Conflict of Heroes

Vuonna 2008 alkunsa saanut sotapelisarja Conflict of Heroes on suunniteltu nopeatemposeksi taktiseksi pelisarjaksi, joka kuvaa modernien ryhmä- ja joukkuetason taktiikoiden kehitystä toisesta maailmansodasta eteenpäin. Toistaiseksi pelisarja ei ole laajentunut pieniä poikkeuksia lukuunottamatta toisen maailmansodan itärintamalta, mutta kiinnostavalla tavalla se kuitenkin mallintaa pienen mittakaavan sotimista.

Sarjan ensimmäinen peli palkittiin vuonna 2008 sotapelaajien Charles S. Roberts -palkinnolla parhaana toiseen maailmansotaan sijoittuvana pelinä ja Origins Awardsin parhaana historiallisena pelinä. Pelisarjaa on kehuttu paljon ja suositeltu usein säännöiltään kevyttä, mutta yksityiskohtaista sotapeliä hakevilla.

Kehuihin on helppo yhtyä: Conflict of Heroes on säännöiltään selvästi enemmän sotapeli kuin suoraviivainen europeli, mutta säännöistä on silti onnistuttu tekemään sillä tavalla helppotajuiset, että kunhan opettelemisen vaivan kerran näkee, pelin perusrunko on helppo ymmärtää ja vaivaton opettaa.

Tällä paikalla oli alunperin Tommi Vainion arvio vuodelta 2009, mutta sarjan kehityttyä alkuperäinen arvio vanhentui siinä määrin, että kokonaan uusi juttu oli paikallaan.

Suoraviivaista sotaa

Kerron ensin yleisesti, miten Conflict of Heroes toimii ja esittelen sitten tarkemmin sarjan yksittäisiä osia. Kaikissa mittakaava on sama: yksi komennettava yksikkö on joko ryhmä jalkaväkeä, tukiase tai yksi ajoneuvo. Yksiköt ovat isokokoisia pahvilätkiä, joihin on präntätty alkuun varsin mystiseltä vaikuttava määrä informaatiota.

Pelit koostuvat skenaarioista, joissa määritellään taistelukenttä, osallistuvat yksiköt ja tavoitteet. Pisteitä kertyy useimmiten vastapuolen yksiköiden eliminoimisesta, mutta usein on myös muita tavoitteita, kuten laudalta poistumista tiettyä reittiä pitkin, tiettyjen kohteiden hallussapitoa tai muuta vastaavaa.

Skenaarioiden kokoluokka on sellainen, että ne saa yleensä pelattua tunnissa tai parissa. Osa on isompia ja soveltuu useamman pelaajan käyttöön, jolloin joukot jaetaan eri pelaajien kesken. Kaikki skenaariot, myös nämä isommat, ovat kuitenkin pelattavissa kahdella pelaajalla ja valtaosa skenaarioista on tehty kahdelle.

Skenaariot kootaan geomorfisille karttalaudoille. Hieno nimi tarkoittaa lautoja, joiden reunat ovat samanlaiset, eli joka sivulla menee aina tie samassa kohtaa. Näin lautoja voi yhdistellä keskenään monin eri tavoin erilaisiksi kokoonpanoiksi. Uudemmissa laitoksissa on lisäksi overlay-laattoja, joilla voi lisätä laudoille kyliä, kukkuloita ja muita maastonmuotoja.

Aktivoi ja toimi

Sotimisen perusteet ovat yksinkertaiset ja peli opettaa säännöt sopivasti pala kerrallaan. Ensimmäisessä skenaariossa on vain vähän perusjalkaväkeä, joten tuhdista sääntökirjasta suurinta osaa ei tarvitse opetella. Vaihe kerrallaan opiskelu toimii erittäin hyvin ja tekee pelin omaksumisesta helppoa.

Peli etenee vuorotellen pelaajalta toiselle. Kumpikin tekee vuorollaan yhden siirron jollain yksiköllä. Yksiköiden käyttämisessä on kahta eri tapaa, vanhempaa ja uudempaa kolmannen laitoksen tapaa.

Skenaariot kestävät aina viisi kierrosta, jos toinen osapuoli ei onnistu saavuttamaan ratkaisevaa tulosta jo ennen sitä. Toisinaan matsit ovat jännittäviä loppumetreille asti, toisinaan luovuttaminen aikaisemmin on paikallaan.

Vanha tapa

Vanhassa aktivoinnissa valitaan kerralla yksi yksikkö, joka on aktiivinen ja toimii. Yksikkö saa käyttöönsä seitsemän toimintopistettä, joilla saa tehdä siirtoja. Eri toiminnot vievät vaihtelevan määrän toimintopisteitä yhdestä viiteen ja kun pisteet ovat loppu, yksikkö ei voi enää toimia. Laatta käännetään sen merkiksi, että yksikkö on toiminut (se on “spent”).

Jos haluaa vaihtaa käyttämään toista yksikköä, se on mahdollista, mutta nykyisen yksikön aktivointi loppuu siihen ja se käännetään kulutetuksi, vaikka toimintopisteitä olisi vielä jäljellä.

Pelaajalla on yksikön AP-pisteiden lisäksi vaihteleva määrä CAP-pisteitä (Command Action Points). Näitä voi käyttää kaikkien yksiköiden aktivoimiseen ja tällä tavoin tehty aktivointi ei kuluta nykyistä yksikköä. Joustavuutta siis on.

Tässä menettelyssä joitain simulaatiosuuntautuneempia pelaajia on ärsyttänyt tasaisuus ja läpinäkyvyys. Järjestelmään on haluttu lisätä epävarmuutta ja sitä varten on kehitelty erilaisia kotisääntöjä, muun muassa AP:ien määrän arpominen ja tarkan pistemäärän piilottaminen vastapuolelta. Toisaalta pelaajia on ärsyttänyt se, miten yksiköstä toiseen vaihtaminen on hankalaa ja siihen on esitetty ratkaisuksi jokaisen yksikön jäljellä olevien AP:ien seuraamista jollain laskurilla.

Kolmannen laitoksen tapa

Pelin kolmas laitos uusii järjestelmän nopanheittoon perustuvaksi Spent Check -mekanismiksi. Enää yksiköillä ei ole kiinteää määrää AP:ja. Nyt jokaisen toiminnon jälkeen heitetään painotettua kymmensivuista noppaa ja mikäli nopanheitto on pienempi tai yhtäsuuri kuin toiminnon AP-hinta, yksikkö on käytetty.

Noppa on viritelty sillä tavalla, että yksiköillä on keskimäärin käytössään samat seitsemän AP:ia, mutta etenkin pieniä yhden pisteen siirtoja (käytännössä siis liikkumista helpossa maastossa) voi pienellä tuurilla pystyä tekemään paljonkin – mutta joskus toiminta katkeaa heti ensimmäisen liikahduksen jälkeen.

Yksiköstä toiseen vaihtamista on helpotettu ja siihen jopa kannustetaan, sillä nyt jos sama yksikkö tekee kaksi siirtoa peräkkäin, se saa stressiä, joka nostaa siirron hintaa yhdellä AP:illa ja siten lisää yksikön kulumisen todennäköisyyttä.

Tämä uusi järjestely on varsin nokkela ja toimiva. Sen hintana on jatkuva nopanheittely ja etenkin stressin muistaminen lisää pelaajienkin stressiä.

Liiku ja ammu

Mitä yksiköt sitten tekevät? Pääasiassa liikkuvat ja ampuvat. Liikkuminen on yksinkertaista: askel eteenpäin on tavallisesti jalkaväelle yhden toimintopisteen hintainen. Askeleen jälkeen saa kääntyä haluamaansa suuntaan. Vaikea maasto nostaa liikkumisen hintaa, samoin taaksepäin vetäytyminen.

Ampuminenkin on melko yksinkertaista, mutta nyt muuttujia tulee mukaan enemmän. Kohteen on oltava nähtävissä ja kantaman sisällä. Näkökenttäsäännöt ovat enimmäkseen yksinkertaisia: ampujan heksan keskeltä vedetään linja kohteen heksan keskipisteeseen ja jos tiellä ei ole mitään esteitä, näköyhteys on.

Yksiköillä on kaksi hyökkäysarvoa, toinen pehmeille kohteille ja toinen koville. Jalkaväen on siis turha kolistella panssarivaunuja, ainakaan kaukaa. Viereiseen heksaan ampumiseen saa bonusta, samassa heksassa olevan kohteen ampumiseen vähän enemmän. Hyökkäysarvoon lisätään 2d6-nopanheitto ja sitä verrataan puolustajan puolustusarvoon. Puolustajilla on kaksi arvoa, toinen edestä ja toinen takaa tuleville hyökkäyksille, ja suojaava maasto voi antaa apua.

Jos nopanheiton tulos on vähintään sama kuin puolustusarvo, hyökkäys onnistuu. Jos tulos on vähintään neljä enemmän kuin puolustusarvo, kyseessä on kriittinen osuma ja yksikkö tuhoutuu kertalaakista. Jos tulos jää sen alle, yksikkö nostaa vahinkolaatan.

Vahinkolaatoissa on erilaisia vaikutuksia: yksikkö voi kyyristyä suojaan, menettää hermonsa täysin, mennä raivopäisiksi ja niin edelleen. Vahinkolaatat vaikuttavat yksikön ominaisuuksiin ja niiden poistaminen vaatii onnistuneen moraaliheiton ja se taas vie aikaa ja vaivaa. Jos yksiköllä on jo vahinkolaatta ja se olisi saamassa uuden, yksikkö poistetaan saman tien.

Paljon yksityiskohtia

Peliin on mallinnettu melko yksinkertaisella tavalla paljon yksityiskohtia. Yksiköiden ominaisuudet ovat yhdistelmä kaluston ja miehistön vaikutuksia. Pieni ero voi olla merkittävä. Vuoden 1941 neuvostoliittolainen ja saksalainen jalkaväki ovat ominaisuuksiltaan lähes samanlaisia, mutta neuvostoliittolaisten tulivoima on pisteen kovempi (3 vs 2), mutta saksalaiset ampuvat nopeammin (pisteitä kuluu 3 vs 4). Etenkin kiinteällä seitsemän AP:n säännöllä on iso ero, voiko seitsemällä pisteellä ampua kerran vai kahdesti.

Etenkin kun päästään ajoneuvoihin, yksiköihin on jemmattu paljon yksityiskohtia. Jos panssarivaunun tulinopeusarvo on valkoisen ympyrän päällä, se tarkoittaa sitä, että vaunussa on kääntyvä torni, eli se voi ampua myös taakseen, tosin hitaammin kuin eteenpäin. Sinisellä laatikolla ympäröity puolustusarvo taas kertoo, että kyseessä on avotorninen vaunu, joka tekee vaunusta erityisen haavoittuvaisen räjähtäville hyökkäyksille, liekinheittimille ja tarkka-ampujille.

Valkoinen laatikko tulivoiman alla taas tarkoittaa miehistöllistä asetta, jonka miehistö saa lähitaistelussa miinuksia, koska pieni miehistö ei pärjännyt kokonaiselle ryhmälle. Kranaatinheittimillä voi tietysti ampua suoraa tai epäsuoraa tulta ja hyödyntää tähystäjiä, jotta kranaatinheitin voi pysytellä vaikka kukkulan takana piilossa – ja niin, tiheä metsä on hyvä maasto olla suojassa, paitsi jos sinne ammutaan kraanatinheittimellä, jolloin ilmassa lentelevät puunsäleet kumoavat metsän suojavaikutuksen.

Detaljia siis riittää. Enimmäkseen kaikki on loogista ja järkevää ja leivottu numeroihin vaivattomasti, osa vaatii vähän muistamista että kaiken tajuaa huomioida. Vaikeaselkoimmista päästä lienee korkeuserojen vaikutus näkökenttään, siinä on monenlaista mutkaa matkassa. Sen sijaan ajoneuvojen käyttöönotto on jalkaväkisääntöjen omaksumisen jälkeen jopa aika helppoa, ne kun noudattavat enimmäkseen tismalleen samoja sääntöjä.

Oma suosikkini yksityiskohdista on Storm of Steelin maastosäännöistä löytyvä pikkusääntö. Vehnä- ja maissipellot ovat enimmäkseen helppoa tasaista maastoa, mutta syksyllä tapahtuvissa skenaarioissa pellot ovatkin “concealing terrainia”, jossa piilossa liikkuvat yksiköt voivat liikkua huomaamatta. Maissipellot toimivat näin elo- ja syyskuussa, vehnäpellot aikaisemmin eli heinä- ja elokuussa.

Europelien harrastajalle Conflict of Heroes on melkoinen täräys sotapelien sääntösoppaa, mutta ei mitään, mistä ei perusteellisella opettelemisella ja vaiheittain etenemisellä selviäisi. Sääntökirja on organisoitu helppoa sääntöjen hakemista varten, joten tarvittava sääntö löytyy joko ohjekirjasta tai apulapuista yleensä nopeasti.

Toimiva sotapeli

Meidän kokoelmaamme Conflict of Heroes löysi tiensä, kun kaipasimme seuraavaa askelta Memoir ’44:stä kohti simulaatiohenkisempää otetta, menemättä kuitenkaan liian raskaaksi. Olin aikaisemmin omistanut Combat Commander: Europen, joka oli osoittautunut vähän tarpeettoman pitkäksi peliksi, joten halusin kokeilla jotain muuta (joskin nyt kun pelikaveri löytyy kotoa, Combat Commanderillekin voisin kyllä antaa uuden mahdollisuuden). Conflict of Heroesia oli kehuttu kovasti, joten se vaikutti lupaavalta.

Pelin heikko saatavuus haittasi prosessia hieman, koska siinä vaiheessa kun peliä katselin, uusia ei ollut saatavilla mistään. Löysin kuitenkin BoardGameGeekin kauppapaikalta ruotsalaisen myyjän, jolla oli tarjota Awakening the Bearin kakkoslaitos ja Guadalcanal kohtuulliseen hintaan, joten nappasin molemmat tutkittavaksi.

Opettelun jälkeen pääsimme melko nopeasti sisään peliin, kiitos vaiheittain etenevän sääntöopetuksen. Siinä vaiheessa kun pääsimme kaahailemaan panssarivaunuilla, edessä oli iloinen yllätys, kun ajoneuvosäännöt osoittautuivat kovin helpoiksi omaksua.

Pelaaminen vaatii edelleen apulappujen tarkastelua ja satunnaista sääntökirjan selailua erikoisempien tilanteiden suhteen, mutta etenee riittävän sujuvasti.

Ennen kaikkea pelaaminen on mielenkiintoista. Taisteluista syntyy tarinoita ja niissä tapahtuu mielenkiintoisia ja yllättäviä asioita. Pelissä on paljon satunnaisuutta, koska niinhän todellisuudessakin on. Paljon voi kuitenkin tehdä. Kyse on usein siitä, kuinka pääsee asemiin, joissa pääsee iskemään läheltä ja mieluummin selustaan, ilman että vastapuoli pääsee ampumaan ensin. Se ei ole ihan yksinkertaista se.

Ei Conflict of Heroes aina ihan silkkaa kultaa sentään ole. Tylsimmillään peli on skenaarioissa, joissa toinen pelaajista on puolustusasemissa ja vain passailee, kunnes hyökkääjä on edennyt riittävän lähelle. Onneksi näitä skenaarioita on tullut vastaan melko vähän, eikä näissäkään ole aina itsestään selvää, mikä on se kohta, jossa puolustajien hermot pettävät – senhän pitäisi olla vasta kun silmänvalkuaiset näkyvät, mutta käytännössä odotteleminen on vaikeaa. Joskus tuuri taas yksinkertaisesti on niin pahasti vastaan tai vastapuoli laukoo hirvittäviä onnenkantamoisia perille kerta toisensa jälkeen. Sellainenkin turhauttaa, mutta onneksi ei kovin pitkään.

Hankin sittemmin myös Storms of Steelin kolmannen laitoksen, kun se löysi tiensä paikalliseen pelikauppaan. Suhtauduin lukemani perusteella varauksella uusiin Spent Check -sääntöihin, mutta ne osoittautuivat käytännössä selvästi alkuperäistä paremmiksi. Ylimääräinen epävarmuus ja tuurielementti ovat tässä tapauksessa vain parannus peliin ja mahdollisuus vaihtaa sujuvasti yksiköstä toiseen tekee pelaamisesta luontevampaa ja vähentää vääränlaista pelimäisyyttä. Nopanheitoista ja yksiköiden stressaantumisen muistamisesta tuleva lisähinta on kohtuullinen saavutettuun etuun nähden.

Sarjan pelit

Awakening the Bear! – Operation Barbarossa 1941

Tästä kaikki alkoi. Conflict of Heroes: Awakening the Bear! – Russia 1941-1942 oli sarjan ensimmäinen peli vuonna 2008. Tuo ykköslaitos kannattaa kuitenkin unohtaa saman tien, kun sen jälkeen on ilmestynyt jo kaksi uutta.

Nykyisin peli kulkee nimellä Conflict of Heroes: Awakening the Bear – Operation Barbarossa 1941 ja siitä on ilmestynyt tällä nimellä kaksi painosta, toinen (2012) ja kolmas painos (2019). Näistä toinen painos käyttää vanhoja AP-sääntöjä ja kolmas painos uusia.

Nimen mukaisesti tapahtumat sijoittuvat operaatio Barbarossaan eli Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon vuonna 1941. Tässä vaiheessa sotaa Neuvostoliiton tankit ovat ylivoimaisia, T-34 hallitsee taistelukenttiä, mutta saksalaisilla on muuten parempi varustus ja motivoituneemmat joukot.

Storms of Steel! – Kursk 1943

Storms of Steel! on itsenäinen peli, joka sijoittuu Kurskin taistelun aikoihin vuonna 1943. Nyt saksalaisten panssarijoukot ovat vahvempia ja T-34:t jäävät altavastaajiksi, kun saksalaisten Tigerit vyöryvät paikalle. Saksalaisten ei tarvitse enää yrittää hiipiä T-34:sten selustaan ja lähietäisyydelle, vaan neuvostoliittolaisia vaunuja voi rei’ittää pitkänkin matkan päästä.

Myös ilmavoimat ovat kevyesti mukana, kun Stukat ja Sturmovikit tekevät iskuja maajoukkoja vastaan. Ilmataisteluita ei nähdä, mutta ilmatorjunta voi yrittää torjua lentokoneiden hyökkäyksiä.

Storms of Steel! on ilmestynyt kahtena laitoksena. Vuonna 2009 ilmestynyt alkuperäinen vastaa Awakening the Bearin ykköslaitosta ja vuonna 2019 ilmestynyt Third Edition puolestaan vastaa Awakening the Bearin kolmoslaitosta. Kakkonen jäi tekemättä. Ykköslaitos kannattaa jättää väliin, kolmonen on tuntuvasti näyttävämpi ja hienompi.

Price of Honour – Poland 1939 Expansion

Tämä peli ei ole itsenäinen, vaan lisäosa, joka vaatii seurakseen joko Operation Barbarossan tai Storms of Steelin. Vuonna 1939 taistelukentän kuningas ei ole Tiger, Panther tai T-34, vaan panssariautot ja Panzer I ja II -panssarivaunut. Peltipurkit kunniaan!

Lisäosassa on pari uutta karttaa, runsaasti kalustoa mukaanlukien tanketteja, panssariautoja, ratsuväkeä, kaksitasokoneita ja muuta antiikkikalustoa.

Price of Honourista on ilmestynyt yksi laitos vuonna 2010, eikä sitä ole uudistettu vastaamaan tuoreita laitoksia. Karttojen kuvitus on siis vähän karumpaa kuin nykyisissä peleissä. Academy Gamesilla ei ole tähän tietoon mitään suunnitelmia Price of Honourin uusien laitosten tai painosten suhteen.

Guadalcanal – The Pacific 1942

Vuonna 2016 ilmestynyt Guadalcanal on toistaiseksi sarjan ainoa poikkeus itärintamalta muille sotanäyttämöille. Tässä pelissä Yhdysvaltojen merijalkaväki kohtaa japanilaiset joukot Guadalcanalin viidakoissa ja silkkiheinäniityillä.

Japanilaisjoukoille on omat erikoissääntönsä, jotka tuovat japanilaisten erikoispiirteet esiin. Japanilaisilla on CAP:ien sijasta bushido-pisteet, joiden voimalla joukot taistelevat vimmatusti sopivissa oloissa – mutta jos komentaja menettää kasvonsa, moraali voi romahtaa. Japanilaisjoukoilla on myös omat vahinkomerkkinsä, jotka tekevät joukoista sitkeitä ja periksiantamattomia.

Guadalcanal on iso boksi siinä missä muutkin sarjan pelit, kiitos isojen pelilautojen, mutta muita komponentteja on vähänlaisesti. Yksiköitä on vähän ja skenaariot pieniä ja jalkaväkipainotteisia – panssarivaunuja tulee pelin mukana ylipäänsä vain muutama.

Pienet lisäosat

Sarjaan on tullut jokunen pieni lisäosa. Eastern Front – Solo Expansion (2015) lisää Awakening the Bearin toisen laitoksen yksinpeleihin tarvittavan tekoälyn. Lisäosa on sovellettavissa myös ensimmäiseen tai kolmanteen laitokseen.

Awakening the Bear – Firefight Generator (2015) on työkalu skenaarioiden luomiseen. Pelaajat valitsevat kortteja pelaamalla yksiköt, voittotavoitteet, sääolosuhteet ja muut skenaarion yksityiskohdat. Generaattorilla voi luoda koko skaalan yksinpeleistä isoihin neljän pelaajan skenaarioihin.

Marsh Map Missions (2008) sisältää soisen pelilaudan ja kaksi skenaariota Awakening the Beariin. Suokartasta on ilmestynyt vuonna 2019 uusi laitos, joka vastaa ulkonäöltään kolmannen laitoksen tyyliä ja sisältää kolmannen skenaarion, joka vaatii seurakseen Storms of Steelin.

Monster Tanks of the Eastern Front (2012) lisää peliin sodan järeimpiä tankkeja ja muita erikoisuuksia: Saksa saa käyttöönsä esimerkiksi Mausin, Königstigerin ja Brummbärin, Neuvostoliitto taas JS-3:n, panssarintorjuntakoiria ja partisaaneja.

Wrecks and Destruction on the Eastern Front (2012) lisää pikkusääntöjä: panssarivaunujen romut, rakennusten tuhoamisen ja tulipalot.

Guadalcanal – U.S. Army (2016) on arkillinen yksiköitä, jotka kuvaavat Yhdysvaltojen armeijan ja kansalliskaartin joukkoja, jotka osallistuivat Guadalcanalin taisteluun. Mukana on myös melanesialaisia poliisijoukkoja ja myöhemmin taisteluihin liittynyttä merijalkaväkeä. Näiden seuraksi on Academy Gamesin nettisivuilla nippu uusia skenaarioita.

First Men In – Normandy 1944 ja Blitzkrieg – France and the Lowlands 1940 ovat olleet työn jo vuosikausia, mutta kummastakaan ei ole mitään tietoa. Academy Games on hidas liikkeissään ja esimerkiksi Storms of Steelin kakkoslaitos viivästyi niin paljon, että se lopulta jäi tekemättä kokonaan ja tilalle tuli suoraan kolmoslaitos. En siis jäisi odottamaan näitä.

Mitä hankkia?

Vaihtoehtoja on kolme: Awakening the Bear, Storms of Steel ja Guadalcanal ovat sarjan ainoat itsenäiset pelit. Näistä Guadalcanal erottuu selvästi muista: se on komponenttimäärältään tuntuvasti pienempi ja aiheeltaan erilainen kuin muut. Siksi ohittaisin sen ensialkuun, ellei Tyynenmeren sota sitten nimenomaan kiinnosta enemmän kuin itärintama.

Itärintaman peleistä kumpi tahansa käy ihan yhtä hyvin ensimmäiseksi peliksi. Kumpikin opettaa säännöt, eikä pelien välillä ole oikeastaan muuta eroa kuin aikakausi. Parin vuoden ero tekee ihmeitä kalustolle ja osapuolten väliselle tasapainolle.

Jos takana on esimerkiksi 1990-luvulla suoritettu Steel Panthers -oppimäärä, Storms of Steel voi olla tyydyttävämpi valinta, kiitos Tigerin kaltaisten uudempien saksalaisvaunujen mukanaolon.

Käytännössä voi olla tarpeen mennä saatavuus edellä: hanki se, kumman kätevämmin löydät. Kumpaan tahansa päätyy, kannattaa suosia kolmoslaitoksen pelejä, eli jos toisesta on tarjolla kolmatta laitosta, ota ennemmin se. Awakening the Bearin kakkoslaitos on ihan kelpo valinta sekin ja ehdottomasti parempi kuin kummankaan ykköslaitos.

Faktat Conflict of Heroesista

Suunnittelija: Gunter Eickert, Uwe Eickert

Julkaisija: Academy Games (2008–)

Mutkikkuus: Sotapeliksi Conflict of Heroes on keskitasoa. Yksityiskohtia ja sääntöjä riittää, mutta säännöt voi ja kannattaa opetella osa kerrallaan. Kun säännöt hallitsee, ne ovat enimmäkseen intuitiiviset ja helppo muistaa. Pelin opettaminen uudelle pelaajalle on yllättävänkin vaivatonta ja alkuun pääsee alle kymmenessä minuutissa. Perhepeleihin tai edes vaativahkoihin strategiapeleihin tottuneen mittapuulla Conflict of Heroes on todella raskas peli.

Onnen vaikutus: Satunnaistekijöitä on mukana monessa kohtaa ja paljon mallintamassa sodankäynnin epävarmuutta. Jos et siedä runsasta satunnaisuutta, Conflict of Heroesia ei kannata pelata. Taidolla on kuitenkin runsaasti merkitystä, sillä pelkästään tuuriin nojaava pelaaja ei pärjää.

Vuorovaikutus: Kyseessä on sotapeli, joten peli on silkkaa taistelua alusta loppuun.

Teema: Peli mallintaa toisen maailmansodan taisteluja yksityiskohtaisesti.

Uudelleenpelattavuus: Skenaarioita on yhdessä pelissä aina noin 16 kappaletta, joista osa on varsin yksinkertaisia opetteluskenaarioita. Skenaarioissa riittää kuitenkin pelattavaa, samoja skenaarioita on mielekästä pelata uudestaan.

Kieliriippuvuus: Pelin osissa ei ole juurikaan tekstiä, mutta säännöissä on paljon luettavaa. Periaatteessa jos toinen osaa säännöt, kielitaidotonkin pystyy pelaamaan.

Pelaajamäärä: 1–4. Yksinpeleihin tarvitsee lisäosia. Valtaosa skenaarioista on vain kahdelle pelaajalle.

Pituus: 1–3 tuntia skenaarion koosta riippuen.