Touché

19.5.2009 -  

Touché on yksinkertainen peli, jolla on yllättävän paljon ikää, peli on ilmestynyt alunperin jo vuonna 1979. Peli on voittanut hätkähdyttävän määrän palkintoja. Touchén palkintokaapista löytyy Suomen Vuoden peli ja Mensa Select, ja onpa siellä myös Spiel des Jahres -suositus vuodelta 1979.

Pelin idea

Touchén kansiPelissä käytetään kahta tavallista korttipakkaa. Vuorollaan pelaajat pelaavat kortin ja asettavat pelimerkkinsä laudalle ruutuun, joka vastaa korttia. Kun pelimerkit muodostavat tietyn kuvion, muut pelimerkit tyhjennetään laudalta ja uusi kierros alkaa. Ensimmäisenä kolme kuviota tehnyt voittaa.

Viihdyttävää kortinläiskettä, kenties, ja miksei tästä joku pitäisi. Kriittisempää tarkastelua Touché ei kuitenkaan kestä, sillä pelissä ei lopulta ole juurikaan sisältöä. Puutetta on päätöstentekopuolella, sillä pelissä tehtävät päätökset ovat käytännössä täysin merkityksettömiä.

On selvää, että jos jollain kortilla saa kuvion tehtyä, se pelataan. Jos se ei onnistu, pelataan kortti joka blokkaa toista pelaajaa. Jos se ei onnistu, pelataan jotain, mikä on kenties käytettävissä jatkossa. Jos se ei onnistu, pelataan ihan mitä tahansa. Käden kymmenen potentiaalista siirtoa (kädessä on viisi korttia, joista kukin sopii kahteen paikkaan) kutistuvat äkkiä pariksi järkeväksi siirroksi.

Tämähän ei ole ongelma, mikäli ei kaipaa peleihinsä päätöksentekoa tai haasteita. Minä kaipaan, joten Touché ei jaksa yhtä peliä pidempään miellyttää.

Suunnittelija:
Julkaisija: Tactic, Wayne Bobette Enterprises
Ilmestymisvuosi: 1979
Pelaajamäärä: 2-6
Pituus: 30 min

Katso myös

Touché Tacticin nettisivuilla.
Osta peli Lautapelit.fi-kaupasta!Osta Touché Lautapelit.fi-verkkokaupasta.

Peli kuuluu ryhmiin: , , , , , ,

Jos tämä kiinnostaa, katso myös nämä: 6 nimmt! · Dominion — Valtakunta · Quarto! · Blokus · Pentago

Lisätietoja BoardGameGeekistä: Touché

Arvostele Touché

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:16
Aito keskiarvo:2.38
Tasoitettu keskiarvo:2.82
  • 0: 0
  • 1: 2
  • 2: 7
  • 3: 6
  • 4: 1
  • 5: 0

Lukemisen arvoinen juttu

Eclipse

Antaa palaa!

Kerro meille, mitä mielessäsi liikkuu tai kysy, jos jäi kysyttävää. Laajemmille keskustelunavauksille ja vaativammille kysymyksille suosittelemme Lautapeliseuran foorumia, jossa käydään astetta vilkkaampaa keskustelua peleistä.

Jos haluat kuvasi näkyviin kommentin seuraksi, hanki itsellesi oma gravatar!