Blocks in the East – uusi haastaja itärintaman palikkarintamalla

Blocks in the Eastin kansiColumbian Front-sarja on ollut pitkään paras valinta, mikäli on halunnut pelata toiseen maailmansotaan sijoittuvaa palikoilla toteutettua sotapeliä. EastFront käsittelee nimensä mukaisesti Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon ja sitä pidetään yleisesti sarjan parhaana pelinä. WestFront on astetta monimutkaisempi peli, sillä se sisältää muun muassa liittoutuneiden maihinnousut ja laskuvarjojoukkoja. EuroFrontin avulla voi molemmat rintamat yhdistää yhdeksi valtavaksi peliksi.

Viime vuonna pelirintamalle ilmestyi yllättäen haastaja. Blocks in the East on italialaisen VentoNuovo Gamesin tuotantoa ja se käsittelee myös itärintaman taisteluja palikoiden avulla mallinnettuna. Peli sisältää pitkän kampanjan lisäksi useita lyhyempiä skenaarioita, jotka on mahdollista pelata loppuun yhden illan aikana. Pelin mekaniikka on myös saanut suitsutusta omalaatuisen toteutuksensa johdosta. Esimerkiksi teknologian kehitys vaikuttaa suoraan eri joukkojen suorituskykyyn ja pelaajat voivat ohjata tutkimusta haluamaansa suuntaan.

Onko Blocks -sarjasta Columbian klassikoiden haastajaksi? Ainakin alku on ollut erittäin lupaava, sillä arvostelut ovat olleet kauttaaltaan positiivisia. Lisäksi pelin kehittäjä Emanuele Santrandrea on aktiivisesti vastannut pelaajien kysymyksiin ja siinä samalla myös kehittänyt sääntökirjaa yhä selkeämmäksi. Myös pelaajat ovat tämän uutukaisen löytäneet, sillä sitä myytiin julkaisun jälkeen puolessa vuodessa yli tuhat kappaletta. Hyvät myyntitilastot ovat taanneet pelisarjan nopean kehittämisen ja tänä vuonna sota laajenee länteen Blocks in the West -osan julkaisun myötä.

3 vastausta artikkeliin ”Blocks in the East – uusi haastaja itärintaman palikkarintamalla”

  1. Pelin typeränpuoleisesta nimestä huolimatta on pakko kysyä, että mistä sitä saa?

  2. Ainakin suoraan julkaisijalta ja Hexasimilta. Muistakin ulkomaisista nettikaupoista näyttää löytyvän, mutta on tuo sen verran tyyris, että EU:n ulkopuolelta ei varmaan kannata tilata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *