Ticket to Ride Legacy: Legends of the West

Legacy-pelit (eli pelit, joita voi pelata rajallisen määrän, koska kampanjan aikana pelin osia muokataan tai tuhotaan) ovat erikoinen kategoria. Osa vihaa ajatusta pelin tuhoamisesta sydänjuuriaan myöten, osa taas kihertää kuin kolmivuotias, kun saa luvan kanssa liimata tarroja paikkoihin, joihin ei normaalisti saa.

Nyt tähän “junaan” on hypännyt myös yksi kuuluisimmista lautapelisarjoista, Ticket to Ride. Tällä kertaa halutaan tehdä kaikki viimeisen päälle, sillä tekijäkaartiin on pestattu itse Alan R. Moonin lisäksi kaksi legacy-konkaria, Rob Daviau ja Matt Leacock. Melkoinen trio siis.

Arviossa ei syvennytä suuremmin Ticket to Riden sääntöihin (ne voi käydä lukemassa alkuperäisen pelin arviosta), vaan nyt lähinnä syvennytään pelien välisiin eroihin ja legacyn tuomiin fiiliksiin ja tunnelmiin. Arvostelu on myös pyritty kirjoittamaan niin hienovaraisesti, että lukijan ei tarvitse pelätä spoilereita.

Miniversiosta kohti Grande Finalea

Ticket to Ride Legacy lähtee liikkeelle hyvin karsitusta perusrungosta. Pelissä tutusti nostellaan junakortteja, rakennetaan niiden avulla reittejä kartalle ja nostetaan uusia matkalippuja. Tavoite on edelleen saada rakennettua omissa matkalipuissa näkyvät reitit ennen pelin loppua. Skaala on pienistä Ticket to Rideista tuttu (katso New York, London tai Amsterdam), sillä junia on maltilliset 20 kappaletta ja kartta on pelkkä pieni raapaisu Yhdysvaltojen itärannikosta.

Heti pelin alkussa väijyy pieni muutos, nimittäin nyt ei kerätäkään enää pisteitä vaan rahaa. Rahaa saa onnistuneista matkalipuista, mutta yllättäen itse ratojen rakentamisesta sitä ei välttämättä kerry lainkaan. Sen sijaan jokaisella pelaajalla on oma junayhtiö, joka saa rahaa yhtiönsä väristen ratojen rakentamisesta. Tämä ohjaa pelaajia hieman tietyille radoille ja ainakin teoriassa lisää vuorovaikutusta.

Mukana on myös uusi tapahtumapakka. Pelin aikana aina väliajoin neuvotaan nostamaan tapahtumapakasta uusi kortti esille peliä muovaamaan. Näiden tapahtumien säännöt ovat alkuun hyvin perinteisiä (esimerkiksi saat pari lisäkolikkoa tietynvärisistä reiteistä), mutta pelien edetessä myös tapahtumapakka kasvaa ja monipuolistuu.

Repaleiset kartan reunat viestivät myös heti pelin aluksi, että kartta tulee vähitellen laajenemaan. Kun tähän otetaan huomioon kaikki muut pelien aikana tulevat lisäykset, niin kahdeksan pelin jälkeen hieman kapeampi ruokapöytä on kolmestaankin aivan täysi. Ei Ticket to Ride Legacy aivan pahin pöytärohmu ole, mutta sellaista pientä sälää pöydälle kertyy hyvin paljon, puhumattakaan lopullisesta kartasta.

Itse pelatessa sääntöjen määrä pysyy melko hyvin hanskassa ja taso on loppupuolellakin vain muutaman pykälän tavallista perhepeliä korkeampi. Asiaa edesauttaa se, että osa uusista säännöistä on kausiluonteisia ja toimivat vain joidenkin pelikertojen ajan. Tähän vaikuttaa toki myös se, kuinka innokkaasti pelaajat niitä suorittavat.

On kuitenkin hyvä, jos pelatessa yksi henkilö on paremmin selvillä siitä, mitä pitää lisätä ja missä välissä. Pelissä kun hassusti uusia asioita tuodaan mukaan sekä kierrosten lopussa, että uuden pelin alussa. Ajatus on varmasti ollut herättää mielenkiinto tulevaa peliä varten, mutta jos seuraava erä ei ala heti perään, niin alku menee pohtiessa mitä uutta sitä viimeksi oikein lisättiin. Vaikka meillä pelattiin joskus pari erää putkeen, niin silti jokaisen erän alussa ja lopussa täytyi turvautua ohjekirjaan.

Legacyn hohto

Legacyn mahdollistamat muutokset ja kikkailut tuovat normaaliin Ticket to Rideen lisäarvoa, ainakin joiltain osin. Pelin tarjoamat muutokset ovat pääosin toimivia ja tarjoavat mukavia yllätyksiä matkan aikana. En esimerkiksi kertaakaan törmännyt lisäyksiin, joista en olisi pitänyt. Päivitän arviota kunhan kaikki pelit on pelattu, mutta tällä hetkellä (takana kahdeksan erää eli ⅔ kaikista uniikeista pelikerroista) odotan edelleen seuraavaa kertaa ihan hyvillä mielin.

Lisäyksissä on myös helppo pysyä mukana, kiitos erinomaisen ohjekirjan. Ohjeen sivut ovat alkuun lähestulkoon tyhjiä, mutta pelin edetessä niihin liimaillaan uusia sääntötarroja. Näin tapahtumien järjestys ja uudet asiat pysyvät jatkuvasti näpeissä ja ne on helppo tarkistaa nopealla vilkaisulla.

Osa lisäyksistä on kuitenkin vähän “minilisäri”-tasoa ja ne rajoittuvat usein tietyille alueille tai kestävät tietyn ajan ennen kuin katoavat pelistä. Joissakin uudistuksissa voi jopa mennä hetki ennen kuin ne pääsevät käyntiin, jos sopivat tapahtumat tai kortit eivät ilmesty. Rehellisesti olisin odottanut kolmen genrensä neron yhteistuotokselta jotain vähän suurempaa ja kunnianhimoisempaa kuin pelkkiä lisämoduuleita. Nyt suusta tulee ennemminkin sanat “Okei, tuohan oli ihan kiva lisä” kuin “Herranjestas, tämä muuttaa kaiken!”. Yksi alkupään laatikko pääsi jo lähelle jälkimmäistä mielentilaa, vaikkei aivan sitä tavoittanut.

Ymmärrän samalla tehdyt ratkaisut, sillä eeppisempi lähestymistapa olisi samalla etäännyttänyt pelin vieläkin kauemmaksi alkuperäisestä Ticket to Ridesta. Legacy-peli toki painii jo nykyisellään hieman eri sarjassa kuin klassikko, jonka säännöt selittää minuutissa ja saa pelikuntoon parissa. Ei siis toisaalta olisi haitannut, jos pesäero olisi ollut suurempi.

Tuhon tiellä

Kierrätettävyys nousee aina puheeksi legacy-pelejä puntaroitaessa. Ticket to Ride Legacyn kohdalla keskustelu on erityisen aiheellinen – kyseessä kun ei ole mitenkään halpa peli, vaan yli 100 euron hintainen monsteri. Samassa hintaluokassa painii muun muassa Gloomhaven, johon voi helposti upottaa jopa sata tuntia. Ticket to Ride Legacy tarjoaa kaksitoista uniikkia pelikertaa, jolloin yhden pelikerran hinnaksi tulee noin 10 euroa.

Jos asiaa puntaroi mukana tulevan sälän perusteella, niin kyllähän sitä riittää. Vaikka junat ja muut nippelit eivät nouse ihan Ticket to Ride -juhlajulkaisujen tasolle, niin ei peliä voi missään nimessä rumaksi haukkua. Lisäksi tavarapaljoutta on helppo hallita, kun laatikkoon on rakennettu erittäin toimiva insertti.

Toisaalta tämän kaiken kääntöpuolena on se, että pelin laatikko on aivan järkyttävän massiivinen. Reilu nelikiloinen ja melkein puolimetrinen köriläs on hyllyssä omanlainen katseenvangitsija.

Hinnalle voi ajatella saavansa vastinetta myös siksi, että verrattuna joihinkin legacy-peleihin Ticket to Ride Legacy on edelleen pelattavissa kampanjan jälkeen, jolloin omistajalle jää ainutlaatuinen oma kartta, jota pelailla hamaan tulevaisuuteen. Tämä on hyvä asia, vaikka itse en tällä hetkellä näe, että haluaisin palata koskaan pelaamaan lopullista karttaa. Syynä on lähinnä se, että peli on kaikkine sääntölisäyksineen lopulta niin kaukana peruspelistä, että sitä on hankala esitellä muille kuin niille, joiden kanssa peliä on jo pelattu aika monta erää.

Osa legacy-peleistä on sellaisia, että niitä voi, enemmän tai vähemmän taiteillen, pelata rikkomatta yhtään osaa ja täten nollata alkuperäiseen muotoonsa. Ticket to Ride Legacy on tuhon suhteen melko fataali ja täten lähes mahdoton pelata niin, että se olisi palautettavissa takaisin lähtökuoppiinsa. Todella isoilla lisäsäädöillä (tai pelatessa 2–3 pelaajalla) pelin saattaa saada vielä annettua eteenpäin seuraavalle, mutta varauksin. Onkin parempi hypätä mukaan sillä ajatuksella, että pelistä nautitaan vähintään kaksitoista kertaa ja se riittää.

Muutenkin tällaiselle pelille on vaikea asettaa hintalappua. Muokattavuus tuo uuden ulottuvuuden ja tarjoaa pelaajille jotain sellaista, mihin tavallinen lautapeli ei vain pysty. Legacy vaatii kuitenkin sopivan mielentilan ja itse huomasin suhtautuvani komponenttien muokkauksiin yllättävän skeptisesti. Mieleeni hiipi jatkuvasti ajatus kuinka jokaisen uudistuksen olisi voinut (vaikkakin hieman tylsemmällä tavalla) toteuttaa myös ilman minkäänlaista tuhoa, kuten osa moderneista lautapeleistä tekee jo nyt. Ehkä syynä on pelin korkeahko hinta, koska edellisen ja ainoan legacy-pelini My Cityn kohdalla liimailin tarroja hyvin polleana poikana.

Junailijan märkä uni

Kun mietin, kenelle Ticket to Ride Legacy: Legends of The West on tarkoitettu, on ehkä helpompi luetella ensin alta pois ne, joille peli ei välttämättä sovellu. Ensinnäkin pariskunnille en lähtisi peliä mainostamaan, kun kaksinpeli tuntuu varsinkin kartan laajentuessa jo ajatuksena ankealta. Itse olen pelannut alusta saakka kolmestaan ja vaikka homma toimi ihan hyvin, yksi lisäpelaaja ei olisi pahitteeksi. 

Peli ei myöskään loista kirkkaimmin vaihtelevissa porukoissa. Vaikka Ticket to Ride Legacyn jokainen pelikerta pisteytetään erikseen ja asioita siirretään seuraaviin peleihin hyvin rajoitetusti, on yhteinen matka silti antoisampaan tutun seuran kanssa. Tämä toki koskee kaikkia legacy-pelejä.

Jopa perheiden ensimmäiseksi legacy-kokemukseksi “Lännen legendat” soveltuu vain varauksin ja vain silloin, jos koko porukka on valmis opettelemaan ja hallinnoimaan uusia pikkusääntöjä vähän väliä. Eritoten nuorten konduktöörien kanssa on hyvä ensin ajella ristiin rastiin sarjan perinteisillä Intercityillä ennen kuin käsiin antaa tällaisen mutkikkaamman luotijunan.

Jäljelle jää kuitenkin reilu joukko lautapelaajia ja uskollisia Ticket to Ride -faneja, jotka rakastavat pelisarjaa, mutta ovat valmiina uuteen, hurjempaan haasteeseen. Heille Ticket to Ride Legacy: Legends of The West on erittäin varteenotettava hankinta, koska se tarjoaa paljon uutta, mutta samalla mukana kulkee tuttu ja turvallinen “kerää kortteja tai pelaa kortteja” -sapluuna.

Faktat Ticket to Ride Legacysta

Suunnittelija: Alan R. Moon, Matt Leacock, Rob Daviau

Julkaisija: Days of Wonder (2023)

Mutkikkuus: Alkuun vastaa perinteisiä Ticket to Ride -pelejä. Lopulta peli paisuu suuremmaksi, muttei siltikään kovin valtavaksi.

Onnen vaikutus: Ticket to Ridessa on aina erityisen suuri painoarvo sillä, millaisia matkalippuja saat nostettua. Kampanja kestää kuitenkin kaksitoista erää, joten tuurin osuus taittuu pitkässä juoksussa merkittävästi.

Vuorovaikutus: Hieman peruspeliä suurempi. Alkuun kartalla on rajallisesti tilaa ja näin ollen tunkua, myöhemmin osa yllätyksistä lisää vuorovaikutusta entisestään.

Teema: Pelissä on (kai) tarkoituksellisesti hupsu tarina, mutta omalla kohdalla sen seuraaminen lähinnä puudutti. Kuvitus on kuitenkin taattua Days of Wonderia.

Uudelleenpelattavuus: Kahdentoista pelin jälkeen pelaamista voi vielä jatkaa, mutta en usko, että enää jaksaisin palata pelin pariin. Pelien pelaamiseen kuluu noin 15–20 tuntia.

Kieliriippuvuus: Tekstiä on korteissa ja säännöissä niin paljon, että peli on hankittava sellaisella kielellä, jonka kaikki ymmärtävät.

Pelaajamäärä: 2–5. Käytännössä vähintään kolme, mielellään neljä.

Pituus: Alkuun 30 minuuttia, myöhemmin 60–90 minuuttia.