessä Menolipussa pärjäsi yleensä keräämällä puolet pakasta käteensä ja rakentamalla pitkiä reittejä, on Märklinissä kaikilla pelaajilla reittien rakentamisen lisäksi paine ehtiä matkustelemaan mahdollisimman monen kaupungin halki. Tämä myös tasapainottaa lyhyitä ratapätkiä suhteessa pitkiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.